tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kevät!


Kevät on ehkä vähiten suosikkivuodenaikani, tosin osaan kyllä ottaa ilon irti niistä kaikista. Tämä(kin) kevät on ollut vähän hullunmyllyä. Vapaat ovat menneet reissuissa ja koti on rempallaan. Viikolla harrastukset ja opetukset ovat pitäneet huolen iltasuunnitelmista, monena viikonloppuna olen ollut kurssia pitämässä tai myyntireissulla.

Jääsken sykerö

(Kuvat ovat Imatran Työväenopiston kädentaitojen kevätnäyttelystä, miun opiskelijoiden töitä. Olen ryhmästäni ja jokaisesta sen jäsenestä todella ylpeä, nämä eivät ole helppoja juttuja ja jokainen heistä on paneutunut työhönsä, kehittynyt, oppinut, nauttinut matkasta ja tuonut ryhmähenkeen oman panoksensa.)

"Vartiolammen" sorokka ja semssuri-aluspäähine

Nyt kun työväenopiston kausi päättyi, sain yhtäkkiä sylillisen leppoisaa, aikatauluttamatonta aikaa! Tolkutan itselleni, että sitä ei tarvitse täyttää millään. Ikkunat tarvitsevat pesua, talon ympäryksen kivetys on kesken, siemeniä täytyisi piilottaa multaan, muutama kansallispuvun 130-vuotisjuhlavuoteen liittyvä projekti vaatii huomiotani ja tietysti perhe.

Rantalakeuden kansallispuku


Eilen sain kaaoksen vallassa olleeseen keittiöön hitusen järjestystä. Tänään saatan hemmotella itseäni kävelylenkillä tai hiekan lapioimisella.

Rantalakeuden kansallispuvun röijyn komeat körtit

Olen vähän täydellisyydentavoittelijatyyppi ja stressaan aika helposti. Siksi täyteen ahdettu aikataulu ei pidemmän päälle ole hyvästä. Ei se kuolemaksi ole, eikä huonokaan juttu, jos sitten todella on myös vastapainoksi välillä löysempää. Suunnittelen aikatauluni ihan itse ja valinta on vapaaehtoinen.

Vihdin naisen liivi, joka on ihan sama kuin Nurmijärvessäkin.

Tässä kohtaa, kun ei tarvitse koko ajan pinnistää, että kaikki tarvittava tulee tehdyksi ja suunnitella koko ajan viittä askelta eteenpäin, tulee tilaa ajatuksille. Luontevaa lienee ajatella sitä, miten talven hommat tuli hoidettua. Miten olen hoitanut asiakastyöt, miten opetukset?

Vihdin (=Nurmijärven) liivin körttien yläpään salpa kt-saumassa.

Pyysin palautteet kummaltakin Imatran Työväenopiston kurssiltani: Kansallispukujen ompelusta ja FolkJamista. Ne olivat pääosin hyviä, mikä ei tietysti auta minua kehittymään, mutta kertonee siitä, että teen jotain oikein. Yksi palaute oli erityisen huono ja mietin ja tutkailin sitä monelta kannalta. Kävin sen perusteellisesti läpi myös opiston rehtorin ja kädentaitojen päätoimisen opettajan kanssa. Poimin siitä opetukseksi itselleni ne kohdat, jotka pystyin käsittämään rakentaviksi ja lopulta päätin sivuuttaa ne kohdat, jotka rehtori ja päätoiminen ope käskivät sivuuttaa. Ehkä olen ensi vuonna piirun verran parempi ope.

Vehkalahden paidan kaulus

Pienissä opistoissa hankalaa on se, että opiskelijoita ei ole. Tai siis onhan meillä, mukavan paljon, mutta verrattuna vaikkapa pääkaupunkiseutuun, jossa voi olla monentasoisia kursseja ja väkeä riittää hyvin spesiaaleille kursseille, joudumme täällä monesti tekemään kursseista opettajalle tosi raskaita. Isoilla opistoilla on toisenlaiset haasteet, enkä ollenkaan väitä, että siellä olisi helpompaa. Vain toisenlaista. Kansallispukujen ompelu on jo lähtökohtaisesti opelle hyvin haastava kurssi, koska kaikki opiskelijat tekevät eri asiaa. Pahimmillaan yhdelle kurssikerralle opettajan täytyy valmistautua opettamaan 12 (tai enemmänkin) eri tekniikkaa, joista jokainen ansaitsisi ihan oman kurssin. Kun sitten samalla kurssilla on niitä, jotka ovat tehneet pukuaan 5 vuotta ja niitä, jotka ovat juuri aloittaneet ja ammattiylpeyteeni kuuluu myös kansallispukujen teoriapuolen opettaminen, ollaan tilanteessa, jossa en pysty tarjoamaan kaikille - tai kenellekään - parasta mahdollista. Osittain siitä syystä ja osittain oman jaksamiseni takia päätin, että ensi vuoden kansallispukukurssi on jatkokurssi, jonne saa tulla vain sellainen, joka on ollut aiemmin miun kansallispukukurssilla. Ilmoittautuminen alkaa 8.6. osoitteessa www.ito.fi :)

Rautjärven kansallispuku
Mie myös opiskelen työväenopistossa. Tällä kaudella opiskelin italiaa ja kävin liikunnan puolella Tanssikimarassa ja Asahi Healthissa. Sekä opettajana että opiskelijana olen jostain syystä viime aikoina miettinyt opettajan tärkeistä ominaisuuksista innostavuutta. Saamissani palautteissa mainitaan usein, että opettaja on innostava. Olen itsekin ollut innostavien opettajien ohjauksessa ja sitten ei-niin-innostavien. En halua menettää sitä piirrettä. Mutta mikä se on se juttu? Miten opettajan innostavuus ilmenee? Mitä opettaja tekee tai sanoo ollessaan innostava? Entä vastakohta: mitä opettaja tekee tai sanoo ollessaan ei-innostava? Innostavuus ei tietenkään riitä, vähän aiheesta riippuen opettajan tehtävä on opettaa ja saada opiskelija tekemään parhaansa, kehittymään ja silloin pelkkä positiivinen huttu ei riitä.

