Yritän vai teen?

Susannan Työhuoneen Susanna (tsekkaa muuten Susannan bambutiskirätit!) kirjoitteli blogissaan otsikolla Sanoja ja ajatuksia. No käypäs lukemassa se pohjille, mutta muista tulla takaisinkin, vaikka sielläkin riittää kiinnostavaa lukemista :D

Olen täsmälleen samaa mieltä Susannan kanssa naisyrittäjä ja yrittäjänainen sanoista ja niiden merkityksistä. En oikein tiedä, mihin nykypäivänä tarvitaan nais-etuliitettä yrittäjä sanassa. Sitten pitäisi ottaa käyttöön myös miesyrittäjä.

Olen monesti pohtinut myös tuota yrittäjä-sanaa. Ja toisten yrittäjien kanssa myös vitsaillut (lähes hyväntuulisesti), että tässä sitä vaan yritetään, kun toiset tekevät. Yrittäjähän voi olla yksityisyrittäjä - mikä yksityis-? Toisin kuin julkinen? Hänestä käytetään myös yksinyrittäjä-sanaa. Se on kyllä pahimmillaan karmaisevan totuudenmukainen sana, mutta tuo mielikuvan tuhertavasta, mököttävästä, tyypistä, joka huutaa, että EI TARTTE AUTTAA! Jos yrittäjällä on työnTEKIJÖITÄ (ooh, onneksi joku tekeekin jotain!), hän voi käyttää itsestään paljon arvokkaampaa titteliä: työnantaja. Joutaahan sen työn antaa poiskin, jos oma homma jää yritykseksi. Tuo yrittäjä - työntekijä asetelma voi tietysti kirjaimellisesti olla totta joissakin yrityksissä, valitettavasti...

Mie myös vierastan sanaa pienyrittäjä. Sehän se vasta mitätöintiä onkin.

Mie olen paremman puutteessa päätynyt käyttämään itsestäni tönkköä titteliä: kansallispukuvalmistaja. Sanana se sotii miussa asuvan pienen äikänopen kielikorvaa vastaan, mutta kertoo kaiken tarpeellisen. Ja sen, että valmistan, en yritä valmistaa. Tarvittaessa kerron, että miulla on toiminimi.

Ainakin täällä koittaminen tarkoittaa samaa kuin yrittäminen. Siis siinä mielessä, että "mie koitan ehtiä" on sama kuin "mie yritän ehtiä". Koittaja ei ehkä kuitenkaan ole ainakaan parempi kuin yrittäjä... Tässä kun on muutenkin ammattinimistöä muutettu, niin olisi ehkä aika yrittäjällekin keksiä parempi titteli. Sanan pitäisi kuvata niin itsensä työllistävää käsityöläistä kuin suuren firman omistajaakin. Sen täytyisi liittyä tekemiseen ja osaamiseen. Sana kuvaisi henkilöä, joka pitelee monia lankoja käsissään ja kantaa vastuun. Sanan olisi hyvä olla ytimekäs ja helppokäyttöinen. Olisko ehdotuksia?

Onneksi yrittänyttä ei laiteta!

Ihana pääsiäinen on kohta täällä! Suuri viikko alkaa ja tämä kuva on viime vuodelta, tämän vuoden ruohonsiemenet ovat vielä pussissa =/ Nyt äkkiä kylvämään!

P.S. Aamulla arvotaan, aprillataan ja virvotaan. Näiden jälkeen menen (jos flunssaltani kykenen) TÄKYYN TeKevät -näyttelyn avajaisiin. Näyttely on Riikka Lempiäisen, Maija Matikaisen, Riitta Papinniemen, Tarja Talonpojan ja Helena Vennon yhteinen. Avajaiskutsussa lukee, että tarjolla silliä, kuravettä ja muuta. Pakko päästä katsomaan, mitä se muu on :D

Juuria

Juuret -projekti, johon pyydettynä lähdin, vaikken aikonut, on hyvässä vauhdissa.

