Hyvä mieli, hyvä työ

Havahduin maanantai-iltana siihen, että en ollut ajatellut työasioita pääsiäisen aikaan ollenkaan! Siis siinä mielessä, että mitä pitäisi tehdä ja miten sen tekisin ja sitä normaalia pään järjestelyä. Toki ihastelin pääsiäiskirkossa seurakuntalaisten kauniita sarafaaneja ja kävin samat mielessäni Tallinnan reissulla Karnaluksissa nauhoja ostelemassa. Siinä on muuten sen verran taivaallinen paikka, että suorastaan liikutuin niiden nauhahyllyjen välissä! Olisihan sieltä tarttunut mukaan vaikka mitä, mutta kun tuo budjetti on (onneksi) rajallinen, niin valitsin tällä kertaa nämä:

Ihanaa, ihanaa, Karnaluksin taivaallisia nauhoja!

Jos innostuit noista nauhoista, niin niistä voidaan tehdä kauppaa :)

Kuolemajärven nästyyki tuli valmiiksi. Samoin sain eilen kudottua loppuun ja viimeisteltyä säärisiteet eli sukkanauhat. Tein uudelleen hunnun sykerölaitetta, mutta en saanut siitä mieleistäni ja päätin nukkua yön yli. Se auttoi jälleen ja nyt miulla on selkeähkö visio sykerölaitteen uudesta muodosta. Siis uusi reissu pajupuskaan oksia hakemaan ja uutta sykerölaitetta väsäilemään! Sykerö on siis tukasta, nauhoista ja esim. pajun ohuehkosta oksasta rakennettu hiuslaite, joka on sellaisenaan, koristeellisista nauhoista tehtynä naimaikäisen neidon päähine, ja jonka päälle (valkeista nauhoista tehtynä) huntu sidotaan ja joka antaa hunnulle muodon. Sykerölaite tehdään nykykäyttöön helpoksi ja koko systeemi rakennetaan erilliseen pantaan, jolloin se vaan kiskaistaan päähän. Säppäliä, eli neidon päähinettä varten odottelen vielä nastoja ja hakasia Kulta-Sepolta. Ne tulevat varmaan tänään tai huomenna. Sitten Kuolemajärven mallipukuprojekti on osaltani ohi. Taas.

Säärisiteet eli sukkanauhat

Eilen posti toi ihanan, pehmeän paketin! Villannelta tilatut upeat sukat, joiden kuvioaihe lainaa Joutsenon revinnäisestä! Villanne on myös Punomossa.

Täydellisen sopivat!

Ihana pääsiäinen!

Tänä pääsiäisenä lähdemme viettämään miehen enon syntymäpäivää laivalle. Lapset eivät siis pääse maanantain lasten pääsiäiskirkkoon, mutta kävimme viime lauantaina vigiliassa, jossa myös siunattiin virpovitsat. Lähdemme huomenna puolilta päivin ajelemaan Helsinkiin ja etukäteen ajattelin, että jätän siksi yöpalvelukseen menemättä, mutta tässä illan kähmyssä on alkanut tuntua siltä, että menen sittenkin. En tosiaankaan ole mikään kovin ahkera kirkossakävijä, mutta jotenkin tästä vuoden suurimmasta juhlasta vaan jää jotakin puuttumaan ilman yökirkkoa.

Ilahdun kirkossa myös seurakuntalaisten kauniista sarafaaneista :D Omaani en tällä kertaa voikaan laittaa päälle, koska osa siitä on kollegalla lainassa...




Tämän helmimunan tein ystävälle, hän sai sen viime pääsiäisenä. Se toivottaa teillekin hyvää pääsiäistä!

KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA!

Museoiloa ja nykyahdistusta

Odottelin eilen kylpylän aulassa netissä notkuen tyttöjä zumbatonicista (huippua, kuulemma!) ja päädyin pitkästä aikaa kaivelemaan museoviraston sivuja. Siellä on kuukauden esine -sarja, josta löytyy mielenkiintoisia esineitä tarinoineen, joskus myös kansallispukujen esikuvia tai niiden valmistukseen, säilyttämiseen tai käyttöön liittyviä esineitä, kuten tämä. Tämän linkin kautta pääsee katselemaan kaikkia kuukauden esineitä.

