Myllerryksiä

Mieltä pitää välillä myllertää. Enimmäkseen miun mieleni hoitaa sen ihan itsekseen, pyytämättä ja usein vaikka kuinka panisin vastaan. Erään pitkään käydyn keskustelun tässä vaiheessa tajusin yhtäkkiä, että miun ei tarvitse. Siis että voin luoda oman linjani, sanoa ei, perustella sen ja pysyä siinä. Epämääräistä, tiedän, mutta sellaista se on :D Jos olisi kovin vähän töitä, niin voisihan sitä kaikenlaista puuhastella, mutta koska työkalenteri on pullollaan piiiiitkälle ensi vuoteen, niin mitäpäs tässä tempoilemaan. Kyllä helpotti! Bonuksena tulee se, että pari ristiriitaa saattaa tulla vältetyksi näin. Nyt sitten peilin eteen harjoittelemaan sitä pientä, mutta niin vaikeaa sanaa: ei.

Kirjoittelin aiemmin täällä ja täällä Räisälän hunnun reikäompeleesta ja siitä, miten osoittauduin liian hitaaksi sen teossa. Siis verrattuna siihen, millä perusteella laskin sille hinnan, miten sijoitin sen työkalenteriin ja siihen miten nopeasti äiti sen tekee. Tuo oma tekeleeni on siis vieläkin kesken ja valmistunee joskus, mutta tähän hätään asiakkaalle hunnun reikäompeleen teki äitini. Mie sitten tärkkäsin ja poimutin hunnun, tein sykerölaitteen ja sidoin hunnun sen päälle. Huntu lähti jo asiakkaalle. Näin kaunis on äitini tekemä reikäommel, joka syntyy puolet nopeammin kuin miun tekemänä. Osoittautui, että ompelen pohjalankoja turhan tiuhaan ja toki tekotahti nopeutuu harjoittelun myötä.



Sain perjantaina Kivennavan rekon valmiiksi. Edellisen postauksen satu saa silti vielä odottaa loppuhuipennustaan, teen paidan ensin valmiiksi. Tänään aloitan kauluksen kirjonnan.

Rätti. Eikö ole surkean kuuloinen sana. Puolileikilläni sanon noita työn alla olevia vaatteitakin räteiksi. Siivoamiseen tarkoitettu rätti voi olla nykyisin ilahduttavan näköinen. Tein vähän hankintoja viime viikolla:

Ylhäällä on Kiikar Visionin Kesäheinä-tiskirättejä. Jo Kiikarin myyntitekstit ovat pessimistisyydessään hervottomia! Alhaalla on Susannan Työhuoneen bambu-tiskirättejä. Tuo "Kiukkuinen kuopus" jotenkin osui ja upposi, vertaapa seuraavaan kuvaan:

Tämä on miun mainoskuvia, Jarkko Lempiäisen ottama kuva, jossa on äitini, minä ja miun oma kiukkuinen kuopukseni :D

Tämä on kirppikseltä 0,50 €:lla ostamani mutteripannu, josta on tullut uusi paras kaverini. Se pitää jäähdyttää kylmällä rätillä ja tuo Susannan Työhuoneen mutteripannun kuvalla varustettu rätti on siihen ihan täydellinen!

Kahvitauon latte

Tiedoitusluontoinen asia: Joutsenon Kalevalaiset järjestävät torstaina 23.2. klo 18-20 Joutsenon Annukka-pajassa kansallispuku-luennon. Mie pidän luennon, joka nojaa Kalevalaisten Naisten Liiton vuoden teemaan: Muodon mieli - ajan kieli. Luennolla käydään läpi kansallispuvun synty, sen muodon muutos 1900-luvun aikana ja kiertoajelu tämän hetken kansallispukuisessa Suomessa. Tilaisuudessa on myynnissä miun tuotteita. Tilaisuus on avoin, tervetuloa!

Kirjonta kuin satu

Päivät kuluvat rekkoa kirjoessa nopsaan. Tauotan työtä koikkelehtimalla FolkJamia (ks. edellinen postaus). Rekko alkaa olla jo loppusuoralla ja huomasin hämmästyksekseni tuntevani vähän haikeutta siitä, että tämän ihanuuden tekeminen loppuu tähän ja siitä, että tämän jälkeen sitä ei kukaan näe kuvio kerrallaan, sitä miten satu muodostuu. Tämän jälkeen se nähdään kokonaisena kirjontapintana, oranssina lämpäreenä paidan etumuksessa. Hassu minä. Kun rahat ovat tilillä, viimeistään haihtuu haikeus :D

Haluan kuitenkin johdattaa teidät läpi tuon sadun. Loppuhuipennusta saatte odottaa siihen, kun paita on valmis, mutta lähdetäänpä matkalle:

Alussa oli vankka pohja. Tila, joka odotti täyttymistään.

Tilaan tuli päähenkilö: Punakultainen, joka alkoi haparoiden ottaa askeleita,löysi rytmin, loi kuvion ja tuli pinnaksi. Punakultainen loi tiet ja mutkat, kulki halki tyhjyyden ja jätti jälkeensä järjestyksen ja kauneuden. Viimein Punakultainen tunsi antaneensa kaikkensa. Se huomasi kaipaavansa jotain lisää. Se pysähtyi uupuneena miettimään.

Kellanvihreä saapui ja näki Punakultaisen väsymyksen. Kellanvihreä päätti ottaa ohjat käsiinsä ja auttaa Punakultaista tyhjyyden täyttämisessä. Se rajasi Punakultaisen loputtomalta tuntuneen urakan ja pyysi Sinistä ja Keltaista apuun. Ne vuorottelivat tyhjyyden täyttämisessä. Välillä ne intoutuivat tanssimaan polveilevaa koreografiaa toistensa lomassa, välillä pitivät lepotaukoa luoden rajoja. Punakultainen sai levätä ja löysi uudelleen ilon.

Valkoinen oli kova johtajatyyppi. Se näki taiteilijasieluisten lankojen näennäisen sekavan tanssin jäljet ja päätti, että häntä tarvitaan tuomaan selkeyttä ja rajoja mokomalle hillumiselle. Valkoinen käski Punakultaisen palata alkuperäiseen tehtäväänsä. Itse se rajasi kuviot ja määräsi myös Keltaisen, Sinisen ja Kellanvihreän samoihin töihin. Punakultaisen vanha ahdistus alkoi nousta ja sen ystävät huomasivat sen pian. Yksissä tuumin langat nousivat uutta johtajaansa Valkoista vastaan ja ajoivat sen pois.

Langat palasivat sopuisaan, iloittelevaan tanssiinsa ja loivat yhä uusia kuvioita. Ne tukivat ja täydensivät toisiaan ja nostivat kauneuden aina vain ylemmälle tasolle.

Tyhjyys ei enää ole tyhjyys. Se kaipaa enää paria tanssia ja sitten langat ovat vapaat etsimään uutta pintaa täytettäväksi ja uusia tansseja tanssittavaksi.

Miun lemppariraita on tuo punakultaisen jälkeen toinen kuvioraita, jossa sinisellä taustalla on punakultaisella kehystettyjä keltaisia ja kellanvihreitä vinoneliöitä. Mikä on sinusta kaunein?