torstai 25. huhtikuuta 2013

Pajalla on ahkeroitu

Harkkarin kanssa on ahkeroitu. Hän on oikeasti potentiaalinen alalle ja onkin saanut keskittyä tekniikkakokeiluihin, mutta pienesti myös ihan "oikeitakin" töitä. Kameraan valikoitui tänään enimmäkseen valkoista valkoisella.

Pitkästä aikaa laitoin loimen puihin, uusintaottelu tämän homman kanssa, toivottavasti nyt paremman langan myötä onnistuu.














Ja aamulla jatkuu. Aika menee kuin iltamissa, kun on mukavaa töissä!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Synninpäästöjä

Työväenopiston kädentaitojen kevätnäyttely on vielä tänään, sunnuntaina avoinna klo 15 saakka. Olen jupissut ongelmia tämän vuoden kurssilla, lukenut palautteita tarkalla silmällä, tutkaillut niitä sydämessäni ja viimein juttelin pikaisesti myös opistokollegojen kanssa. Tunnen saaneeni synninpäästön niiltä osin kuin sitä kaipasin. Myös opetustyylini kaipaa muutosta ja sitä aion pohtia kesän aikana. Sain opiskelijamaksimin pudotettua 15:sta kahteentoista. Silti 12 eri tekniikan opettaminen yhtä aikaa kädestä pitäen vaatii vielä vähän tarkemmin mietittyä otetta. Myös se, että pysyy kartalla 12 eri puvun valmistumistahdista ja siitä, mitä tarvikkeita seuraavaksi tarvitaan, on uuden järjestelmällisemmän systeemin paikka.


Näiden pukujen lisäksi näytteillä on yksi valmis ja kaksi keskeneräistä paitaa, sekä Vartiolammen sorokka ja sulkkuvyö, Ylä-Savon tykkipitsi ja tasku sekä Kuortaneeseen tehty liivi.

Huoahdan siis opiston kauden päättymisen itsestäni ulos pykälää paremmalla mielellä, kun olin siitä vielä viikko sitten.


Myös vaaka on päästämässä minua pahasta. Muutin ruokatapojani Painonvartijoissa vuonna 2004. Tuloksena 20 kilolla kuoriutunut minä. Pikkuhiljaa vuosien varrella kiloja on hiipinyt, olen ne pudottanut ja taas kuormaa on kertynyt. Syytän stressiä siitä, etten ole pariin vuoteen saanut itseäni niskasta kiinni ja tekemään korjausliikettä. Nyt tuli mittari täyteen, kun jouduin lähtemään perheen kanssa pyöräilemään kevätkeliin toppahousuissa, kun en enää mahtunut yksiinkään ulkohousuihini. Hyvä, että joku viimein sai minut tolkkuihini, sillä vaaka näytti jo 69,1 kg, mikä on 7,1 kg enemmän kuin se, mihin olen tyytyväinen. Sekään ei ole mikään anorektikon mitta, sillä olen vain 160 cm pitkä. Tähän mennessä olen tehnyt korjausliikkeet laskien Painonvartija-pisteitä, mutta nyt ajattelin yrittää ilman. Olen kyllä valmis nappaamaan ne käyttöön heti, jos paino ei putoa tai mieli alkaa keksiä lupia ottaa vähän enemmän. Kahden viikon jälkeen vaaka näyttää 66,1 kg. Tiedän, että tästä vielä keikahdellaan puoleen ja toiseen, mutta kyllähän tämä motivoi. Ehkä mahdun jo kesävaatteisiinikin tänä kesänä, niin ei tarvitse heinäkuussa niihin toppahousuihin pukeutua. Kiitos strech-farkkujen, lähden nyt tyttöjen kanssa ihanaan auringonpaisteeseen polkupyöräilemään markkinoille.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Miun aakkoset








Susanna oli listannut kotinsa aakkoset. Kirjainpeleihin addiktoituneena halusin tehdä omani. Lavensin omat aakkoseni kertomaan siitä, mistä blogikin: Sukkulalla ja neulalla - Sojan arkea.



Aika. Mihin se menee? Yritän joka päivä tietoisesti keskittyä tähän hetkeen ja olla sallimatta    itselleni ”sitku-elämää”. Se on vaikeaa, mutta enimmäkseen onnistun ja silloin olen onnellinen    siinä hetkessä.






Biljardi. Pajalla, leikkuupöytäni alla, asuu biljardipöytä. Tarkemmin sanottuna snookerpöytä. Silloin  tällöin illan kähmyssä paja muuntautuu pelisaliksi.







