Kevät!

Kevät on ehkä vähiten suosikkivuodenaikani, tosin osaan kyllä ottaa ilon irti niistä kaikista. Tämä(kin) kevät on ollut vähän hullunmyllyä. Vapaat ovat menneet reissuissa ja koti on rempallaan. Viikolla harrastukset ja opetukset ovat pitäneet huolen iltasuunnitelmista, monena viikonloppuna olen ollut kurssia pitämässä tai myyntireissulla.

Jääsken sykerö

(Kuvat ovat Imatran Työväenopiston kädentaitojen kevätnäyttelystä, miun opiskelijoiden töitä. Olen ryhmästäni ja jokaisesta sen jäsenestä todella ylpeä, nämä eivät ole helppoja juttuja ja jokainen heistä on paneutunut työhönsä, kehittynyt, oppinut, nauttinut matkasta ja tuonut ryhmähenkeen oman panoksensa.)

"Vartiolammen" sorokka ja semssuri-aluspäähine

Nyt kun työväenopiston kausi päättyi, sain yhtäkkiä sylillisen leppoisaa, aikatauluttamatonta aikaa! Tolkutan itselleni, että sitä ei tarvitse täyttää millään. Ikkunat tarvitsevat pesua, talon ympäryksen kivetys on kesken, siemeniä täytyisi piilottaa multaan, muutama kansallispuvun 130-vuotisjuhlavuoteen liittyvä projekti vaatii huomiotani ja tietysti perhe.

Rantalakeuden kansallispuku

Eilen sain kaaoksen vallassa olleeseen keittiöön hitusen järjestystä. Tänään saatan hemmotella itseäni kävelylenkillä tai hiekan lapioimisella.

Rantalakeuden kansallispuvun röijyn komeat körtit

Olen vähän täydellisyydentavoittelijatyyppi ja stressaan aika helposti. Siksi täyteen ahdettu aikataulu ei pidemmän päälle ole hyvästä. Ei se kuolemaksi ole, eikä huonokaan juttu, jos sitten todella on myös vastapainoksi välillä löysempää. Suunnittelen aikatauluni ihan itse ja valinta on vapaaehtoinen.

Vihdin naisen liivi, joka on ihan sama kuin Nurmijärvessäkin.

Tässä kohtaa, kun ei tarvitse koko ajan pinnistää, että kaikki tarvittava tulee tehdyksi ja suunnitella koko ajan viittä askelta eteenpäin, tulee tilaa ajatuksille. Luontevaa lienee ajatella sitä, miten talven hommat tuli hoidettua. Miten olen hoitanut asiakastyöt, miten opetukset?

Vihdin (=Nurmijärven) liivin körttien yläpään salpa kt-saumassa.

Pyysin palautteet kummaltakin Imatran Työväenopiston kurssiltani: Kansallispukujen ompelusta ja FolkJamista. Ne olivat pääosin hyviä, mikä ei tietysti auta minua kehittymään, mutta kertonee siitä, että teen jotain oikein. Yksi palaute oli erityisen huono ja mietin ja tutkailin sitä monelta kannalta. Kävin sen perusteellisesti läpi myös opiston rehtorin ja kädentaitojen päätoimisen opettajan kanssa. Poimin siitä opetukseksi itselleni ne kohdat, jotka pystyin käsittämään rakentaviksi ja lopulta päätin sivuuttaa ne kohdat, jotka rehtori ja päätoiminen ope käskivät sivuuttaa. Ehkä olen ensi vuonna piirun verran parempi ope.

Vehkalahden paidan kaulus

Pienissä opistoissa hankalaa on se, että opiskelijoita ei ole. Tai siis onhan meillä, mukavan paljon, mutta verrattuna vaikkapa pääkaupunkiseutuun, jossa voi olla monentasoisia kursseja ja väkeä riittää hyvin spesiaaleille kursseille, joudumme täällä monesti tekemään kursseista opettajalle tosi raskaita. Isoilla opistoilla on toisenlaiset haasteet, enkä ollenkaan väitä, että siellä olisi helpompaa. Vain toisenlaista. Kansallispukujen ompelu on jo lähtökohtaisesti opelle hyvin haastava kurssi, koska kaikki opiskelijat tekevät eri asiaa. Pahimmillaan yhdelle kurssikerralle opettajan täytyy valmistautua opettamaan 12 (tai enemmänkin) eri tekniikkaa, joista jokainen ansaitsisi ihan oman kurssin. Kun sitten samalla kurssilla on niitä, jotka ovat tehneet pukuaan 5 vuotta ja niitä, jotka ovat juuri aloittaneet ja ammattiylpeyteeni kuuluu myös kansallispukujen teoriapuolen opettaminen, ollaan tilanteessa, jossa en pysty tarjoamaan kaikille - tai kenellekään - parasta mahdollista. Osittain siitä syystä ja osittain oman jaksamiseni takia päätin, että ensi vuoden kansallispukukurssi on jatkokurssi, jonne saa tulla vain sellainen, joka on ollut aiemmin miun kansallispukukurssilla. Ilmoittautuminen alkaa 8.6. osoitteessa www.ito.fi :)

Rautjärven kansallispuku

Mie myös opiskelen työväenopistossa. Tällä kaudella opiskelin italiaa ja kävin liikunnan puolella Tanssikimarassa ja Asahi Healthissa. Sekä opettajana että opiskelijana olen jostain syystä viime aikoina miettinyt opettajan tärkeistä ominaisuuksista innostavuutta. Saamissani palautteissa mainitaan usein, että opettaja on innostava. Olen itsekin ollut innostavien opettajien ohjauksessa ja sitten ei-niin-innostavien. En halua menettää sitä piirrettä. Mutta mikä se on se juttu? Miten opettajan innostavuus ilmenee? Mitä opettaja tekee tai sanoo ollessaan innostava? Entä vastakohta: mitä opettaja tekee tai sanoo ollessaan ei-innostava? Innostavuus ei tietenkään riitä, vähän aiheesta riippuen opettajan tehtävä on opettaa ja saada opiskelija tekemään parhaansa, kehittymään ja silloin pelkkä positiivinen huttu ei riitä.