Tänään siivosin Kansallispuku-foorumia, kun opin linkittelemään kuvat toisella tavalla. Osan kuvista jouduin poistamaan, mutta nyt jäljellä olevat kunnioittavat kuvien tekijänoikeuksia (tärkeä asia). Olen tosi tuskastunut tähän kuva-asiaan. Pukujen myyjien mielestä pukuja ei kysytä. Kukapa niitä osaisi kysyä, kun niitä ei missään näy? Nyt on jotenkin muutenkin tosi ankeaa, vasemmalta ja oikealta kuuluu, miten kansallispuku vetelee ihan viimeisiään ja perinteiset, tylsät, ahdistavat, kuumat, kalliit ja rumat kansallispuvut täytyy haudata kokonaan ja tehdä tilalle moderneja, kaupallisia, keveitä ihanuuksia. Mitään uuttahan tässä ei ole. Olen varmaan tosi idiootti, mutten pysty ymmärtämään, miksi jotain pitää hävittää, että voi tehdä uutta ja modernia! Eikös myö mahduttais tänne kaikkine pukuinemme kaikki?

Katselen ikkunasta kevätaurinkoa ja yritän täyttää itseni optimistisuudella, uskolla itseeni ja asiaamme. Otan käsiini työn, jota teen käsin kudottuun kankaaseen, pisto pistolta käsin ommellen ja kirjoen. Nautin jokaisesta pistosta, työn tekemisen rytmistä ja muodostuvasta kuviosta, sillasta menneisyyden ja tämän hetken välillä. Kirjon työhön tämän kaiken. On olemassa asiakas, joka haluaa maksaa tästä ja ehkä se kaikki näkyy hänelle. Sehän riittää. Riittäähän?

En muuten ole vasenkätinen. Kamerassa on laukaisunappi oikeassa reunassa, joten sitä on helpompi käytellä oikealla kädellä. Siksi tässä lavastetussa kuvassa vasen käteni saa maistaa oikean hommia. Neula pysyy kädessä, mutta kirjonta ei ehkä onnistuisi. Vasemman käden tärkeä tehtävä kirjoessa ja ommellessa on pitää kangasta oikeassa asennossa.

Käsityöhaaste Facebookissa ja aikuinen-lapsi -kässäpajailua

Facebookissa pyöri alkuvuodesta käsityöhaaste, jossa haasteen seinälleen liimannut lupaa tehdä tämän vuoden aikana käsin jotain viidelle ensimmäiselle kommentoijalle, jotka puolestaan lupaavat liimata saman haasteen omalle seinälleen ja tehdä viidelle kommentoijalle jotain käsin jne. Miekin kopioin haasteen ja pian siihen tuli viisi vastannuttakin! Eipä muuta kuin miettimään heille sopivia käsitöitä. Ystävälleni P:lle tein Imatran työväenopiston aikuinen-lapsi -kässäpajassa mosaiikkipallon, joka on tarkoitettu puutarhaan.



Tiia-Maija teki samaan aikaan lasimurskalla päällystetyn sydämen. Siinä on reikä, josta sisälle voi pujottaa valon tai laittaa vaikka kukkia torrottamaan.



Toinen haasteeseen vastannut on K. Teimme samaisessa kässäpajassa, toisella kerralla, Tiia-Maijan kanssa kirjastokasseja ja päätin tehdä K:lle kassin, johon imuroin facebookista hänen koiransa kuvan, sen taustaksi laitoin punapohjaista kukkakangasta ja kirjoin osan kukkien ääriviivoista, kuvan ja kassin päälle ulottuen heijastinlangalla. Kuvassa heijastimet vähän loistavat.



Tiia-Maija teki itselleen hevoskassin ja yhdessä teimme vielä pikkusisko Leea-Marille Barbapapa-kassin. Meidän tekemämme kassit ovat nuo kolme sini-violettisävyistä tuossa. Pöydällä on se Tiia-Maijan lasisydän, mutta ei tuosta kuvasta oikein tolkkua saa.



