Tsuiiiihhh - tump - tsuiiiihhh - tump

Kutominen maistuu hyvältä pitkästä aikaa. Siis kun en ole pitkään aikaan kutonut. Mouhijärven hamekangasta on metri valmiina ja loput kaksi myös pian.

En muistanutkaan, mitä kaikkea "riemua" kutominen tuo tullessaan! "Laiskan lihakset" eli nuo hartiassa niskan juuressa olevat pahkurat (joku varmaan tietää niille oikeamman termin) polttelevat, alaselän valuvika muistuttelee olemassaolostaan (ja siitä, että niitä vatsalihaksia pitäis muistaa jumpata), vatsanahka hinkkautuu nilelle ja uusimpana ilona takamuskin on kovilla. Miulla on kahdet kangaspuut ja näissä toisissa on vähän kummalliset mittasuhteet. Penkin jalat eivät ole upotettuna jalkapuuhun vaan jalkapuun takana. Penkki on matalahko suhteessa puihin. Rintapuu on leveä ja sen ja luhan väli lyhyehkö. Minä olen lyhyt, persjalkainen ja lyhytkätinen. Kaikesta tästä summattuna on tuloksena se, että kutoessa keikun penkin etureunalla niin, että penkin reuna painaa koko ajan pakaran ja reiden yhtymäkohtaan. Ja koska kutoessa poljetaan koko ajan, niin käytännössä oikein hieron niitä siihen penkkiin. Au. Päätän taas yhden kerran, että laitan nuo puut myyntiin ja hommaan järkevämmät kakkospuut. Että siinäpä myyntipuhe, ostatko?

En malta nyt pelata kameran kanssa, joten tässä iloksesi kuva Mouhijärven hameen flammulangasta kuvattuna terassin kaiteella kesäisenä päivänä. Tänä aamuna oli maa jäässä ja nyt ikkunasta näkyy vain sumun läpi häämöttäviä paljaita puita. En ikävöi kesän kuumuutta, enkä noita kuvassa näkyviä reunuskiviä, jotka odottavat edelleen paikoilleen päätymistään. Vähän ikävöin sitä, kun varpaita ei palellut.