Rautjärven huntu

Jos haluat olla miulle tässä avuksi, niin kerro kommentilla ajatuksiasi opettajan innostavuudesta. Kuulisin mielelläni myös ihan käytännön esimerkkejä: milloin koit, että opettaja oli erityisen innostava?

FolkJam-ryhmä opiston tanssin kevätnäytöksessä.
Myös tämän ryhmän jäsenistä, niin näytöksen osallistuneista
kuin kaikista muistakin olen hyvin ylpeä.
Olen heille erittäin kiitollinen siitä, että saan harrastaa
FolkJamia heidän kanssaan, sillä työltä se ei tunnu :)

Suloinen sunnuntai suuressa sitissä eli tampion taival

Eilen miun piti viedä aamulla lapset Kotkaan kuopuksen kummille pariksi päiväksi. Samalla reissulla ajelisin Hesaan, Alppipuistoon Puistokarkeloihin. Lauantai-iltana huomasin, että kuopuksella on täitä. Plaah :(

Miun mies sitten totesi, että kai hänkin osaa ne täit hoidella, senkun alat mennä. Mie menin. Olin hakenut anopin Fiestan lainaksi, sillä kun retki taittuu puolet halvemmalla kuin meidän rohmu-Volvolla. Koska panikoin ajatuksestakin Hesassa ajamisesta, varustauduin miehen ohjeilla, navigaattorilla ja puhelimen Mapsilla.

Ajatuksena oli jättää auto Auroran hiekkakentälle ja kävellä siitä Alppipuistoon. Minulla ei ollut muistikuvaa moisesta kentästä tai itseasiassa luulin sitä eri paikaksi. Mies etsi Mapsiin koordinaatit valmiiksi ja aamulla mie lähdin matkaan.

Syke alkoi nousta siinä vaiheessa kun kaistoja oli kolme rinnan samaan suuntaan. Puhelimen opastajarouva tuskastui aina liikennevaloissa ja alkoi sekoilla. Samaa tahtia tuskastuin miekin. Viimein kävi käsky kääntyä oikealle ja sitten 60 m jälkeen vasemmalle. Näin edessäni Auroran sairaalan "kioskin" ja vasemmalla oli vain liikennepuisto ja pyörätien merkki. Mitä ihmettä??? Päättelin pikaisesti, että ehkä käännyin oikealle liian aikaisin, joten heitin auton ympäri ja jatkoin eteenpäin. Todetakseni, että pieleen meni, eikä takaisin pääse kääntymään oikein mistään. Sitten olinkin jo Mannerheimintiellä ja huusin ääneen puhelimen opastajarouvalle sanoja, joita ei voi tähän kirjoittaa.

Lopulta sain auton ympäri, palasin sinne Auroraan soittaakseni miehelleni, että auttaa miut perille. Kun ajoin uudelleen siihen määräpaikkaan, tajusin, että siinä se hiekkakenttä on, liikennepuiston takana, enkä ollenkaan ymmärrä, miksen nähnyt sitä ensimmäisellä kerralla. En tiedä, onko kukaan teistä yhtä sumeapäinen, en ymmärrä, miksi asiat, joita en hallitse, saavat miut sekoilemaan ja turhautumaan.

Seikkailun seuraava vaihe oli löytää Aurorasta Alppipuistoon, josta miulla ei ollut mitään havaintoa. Koska suuntavaistoni on huonompi kuin kivellä, näpytin puhelimen Mapsiin "Alppipuisto" ja lähdin kävelemään. Koska olen ääliö, en osannut seurata ohjetta, mutta tällä kertaa ylimääräistä kertyi vain parin tienylityksen verran.

Olin halunnut olla paikalla heti yhdeltä, kun Freija alkoi soittaa, mutta sattuneista syistä en ollut. Kuulin heiltä kuitenkin pari viimeistä biisiä. Puistokarkeloissa istuskellaan rennosti nurmikolla tai tanssahdellaan, jos siltä tuntuu. Mie loikoilin. Paikalla pari ruokamyyjää ja vaikka jälleen kerran yritän päästä ylikiloista eroon, oli pakko turvautua heidän tarjontaansa, kun en ollut viitsinyt kotoa asti kantaa eväitä. Hyviä kevätkääryleitä oli!

Puoli kolmelta oli Vonkaleen vuoro. Siinä laulaa Ilona Korhonen, johon olen ilokseni saanut vähän tutustua lähinnä Suomen Käsityöyrittäjät -ryhmän kautta. Pidän Ilonan äänestä ja biiseistä ja ostin jokin aika sitten Ilona ja huvina -levyn aikeenani käyttää sen biisejä FolkJam-tunneilla.

