Jääsken nainen liittyy joukkoon!

Tadattadaa!

Allekirjoitin juuri sopimuksen kansallispuvun mallin käyttöluvasta koskien Jääsken naisen kansallispukua.

Pukutarkistusta tehtiin tosissaan, muttei vakavina. Sovittelimme liivin ja paidan sovituskappaleita Orimattilassa Kansallismuseon keskusvarastolla ja rakentelimme sarkapaloista "hameen", että saimme puvun profiilin esille.
Kuva: Tuula Pärnänen

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Jääsken naisen tarkistetun kansallispuvun koti on miun luona Jääsken alueen miehen ja Kivennavan naisen pukujen rinnalla. Puvun ohjeet ja kaavat eivät ole valmiit, mutta valmista pukua tai sen osia voi tilata. Työjononi on pitkä, joten ehdit mukavasti säästää rahaa laskuuni ;)

Liivin takaosassa on herkulliset halkiot. Kuva nurjalta.

Jos haluat valmistaa puvun itse, se on mahdollista sitten, kun ohjeet ja kaavat valmistuvat. Jollet aio kutoa kankaita ja nyplätä pitsejä itse, kannattaa ne laittaa tilaukseen jo nyt. Pitkien toimitusaikojen takia mieltäänkin saa muuttaa siihen asti, kunnes mie olen aloittanut työni tai laittanut rahani raaka-aineisiin, sillä elämässä voi tulla yllättäviä juttuja.

Hieno puku! Ja hame on kyllä ihan pitkä, vaikka näyttää lyhyeltä, kun mie kiskon sitä noin. Näiden osien lisäksi Jääsken naisella on sininen hame, nyytinkiesiliina, sarkaviitta ja neidon pinteli.

Kerroin Jääsken naisen mallipuvun valmistumisesta täällä.

Ja paidasta tarkemmin täällä.

Jeeeeeeeeeeee!
(Etsi kuvasta virhe...)

Kevät!

Kevät on ehkä vähiten suosikkivuodenaikani, tosin osaan kyllä ottaa ilon irti niistä kaikista. Tämä(kin) kevät on ollut vähän hullunmyllyä. Vapaat ovat menneet reissuissa ja koti on rempallaan. Viikolla harrastukset ja opetukset ovat pitäneet huolen iltasuunnitelmista, monena viikonloppuna olen ollut kurssia pitämässä tai myyntireissulla.

Jääsken sykerö

(Kuvat ovat Imatran Työväenopiston kädentaitojen kevätnäyttelystä, miun opiskelijoiden töitä. Olen ryhmästäni ja jokaisesta sen jäsenestä todella ylpeä, nämä eivät ole helppoja juttuja ja jokainen heistä on paneutunut työhönsä, kehittynyt, oppinut, nauttinut matkasta ja tuonut ryhmähenkeen oman panoksensa.)

"Vartiolammen" sorokka ja semssuri-aluspäähine

Nyt kun työväenopiston kausi päättyi, sain yhtäkkiä sylillisen leppoisaa, aikatauluttamatonta aikaa! Tolkutan itselleni, että sitä ei tarvitse täyttää millään. Ikkunat tarvitsevat pesua, talon ympäryksen kivetys on kesken, siemeniä täytyisi piilottaa multaan, muutama kansallispuvun 130-vuotisjuhlavuoteen liittyvä projekti vaatii huomiotani ja tietysti perhe.

Rantalakeuden kansallispuku

Eilen sain kaaoksen vallassa olleeseen keittiöön hitusen järjestystä. Tänään saatan hemmotella itseäni kävelylenkillä tai hiekan lapioimisella.

Rantalakeuden kansallispuvun röijyn komeat körtit

Olen vähän täydellisyydentavoittelijatyyppi ja stressaan aika helposti. Siksi täyteen ahdettu aikataulu ei pidemmän päälle ole hyvästä. Ei se kuolemaksi ole, eikä huonokaan juttu, jos sitten todella on myös vastapainoksi välillä löysempää. Suunnittelen aikatauluni ihan itse ja valinta on vapaaehtoinen.