Työt ovat olleet valmiina jo jonkun aikaa, mutta koska ne ovat tuolla Työväenopiston kädentaitojen kevätnäyttelyssä, niin en ole niitä voinut toimittaa. Näyttely puretaan tänään ja haastetyöt pääsevät uusiin koteihin! Sitten pitäisi vielä keksiä idea ja toteuttaa ne kolme jäljellä olevaa käsityötä... :)

Kevätnäyttelyä ja muuta

TETtiläisen viikon urakka on ohi. Tyttö osoittautui hyvinkin ahkeraksi ja näppäräksi! Hän loi loimen Seiskarin esiliinakankaaseen ja rakensi sen kokonaan, lukuunottamatta polkusten sidontaa. Tänään hän ehti vielä pari tuntia kutoa siihen, eli varsin mallikkaasti, varsinkin kun hän ei ole tätä ennen kutonut, saati rakentanut kangasta! Voin siis edelleen sanoa, että miulla on ollut vain hyviä ja tosi hyviä harkkareita ja TETtiläisiä!

Työväenopiston kädentaitojen kevätnäyttelyn kansallispukujen ompelu -kurssin osasto näyttää tältä:

Tuossa etuoikealla on aina joku tekemässä omaa pukuaan eteenpäin ja samalla valvomassa näyttelyä. Näyttämön takaseinällä pyörii opiston kädentaitojen kursseilta otettuja kuvia.

Menen huomisaamuna valvomaan näyttelyä erään kurssilaisen kaverina ja sidomme samalla hänen Ruokolahden huntunsa.

Pudotus, TET ja valmistakin

Kiroilen kuin rantarosvo, kun saan tiedon, ettei opistomme käsityötunteja voidakaan vielä siirtää elokuussa opistotalolle! Muuton myötä saisin kansallispukukurssin iltapäivälle ja yksi ilta vapautuisi omiin ja perheen harrastuksiin. Kaupungin remonttiresurssit menevät kai paljastuneiden homekoulujen korjauksiin ja vaihteeksi työväenopisto on jonossa viimeisenä. No ei siinä, miustakin alakoululaisten tilat pitää laittaa kuntoon ekana. Ärsyttää silti. Lähinnä se, että annoin itseni jo riemuita tästä, vaikka kokemus on osoittanut, etteivät nämä koskaan mene niinkuin on suunniteltu. No, miulle tää on pieni kiusa. En uskalla ajatellakaan, miten paljon raivostuttaa päätoimista opettajaa, joka on jo moneen kertaan näiden muuttovekslausten takia suunnitellut ensivuoden kurssit - ja taas uudelleen.

Eilen kävimme opiskelijoiden kanssa rakentamassa Imatran työväenopiston kädentaitojen kevätnäyttelyyn oman osastomme. Esille tuli
- Kaukolan naisen puku, johon lainaan hunnun, koska sen teko jäi ensi vuoteen.
- Hiitolan naisen puku, josta siitäkin vielä puuttuu päähine. Liinalakki on työn alla.
- Keski-Suomen naisen päivitetty puku. Kurssilainen löysi tämän kirpparilta ja sen hame on ommeltu uudelleen. liiviä tuettu ja muokattu sopivaksi ja tehty uusi nyöri, paitaa lähinnä pesty ja lisätty aliset ja uusia osia ovat tykkimyssy ja esiliina.
- Kaksi vetopoimuhametta, sininen ja luonnonmusta
- Rautjärven huntu
- Keskeneräinen Pyhäjärven paita ja
- Alavus-projekti, johon jo on entrattu hametta ja paitaa ja tehty uusi liivi.
Yritän muistaa ottaa kuvia, kunhan muutkin osastot siitä ympäriltä ovat valmiit.

Tällä viikolla miulla on seuranani kasiluokkalainen tyttö työelämään tutustumisjaksolla. Olen vahvasti sillä kannalla, että myös näitten TETtiläisten täytyy saada työpaikalla tehdä oikeita töitä, eikä vain keittää kahvia ja siivota. Toki sitäkin. Vaatii välillä aika paljon panostusta keksiä noita järkeviä hommia niin, että siitä olisi jotain iloa miullekin ja että miun kaikki aika ei mene opastamiseen. Tämä TETtiläinen sai eilen tarrailla Mouhijärven essuista loput pellavapöllyt pois, puolata puuvillalankoja Seiskarin essua varten ja sitten olla mukana näyttelyn rakentamisessa. Tänään laitan hänet luomaan Seiskarin essulointa. Saapa nähdä kuinka käy!