Koska eilen oli myös formulapäivä, oli miun mies ystävällisesti pakannut formulat miulle puhelimeen mukaan. Vähän ennen kolmea aloin kiivaasti näpyttää puhelinta, mutta koska siinä on jostain syystä huono nettiyhteys, en saanut hommaa toimimaan. Kun Vonkaleen keikka loppui, kiipesin kallion laelle jatkamaan epätoivoista naputtamistani. Tietokoneet ja puhelimet ovat suunnistamisen ohella niitä juttuja, joissa turhaudun nanosekunnissa. Kun lopulta sain Katsomon auki, salasana ei kelvannut. Turhautuneita puheluita kotiin. Mies ei ollut vahvistanut tiliä. Uusi yritys. Ei vieläkään. Sata yritystä. Ei. Lopulta miehelle juolahti mieleen, että salasanasta taitaa puuttua yksi numero. *painokelvotonta*. Jo vain onnistui kirjautuminen, mutta kesti vielä viitisen minuuttia, että löysin sellaisen kohdan, jossa nettiyhteys oli riittävän hyvä. Kisassa oli menossa kierros 33. Istuin täsmälleen siinä kohdassa ja sain katseltua kisan loppuun. Bottas pyyhki upealla taistelullaan turhautumiseni pois ajamalla toiseksi ja pitämällä Hamiltonin takanaan. En jäänyt katselemaan palkintopalliosuuksia vaan palasin kansanmusiikin pariin.

Kuulin monia hienoja yhtyeitä. Illan viimeisenä soitti Frigg, jonka tehoa ei latistanut edes kesken keikan katkenneet sähköt - menimme vain lähemmäs! Sähkötkin palasivat ja meno oli melkoista. Päiväni kruunasi huutokatrilli, jonka Frigg säesti. Huutokatrillissa tanssitaan kävellen katrillin vuoroja niin, että ohjaaja huutaa niitä tanssin edetessä. Nappasin vierestäni erään naisen parikseni ja tanssimme hikisen ja pölyisen katrillin nauraen. Pahoittelen, etten muista sen huutokatrillin vetäneen Jarin sukunimeä, mutta hyvin veti :)

Frigg

Oli aika lähteä kotimatkalle. Puhelimessa oli akkua jäljellä 1 %, joten en voinut käyttää Mapsia löytääkseni autolle. Muistin mistä olin alueelle tullut ja että olin kävellyt rautatiesillan ali. Lähdin tallaamaan takaisin päin. Tienoot eivät näyttäneet sen rautatiesillan jälkeen alkuunkaan tutuilta. Mie en kertakaikkiaan osaa tallettaa päähäni maamerkkejä ja reittejä, en ole koskaan osannut. Lopulta laitoin miehelle viestin, että "selän takana on stadioni ja edessä joku kaareva silta, missä Aurora"? Kuten pelkäsin, puhelin sammui ennenkuin ehdin saada vastausta. Kävelin eteenpäin ja ajattelin, että kysäisen seuraavalta vastaantulijalta, mutta se siltahan onkin siinä Auroran kyljessä! Hah!

Naputin navigaattoriin "mene kotiin" ja sammutin sen, kun näin ensimmäiset valtateiden 4 ja 7 opasteet. Jostain syystä se navigaattori saa miut hermostumaan ja epäilemään itseäni, nytkin se olisi halunnut ajattaa miut jostain muualta, mutta mie seurasin opasteita. Matkan ratoksi kuuntelin äänikirjaa. Kehtaanko tunnustaakaan? Kuuntelen Twilight-sarjan ensimmäistä osaa. Epäilin, että se on miulle liian teini-imelä ja oikeastaan olinkin oikeassa, mutta eikös se vähän kuulu yleissivistykseen tietää, mistä kohistaan. Kirjallisestihan tuo ei ole mitenkään sykähdyttävä, mutta kummasti sitä kuuntelee autoa ajaessa ja töitä tehdessä. En välttämättä jaksaisi sitä lukea. Kun nolotus iskee, perustelen itselleni tekeväni taustatutkimusta, että missä vaiheessa tätä voi suositella perheen kohta-kolmetoistavuotiaalle ;)

Olin kotona vähän puolenyön jälkeen, kävin pikaisessa suihkussa pesemässä huutokatrillin pölyt ja hiet ja nukahdin onnellisena, kansanmusiikki päässä soiden.

Lämmin kiitos Puistokarkeloiden järjestäjille ja bändeille sekä anopille auton lainasta.

Vähän vielä Korttelihehkutusta ja sujuvasti muihin aiheisiin

Hesan Käsityökortteli oli kuuma, mukava, yhteistyön kaunein kukka, pelottava, onnistunut, menestyksekäs ja erinomaisen hyvin toteutettu. Ostin ihania tuotteita, joita olin himoinnut jo kuukausia. Ja möinkin mukavasti, vielä jäi vähän taskurahaa hotellin, polttoaineiden ja muiden kulujen jälkeen - tai jos siltä kannalta ajattelee, niin teltta ja rekki on nyt maksettu.

Meillä oli sunnuntaina paikalla ihana Korttelipaparazzi Terhi Muukkonen, joten tässäkin blogissa saa kerrankin nauttia upeista kuvista!

Susannan työhuoneen Susanna järjesti tämän Hesan Käsityökorttelin. Susannasta on nopeasti tullut miulle hyvä ystävä ja jos yhtään pidempään olet seuraillut miun juttuja, tiedät jo, että Susannan rievut ovat maailman parhaita!

Aanmaan Otto on Suomen Käsityöyrittäjät -ryhmän isä. Otto oli Narinkkatorilla jo ennen heräämistä merkkailemassa telttojen paikkoja. Otto ja vaimonsa Anne valmistavat laukkuja Taalintehtaalla.