Tehtävänä on suunnitella ja valmistaa asukokonaisuus tai -kokonaisuuksia, joissa käytetään Vuorelman projektia varten kutomaa "viipurilaishenkistä pyöreän tornin kangasta" ja aihehan on karjalaiset juuret.

Miullakin on karjalaiset juuret. Miunkin mummoni teki niitä ainoita oikeita piirakoita ja sultsinoita. Mummo oli kotoisin Suojärveltä, jossa isäkin ehti syntyä. Mummo kuoli, kun olin 5-vuotias. Siihen saakka hän piti vahvasti yllä omanlaistaan elämäntapaa, jonka myös ulotti meihin kaikkiin. Lapsena en osannut ajatella sitä millään nimellä, se vain oli elämää, jota elettiin isän puolen sukulaisten keskuudessa. Myöhemmin olen tunnistanut sen elämän ortodoksisuudeksi ja karjalaisuudeksi, mutta en edelleenkään osaa erottaa noita toisistaan, enkä tiedä mitkä asiat kuuluvat uskontoon ja mitkä karjalaisuuteen. Minun sisälläni ne ovat yhtä ja yhdistettynä äidin puolen kymiläisiin juuriin muodostavat pohjan sille, mikä olen. Se ei kuitenkaan määrää minua, olen sitä mieltä, että lähtökohdista riippumatta jokaisella on oikeus ja velvollisuus rakentaa sellainen elämä, jota haluaa elää ja olla sellainen kuin haluaa olla.

Karjalaisuus on miulle ristiriitainen asia. Suren evakkojen, sotavankien, riistettyjen ja halveksittujen osaa. Inhoan vaiettuja, kiusallisia asioita, jotka peitetään "iloiseen karjalaisuuteen". En halua Karjalaa takaisin, enkä usko, että se tekisi ketään onnelliseksi. Se ei toisi takaisin yhtään menetettyä läheistä, ei korjaisi yhtään särjettyä sydäntä eikä poistaisi traumoja, joita isovanhempamme ja vanhempamme kokivat. En oikein usko sitä "yleistä totuutta", että silloin ennen Karjalassa kaikki oli hyvin. Oliko? Että mitään ikävää ei olisi ollut, jos vain oltaisiin saatu jäädä kotiin Karjalaan. Vielä enemmän vieroksun jälkipolvien kaipuuta johonkin, jota eivät ole itse eläneet. Älä käsitä väärin, en yhtään väheksy niiden tuskaa, jotka kokivat menetykset itse ja itken mummon kärsimyksiä - sillä kärsiä hänkin sai, reilusti enemmän kuin kenenkään pitäisi ja hän kantoi kipuja sisällään kuolemaansa saakka. En vain halua siirtää katkeruutta ja kaipuuta enää seuraavalle sukupolvelle. Sen sijaan haluan välittää heille sisun, vastuun omasta elämästä ja onnesta sekä jalat tukevasti maassa seisomisen, sillä näillä juurilla kelpaa seistä.

Karjalaiset mielletään yhdeksi iloiseksi heimokansaksi. Silti Karjalan sisälläkin eleli monenlaista väkeä. Jo uskontojen välillä oli eripuraa ja varmasti myös eri alueiden asukkaita vieroksuttiin, ihan kuten nytkin. Onhan se hienoa, että yhteinen menetys yhdisti kansan, jopa niin, että evakkoaikana halveksitut, toisten nurkkiin joutuneet ihmiset ovatkin nyt yksi vahva joukko, johon liitetään vain positiivisia sanoja: iloinen, avoin, puhelias, taitava ruuanlaitossa ja kädentöissä...

Mie käsittelen karjalaisuutta (ja ortodoksisuutta) itsessäni mummon ja isän kautta. Miulle se on koetusta oppimista, välittömyyttä ja lämpöä, ankaruutta, nöyryyttä, toisten ihmisten ja varsinkin vanhempien kunnioittamista, itsensä tervettä arvostamista, elämänviisautta, toisten hyväksymistä, sisäistä tyyneyttä sekä käyttäytymisnormeja, jotka piilevät lähellä pinnan alla näkymättömissä, mutta aistittavissa.