Caffellatte. Herkku, jota mutteripannullani valmistan työpäivän piristykseksi ja jota kahvilassa  otan, jos sitä on saatavissa.





Debet ja kredit. Sen verran ymmärrän kirjanpidosta, mutten juuri muuta. Eläköön tilitoimisto,  jolle ilomielin maksan siitä, että miun ei tarvitse opiskella verottajan viimeisimpiä kiemuroita.






Elämäntapa. Työni on minulle aikalailla elämäntapa. Elämääni kuuluu silti paljon muutakin.  Ehkä tämä on kaunisteltu kiertoilmaus sille, että rahaa tästä ei juuri tule.







FolkJam. Ihanaa tanssiliikuntaa suomalaisen kansantanssin pohjalta. Hyljätty  tanhuharrastukseni virui nurkassa henkitoreissaan, kunnes tuli FolkJam ja puhalsi siihen  uuden hengen. Nyt opetan FolkJamia Imatran työväenopistossa.




Grilli. Kesäisin meillä tehdään ruokaa vähintään yhtä usein ulkona grillissä kuin sisälläkin. Meillä  on kaasugrilli, jolla kokkaus sujuu, mutta sille on tainnut tulla tunnit täyteen. Ne eivät nykyisin  kovin kauaa kestä. Muutama kesä sitten rakensin avotulen kaipuussani tiiligrillin, jossa silloin  tällöin paistamme makkaraa tai tikkupullia ja mies savustaa siinä usein lohta.




Hitaus. Työni on hidasta, suorastaan meditatiivista.
Nautin matkasta enemmän kuin perille  pääsystä.




Italiaan 2016. Täytämme joulukuussa 2015 parhaan ystäväni kanssa 80 vuotta ja päätimme jo monia  vuosia sitten, että sitä juhlimme Italiassa. Säästämme rahaa rahastoon, opiskelemme italian kieltä,  katsomme italialaisia leffoja, herkuttelemme italialaisella ruualla ja sitten kolmen vuoden päästä  matkaamme Italiaan, viikoksi Roomaan ja toiseksi sitten jonnekin muualle päin.

Julkisuus. En arvannut tulevani kohtaan, jossa kieltäydyn toimittajan haastattelupyynnöstä.  Onneksi kohdaltani kiinnostaa vain työ, ketään ei hetkauta miun henkilökohtainen elämä tai  kriisit. Mutta jo tällä kokemuksella voin painokkaasti sanoa, että ei koskaan kannata kritiikittä  uskoa sitä, mitä lehteen tai kirjaan on painettu tai telkkarissa sanottu. Vaikka toimittaja tekisi  parhaansa, niin aina kun joku toinen muokkaa tai vaikka leikkaa ja yhdistelee sanomaasi, se  muuttuu. Luulin, että suorat lainaukset ovat suoria lainauksia, mutta eivät ne ole. Toki suostun  edelleen haastatteluihin, mutta mietin tarkasti, mihin kannattaa laittaa aikaansa.



Kuolemajärvi. Kuolemajärven kansallispuvun tarkistusprosessi oli ensimmäinen, jossa olin virallisesti mukana. Jos jostain tekemästäni työstä olen erityisen ylpeä, niin Kuolemajärven rekosta. Olen tehnyt niitä kaksi ja olen kyllä ylpeä molemmista, mutta siitä ensimmäisestä enemmän.




 





Lukeminen. Rakas harrastus ja pidän myös kirjoista esineinä. Niitä onkin kertynyt seinällinen ja välillä täytyy harjoittaa karsintaa. Olisi hienoa tähän luetella jotain klassikoita, mutta ei, luen pohjoismaisia dekkareita, Cornwelleja, Slaughtereita ja Gerritsenejä. Kingit valtaavat pari hyllymetriä ja tietysti Tolkienit ja Untinen-Auelitkin kuuluvat valikoimaan. Luin kyllä kerran Rikoksen ja rangaistuksen, mutta en voi sanoa nauttineeni siitä suuremmin. Kun olin lukenut n. 2/3 kirjasta, tajusin, että nämä kolme ihmistä, joista tässä puhutaan, ovatkin yksi ja sama henkilö. Myös jotkut nuortenkirjat viehättävät minua suuresti, kuten Parkkisen Suvi Kinos –sarja ja tietty Harry Potterit. Hurmaudun rikkaasta ja kauniista kielestä, mutta iltaisin nautin mukaansatempaavista juonikuvioista, jotka vievät ajatukseni pois kaikesta muusta.





Mies. Miun mies on miun kallio ja ankkuri. Hän pitää miut järjissäni ja on minuun  täydellisesti sopiva vastakappale.