Kun TETtiläinen oli putsaillut Mouhijärven essukankaat, pesin ne. Toimitan kankaat asiakkaille sellaisena, että niitä voi suoraan alkaa ommella. Siis käsiteltyinä ja kutistettuina, jos kankaalle niin pitää ennen ompelua tehdä. Näin voin itse varmistua, että kankaalle ei käy mitään omituista käsittelyssä ja yritän myös minimoida asiakkaan tekemät mokat. Näissä essuhommissa viimeistelyssä siis kutistetaan kangas ja varmistutaan, että värit pysyvät siellä, mihin ne kuuluvat.

Mouhijärven essukankaat uiskentelevat pesuaineella ja suolalla höystetyssä vedessä.

Ja siinä ne nyt pötköttelevät, omiksi kappaleikseen leikattuina pöydällä kuivumassa!

Essut ovat yön aikana kuivuneet. Menen silittämään ja rullaamaan ne ja pakkaan toisen lähtemään asiakkaalle ja toisen seinälle odottamaan uutta kotia. Vuorossa on Kuolemajärven mallipuvun nästyyki, joka tehdään Kivennavan nästyykin ohjeella. Siitä on yksi pää päärmätty, palataan siihen myöhemmin!

Muokkaus 13.4. klo 12.53: Jipii, sittenkin on mahdollista, että saan pitää kurssin päivällä, kun opiston kutomo muuttaa jo elokuussa ja sen paikalle voidaan roudata meille pöytiä! Jee! Nyt lakkaan vatvomasta tätä ja katson sitten syksyllä opinto-oppaasta, että moneltako ja minne koululle menen opettamaan :D

Mouhijärven essut viittä vaille valmiit

Sain eilen, ufoxin suosiollisella avustuksella, kudottua Mouhijärven essukankaat valmiiksi! Tempaisin kankaat jo puista ja käytin kaksi tarraharjan rullallista pellavapölyn poistamiseen ja meninkin sitten ostamaan rullia lisää... Ihan älytöntä, miten paljon sitä pölyä ja nukkaa on! Pujottelin katkenneet loimilangat ja seuraavaksi kankaat pitää pestä, jotta ovat sitten asiakkalle valmiit ommeltavaksi. Toinen essukangas on myyty, toinen jää varastoon. Ennen pesua pitää siis vielä tarrailla loputkin pölyt irti, pääsee sitten pestessä helpommalla ja lopputulos on siisti.

Tässä Mouhijärven esiliinakangas on vielä puissa

Lähikuvassa näkyy hauska raita, jossa on kierretty 2 valkeaa ja 2 sinistä lankaa yhteen

Kankaat pöydällä. Yhteen essuun tulee leveyttä (=kudottaessa kankaan pituus) 1,35 m ja lisäksi vyötärökaitaleeseen 10 cm.

Ensi viikko onkin taas vähän repaleinen ja hulinainen. Maanantai alkaa tyttöjen hammaslääkärillä, molemmille laitetaan raudat. Miulle tulee TETtiläinen, eli työelämään tutustuja koko viikoksi ja hän pääsee ensimmäiseksi kanssamme rakentamaan työväenopiston kevätnäyttelyä. Maanantaina eivät siis omat työt taida edistyä. Miulla on seuraavaksi vuorossa Kuolemajärven mallipuvun nästyyki, sukkasiteet ja säppäli. Siinä samalla pitää keksiä TETtiläiselle jotain järkevää puuhaa. En ollenkaan kannata sitä, että harkkarit tai TETtiläiset joutuvat vain kahvinkeittoon ja siivoamaan, vaikka nekin hommat toki kuuluvat täällä normaaleihin töihin. Vaatii vaan melkoista taiteilua löytää viikossa yläasteikäiselle hommia, joita hän pystyy tekemään. Puolaaminen on yleensä ollut hyvä juttu, taidanpa laittaa hänet ekana puolaamaan puuvillalankoja Seiskarin essukankaita varten.

Tänään lähden Lappeenrantaan katsomaan munanäyttelyä Täkyyn ja samalla reissulla kaappaan ystäväni taaperon seurakseni shoppailemaan! Nyt kun omat likat ovat vähän isompia, niin on oikein hauska viettää vähän aikaa välillä noiden pienempien kanssa. Tosin viime aikoina varsinkin nuo kummilapset ovat lähinnä huutaneet miulle, toivottavasti tämä neitokainen suhtautuu suopeammin. Ainakin on erittäin todennäköistä, että hän nukkuu suurimman osan ajasta :D

Tyydyn vaatimattomaan elämään?