Mie ajattelen "henkilökohtaisena karjalanani" aluetta, josta mummo oli kotoisin, siis Laatokan pohjoispuolta, ortodoksien asuttamaa aluetta, jossa ennen mummon aikoja pukeuduttiin sarafaaniin eli feresiin. Työn puolesta miulle on olemassa kaksi Karjalaa, tuo sarafaanialue ja sitten Karjalan kannas ja nykyinen rajan tienoo: Ruokolahti, Rautjärvi ja Joutseno. Jälkimmäinen on sekin kahtia jakautunut kansansa puolesta: äyrämöiset olivat Karjalan alkuperäiskansaa, pukeutuivat rekkopaitoihin, punaisiin tai sinisiin hameisiin ja kostuleihin ja sarkaviittoihin. Savakot olivat Savosta päin 1600-luvulta alkaen Karjalaan muuttaneita, jotka säilyttivät oman pukeutumistyylinsä tummine hameineen ja tankkiliiveineen.

Nythän Etelä-Karjalaksi lasketaan Lappeenrantakin, joka vielä 1800-luvulla oli vahvasti Etelä-Savoa. Tilan puuttuessa Karjalaa on sopivasti laajennettu länteen.

Juuret-projektin suunnitelmassa halusin ammentaa vähän kaikista kokemistani "karjala-osioista". Halusin miellyttävän, modernin asun, jossa karjalaisuus ja kansanpuku näkyvät hienovaraisesti, mutta eivät sanele ehtoja. Ammensin jotain sarafaaneista, jotain kannakselta, lisäsin mummon viisautta, karjalaisten laulujen maalaamaa maisemaa ja viehtymykseni mukaviin farkkuihin. Olen aika tyytyväinen suunnitelmaani!

Miulla on nyt työn alla kahden kiilasarafaanin ohjeet ja kaavat. Heti niiden perään piirtelen kaavat noihin Juuret-vaatteisiin. Äiti lupasi auttaa ompelussa, koska en itse oikein ehdi. Jännityksellä odotan, miten suunnitelmani käytännössä onnistuu!



P.S. Vielä pari päivää aikaa osallistua arvontaan :)

Kiilasarafaaneille testaajia!

Tekstiilikulttuuriseura – Sällskapet för textilkultur ry myönsi minulle vuonna 2011 700 € stipendin kahden kiilasarafaanin ohjeiden ja kaavojen laatimiseen.

Projekti on siinä vaiheessa, että kaipaisin nyt paria henkilöä testaamaan kaavoja ja ohjeita! Siis yhden testaajan kummallekin sarafaanimallille. Testaajat saisivat olla jonkin verran ohjeiden perusteella ommelleita, mutta ammattilainen ei missään nimessä tarvitse olla! Annan siis tuohon käyttöön kaava-arkin ja ohjeen ilmaiseksi ja jos niihin tulee jotain muutoksia, testaaja saa myös korjatut versiot ilmaiseksi. Annan myös, jos testaaja haluaa, koristenauhaa tai nappeja Puodista 25 eurolla. Muut tarvikkeet testaaja hankkii ja maksaa itse. En ota vastuuta mahdollisista materiaalitappioista. Testaajat sitoutuvat valmistamaan kiilasarafaanin näillä ohjeilla ja kaavoilla, ottamaan valokuvat valmistamastaan sarafaanista (saan kuvat käyttööni, kuvaajan ja testaajan mainiten) sekä antamaan palautetta kaavan ja ohjeen toimivuudesta ja selkeydestä HUHTIKUUN 2012 AIKANA. Jos innostuit, niin laita sähköpostia: soja@kansallispuku.com. Vastailen sähköpostissa myös kysymyksiin esim. kankaiden menekeistä.

Testattavat mallit ovat tällaiset:

KIILASARAFAANI VARTIOLAMPI

KIILASARAFAANI UHTUA

Muoks. 23.3.2012 klo 14.02: Testaajat on valittu, ilmoittautumisjärjestyksessä. Lämmin kiitos kaikille innokkaille! Valmiit kaavat ja ohjeet pitäisi olla ostettavissa Puodistani viimeistään toukokuussa!