Kukkuu :) Hymyä ei tarvinnut pinnistellä missään vaiheessa, kyllä oli mukavaa!
Kiilaferretkin tekivät mukavasti kauppansa.

Mie olen erinomaisen ylpeä "pienestä" kummipojastani, joka toimi meillä molempina päivinä Korttelienkelinä, eli haki myyjille kahvia ja sapuskaa sekä päästi meitä vessaan. Myös hänen äitinsä, ystäväni Vike oli Korttelienkelinä sunnuntaina, hänestä ei valitettavasti ole kuvaa. Enkelijoukkoon liittyivät myös kahden myyjän tyttäret ja jokainen enkeli oli kyllä oikea enkeli :) Laitoin alkuun tämän kummipoikani jakamaan Korttelisuunnistuslappuja, mutta hänen habituksensa ei oikein tainnut olla siihen sopiva, sillä ihmiset pakenivat häntä :D

Kipriikan tuotteet ovat siitä mahtavia, että ne vastaavat tarpeeseen. Siis oikeasti ne tuntuvat siltä, että ensin on ollut tarve jollekin ja sitten se on ratkaistu kauniilla ja fiksulla tavalla! Olen haaveillut noista yrttikeinuista jo pitkään, mutten ole saanut aikaiseksi hankkia. Nyt Kipriikalla olikin tuollaisia imukupilla ikkunaan kiinnitettäviä yrttipusseja ja ne ovat miulle vielä sopivampia. Kaksi lähti siis kotiin :) Miulla on niistä kuva vain tyhjinä, koska kamera onkin tänään miehen matkassa. Ikkunassa pussukat kuitenkin nyt ovat, toisessa basilikaa, toisessa ruohosipulia ja hyvin pysyvät!

Minttumaalta ostin pullonkorkkimagneetteja, vähän hauskoilla teksteillä ja piirroksina meidän perheen :) Minttumaan magneetit ovat paitsi kekseliäitä ja hyvännäköisiä, myös erittäin toimivia, sillä niissä on riittävän napakat magneetit todella pitämään paperit jääkaapin ovessa. Aion heitellä romukuuppaan kaikki ärsyttävät, tipahtelevat koristemagneetit.

Myös Royal B*tchiltä ostin magneetteja, hauskoja 2-osaisia maatuskoja! Niistäkään en nyt saa kuvaa, enkä löytänyt sellaista tuolta verkkopuodistakaan, mutta ehkä ne sinne pian tulevat :)

KongaRoon takista olen haaveillut siitä saakka, kun joskus lähes vuosi sitten näin kuvan yhdestä, ihan "miun värisestä". Se ehti mennä toiseen kotiin, mutta nyt KongaRoon teltassa odotteli vielä hienompi ja täsmälleen miun kokoinen takki <3 Se lähti kotiin ja ripustin sen eteisen kaapin ulkopuolelle, sillä se tuo miulle iloa aina kun katseeni osuu siihen! Eilen pääsin jopa ulkoiluttamaan takkia ja se sai ansaitsemaansa huomiota :) Tällainen se on ja tuo huppu on miusta vielä täydellisyyden huipentuma:

Siinä ne miun ostokset. Olen tyytyväinen, että ostin sellaisia juttuja, joita olen tuumannut jo pidempään. Ei tullut katumusta minkään suhteen. Sillä ajatuksella otin nyt yhden uuden tuotteen vakavaan harkintaan. Tämän näköinen pariskunta, Virta, tekee lasikoruja ja maailmankaikkeuden ensimmäisiä tyylikkäitä saunamittareita! Tuolla Käsityökorttelissa oli nähtävillä sellainen uutuus, jossa on tummanharmaa savulasitausta ja valkoiset pylpyrät. Olisi aivan täydellinen meidän saunaan ;)

Muoks: lainasin kamulta tähän sen saunalämpömittarin kuvan:

Haluan vielä nostaa tässä kohtaa joukostamme esille muutaman mahtavan tyypin:

Ilun Handusta saa laadukkaita ja erityisen herkullisen värisiä neulelankoja! Miehän en itse neulo, mutta suosittelen silti lämpimästi kokeilemaan näitä, varsinkin, jos olet tottunut "markettilaatuun". Mutta tiedättekös, lankojen värjäämishommien lisäksi (vai oliskohan se se lisä), Ilu on muusikko! Ostin Ilona ja Huvina: Aulis -levyn ja suosittelen sitä erittäin lämpimästi! Ja FolkJam-tyypit hoi, nämä sopivat myös FolkJam-musaksi, saa laskea kahdeksaan ;)

Miun ja Työhuoneen Susannan lisäksi Imatraa edusti Ompelimo Kirjava. Kirjavasta saa pipoja, kasseja, pussukoita ja ihan tilausompelua jumppapuvuista lähtien.

Kirjosillan kastemekot hyödyntävät karjalaista kuviomaailmaa. 

Ihastuin ihan täysillä, tämä on juuri sellaista kansanperinteen hyödyntämistä, jota arvostan ja myö jo suunnitellaan yhteisiä tuotteita!