Eilinen kansallispukualan yhteistyöpäivä sai kyllä mieleeni melkoisen myllerryksen. Ahdistun siitä, kun "ei pysty", "se maksaa", "vie liikaa aikaa", "ei sitä kukaan kysy", "ei niitä kukaan halua käyttää" ja "kansallispuvut ovat niin hankalia ja vanhanaikaisia" - viimeisin siis kansallispukujen myyjän suusta ahdistaa, ei niinkään mahdollisen asiakkaan. No, nämä ovat kuitenkin sitä peruskauraa, blaa blaata, jota veivataan aina uudelleen ja uudelleen kuin rikkinäinen levysoitin. Ilokseni huomasin kuitenkin muutamien asenteiden muuttuneen huomattavasti yhteistyöhaluisempaan suuntaan ja myös siihen, että kaikesta ei tarvitse saada rahaa heti, jotain voi tehdä myös ihan yleisen kansallispukuaatteen hyväksi. Havahduin myös taas siihen iloiseen helppouteen, jolla teemme yhteistyötä Kansallispukukolmosten kesken ja myös muutamien muiden alalla toimivien isompien ja pienempien yritysten kanssa!

Mutta sitten! Tulipa muutamia hyvin radikaaleja mielipiteitä. Sellaisia, joita hyvinkin kuulee kansallispuvuista mitään ymmärtämättömän suusta, ehkä lähinnä provokaatiomielessä. Mutta että meillä mielikuva- ja ihan tuotemarkkinointia kansallispukujen parissa tekee muutama ihminen, joiden mielestä koko kansallispukuneuvoston 30 vuotta tekemä sitkeä työ kansanomaisten työtapojen ja materiaalien elvyttämiseksi ja kansallispukujen palauttamiseksi esikuviaan vastaavaksi pitäisi vetäistä vessasta alas. Tuoda tilalle muutamia kymmeniä eri alueiden pukuja (koska ihmiset eivät kuulemma osaa valita 400 puvusta!), joiden tuotanto kaupallistetaan. Kankaita pitäisi keventää, malleja kaventaa ja -- hetkinen hetkinen, mitenkäs tämä kuullostaa niin tutulta? Ai joo, tämähän tehtiin jo, pian 100 vuotta sitten!

Nyt pomppaan ja palaan hetkeksi tuohon kansallispukuneuvostoon. Tiedän, että vähän monen mielipide on se, että kansallispukuneuvosto on luonut tiukat säädökset ja lait pistojen pituudelle ja vaikka mille. Neuvoston alkuaikoina "tiukempi" suhtautuminen olikin varmasti tarpeellista ja näin tehtiin. Sitten, kun linja oli saatu selväksi, tieto lisääntyi ja suhtautuminen kansallispukuun muuttui, neuvostokin eli ajassa, muuttui ja vapautui. Olen tehnyt erittäin läheistä yhteistyötä neuvoston työntekijöiden kanssa aina välillä ja tiedän millainen taakka se oli, kun 20 vuotta puhuu jonkin asian puolesta ja edelleen heitetään silmille rättinä se, mitä on sanonut 30 vuotta sitten! Ja missä nämä mielipiteet muhivat? Kaikkien muiden mielissä! Niiden, jotka päättivät 80-luvun alussa tietävänsä kaiken kansallispuvuista ja edelleen toitottavat sitä kaikenvoittavana totuutena vedoten siihen, että näin neuvostosta sanottiin. Neuvostosta ei myöskään voinut sanoa ulospäin ihan mitä tahansa. Esimerkkinä se, kun kansallispukujenkin hameet 60-luvulla olivat kovin minimittaisia. Sitten neuvosto puhui sen puolesta, että niiden pitäisi olla pidempiä ja kävikin niin, että hameen helmat tehtiin maata viistäviksi. Sitten onkin taas 20 vuotta yritetty saada niitä nousemaan siihen puoleen väliin. Ja sekin on suositus. Tuskinpa kansannainen 1700-luvulla mittasi, kuinka monta senttiä lattiasta helmaan on matkaa...