Peliä

Eilen pelasin perheen kanssa pitkästä aikaa Kerää kansallispuku -peliä. Suunnittelin pelin ja tein siitä 4 prototyyppiä vuonna 2008. Prototyypeistä yksi on minulla, yksi Virasojan eskarissa ja kaksi kollegoillani Tuulalla ja Tarjalla. Minun omani on jo kovasta pelaamisesta kulunut.

Pelatessamme havahduin taas kerran siihen, että se on oikeasti hauska peli pelata, sopii monen ikäisille (suositusikä on 6-vuotiaasta alkaen) ja lisänä on vielä tuo kansallispuku-valistuspointti. Pelissä yritetään kerätä kokonainen kansallispuku, joka koostuu viidestä osasta. "Jokerina" toimii Laukkukauppias-kortti.

Ja taas alkoi harmittaa, ettei ole ollut aikaa ja rahaa viedä asiaa eteenpäin. Otimme silloin peliä varten kuvia tuossa miun pajalla, ryppyinen lakana taustalla. Nyt kuvat pitäisi ottaa uudelleen ja jonkun kuvankäsittelyvelhon pitäisi leikata ja muokata ne. Pelilauta, kortit ja laatikko pitäisi teettää laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. En halua päästää tätä käsistäni puolihuolimattomana versiona, koska lujasti uskon, että laadukkailla kuvilla ja painojäljellä tästä olisi vaikka mihin! Kuvittelen, että voisin myydä näitä pelejä ja rahoittaa sillä sen, että niitä voisi lahjoittaa eskareihin. Kansallispukupropagandaa :D Että jos satut tietämään jonkun ökyrikkaan hyväntekijän, joka haluaisi sijoittaa tähän säkillisen rahaa, niin vinkkaa ihmeellä ;)

Tasalukujuhlat!

Hyvänen aika, laskuri lähestyy 10 000! Siitä ilosta laitetaan tähän arvonta! Osallistua voi niin, että mainitsee tämän miun blogini Facebookissa, omassa blogissaan tai kertoo siitä muuten jollekulle ja jättää kommentin tähän perään. En tule tarkistelemaan ohjeiden noudattamista sen enempää, luotan sinuun :) Osallistumisaikaa on tämän kuun loppuun, eli 31.3.2012 saakka.

Osallistuneiden keskuudesta arvon voittajan, joka saa valita itselleen yhden näistä:

- kiilasarafaanin ohje ja kaava (valmistuvat muutaman viikon sisällä ja toimitetaan sitten)

- suorasarafaanin, säpsän ja sorokan ohjeet

- Kansallispuku! -palapeli

- Kansallispuku! -kierrevihko

Valmiiksi saamisen ihanuus

Sain vihoviimein Kivennavan paidan valmiiksi. Tuhat muuta pientä hommaa pitkittivät sen tekoa, mutta tiistaina ompelin viimeiset alisia ja ylisiä yhdistävät pistot ja pesin ja tärkkäsin paidan. Keskiviikkona silitin sen, pakkasin ja postitin.

Herkullisen pullukka lankanappi

Torstaina palkitsin itseni ja käytin osan joulupukin tuomasta lahjakortista. Kävin Luontaishoitola Ayurvedassa ayurvedisessa päähieronnassa. Ensimmäiset 15 minuuttia yritin tietoisesti pitää kaikki ajatukset loitolla. Sitten tajusin jossain vaiheessa, ettei enää tarvitse yrittää. Hoidon jälkeen olin niin nirvanassa, etten pystynyt tilaamaan uutta aikaa, kun päähäni ei kertakaikkiaan tullut yhtään ajatusta siitä, että mitä miulla ensi viikolla on ohjelmassa. Vaikka tuijotin kalenteria. Siis toimi :D Aivan taivaallista, suosittelen lämpimästi! Olen käynyt muissakin paikoissa päähieronnassa, mutta tämä oli kyllä ihan omaa luokkaansa. Seuraavaksi menen tuonne kokeilemaan shiatsu-hierontaa. Ja kuumakivihierontaakin pitää kokeilla ja lisää päähierontaa ja ja ja...

