Hyväntekemisestä ja tasa-arvoisuudesta.

Kuukauden kolme viimeistä päivää ovat Käsityökorttelin ETUpäivät. Mie olen mukana marraskuun ETUpäivillä ja se tarkoittaa sitä, että 28. - 30.11.2014 tehdyt tilaukset Puodista toimitan ilman postikuluja. 
Etu ei koske seinäkalentereita eikä tilauksesta tehtäviä tuotteita. 
Kansallispuku-seinäkalentereita voi tilata sunnuntaihin saakka ja samoin sunnuntaihin asti USB-muistitikut ovat tarjouksessa 15 €/kpl. 

Kannattaa kurkata tuolta ETUpäivien linkistä muutkin mukanaolijat, suosittelen lämpimästi esim. Kirjosillan KäsKimalluksia, Susannan Työhuoneen riepuja, Vernadan voimasanoilla varustettuja rannekoruja ja Ullakko -tuotteen Puikottimia! Muistattehan, että mie lomailen 12.12. alkaen vuoden loppuun. Tähän päättyy tämä työhön liittyvä osuus.

Kävin eilen neljättä kertaa verenluovutuksessa. Miulla on iänkaiken ollut niin alhainen hemoglobiini, että ei ole tarvinnut edes miettiä verenluovutusta. Sitten se jotenkin on alkanut hiipiä ylöspäin ja keikkuu nyt siinä alarajan tuntumassa. Miulla on joku kammo. Se on ehkä osittain neulakammo, mutta enimmäkseen se on ehkä vain toimenpidekammo. Miusta on aivan hirveää joutua siihen pedille tai tuoliin "toisen armoille". Ainoa tilanne, jossa tätä kammotusoloa ei tule, on hierojalla. Sielläkin on turvallisempaa maata mahallaan.

Ensimmäisellä luovutuskerralla jono oli pitkä. Istuin pari tuntia täristen ja hikoillen, varmana siitä, että luikin karkuun ennenkuin vuoroni tulee. Kuuntelin toisten juttuja He olivat rentoja, jollain oli sadas kerta, joku luovutti koska veri on liian paksua, joku toinen vain auttamisen ilosta. Mie pidättelin itkua ja oksennusta. Hemoglobiini riitti silloin juuri ja juuri. Itkin siinä pedillä ja vakuuttelin pistäjälle, että en karkaa. Henkilökunnan hyväntuulisuus, lämmin tunnelma ja kannustavat sanat saivat miut palaamaan sinne uudelleenkin. Ja vielä. Luovuttamisen jälkeen päätäni särkee, olen kamalan väsynyt ja voin pahoin.



Viime kerralla kesällä hemoglobiini ei riittänyt. Itkin sitä, etten kelvannut. Ja oloni oli ihan yhtä huono. Se ei siis nähtävästi johdu siitä toimenpiteestä vaan jännityksestä. 

Eilen odotin vuoroani, taas täristen, hikoillen ja oksennusta ja itkua pidellen. En tiennyt toivoinko, että hemoglobiini riittää vai että ei. Se riitti. Makasin pedillä, itkin kuin lapsi. 

Komeesti riitti, ihan huippulukemat! C-vitamiini lie auttanut.

Olen yrittänyt miettiä jännityksen syytä. Siinä ei ole mitään järkeä. Muistan kyllä tilanteen varhaisnuoruudestani, jolloin tämä alkoi. Se tilanne ei liittynyt oikeastaan mitenkään miulle tehtäviin toimenpiteisiin, mutta sen jälkeen aloin pelätä. 

Ystäväni kommentoi, että olen kyllä ihan tarpeeksi hyvä ihminen ilman, että kiusaan itseäni tällä. Miksi sitten kiusaan? Elin monet vuodet ihan onnellisena ilman verenluovutusta. Mikä miut sinne saa? En tiedä vastausta siihenkään. Ehkä en siedä itsessäni tuota heikkoutta ja olen päättänyt selättää sen käymällä verenluovutuksessa niin kauan, että se lakkaa kammottamasta. Ehkä siinä on jotain vastaavaa kuin extreme-lajeja harrastavilla. Itsensä voittamista. Mutta se mitä mie siinä pedillä ajattelen ja mikä estää minua karkaamasta sieltä on se, että kuka ikinä sitä vertani tarvitseekaan, ei voi päättää makaako siinä vai ei. Hänellä on joka tapauksessa pahempi olo kuin miulla. Ja onko miulla silloin oikeutta kieltäytyä auttamasta sillä perusteella, että se on miulle epämukavaa?