Tämä kuva on törkeästi pöllitty Kirjosillan sivuilta

Me kaikki kiitämme lämpimästi jokaista Korttelissa käynyttä, jokaista niitä mainostanutta, jokaista Fb-tapahtumaan liittynyttä ja tietysti jokaista asiakasta! Erityiskiitokset lähetän Susannan työhuoneelle, Korttelipaparazzi Terhi Muukkoselle sekä ihanille Korttelienkeleille <3

Eikö ole upeaa sakkia tuossa kuvassa <3 Lisää kuvia löytyy täältä. Montako ennestään tuttua löydät? Ja meidän kaikkien tuotteisiin pääset tutustumaan Käsityökortteli-sivun kautta. Se on toistaiseksi vähän monimutkainen, mutta huomattavaa parannusta on luvassa hyvin pian ;)

Käsityökorttelikiertueessa on vielä yksi etappi: Seinäjoki 7.6.
Mie en sinne osallistu, mutta jos suinkin olet lähimaillakaan, niin kannattaa käydä! 

Miun seuraava reissu suuntautuu Lappeenrantaan Karjalaisille kesäjuhlille 14.-15.6.,
olen siellä Karjalaisella torilla myymässä. Nähdäänkö siellä?

Ai niin! Korttelikiertueelta jäljelle jääneet kiilaferret ja kiss kissit on nyt päivitetty Puotiin :)

Oo, mitä kaikkea!

Nyt on lyhyelle aikaa niin paljon kaikkea ja työt päälle, että joka päivä muutaman kerran ajattelen, että tästä täytyy kirjoittaa blogiin, enkä sitten ehdi. Tästä tulee melkoinen sillisalaatti, pahoittelen...

Kansallispukukurssi päättyi. Viimeinen varsinainen opetuskerta oli jo viime kuun puolella ja eilen kävimme rakentamassa opiston kädentaitojen kevätnäyttelyn kansallispukuosuuden. Siitä tuli hieno!

Näyttely rakentuu vielä, mutta vilkuilin hienoja tiffany-, mosaiikki ja tilkkutöitä ja aion nauttia niistä viikonloppuna lisää. Tuu siekii!

Viime viikon keskiviikkona oli myös viimeinen FolkJam-tunti ja tällä viikolla kohottelin vielä yhden työporukan työkykyä FolkJamin merkeissä, mutta kun sunnuntaina puretaan kevätnäyttely, on tämä kausi paketissa ja seuraavakin osaltani suunniteltu. Olo on yhtä aikaa helpottunut ja haikea. Lienee aiheellista aloittaa taas juoksuharrastus, kunhan tuo katupöly vähän hellittäisi.

Viikko sitten olin mieheni kanssa torstain ja perjantain esikoisen luokan luokkaretkellä valvomassa. Luokkaretki suuntautui Helsinkiin, kävimme torstaina MegaZonessa pelaamassa lasersotaa (olin surkea, mutta väitin pokkana, että hävisin, ettei lapsille tule paha mieli :P) ja Helsingin kaupunginteatterissa katsomassa Tarzan-musikaalin (nautittava, upea ja jokaikinen 12-13-vuotias tuijotti lumoutuneena koko väliaikoineen 2,5 tuntia kestäneen esityksen, useamman silmäkulma oli kosteana). Nukuimme hotelli Vaakunassa ja aamusella suuntasimme Korkeasaareen. Meillä oli opastettu kierros ja sitten menimme syömään ravintola Pukkiin. Ruuan jälkeen oli aikaa, joten annoimme lapsille luvan olla vapaasti siellä Korkeasaaressa. Nämä "kylän kovimmat tytöt ja pojat" menivät leikkikentälle <3 Iltapäivällä harjoitimme hiukan kaupunkisuunnistusta, rasteina mm. Kolmen sepän patsas, Stockmannin kello, Espan puisto, Havis Amanda, Presidentin linna ja Tuomiokirkko. Ravitsevan Rax-aterian jälkeen hetki shoppailua ja junaillen takaisin Imatralle. Reissu oli vastuineen rankka, mutta mukava. Täytyy oikein kehua nuoriamme, vain äänenvoimakkuutta joutui säätämään useampaan otteeseen ja se nyt kuuluu asiaan. Vaikka ikään kuuluu väittää vastaan ja testata, jokainen totteli kuitenkin kiltisti.

Olimme Imatralla yhdeksän maissa. Aamulla lähdin kahdeksan junalla Kalevalaisten Naisten Liiton kokoukseen Hesaan. Siellä yhdistyksemme entinen puheenjohtaja Päivi Sandberg sai arvostetun Osmansolmu-kunniamerkin! Kotimatkalla junassa juhlistimme kalevalaisten ystävien kesken Päivin Osmansolmua ja paransimme maailmaa. Ihanaa!

Sunnuntaina oli Imatran työväenopiston tanssin kevätnäytös: Tanssien kohti kesää. Miun FolkJam-ryhmä oli harjoitellut ahkerasti ja ylitti lavalla itsensä! Silmät hikosivat vuolaasti, kun he polkkasivat ilo paistaen ja yhtaikaisesti <3

Täällä pajalla miulla on työkokeilija. Hyvin on mennyt, hän on ahkera ja mie en saa mitään aikaiseksi... No ei sentään, jotain olen saanut tehtyäkin, tosin olen jäljessä aikataulusta. Pitäisi keskittyä noihin olemassaoleviin töihin, mutta kun kuningasidea putkahtaa, siihen tahtoo tarttua heti. Yksi tällainen ihana salaisuus on muhimassa ja siitä kuulette pian <3

Ai niin, tämän viikon maanantaina valtasin paikallislehti Uutisvuoksen takasivun ;)

Suomen käsityöyrittäjissäkin tapahtuu valtavasti, mutta siitä toisella kertaa. Kuukauden päästä starttaa Käsityökorttelikiertue Jyväskylästä :)

Ja niin, käyhän lukemassa tämä ihana blogikirjoitus suhaista <3

Nyt töihin, aurinkoa siulle!