Valmiiksi saamisessa on sekin ihana puoli, että sitten voi aloittaa jotain uutta. Orja kutoo kalminkkia ja vuoroin ompelee sarafaanijuttuja. Miulla on töitä vaikka kuinka. Ongelmani on usein se, että kun on niin upea tilanne, että töitä on paljon, ne yrittävät kasautua vuoreksi, jonka kiipeäminen on rankkaa. Montaa asiaa ei voi yhtä aikaa tehdä ja nämä hommat valmistuvat hitaasti. Yritän tietoisesti taltuttaa nuo tulevat työt kauniiseen jonoon. Asia kerrallaan. Päivä kerrallaan. Pisto kerrallaan.

Sain viime vuonna Tekstiilikulttuuriseuralta apurahan kahden kiilasarafaanin ohjeiden ja kaavojen tekoon. Nyt on niiden aika. Toisen ohje alkaa olla paketissa, tänään piirtelen kuvat toiseenkin ja ensi viikolla sitten kaava-arkit.

Sarafaaneista puheenollen, pidän Riihimäen kansalaisopistossa Sussunasta sielunlämmittäjään -luennon sarafaaneista ja fereseistä 16.4.2012 klo 17.30. Katso lisää linkistä ja tule kuulemaan ja katsomaan!

Mietin taas kerran, miten huipputyö tämä on: saan ommella, kirjoa, kutoa kangaspuissa, kutoa nauhoja, laatia ohjeita, käydä luennoimassa ja opettamassa... No, onhan siinä tämä kääntöpuoli, jonka hoitamisen suhteen olen saanut jo asennettani muutettua roimasti. Että olisihan se huippua, jos mie voisin tehdä noita hommia ja joku toinen hoitaisi nämä miulta huonommin luistavat tai miusta tylsemmät jutut: sähköpostiliikenne, laskutus, posti- ja pankkiasiat, siivous, tuotteiden valokuvaus, nettisivujen ja verkkokaupan hoito, tietokoneen "siivous"... Luin juuri tiistaina tämän ja voin lisätä tuohon sen, että kun on kyynärpäitään myöten tässä tekemisessä, niin ei todella ole aikaa edes aloittaa prosessia. Lisäksi pelottaa se, että työntekijästä ei pääse eroon kovinkaan helposti. Työntekijöillä on niin vahvat oikeudet, että firma voi mennä konkurssiin, mutta työntekijä saa palkkansa viimeiseen saakka. Pienyrittäjä saattaa monesti saada vähemmän rahaa työstään kuin työntekijä. Ei kuulosta oikein hyvältä. Olen ottanut pikkuruisen askeleen siihen suuntaan, että ostan pari päivää työtä yrittäjäystävältä, jonka vahvoja puolia ovat nuo tuotekuvaus- ja tietokonehommat ja jonka visuaalista näkemystä arvostan hyvin paljon. Silloin hän ei ole sidottu minun yritykseeni, vaan saa tehdä muitakin juttuja, enkä mie ole sidottu häneen, jos töitä ei ole. Saa nähdä, mihin hienoon järjestelyyn tämä vielä johtaa!

Arvaas mitä! Kävin maanantaina pitämässä ensimmäisen ihka oikean FolkJam-tunnin! Ja se meni ihan mukavasti. Ja tänään on jo toinen! Vähän jännittää, mutta olen valmistautunut huolella, joten olen luottavaisella mielellä. Tervetuloa siis tänään Imatran Urheilutalolle klo 18, FolkJam-tunti pidetään ILsen zumban tilalla. Sitten vielä FysioNiskassa on kolme 30 minuutin näytetuntia 27.3. klo 11.30, 12.30 ja 17.00, tervetuloa sinnekin :)

Helmikuu, mihin se meni?

Ihan todella. Oliko teillä muilla helmikuu? Mihin miun helmikuu meni?