Kyllä on nätti nainen. Punaisiksi ja turvoksiin itketyt silmät
sopivat täydellisesti yhteen huuliherpesrupien kanssa.

Tämä pohdinta koskee ihan vain minua. En halua syyllistää sillä ketään muuta. En ainakaan vielä pysty menemään askelta pidemmälle luovuttamaan, kantasoluja, munasoluja, luuydintä, mitä näitä onkaan. Tai ehkä pystyisin, jos olisi kyse jostain läheisestä. Olen taistelussani tässä vaiheessa ja hyvä niin. Olen onnekas, että taisteluni on vapaaehtoinen ja tämä on minun tapani maksaa onnekkuudesta. Jos haluat ojentaa auttavan kätesi, niin täältä pääset alkuun.

Toinen, jolla kai yritän maksaa onnekkuudestani, on World Visionin kautta. Minulla on kummilapsi Keniassa. Hän on Vivian Jeruto, nyt 14 vuotta. Aloin hänen kummikseen kohta 10 vuotta sitten. Hänen ja hänen perheensä ja koko kylän elämä on helpottunut jo tämän 10 vuoden aikana huomattavasti. Joinain kuukausina 25 euroa tuntuu hankalalta. Sitten mietin, mitä 25 euroa tarkoittaa miulle ja mitä se tarkoittaa kenialaiselle kylälle. Olen ajatellut, että kun Vivian Jeruto tulee täysi-ikäiseksi ja kummisuhde päättyy, en ota enää toista kummilasta. Ehkä sitten etsin jonkin toisen kohteen.

Miun tarkoitukseni ei nyt ole kiillotella sädekehääni vaan kunhan puran ajatuksia, joita päässäni on. Tänään eduskunta äänestää tasa-arvoisesta avioliittolaista. Miun mielestä se liittyy tavallaan myös yllä kertomaani. Maailmassa onnenlahjat eivät jakaudu tasaisesti. Yksi syntyy Suomeen, toinen Keniaan. Yksi joutuu auto-onnettomuuteen, toinen ei. Yksi rakastuu samaa sukupuolta olevaan, toinen eri. Miulta ei ole paljoa pois 25 €/kk tai huono olo kolmen kuukauden välein. Miulta ei ole YHTÄÄN pois se, että toisiaan rakastavat, täysi-ikäiset ja -järkiset ihmiset saavat mennä naimisiin.

Mie olen varmaankin hetero. Olen onnellisesti naimisissa miehen kanssa ja sitä ennen minulla oli muutama poikaystävä. Koska olen rakastanut miestäni 21 vuotta, en ole katsellut ihmisiä "sillä silmällä" aikuisikäni aikana. Paitsi tietysti miestäni. Silloin tällöin tapaan jonkun ihmisen, joka on mielestäni hyvin vetovoimainen, kutkuttelee jotain sisuksissani. Koska rakastan miestäni, se ei aiheuta miussa mitään muuta, eikä siitä seuraa mitään. Mutta on siis olemassa ihmisiä, jotka aiheuttavat miussa tunteen, joka saattaisi johtaa ihastumiseen, mikäli en olisi onnellisesti naimisissa. Ja tiedätkö mitä. Silloin tällöin se vetovoimainen henkilö on nainen. Onko siis sattumaa, että elämäni ensimmäiset vetovoimaiset henkilöt ovat olleet miehiä? Vai onko se ympäriltä opittu malli, että samaa sukupuolta olevilta saadut "viestit" täytyy vaientaa. Onko oikeastaan ihan sattumaa, rakastuuko naiseen vai mieheen?

En ole kuullut vielä yhtään vakuuttavaa perustetta sille, miksi tasa-arvoista avioliittolakia ei pitäisi hyväksyä. Olen varma, että 20 vuoden kuluttua tätä keskustelua äimistellään yhtä paljon kuin nyt ihmetellään sukunimilaista käytyä keskustelua. 
Olen miettinyt hyvin paljon sitä, että pitäisikö kirkon hyväksyä saman sukupuolen avioliitto. Olen vihdoinkin tullut päätelmään, että pitäisi. Kaikkien meidän, jotka satumme olemaan tavalla tai toisella hyvässä asemassa, pitäisi tehdä parhaamme, jotta tasapaino ja tasa-arvo koko maailmassa vahvistuisi. 