Vihdin naisen liivi, joka on ihan sama kuin Nurmijärvessäkin.

Tässä kohtaa, kun ei tarvitse koko ajan pinnistää, että kaikki tarvittava tulee tehdyksi ja suunnitella koko ajan viittä askelta eteenpäin, tulee tilaa ajatuksille. Luontevaa lienee ajatella sitä, miten talven hommat tuli hoidettua. Miten olen hoitanut asiakastyöt, miten opetukset?

Vihdin (=Nurmijärven) liivin körttien yläpään salpa kt-saumassa.

Pyysin palautteet kummaltakin Imatran Työväenopiston kurssiltani: Kansallispukujen ompelusta ja FolkJamista. Ne olivat pääosin hyviä, mikä ei tietysti auta minua kehittymään, mutta kertonee siitä, että teen jotain oikein. Yksi palaute oli erityisen huono ja mietin ja tutkailin sitä monelta kannalta. Kävin sen perusteellisesti läpi myös opiston rehtorin ja kädentaitojen päätoimisen opettajan kanssa. Poimin siitä opetukseksi itselleni ne kohdat, jotka pystyin käsittämään rakentaviksi ja lopulta päätin sivuuttaa ne kohdat, jotka rehtori ja päätoiminen ope käskivät sivuuttaa. Ehkä olen ensi vuonna piirun verran parempi ope.

Vehkalahden paidan kaulus

Pienissä opistoissa hankalaa on se, että opiskelijoita ei ole. Tai siis onhan meillä, mukavan paljon, mutta verrattuna vaikkapa pääkaupunkiseutuun, jossa voi olla monentasoisia kursseja ja väkeä riittää hyvin spesiaaleille kursseille, joudumme täällä monesti tekemään kursseista opettajalle tosi raskaita. Isoilla opistoilla on toisenlaiset haasteet, enkä ollenkaan väitä, että siellä olisi helpompaa. Vain toisenlaista. Kansallispukujen ompelu on jo lähtökohtaisesti opelle hyvin haastava kurssi, koska kaikki opiskelijat tekevät eri asiaa. Pahimmillaan yhdelle kurssikerralle opettajan täytyy valmistautua opettamaan 12 (tai enemmänkin) eri tekniikkaa, joista jokainen ansaitsisi ihan oman kurssin. Kun sitten samalla kurssilla on niitä, jotka ovat tehneet pukuaan 5 vuotta ja niitä, jotka ovat juuri aloittaneet ja ammattiylpeyteeni kuuluu myös kansallispukujen teoriapuolen opettaminen, ollaan tilanteessa, jossa en pysty tarjoamaan kaikille - tai kenellekään - parasta mahdollista. Osittain siitä syystä ja osittain oman jaksamiseni takia päätin, että ensi vuoden kansallispukukurssi on jatkokurssi, jonne saa tulla vain sellainen, joka on ollut aiemmin miun kansallispukukurssilla. Ilmoittautuminen alkaa 8.6. osoitteessa www.ito.fi :)

Rautjärven kansallispuku

Mie myös opiskelen työväenopistossa. Tällä kaudella opiskelin italiaa ja kävin liikunnan puolella Tanssikimarassa ja Asahi Healthissa. Sekä opettajana että opiskelijana olen jostain syystä viime aikoina miettinyt opettajan tärkeistä ominaisuuksista innostavuutta. Saamissani palautteissa mainitaan usein, että opettaja on innostava. Olen itsekin ollut innostavien opettajien ohjauksessa ja sitten ei-niin-innostavien. En halua menettää sitä piirrettä. Mutta mikä se on se juttu? Miten opettajan innostavuus ilmenee? Mitä opettaja tekee tai sanoo ollessaan innostava? Entä vastakohta: mitä opettaja tekee tai sanoo ollessaan ei-innostava? Innostavuus ei tietenkään riitä, vähän aiheesta riippuen opettajan tehtävä on opettaa ja saada opiskelija tekemään parhaansa, kehittymään ja silloin pelkkä positiivinen huttu ei riitä.