Palikkatorni

Ajelin opistolle ja keräsin kainalot täyteen tavaraa. Kello oli viisi, enkä kyennyt kaivamaan päästäni tietoa, että mitä miun pitäisi olla viideltä opettamassa. Kannoin tavarat liikkasaliin suuren kuormalavan päälle. Paikalle alkoi saapua kansallispukukurssilaisia ja tajusin, että meidän pitäisi olla kässäluokassa. Aloin hätäpäissäni keräillä tavaroita, mutta niitä oli niin valtavasti, että kuormalava tursusi. Pyysin opiskelijoita apuun, mutta silti tavaraa vain tuntui olevan koko ajan lisää. Ihmettelin, miten olin yhdellä kantamisella saanut ne autosta. Olin itku kurkussa ja kamalan väsynyt kun heräsin.

Eipä voisi selvempää signaalia alitajunnasta pukata. Nyt on vähän liikaa kaikkea. On vanhempaintoimikunnan asioita, joita yritän jaella muille, mutta joita vahdin silti, että tulevatko ne hoidetuksi. On Kalevalaisten hommia, en lupautunut puheenjohtajaksi, sillä tiesin, ettei miulla ole siihen aikaa. Nyt huomaan tekeväni lupaamieni nettisivujen hoidon ja laskujen maksun lisäksi aika paljon muitakin hommia ja vielä varmistelevani muiden tekemisiä. Opistolla valmistellaan avoimien ovien päivää ja jostain mystisestä syystä mie päädyin tekemään tapahtumajulistetta ja tapahtuman fb-sivuja ja markkinointia. Omia töitä olisi kyllä ihan kokopäiväisesti, lisäksi kansallispukukurssin ja FolkJam-tuntien valmistelu vie aikaa. Yksi kangashomma meni pieleen ja vaatii selvittelyä suuntaan jos toiseenkin. Lapsistakin näkee, että äiti on taas vähän "muualla".

Tähän haluaisin ja pitäisi keskittyä. Palikkatorni uhkaa kaatua niskaani.

Eilisen olin Luova Etelä-Karjala -hankkeen pienryhmäkoulutuksessa. Siellä sparrailtiin toisiamme ja sain taas Väre-asiaa selkeytettyä - ja päädyin tekemään apurahahakemusta eilisiltana. Kohta aion lukea sen läpi, toivottavasti selviän pienillä muutoksilla. Hakuaika loppuu maanantaina. En uskalla toivoa suuria apurahan suhteen, sillä se ei välttämättä mahdu kriteereihin, mutta onpahan kokeiltu. Väreestä puheenollen, ilahduin suuresti TÄSTÄ :)

Vaan kyllähän tästä selvitään. Varoitusmerkki on saatu ja aion ottaa siitä onkeeni. Olen huono sanomaan "ei", mutta onhan miulla velvollisuuksia perhettäni kohtaankin. Ja itseäni. Ihan itse olen nuo hommani haalinut. Luonteeni on vähän sellainen, että jos kuvittelen pystyväni hoitamaan jonkin jutun paremmin, otan sen tehtäväksi. Tai jos kukaan muu ei tee, mutta miusta se olisi tehtävä. Täytynee opetella sulkemaan silmät ja korvat ja keskittymään vain omiin juttuihin. On pakko. Jos tämä palikkatorni lähtee kaatumaan, en ole varma saanko sitä enää koottua.

Ja olenhan mie jo oppinutkin. Olen oppinut sanomaan selkeän ei:n sellaisille työkyselyille, joita en halua tehdä tai jotka tiedän jonkun muun tekevän paremmin. Ja päätin, että viitisenkymmentä tuntia katoksen rakentamista miulta ja aika paljon enemmän miun mieheltä riittänevät tämän vuoden panostukseksi vanhempaintoimikunnan hyväksi. Joku muu paistakoot rusettiluisteluissa makkarat, myö vaan luistellaan ja ihastellaan sitä katosta.

Pidin FolkJam-tuntia esikoisen luokkakavereille. Sali oli toisessa kerroksessa ja siitä pääsi isolle parvekkeelle. Olin tosi huono, en kuullut musiikkia kunnolla ja sekoilin rytmissä. Huomasin tyttöjen touhuilevan kaikkea muuta kuin piti. Yksi tytöistä, S.H., istui parvekkeen kaiteella. Hän menetti tasapainonsa ja katsoessaan minua kauhuissaan silmiin keikahti kaiteen yli. Mietin nanosekunnin, juoksenko katsomaan kaiteen yli vai hakemaan puhelinta. Lähdin juoksemaan puhelimelle ja käskin E:n mennä katsomaan miten kävi. Yritin näppäillä hätänumeroa ja siitä ei meinannut tulla mitään. Onneksi heräsin siinä kohtaa. Kun kerroin esikoiselle aamupalalla unesta, hän muistutti vielä yhdestä jutusta, jonka olen luvannut: "Sie oot lähdössä valvomaan meitä sinne luokkaretkelle!".

Folklandia 2014

Yritin laskea, kuinka monta kertaa olen ollut Folklandialla, mutta en ole varma. Minulla on kuvia vuodesta 2004 saakka, en tiedä, olenko ollut aiemmin. Luulen, että vuonna 2006 olin voimassa pahoin kotona, sillä kuopus tekeytyi sisuksissani. No, ehkä yhdeksän, ehkä kymmenen tai jotain sellaista.