Miulla on "orja". Työvalmennettava, aikuinen, rutkasti työkokemusta omaava ihminen. Hän tekee huolellista työtä, vähän hitaasti, mutta ihanan itsenäisesti. Orjan soppari on voimassa kuukauden, mutta voimme jatkaa sitä, jos molemmat haluavat. Mie haluan.

Kävin kansallispukualan valmistajien ja myyjien yhteistyöpäivässä. Toipumiseen meni muutama päivä, mutta onneksi pian alkoi muutaman päivän hiihtoloma. Intressit ovat vähän eriäväiset.

Olen opetellut "ei":n sanomista.
Ensimmäinen notkahdus: Sanoin pyydettäessä "kyllä". Tälle. Olin isosti kahden vaiheilla, mutta vaa'assa painaa se, että uskon tämän olevan kansallispuvulle hyvä asia. Miulle siitä tuskin on sen suurempaa hyötyä, koska keskityn itse kansallispukujen tekoon, vaikka muita näihin rönsyilyihin lämpimästi usutankin. Äiti lupasi ommella suunnitelman, joten taivuin kyllään. Palaan tähän vielä, kunhan asia etenee.
Toinen koetin onnistui jo paremmin. En sanonut "ei", mutta päivitin luento- ja kurssihintoja vähän ajantasalle, sellaisiksi että jos lähden, niin kannattaa lähteä. Kun töitä kerran on täälläkin niin paljon, ettei sen takia tarvitse jokaisen euron perässä juosta. Ja opettelen ajattelemaan sitäkin, että jos miut kerran väen vängällä halutaan toiselle puolelle Suomea puhumaan pariksi tunniksi, niin on aika miunkin sitä arvostaa sen verran, että otan siitä palkan. Jos tämän seurauksena on se, että luentohommelit loppuvat kokonaan, niin täytynee tuumata uudelleen, jos työt vähenevät...

Joskus nuo luentoreissut tuntuvat toooodella turhilta: kuulijoita on kourallinen, kiinnostuneita kyllä, mutta kukaan ei osta mitään jne. Sitten, perästäpäin juuri se keikka osoittautuu tärkeäksi, kuten kävi kun Yle Etelä-Karjalan toimittaja Eero Mäntymaa bongasi miun nimen erään tällaisen keikan mediatiedotteesta, otti yhteyttä perjantaina ja tuli kuvaajan kanssa tekemään jutun miusta maanantaina. Toimittajien kanssa aina pelottaa, että sanomani pätkitään ja väännetään tai tulkitaan niin, että en oikeastaan ole sanonut sitä, mitä mediasta tulee ulos. Tällä kerralla olen NIIN tyytyväinen. Toimittaja kuunteli mitä sanoin, teki työnsä huolella ja välitti tiiviissä paketissa (kahden tunnin sessiosta uutisissa näkyi pari minuuttia) ulos juuri sen, mitä halusin sanoa. Juttu oli maanantaina valtakunnallisissa uutisissa TV1:ssä (kohdassa 0:22), Kaakkois-Suomen uutisissa vajaata tuntia myöhemmin kakkosella, Etelä-Karjalan radiossa (kohdassa n. 3:45) ja netissä on vielä kirjoitettu ja still-kuvilla kuvitettu juttu. Kun jotain on sanottu uutisissa, niin se on totta, eikö?

Mediajulkisuus poiki heti monia yhteydenottoja. No jipii. Yhtään asiakasta se ei tuonut, mutta viisi ihmistä oli vaivautunut kaivamaan yhteystietoni kysyäkseen että mihin ja millä hinnalla voisivat myydä olemassa olevan pukunsa. Uh. Päätin näitä kyselijöitä varten kirjoitella (kun ehdin) vakiovastauksen.

Kaiken tämän keskellä varsinainen työnteko ei (taaskaan) etene. Kivennavan paita on edelleen kesken, mutta toivottavasti valmistuu tällä viikolla. Laitan kuvia, kun se on ojennuksessa.

Muoks: Radiojuttu on poistunut maailmasta, sitä ei siis löydy enää tuosta linkistä!