Rautjärven huntu

Jos haluat olla miulle tässä avuksi, niin kerro kommentilla ajatuksiasi opettajan innostavuudesta. Kuulisin mielelläni myös ihan käytännön esimerkkejä: milloin koit, että opettaja oli erityisen innostava?

FolkJam-ryhmä opiston tanssin kevätnäytöksessä.
Myös tämän ryhmän jäsenistä, niin näytöksen osallistuneista
kuin kaikista muistakin olen hyvin ylpeä.
Olen heille erittäin kiitollinen siitä, että saan harrastaa
FolkJamia heidän kanssaan, sillä työltä se ei tunnu :)

Vyyhdinpuu ja töitäkin

Onpa hauskaa, että tuo laskuri juoksee noin vauhdikkaasti! Eihän miulla tietysti ole mitään käsitystä, että kuinka moni tätä blogia oikeasti lukee, mutta on kiva jo kommenteistakin todeta, että jokunen kuitenkin! Työ ootte vähän niinku miun työpaikan kahvituntiseura. Juu, ette työ sielläkään sais juuri suunvuoroa ;D

Tänään postipoika toi ihanan, uutukaisen vyyhdinpuun! Bongasin sen Leenan blogista ja alunperin se on Yllep's handicraftsista. Sain odotella sitä kotvan, koska niitä ei ollut valmiina, mutta eipä miulla kiire ollut ja odotus kyllä palkittiin ruhtinaallisesti! Aivan upea laite, kaunis ja toimiva! Hinta-laatu-suhde on niin erinomainen, että lähes hävettää.

Katsokaa, miten täydellisen kauniit tapitkin!

Nämä siis paljastuivat paketista. Käykää tuolta Yllepistä katsomassa parempia kuvia!

Noin muuten päivä on mennyt päänsäryn ja pahoinvoinnin merkeissä, tuosta läheltä paloi viime yönä rengasliikkeen varasto ja ilmanvaihto ehti työntää savua sisälle 3 tuntia, kunnes heräsin karmeaan katkuun ja tietysti säikähdykseen. Onneksi olin perheestä ainoa, joka sai oireita.

Päänsärystä huolimatta sain tänään Ruokolahden liivin valmiiksi.

Pääntietä ja etureunoja huolittelevan veran kiinnitystä nurjalta.

Valmis liivi edestä

Nyt pitää mennä viemään likkoja lasten zumbaan, joten jatkuu ensi numerossa :)

Hassuja päiviä ja öitä

Perjantaina leikkasin Ruokolahden liivin ja kiinnittelin raavelit, siis tukikankaat, etukappaleille. Siihen vaiheeseen liivi sitten hetkeksi jäikin, pyöräytimme Mouhijärven essuloimen tukille ja rakentelen sitä. Mutta liivi on siis jo hyvässä mallissa ja sitä on kiva tehdä aina essun kudonnan lomassa, kun kaipaa vaihtelua!

Ompelin raavelin liivisarkaan kiinni tiivistyspistoilla.

Sunnuntaina kävimme Sahanlahdessa katselemassa kesähommia. Näyttää vahvasti siltä, että sinne tulisi ainakin Kansallispukukolmosten pukuja tukemaan Puumalan kalevalaisten Elsa Heporauta -huonetta. Suunnittelimme myös työnäytöksiä keskiviikoille, mutta katsotaanpa nyt, miten tämä kehittyy! Töitä on mukavasti ja kesälomaakin ajattelin kyllä pitää, joten ihan mahdottomia juoksenteluja en kesälle tahdo. Ja muitakin virityksiä on ilmassa.