Jatkan vielä vähän, kun silmilleni pomppasi lapsi-kortteja. 
"Lasta kiusataan, jos hänellä on kaksi äitiä tai kaksi isää". Miksiköhän? Siksi, että lapselle on opetettu, että siinä on jotain väärää. Pidä huoli, ettet opeta lapsellesi sellaista ajattelumallia, niin kahden äidin tai kahden isän lasta ei kiusata.
"Lapsella on oikeus äitiin ja isään, naisen- ja miehen malliin". Hmm. Maassa, jossa on huostaanotettuja lapsia, pilvin pimein yksinhuoltajia, pahoinpideltyjä lapsia, alkoholistien lapsia, en olisi kovin huolissani siitä, että kaksi toisiaan ja lastaan rakastavaa ihmistä kasvattaa lapsen. Tässä on nimittäin sellainen vissi ero, että heterot (tai ne, jotka ovat niin onnekkaita, että pystyvät) saavat lisääntyä ihan kenenkään vahtimatta, vahingossa, mutta homoparien, kuten kaikkien adoptoivien on käytävä läpi pitkä ja raskas prosessi, jossa tutkitaan parin sopivuus vanhemmiksi.

Sielu lämpeni hyväksi jälleen

Viimeaikaisten myllerrysten jäljiltä en ollut alkuunkaan onnellinen siitä, että olin lupautunut pitämään sielunlämmittäjäkurssin Hesassa. Onneksi se ei ollut ensimmäinen laatuaan, joten konsepti oli jo olemassa, samoin sovituskappaleet, luennon runko, työjärjestys kurssilaisille ja aikataulu. Nyt vain piti palauttaa kaikki mieleen, etsiä tavarat, monistaa, harjoitella luento ja pakata silkit, nauhat ohjeet, laatikot ja muut mukaan.

Kurssin järjesti Karjalainen Nuorisoliitto ja olin levollisella mielellä järjestelyjen suhteen, sillä yhteistyö toiminnanjohtaja Hilun kanssa on osoittautunut hedelmälliseksi ja toimivaksi aiemminkin.
Yövyin Park Hotel Käpylässä, mutten nähnyt kauppaneuvos Paukkua - en tosin käynyt saunaosastolla. Hotelli oli mukava, siisti ja sopivan kokoinen.

Perjantaina aloitimme luennolla. Koska sielunlämmittäjistä ei ole (tietääkseni) olemassa suomenkielistä aineistoa, olen ollut googlen, google kääntäjän ja kollegojen varassa tietoa kerätessäni. On melkoisen hassua pitää luentoa sellaisesta aiheesta, josta en tiedä muuta kuin mitä olen ollut selvittävinäni hyvin hajanaisista lähteistä. Miulla on sellainen olo, että huijaan, että kuka tahansa olisi voinut kerätä sen aineiston. Sitten yritän muistaa erään kollegan huomion, että tarvitaanhan siihen taustatietoa, että siitä aineistosta osaa poimia oleelliset asiat ja muodostaa siitä aineistosta alueellisia ja ajallisia "joukkoja". No. Luennon pidin ja porukka oli ihanasti mukana, huumorilla ja rennolla meiningillä. Mahtava sakki!

Se mahtava sakki osaltaan aiheutti sen, että hieno suunnitelmani hajosi palasiksi. Hommat saatiin kuitenkin alulle ja lähdimme hyvillä mielin nukkumaan.

Hilun sielunlämmittäjä, kiitos kuvasta!

Lauantain ja sunnuntain ahkeroimme ja luulen, että osa porukasta unohti syödä ja juoda kokonaan. Hetkittäiset turhautumisentunteetkin muuttuivat iloksi, kun poimuja alkoi syntyä. Harmittaa aivan älyttömästi, etten ehtinyt ottaa tekeleistä kuvia. Yhtään ei tullut ihan valmiiksi asti, mutta oikein hyviin vaiheisiin kuitenkin. Annoin kotitehtäväksi tehdä sielunlämmittäjät valmiiksi jouluun mennessä ja lähettää miulle kuvat todisteeksi :D

Joskus kurssit imevät, joskus täyttävät. Niissä on niin paljon palasia, joiden summana fiilis syntyy, ettei sitä voi oikein koskaan ennustaa. Tämä kurssi todellakin täytti. Verille raavittu sieluni parantui ja lämpeni mukavassa porukassa. Kiitos kaikille osallisille <3

Hilun sielunlämmittäjä. Kiitos kuvasta!