Kansallispukuapteekki - Folkdräktsapotek

Yhteistä Folklandia-risteilyille on ollut huikea tunnelma. Kaikki 3000 matkustajaa ja koko henkilökunta ovat kuin yhtä suurta perhettä, kukaan ei rähise eikä örvellä, kaikki pitävät huolta toisistaan, joka paikka soi ja tanssii. Monelta osin tänä vuonna oli sama meininki. Paitsi.

Viime vuoden Folklandian jälkeen Silja Europa (nykyisin Tallink Europa) vaihtoi reittiä Turku-Tukholma-väliltä Helsinki-Tallinna-välille. Samalla vaihtui henkilökunta. Folklandia oli järjestetty jo 18 kertaa Europalla, joten se järkevistä syistä se seurasi laivan mukana. Reittimuutoksessa on monta hyvää puolta: Monien on helpompi mennä Helsinkiin kuin Turkuun, merellä ollaan vain pari tuntia ja loppu satamassa, missä ei keinuta ja se huomattavasti helpottaa tanssimista. Matkan kohteella sinänsä ei ole merkitystä, sillä Folklandialta ei pääse maihin. Aiemmalla reitillä henkilökunta kilpaili siitä, kuka pääsee Folklandialle töihin. Eipä tainnut tämä henkilökunta kilpailla. Palvelun taso on romahtanut surkeaksi, henkilökunnalta ei edes tee mieli kysyä mitään. Vaikka mie olen mukana taustajärjestäjän leivissä, miun ei tarvitse olla suoraan yhteyksissä henkilökuntaan järjestelyjen merkeissä. Onneksi. En tiedä, miten yleiset järjestelyt sujuivat, mutta uskallan epäillä, että eivät niin jouhevasti kuin aiemmin. No, laivahan on taustajärjestäjille tuttu, että luultavasti selviäisivät loistavasti ilman laivan henkilökuntaakin. Vaan annetaanpa heille mahdollisuus. Ehkäpä, kun oppivat millainen risteily on kyseessä, tämäkin henkilökunta lämpenee meille ja löytää ilon. Tai jos ei, niin ehdottaisin tätä niin muodikasta työkiertoa: aina Folklandian ajaksi se vanha henkilökunta työkiertoon Europalle :D

 Suur-Iin hameessa selin kansallispukukonsultti Taina Kangas

Henkilökunnan lisäksi kaihersi myös muutama muu asia, jotka ovat laivayhtiön, ei henkilökunnan syy (luulen). Ne asiat ovat pieniä, mutta ne ovat niitä, jotka tekevät ihan kelvollisesta hyvää. Aiemmin mm. Seaside caffeesta ja Food Marketista sai hedelmiä, nyt ei saa. Samoin Food Marketin aamiais- ja ruokavalikoima oli mahtavan monipuolinen ja hyvä, nytpä ei. Ja jopa santsikuppi kahvia, jonka aamiaisella aiemmin sai, oli poistettu. Buffet Europassa syömässä käynyt kamu luonnehti, että "Joo ja kunnon ruuat takaisin seisovaanpöytään!". Ja kaikki hinnat ovat nousseet, luultavasti siksi, että normaaleilla risteilyillä matkustajat ovat laivassa vain pari tuntia ja heiltä on kiireesti saatava rahat pois. Mutta kun siellä keikkuu 23 tuntia, alkaa kukkaro kevetä turhan nopeasti.

Silti meillä oli hauskaa! Mie olen aina ollut Folklandialla Kansallispukuhommissa, aiemmin Kansallispukuneuvoston ja nyttemmin Kansallispukukeskuksen porukassa. Tällä kertaa meitä oli viisi ja työvuorot menivät mukavasti niin, että miulla oli vain 1,5 tuntia töitä ja lopun ajan sain viilettää kuten halusin. Eikä se työkään siellä nyt varsinaisesti työltä maistu. Porukka on ihanasti jo oppinut, että siellä me olemme, Kansallispukuapteekissa resepteinemme ja hoito-ohjeinemme. Vuoden teema on polkka ja se johti katseemme jalkoihin. Paneuduimme kansallispukujen sukkiin ja kenkiin ja se kirvoittikin mukavasti keskustelua, kysymyksiä ja ajatuksia. Viime vuoden tapaan apteekissa sai myös tehdä itselleen kansallispukuaiheisen pinssin.

Työhommien lisäksi ehdin nauttia monista konserteista ja nähdä ystäviä. Jotenkin hassusti kyllä tänä vuonna näin vähemmän tuttuja kuin yleensä, vaikka tiesin heidän laivalla olevan. Ehkä viiletin enemmän ja hengailin vähemmän. Myös rakas vakkarini keskiyön katrilli jäi tanssimatta. Ensinnäkin vakkariparini, jota näin aina katrillin ajan kerran vuodessa, ei joko ollut laivalla tai sitten en yhyttänyt häntä. Toiseksi Puhdin Balladi paskasta karmasta painoi päälle. Olimme kyllä T:n kanssa ihan kuviossa valmiina, mutta kun Savilammen Antti ei saanut katrillia käyntiin varttiin, olimme pakotetut poistumaan jonottamaan Teatteri Europaan. Se kannatti: Balladi paskasta karmasta oli hyvä. Se oli väkevä, alkuvoimainen ja rohkea. Se oli ajoittain myös niin rohkea tai poikkitaiteellinen tai mitä vaan, että ylitti miun käsityskykyni, mutta ne hetket olivat lyhyitä ja sain taas nopeasti juonesta kiinni. Valitettavasti päällimmäiseksi esityksestä jäi mieleen se, että joku henkilökuntaan kuuluva mies lompsi kesken esityksen koko lavan poikki. Jos se kuului esitykseen, en tajunnut sitä. Mie koin sen korkeimmaksi osoitukseksi sen henkilökunnan ylimielisestä asenteesta meitä kohtaan. Onneksi muutakin jäi mieleen ja kyllä suosittelen, jos kohdalle osuu - tai lähtemään kauempaakin katsomaan Puhtia. Ja innoitukseksi voit käydä katsomassa Sipiläs-musiikkivideon.