Rautjärven huntu

Jos haluat olla miulle tässä avuksi, niin kerro kommentilla ajatuksiasi opettajan innostavuudesta. Kuulisin mielelläni myös ihan käytännön esimerkkejä: milloin koit, että opettaja oli erityisen innostava?

FolkJam-ryhmä opiston tanssin kevätnäytöksessä.
Myös tämän ryhmän jäsenistä, niin näytöksen osallistuneista
kuin kaikista muistakin olen hyvin ylpeä.
Olen heille erittäin kiitollinen siitä, että saan harrastaa
FolkJamia heidän kanssaan, sillä työltä se ei tunnu :)

8 kommenttia:

  1. Eihän tämä mitään konkretiaa ole, mutta sellaista olen ajatellut, että hyvä innostava opettaja on avoin portti. Portti oppimiseen ja kasvuun, kai. Jokainen kulkee siitä portista omalla tahdilla ja omaa reittiään, mutta portin on oltava avoin kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu! Portti. Juu.
      Miun on helppo löytää lähes jokaisen opiskelijan työskentelystä jotain kehuttavaa ja miun on aika helppo mukautua erilaisiin tahteihin ja taitoihin, koska ryhmä ei kuitenkaan etene samassa tahdissa. Joidenkin kanssa yhteyden luominen kestää kauemmin, mutta kyllä se yleensä lopulta löytyy. Mie olen kovin kiinnostunut myös erilaisista oppimistavoista ja pyrin auttamaan jokaista opiskelijaa löytämään itselleen sopivimman tavan tehdä. Portti. Pidän siitä :)

      Poista
    2. Kun on itse innostunut aiheesta, on helppo opettaa innostuneesti ja innostus tarttuu. "Sydämen kyllyydestä suu puhuu" vai miten se meni... Jos vaikka muistelee yläasteaikoja (opettajalle hankalin mahdollinen kohderyhmä; suurin osa ei ole lainkaan kiinnostunut siitä, mitä yrität opettaa), on mieleen jäänyt ne (harvat) opettajat, jotka olivat innostuneita aineestaan, he myös osasivat opettaa ja oppilas (myös huonompi) oppikin jotain. Ja mieleen on jäänyt myös ne opettajat, jotka olivat innostuneita harrastuksistaan, lintubongari, lähes eläkeikäinen liikunnanope, joka harrasti keilaamista SM-tasolla (arvaa, mitä liikuntatunneilla opittiin ;)) ja koiraharrastaja, joka painotti tärkeitä asioita: "Villakoiran ydin on se..." Otin nyt yläasteen tähän esimerkiksi, koska vaikka aikaa on kulunut 30 vuotta, niin innostuneet opettajat ovat jääneet pysyvästi mieleen. Kansalaisopistoissa lähtökohta on jo ihan eri, kun oppilaat ovat valmiiksi (yleensä?) innostuneet aiheesta, niin oppi varmasti uppoaa helpommin. Omalla kohdallani en muista, kuin yhden kansalaisopisto-opettajan, joka ei osannut opettaa. Hän oli taitava tekijä ja puhelias, mutta jostain syystä ei osannut asettua oppilaan asemaan. Ehkä häneltä puuttui innostus opettamiseen vuosikymmenten työrupeaman jälkeen? Jos homma alkaa maistua puulta, silloin on vaikea innostaa muita. Sinulla, Soja, en tätä ongelmaa ole huomannut! T. Katri (Jkl:n kans.puvun peruskurssilta, ent. nimimerkki Diina :))

      Poista
    3. Hih, huolestuin tuossa "Hän oli taitava tekijä ja puhelias, mutta jostain syystä ei osannut asettua oppilaan asemaan." -kohdassa, mutta onneksi et puhunutkaan miusta :D Juu, kyllä se varmaan näin on. Se miulle jo onkin ihan selvää, että jos lakkaan itse innostumasta opetettavasta aiheestani, niin en sitä myöskään opeta. Kiitos esimerkeistä!

      Poista
  2. Ihania pukuja ja pukujen osia esillä! Jos on opettaja saanut kehuja, niin on siulla taitavia opiskelijoitakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ja ahkeria, innostuneita ja mukavia :)

      Poista
  3. Hei,

    terveiset peruskoulun yläluokilta :) tuota opettamisen innostavuutta olen itsekin aika useasti pohtinut ja samalla herkällä korvalla kuunnellut oppilaiden kommetteja opettajista. Hyvänä opettajana tunnutaan pitävän sellaista, joka on itse innostunut aiheestaan. Jaksaa vielä sadannekin kerran jälkeen olla itse sitä mieltä, että tässä on jotain niin upeaa, että se kannattaa jakaa. Toki meillä yläkoulussa on oppilaita, joita koulu ei innosta missään tapauksessa, mutta ne jotka haluavat saavat onnistumisen kokemuksia. Ja se oma onnistuminen on varmasti paras tae siitä ,että opettaja on onnistunut :) sinusta henkii sellainen palo tähän asiaan, että varmasti olet hyvää myös sitä opettaessasi. (ja aika kunnianhimoinen myös) Tekemisen ja opettamisen iloa, Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luulen, että yläkoulu on haastavin myös tämän innostuneisuuden (ja ihan kaiken muun) suhteen. Iloa ja intoa siullekin!

      Poista

Kommentti! Ihanaa!