No se siitä välipompusta, pahoittelen tätä sekavuutta, mutta tämä todellakin kuohuttaa mieltä :/

Palatakseni tähän kansallispuvun tulevaisuuteen ja näkymiin, ihmettelen erään osallistujan kommenttia siitä, että kaupallistamalla saadaan kansallispuku säilytettyä. Kun se siis hänen mukaansa nykytilaisena häviää ihan kohta pois kokonaan. En mitenkään pysty ymmärtämään, miten kaupallistaminen ja tuotteistaminen sen pelastaa. Tai siis, kaupallistettuhan kansallispuku on nytkin. Inhoan myös ihan kamalan paljon ajatusta, että kansallispuku on jotenkin jonkun omaisuutta, yksi ja ainoa mahdollinen ja sitten kilpaillaan, kuka sen olomuodon päättää. Yritin kauniisti esittää, että kaikenlainen varioiminen, keventäminen, muunteleminen ja tuotteistaminen on ihan hyvä asia, mutta se ei saa sulkea pois esikuvien mukaisesti tehtyä kansallispukua tai niitä 400 vaihtoehtoa! Koko ajan tarkistettujen, esikuvan mukaisten pukujen rinnalla on saanut puoliteollisia kansallispukuja, jotka ovat kevyempiä ja yksinkertaistettuja. Samoin jo vuosia on saanut leikitellä materiaaleilla, kaavoilla ja tekniikoilla. Kaikelle sille on tilaa! Miksi ihmeessä jotain 125 vuotta ollutta pitää hävittää näiden tieltä? Tämän radikaalien mielipiteiden omaajan mukaan kukaan ei voi tulla toimeen kansallispukujen valmistuksella (krhm... paitsi jos "tyytyy vaatimattomaan elämään", kuten hän asian ilmaisi). Tulin myös siihen tulokseen, että hän ihan oikeasti ei varmaankaan tiedä kansallispukujen todellisesta nykytilasta yhtään mitään.

Siitä päästäänkin sitten siihen Suureen ja Todelliseen ongelmaan, eli kansallispukujen näkyvyyteen! On ihan turha odottaa suuren yleisön tietävän, millaisia uudet ja tarkistetut kansallispuvut ovat, kun niitä ei missään näe! Monet jopa näkevät vaivaa etsiäkseen tietoa ja kuvia ja kysyvät vaikkapa minulta. Teen parhaani, mutta valitettavasti kaikista puvuista vaan ei ole olemassa kuvia tai jos on, ne eivät ole puvulle kovin eduksi. Toivottavasti tähän on tulossa muutosta ja pian! www.kansallispuvut.fi -sivusto on uusiutumassa. Sinne päivitetään ajantasaiset tiedot ja koko sivusto uudistuu ja raikastuu. Toivon todella, että pukujen myyjät käyttävät tilaisuuden hyväkseen ja kuvauttavat pukunsa uudelleen ja toimittavat kuvat sivustolle nähtäväksi! Syksyllä ilmestyy uusi kansallispukukirja, jota ovat ymmärtääkseni kirjoittaneet Leena Hokkanen ja Leena Holst. Bragelta on myös ilmestynyt kansallispukukirja hiljattain. Houkuttelin toimijoita myös tuonne Kansallispuku-foorumiin (http://p1.foorumi.info/kansallispuku/) ja toivottavasti siellä nyt alkaa vilkastua! Mainostin 5.8. pidettävää kansallispukujen tuuletuspiknikkiä (http://www.kansallispuku.com/fi/Ajankohtaista.html), joka sai innostuneen ja lämpimän vastaanoton. Saimme aikaan päätöksen yhteisestä materiaalipankista, jossa pukujen myyjät ovat tietoisia muiden myyjien pukujen tarvikkeista, jolloin mm. yhteistilaukset on helpompi järjestää. Myös meille valmistajille materiaalipankki on erittäin tärkeä, koska näemme helpommin, mitkä kaikki myyjät toimittavat tiettyä materiaalia ja soittokierros on helppo tehdä.

Huh. Tulipa vuodatettua. Jaksoitko lukea tänne asti?