Nypläys ja neulonta. Nämä ovat ne kansallispuvuissa käytetyt käsityötekniikat, joita en tee.  Sanon toistaiseksi, koska ”ei koskaan” on joskus kostautunut :D Siis en toki tee myöskään  koruja enkä kenkiä.




 Onni. Olen onnellinen. Teen sellaista työtä kuin haluan ja miulla on upea perhe ja ihania ystäviä.  En ole aina ollut onnellinen ja tässä tulee onneni salaisuus: otin vastuun. Vain miulla on  mahdollisuus muuttaa elämääni. Jos odotan, että joku muu tekee miut onnelliseksi, saan  odottaa maailman tappiin. Ehkä miulla on myös onnea matkassa, siis sitä tuuri-onnea. Elämäni  ei ole aina helppoa ja joskus se oli tosi takkuista, mutta tuo perusonnellisuus ei ole horjunut  pariin kymmeneen vuoteen kuin hetkellisesti raskauden aikana ja siitäkin syytän hormoneja.



Paja. Työtilani, vanha kauppa, on sataneliöinen, suuri-ikkunainen, talvella kylmä, kesällä  ihanan viileä, enimmäkseen sotkuinen.


 Queen. Queen on yksi harvoista ulkomaisista yhtyeistä, joita kuuntelen enemmänkin kuin mitä  radiossa sattuu soimaan. Noin muuten olen kotimaisen rockin ystävä ja kaikkien aikojen  lempparini on Heikki Salo kaikissa muodoissaan ja kokoonpanoissaan, Miljoonasateesta  Heinikseen. Pidän myös Junnu Vainiosta, Mimmeistä, Apulannasta, Erinistä ja 80-luvun  suomirokista.






Ronkkaus. Ronkkaus on miun lempilaji käsitöiden parissa, ks. edellinen postaus ;)





Sukkula. Neulan ohella tärkeimpiä työkalujani. Ja kuten neulankin, sukkulan täytyy olla  meneillään olevaan työhön ja tekijän käteen sopiva. Työn täytyy sujua ja huonot työkalut tulee  heittää roskikseen murehtimatta.






Tietokone. Hullua kyllä, käsityöläisenkin erittäin tärkeäksi työvälineeksi on noussut tietokone.  Istun omani ääressä ihan liikaa ja turhaankin. Samoin tekee mieheni ja esikoisemme. Olemme  kuin mitäkin sketsihahmoja kyyhöttäessämme läppäreinemme ruokapöydän eri nurkilla.




Uni. Tarvitsen 8-9 tuntia unta yössä. Ilman sitä mistään ei tule mitään. Nukun myös  tarvittaessa pienet torkut iltapäivällä, jos työt takkuavat. ”Pienet” tarkoittavat 20 minuuttia.




Verensokeri. Unen ohella elämääni rytmittää verensokerini, joka valahtaa pohjalukemiin  hetkessä, jos en ole muistanut syödä. Silloin olo on tuskainen, päätä särkee, kädet tärisevät  ja kaikki kiukuttaa. Syön n. 3 tunnin välein ja kollegojen kanssa reissuissa on jo legenda,  että Sojan tahtiin syödään. Eikä kukaan ehdota, että siirtäisin ruokailua ;D

 www. World wide web on yhtä aikaa taivas ja helvetti. Maailmanlaajuisen verkon myötä  tarvikkeiden metsästys on muuttunut täysin. Voin löytää tarvitsemani langan  Filippiineiltä ja saada sen muutamalla klikkauksella postilaatikkooni. Voin olla helposti  ja reaaliaikaisesti yhteydessä kollegoihin, kysäistä, kuka tietää tästä, jos herra Google ei tiedä. Tieto kulkee, kun vaan näpyttää. Samaan aikaan nettisivujen päivitys, blogin kirjoitus, se tarvikkeiden metsästys ja hakusanojen kääntäminen vieraille kielille, Facebook ja sähköposti lohmaisevat hurjan palan työpäivästä. Netti myös pullistelee kyseenalaista tietoa, kun kuka vain voi sitä oikeana sinne näpyttää. Ja nopeuden myötä on syntynyt ajatus siitä, että ihmisen täytyy olla aina tavoitettavissa.