Puhdin jälkeen (n. 1.30) vetäydyin kauneusunille, joilta kello herätti miut kasilta. Aamupalalle (yök niitä kurjia sämpylöitä) ja äkkiä Ocean Clubille katsomaan upeita tanssisesityksiä.

Osallistumaankin pääsin, FolkJamiin, jonka yksi homman kehittäjistä ja levittäjistä, Petri Kauppinen, isännöi. Aijaijai, miten oli mukavata!

Ison Tanhuujien Tosi isot

Hilipakka

 Hilipakka

 Tikki

Kurpposet

Jutarinki 

Infernaalinen polkkaperformanssi ála Lempi, Impi ja Kuolio

 

Impi ja Lempi Home ovat perinnetohtoreita ja olivat löytäneet Kuolion kumppanikseen performanssiin.

 

Tikkuristin SM-kisat! Haluaisin laittaa finaalista videon, mutta se lienee tähän suoraan laitettavaksi liian iso, enkä osaa sitä vielä youtubeen tai vastaavaan laittaa. Opettelen ja laitan sitten :) Mestaruus meni Anni Kuittiselle Joensuuhun.
Muoks. HAH! EHKÄ OSASIN! TÄÄLLÄ VIDEO!

Läheskään kaikesta upeudesta ei ole kuvia siitä yksinkertaisesta syystä, että lumoutuneena ei muista, ehdi tai halua kaivaa kameraa esille. Ensi vuonna mennään taas! Jos haluat mukaan, voit tsekata, onko lippuja vielä. Jos ei, niin peruutuspaikkoja kannattaa kytätä ihan loppumetreille asti vaikka täällä.

Ope täällä hei!

Tänään jatkuu työväenopiston kansallispukukurssi ja Folkjam. Kansallispukukurssi on täynnä ja rullailee mukavasti. Olen hurjan onnellinen siitä yhteishengestä, joka sinne on syntynyt tai synnytetty. Oikein odotan, että pääsen ryhmän kanssa taas työhön kiinni!

Folkjamiin mahtuu, sillä sali on iso. Ryhmästä on tipahdellut jonkin verran tanssijoita syksyn mittaan, mutta he ovat listoilla edelleen ja toivon, että he aktivoituvat nyt uudelleen ja että uusiakin tulisi. The more, the merrier :) Valitsin uudet musiikit ja kuviot ja olen tässä olkkarissa jammaillut ja harjoitellut itsekseni, mutta silti aina vasta tositoimissa selviää, toimiiko se ryhmän kanssa, mitä olen suunnitellut. Likkojen kaverit pyörittelivät vähän silmiään, kun harjoittelin kuvioita ja komensin näkymättömiä tanssijoita :D

Jos et vielä tiedä, mitä on FolkJam - ja vaikka tietäisitkin - niin kurkkaa video :) Se on täältä.

Ihan uutta mukavaa opehommaa on tiedossa maaliskuussa, kun sain kahden lauantain mittaisen Ronkkaus ja muita pieniä pistoja -kurssin Imatran työväenopistoon. Tai nyt vaan toivon, että sinne tulee tarpeeksi osallistujia, että se toteutuu. Toivon, että saisin jatkossa pidettyä tuon sellaisena pääsyvaatimuksena kansallispukukurssille, sillä siellä pienellä sitoutumisella ja kurssimaksulla pääsisi kokeilemaan ja saisi kuvan siitä, että pystyykö ja haluaako tehdä tuollaisia hommia. On vähän surullista, jos tulee kurssille, ostaa kalliit tarvikkeet ja toteaa, että oma työn jälki on surkeaa tai homma ei huvita ollenkaan. Ja tietysti tuo on oiva juttu myös niille, jotka haluavat vain oppia tekniikoita ja soveltaa niitä ihan muihin tuotteisiin. Kurssilla tehdään ronkkauksen lisäksi katesaumaa, kapeaa päärmettä, reikäommelta sekä ketjupistoja silkille. Kaikki tietysti käsin, pienenpienesti, mutta ainakin ronkkaus aloitetaan isosta ja siihen isoon voi jäädä, jos ei pieneen taivu. Kurssille pääsee ilmoittautumaan ja kurssin kuvauksen lukemaan Imatran työväenopiston sivuilla. Valitse sieltä vasemmalta Opinto-ohjelma, sieltä Opinto-ohjelma 2013-14, kurssi löytyy ainakin tällä hetkellä siitä etusivulta alaspäin kelaamalla.

Huhtikuussa matkaan Oulun kansalaisopistoon luennoimaan "Sussunasta sielunlämmittäjään". Koko päivä on tulvillaan sarafaaneja ja feresejä ja opiston oma opettaja Leena Korpi pitää sitten toukokuussa Sarafaanit ja feresit -ompelukurssin.

Ja juuri tulleen tiedon mukaan mie olen taas telkkarissa tänään kakkosella klo 12.35 ja uusintana huomenna klo 12.05 :)