Lauantai-iltana sattui absurdi hetki. Mie olen hiukan fanaattinen formuloiden seuraaja. Aika-ajot tulivat kuudelta, joten ehdin hyvin katsomaan ne. Koska suorat lähetykset tulevat maksukanavalta, hakeudun yleensä johonkin baariin katsomaan ne, jollen ole kotona. Nyt hotellin respaherra ystävällisesti selvitti miulle, että paikallisessa Käpy-Grillissä voi katsoa aika-ajot. Sinne siis. Palkitsin itseni lasillisella punaviiniä ja asetuin sopivaan pöytään telkkarin ääreen.

Hilun sielunlämmittäjä vain hiukan kesken.

Suunnilleen ikäiseni herrasmies melkoisen nauttineessa tilassa liittyi seuraani ja tervehti minua kuin vanhaa ystävää. Ystävällisesti tervehdin takaisin hiukan vähemmän tuttavallisesti. Hän tarkasteli minua, mie yritin katsoa niitä aika-ajoja. Hän odotti Jaanaa ja oli aivan varma, että minä olen heidän yhteinen ystävänsä suhinasaapas-Satu. Niin varma, että hänen vakuuttelujensa seurauksena mietin jo, että olenkohan sittenkin suhinasaapas-Satu ja jollain oudolla tripillä, sillä jos istuu lipittämässä punaviiniä käpyläläisessä juottolassa, niin eikö ole todennäköisempää, että ON suhinasaapas-Satu, kuin että on imatralainen käsityöyrittäjä katsomassa aika-ajoja? Onneksi se Jaana tuli paikalle ja poimi herrasmiehen matkaansa. Vielä siinä lähtiäisiksi tämä herrasmies selitti Jaanalle, että eikö tämä ole se suhinasaapas, jolloin Jaana katseli minua pää kallellaan ja tuumasi, että kyllä, jollei ole nähnyt Satua pariin vuoteen, niin voi hyvin erehtyä. Heh. Aika-ajot eivät varsinaisesti olleet suomalaisjuhlaa, mutta ihan kauden yleisen linjan mukaiset.

Hilun sielunlämmittäjä jo hahmossaan. Kiitos kuvasta!

Sitten huomoita ja muistutteluja:

Tekstiilikulttuuriseuran kuukauden tekstiili on melkoinen aarre: räisäläläinen huntu. Käy lukemassa ja tutustu samalla seuran toimintaan, haluaisitko ehkä liittyä?

Kansallispukukalentereita voi tilata 30.11. saakka.

USB-muistitikut ovat tarjouksessa 15 €/kpl 30.11. saakka.

Sielunlämmittäjiä pääsisi tekemään Imatran työväenopistossa 28.-30.11. Kurssilla on vasta 2 ilmoittautunutta ja ilmoittautumisaika päättyy pian, joten hopihopi!

Sielunlämmittäjän ohjeita ja kaavoja saa Puodista. Joitakin tarvikkeitakin vielä, vaikka vähissä ovat.

Käsityökortteli on monella tavalla mukana Tampereella Suomen Kädentaidot -messuilla 14.-16.11. ja miun ja Susannan työhuoneen maatuskakiilaferre on Kotimainen onkin kotimaista -näyttelyssä. 

Samaisilla messuilla on muotinäytösten osana Folkista poppia -osio, jossa on miunkin asukokonaisuus. Parasta asua voi käydä äänestämässä Folkista poppia -näyttelyssä.

Käsityökorttelin jouluviikonloppu järjestetään 5.-7.11. Käsityökorttelin Facebook-ryhmässä. Luvassa on arvontoja, lahjaäänestystä, tarjouksia ja mukavaa joulukivaa! Käy siis liittymässä ryhmään ja seuraa ilmoittelua!

Mie lomailen joulukuussa niin, että 8. - 12.12. postitan kalenterit ja jouluviikonlopun tilaukset ja sen jälkeen olen työasioissa tavattavissa seuraavan kerran 5.1.2015. Puodista voi lomani aikana tehdä tilauksia, mutta laskut ja tuotteet lähtevät vasta tammikuussa.

Kotimatka sujui kaameasta sumusta huolimatta hyvässä seurassa nopeasti
ja turvallisesti ja ehdin hyvissä ajoin formuloiden startille :D