X-kromosomi. Meidän perheessä on ollut tarjolla vain näitä. Halusimme tyttöjä ja saimme tyttöjä. Kaksi ihanaa, keskenään täysin erilaista neitokaista, joiden olemassaoloa ja olemusta, taitoja ja ominaisuuksia hämmästyn päivittäin. No onhan niitä ongelmiakin, mutta toistaiseksi kaikista on selvitty tai selviämässä melkoisen kunnialla – murrosikää odotellessa…



Yrittäjyys. Eräs ystävä tässä hiljattain totesi, että miusta ei taitaisi olla enää työyhteisön  jäseneksi. Saattoi hyvinkin olla oikeassa – vaikka olenhan nytkin työyhteisön jäsen opistolla  ja myös yhteistyökuvioissa kansallispukualan toimijoiden kanssa. Yrittäjyydessä on paljon  rankkaa, mutta on kyllä niitä hyviäkin puolia.




Zumba. En yhtään kuvitellut viihtyväni hikoilevan, hetkuttavan akkalauman keskellä, mutta niinpä vaan olin siinäkin väärässä. Suorastaan harmittaa, etten tänä talvena ehtinyt kuin yhdelle zumbatunnille. Ensi talvena FolkJameja on vain yksi, joten aion myös zumbata taas.




Å-kirjain. Se aiheuttaa vaikeuksia tässä, kuten se tekee myös rakastamissani sanapeleissä.  Pidän myös monista muista lauta- ja korttipeleistä. Harmi, että pelikaverit ovat muuttaneet  maan ääriin, mutta vieläkin aina silloin tällöin kokoonnumme pelailemaan Letramixiä,  Upwordsia, Trivial Pursuitia, Skip-Boa, Can’t stopia, Ubongoa, Aliasta, Pictionarya, Touchéta  jne.

Äänikirja. Äänikirjat ovat huippukeksintö. Ne vauhdittavat niin työpäiviäni kuin  ajomatkojani. Hyvä lukija voi tuoda tarinaan paljon lisää, huono taas pilata koko kirjan.  Toistaiseksi parhaiten minulle toimineet äänikirjat ovat olleet Hotakaisen Ihmisen osa,  Dorresteinin Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa sekä Kyrön  Mielensäpahoittajat.



Öljy. Öljy on hieno sana. L-kirjainta seuraava j on liukas ja muljahtava kuin öljy. Oliivi- ja  rypsiöljyt ovat keittiömme vakiokamaa, talomme lämpiää öljyllä ja autoon ja miehen  moottoripyöräänkin niitä laitetaan.


torstai 11. huhtikuuta 2013

Taidon ja käsityön viikko - opi ronkkaus

On taidon ja käsityön viikko. Sen kunniaksi haluan opettaa sinulle käsityötekniikan, joka on miulle mieleinen ja joka, kuten hyvät tekniikat ovat, on lavennettavissa vaikka mihin. Kyse on henkilökohtaisesta lempparistani, ronkkauksesta eli vinoruutuompelusta. (Taas kerran pahoittelen surkeita kuvia. Asia niistä selviää, mutta susirumiahan nuo ovat.)

Tästäkin asiasta tiedän kansallispukunäkökulmasta. Kansallispuvuissa ronkkausta esiintyy lähinnä paitojen rannekkeissa ja lähes aina puolivalkaistulla pellavalangalla valkealle (puolivalkaistulle), hyvin tiiviille pellavakankaalle. Joissain hämäläisissä paidoissa on ymmärtääkseni ollut myös punaisella langalla tehtyä ronkkausta. Ronkkaus voi olla yksittäisenä kapeana raitana tai leveänä, monimutkaisena kuviona. Ronkkaus tehdään lankoja laskien, eli sen koko määräytyy kankaan tiheyden mukaan. Kansallispukujen esikuvissa ronkkaus on hyvin pientä, kankaan tiheys yleensä n. 28 l/cm. Koska kankaassa tiheys on yleensä vähän eri loimen ja kuteen suunnassa, on hyvä kokeilla, kumpaanko suuntaan tehtynä kuviosta tulee oikean kokoinen tai muussa kuin kansallispukukäytössä kauniimman muotoinen.

Tässä kuvasarjassa opastan, miten ronkkauksen ohjekuviota luetaan ja miten kirjonta etenee. Ronkkausta voi tehdä myös vähän eri järjestyksessä, esittelen tässä yhden, jolla pääsee alkuun.

Harjoittelu kannattaa aloittaa hyvin harvalle kankaalle ja kun tekniikan hoksaa, voi siirtyä pikkuhiljaa tai suoraan tiiviimpään kankaaseen. Tässä esimerkissä olen käyttänyt hyvin harvaa kangasta ja kirjonut poikkeavanvärisillä helmilangoilla.

Ronkkauksessa on kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa tehdään pohjapistot polveilevin etupistoin ja toisessa vaiheessa ne päällystetään.

Monissa ronkkauskuvioissa löytyy yhtenäinen polvekeraita, joka jatkuu läpi kuvion. Jos sellainen on, siitä aloitetaan. Muutoin etsitään mahdollisimman pitkä polvekeraita, jonka ympärille kuvio lähtee muodostumaan.