Muoks: kävin laittamassa Kansallispukufoorumille äänestyksen tästä kansallispuvun tulevaisuus-aiheesta, käy äänestämässä ja perustelemassa: http://p1.foorumi.info/kansallispuku/viewtopic.php?p=243#243

Lähettelemme muutaman kollegan kanssa toisillemme aina välillä jotain pientä mukavaa alaan liittyvää ja jaamme löytömme. Nyt muuan kollega toi tullessaan nauhoja, joita hän on tuonut Intiasta sarafaaneja ajatellen! Kutakin nauhaa on sen verran, että sitä voi johonkin käyttääkin.

Huntuja ja yhteistyötä

Olen usein ihmetellyt, miten asiat ryhmittäytyvät. Ihmettelen taas. Jotain tiettyä pukua tai kangasta kysellään parin kuukauden sisään useaan otteeseen ja sitten viiteen vuoteen ei ollenkaan. Sarafaaneja kysellään muutaman viikon aikana vaikka kuinka ja sitten vuoteen ei yhtään. Nyt tämän hetken se juttu on hunnut. Toivon, että tämä johtuu pitkäjänteisestä työstä huntujen käytön hyväksi, mutta epäilen, että se voi myös olla vain tällainen kasauma. No, huntuja tehdään ja huolletaan ja ilolla! Sunnuntaina pesin viisi huntua. Niistä kolme piti keittovalkaista, kun tahrat eivät muuten lähteneet. Vain yksi hunnuista on uusi, siitä sidoin Joutsenon hunnun. (Turun Kansantanssin Ystävillä on pukunäytös sunnuntaina 10.4., siellä on se huntukin, menkää sinne http://www.rytky.fi/!). Yhden hunnun poimutimme mieheni kanssa, se on Räisälän huntu ja on nyt kuivamassa poimutusvehkeessä ja odottamassa sidontaa. Kahdesta tulee Jääsken huntuja ja yhdestä Ruokolahti, ne ovat kuivuneet ja odottelevat sopivaa hetkeä sidonnalle. Lisäksi jonossa, vaiheessa tai tulossa on toinen Ruokolahden, kaksi Jääsken, yksi Räisälän ja yksi Käkisalmen huntu! Ainakin.

Mouhijärven essukankaan kudonta etenee. Toinen essukangas on valmis ja toista olen aloitellut. Ilmankostutin tekee tehtävänsä ja loimi kestää melko hyvin. Pölinä on mahdoton ja huomaan myös siitepölykauden alkaneen, nenä vuotaa. Hartiat ovat jumissa ja niska kipeä, mietin, onko se alkavaa flunssaa vai pelkkää rasitusta. Toivon jälkimmäistä. Helpotan hartioiden tuskaa kutomalla osan päivästä ja tekemällä loppupäivän muuta. Tänään se muu on kampaajallakäynti!

Huomiselta odotan paljon! Kansallispukukeskuksessa Jyväskylässä on yhteistyöseminaari, jota olen vinkunut jo kauan. Alan toimijat kokoontuvat vaihtamaan ilon- ja murheenaiheitaan ja toivon näiden ainakin osittain kohtaavan niin, että tuloksena ei olisi mahdoton vuori ei-oota, vaan tarvitsijat ja tarvikkeet kohtaisivat! Uskon ainakin itse voivani tarjota sellaisia tarvikkeita, joita jotkut pukujen myyjät kaipailevat. Aion esitellä heille mm. Etelä-Karjalan kulttuurirahaston apurahan turvin kehittämiäni paksuja sarkoja sekä kaluunanauhoja ja leveitä kukkakuvioisia nauhoja. Aamuherätys tulee olemaan karu, ohjelma Jyväskylässä alkaa jo kymmeneltä ja ajoaikaa pitää varata 3,5 tuntia. Taidan nopeutuksen vuoksi varata evästä autoon ja syödä matkalla. Täällä asumisessa on se(kin) kurja puoli, että vähän joka paikkaan on pitkä matka ja ainoa paikka, johon sujuvasti ja kohtuullisessa ajassa pääsee julkisilla on Helsinki. No, hyvä että edes sinne. Onneksi illat ovat jo pitkälle valoisia, Jyväskylä-Imatra -väli on väsyneenä, pimeällä maailman synkin pätkä ajaa. Siinä välillä ei ole muuta kuin Mikkeli ja Puumala. Ja hitosti metsää.