1. Tässä esimerkissä teemme alla olevan kuvion. Siihen on sinisellä merkitty tuo yhtenäinen polvekeraita, josta kuvion kirjonta aloitetaan.



Tuo lanka kuvion oikeassa reunassa kankaan oikealle sellaisesta kohdasta, jossa vasemmalla yläviistossa olevassa kankaan lankojen risteämiskohdassa pystyssä oleva lanka menee vaakasuorassa olevan yli. Vie neula mainitun risteyskohdan yli seuraavan vasemmalla pystyssä olevan langan ali ja vedä lanka läpi. Ks. alla oleva kuva. Langan pää päätellään myöhemmin nurjan puolen pistoihin, sitten kun niitä on.



Seuraava pisto otetaan vasemmalle alaviistoon. Jatka ommellen polveilevia etupistoja aina viistosti yhden langan yli ja ottaen neulalle yhden langan.
Tässä esimerkissä tehdään neljä kuviota (vaikka ohjepiirroksessa on kolme), joten yhtenäiseen raitaan tarvitaan 24 "kärkeä".



Kun polveilevia pistoja on tarpeeksi monta, ne päällystetään. Päällystäessä palataan takaisinpäin, siis vasemmalta oikealle. Nyt neula ei mene enää kankaan nurjalle vaan pistot otetaan vain polveilevien pistojen ali. Lanka kiertää aina polveilevan piston kärjen. Ettei olisi liian helppoa, niin alla olevissa kuvissa on virhe. Viimeisen polvekepiston pitäisi olla laskeva ja ensimmäinen päällystyspisto otetaan siis alhaalta oikealta ylös vasemmalle päin!


Että päällystyspistot erottuisivat, vaihdoin toisenväriseen lankaan tässä kohtaa. Voit jatkaa saman värisellä tai vaihtaa, miten haluat.





Tässä kohtaa nurjalla näyttää tältä:


2. Kun ensimmäinen rivi on kokonaan päällystetty, siirrytään tekemään kuvion muita osia:


Siirry kuviossa uuteen kohtaan kankaan nurjalla.


Seuraavat pistot tulevat ihan kiinni ensimmäiseen, jolloin muodostuu vinoruutuja, joiden sisään mahtuu 3 pystyssä olevaa lankaa ja 3 vaakasuorassa olevaa lankaa. Tee kuvion mukaiset yhtenäiset polvekepistot jälleen oikealta vasemmalle ja päällystä ne vasemmalta oikealle:






Sitten viimeinen kohta kuvion tähän osaan:



Täydennä kuvio ompelemalla nuo kaksi polveilevaa pistoa ja päällystä ne. Siirry kuvion seuraavaan kohtaan kankaan nurjalla.






3. 







4. Sitten taas yläpuolen kärki, joka tehdään ihan samalla tavalla kuin edellinenkin:



5. Siirrytään tuohon kuvioiden välikohdan alakärkeen, siinä tehdään tässä vaiheessa vain yksi rivi:



Näin jatketaan koko kuvion vasempaan laitaan saakka, jolloin työ näyttää tältä:



6. Siirrytään täydentämään kuvion alaosia:

Tästä kohtaa puuttuu piirroskuva, mutta paikantanet kohdan alla olevan kuvan avulla? Se on siis tuolla alempana seuraavaksi olevan piirroskuvan sinisen kohdan yläpuolella, "ylös-alas-ylös".




























7.












8. Jatka taas seuraavaa kuviota ohjepiirroksen mukaan. Lopulta neljän kuvion levyinen ronkkaus näyttää tältä:


"Kansallispuku-oikeasti" ronkkaus siis tehdään tiiviille puolivalkaistulle kankaalle puolivalkaistulla pellavalangalla, esim Bockensin 80/2 nyytinkilangalla. Tässä alla on ylläolevasta tehty tuo ensimmäinen kuvio oikeassa koossa esimerkin vuoksi. Tuosta tulee Vehkalahden naisen paidan ranneke, kunhan joskus ehdin tehdä sen valmiiksi.




Muoks, vähän lisää juttuja:

Tässä vielä muutama kuva kansallispuvuissa olevista ronkkauskuvioista:

Kymin paidan rannekkeen ronkkauskuvio


Etelä-Savon ja Mäntyharjun paidan rannekkeen ronkkauskuvio


Etelä-Savon ja Mäntyharjun paidan ranneke


Kymenlaakson paidan rannekkeet

Säkkijärven paidan rannekkeen ronkkaus