Karjalaiset kesäjuhlat ovat 17.-19.6. Turussa ja siellä olisimme mielellämme olleet kansallispukuklinikkaa pitämässä, mutta heräsimme siihen turhan myöhään: kaikki paikat on jo varattu. Harmi.

Eilen oli hassu päivä. Kun täällä mökissä saa pääasiassa istua ihan rauhassa yksinään kaiket viikot, niin jostain syystä yhteydenotot kasautuvat aina samoille päiville. Näin kävi eilenkin. Ovi kävi ja puhelin soi aamusta iltapäivään. Oli sarafaanin ostajaa (jesh!), huollettavien huntujen tuojaa, neuvojen kysyjää... Tuollaisina päivinä ei saa kyllä juuri mitään töitä tehtyä, kun kaikkien kanssa tulee höpöteltyä mukavia pitkät pätkät, mutta tämä kuuluu työhön, ehdottomasti, ja on myös oikein mukavaa vaihtelua! On oikein hyvä, että nämä sattuvat samalle päivälle, niin ei mene sitten montaa työpäivää juoruillessa :)

Viime yönä katselin taas hyvin hämmentäviä unia. Useimmiten en näe unia tai muista niitä, mutta silloin kun uneksin, unen riekaleet saattavat roikkua mukanani useita päiviä ja tehdä olostani vähän surrealistisen. Viime yön uni alkoi jonain, josta en oikein enää saa kiinni, mutta kuten unet usein, tämäkin liukui uuteen tarinaan niin kuin vain unet voivat. Tässä muistamassani pätkässä olin Kansallispukukeskuksessa (joka ei ollut lainkaan sellainen, kuin Jyväskylässä sijaitseva kansallispukukeskus on). Olimme lähdössä sieltä kotiin, meitä oli ainakin äitini ja molemmat tyttäreni. Lähdin Tiia-Maijan kanssa vielä käymään vessassa ennen kotiin lähtöä. Talossa oli aulan seinustoilla kymmenkunta "vessaa", jotka kaikki olivat suuria ja valoisia, sisustettuja huoneita. Jonkun ovessa oli miehen kuva (siis näitä "miestenvessa"-opasteita), jossain nainen, jossain pariskunta (!!) ja jossain koko perhe! Menimme siihen "perhevessaan" ja sen oven sisäpuolelle ja seinälle oli ripustettu suurennokset valokuvista, joissa on minun perhettäni kansallispukuihin pukeutuneena! Onkohan nyt noussut neste vintille...

Perjantainen auringonpaiste houkutteli lintsaamaan töistä

Virolahden liivi

Olen siis tekemässä asiakkaalle Virolahden naisen kansallispukua. Nyt työn alla on liivi. Se on mustaa verkaa ja takana on yhdistetty läppä- ja laskoskörtti. Liivin teko on hauskaa, se on jotenkin selkeää ja täsmällistä ja helppo hallita. Ja tietty lyhyet saumat ;) Pidän erityisesti vuorituksesta ja sehän onkin isoin homma liivin ompelussa. Se on aika joutuisaa ja ompelujälki näkyy kauniisti niin oikealla kuin nurjallakin puolella. Emme ehkä ihan taas olleet samassa vireessä kameran kanssa, mutta otin kuitenkin iloksenne muutaman kuvan. Verka on kerännyt vähän pölyjä, mutta älkää antako sen haitata, ne putsaillaan sitten viimeiseksi!

Olkainta nurjalta ja reunaa oikealta

Etureuna ja keskietumerkki

Alareunaa nurjalta (on se, vaikka kuva onkin kenossa...)

Kun vuoritin liiviä, vieressä Tiia-Maija harjoitteli huomiseen matematiikan kokeeseen ja luki keskiviikkoiseen uskonnonkokeeseen. Äitillekin aivojumppaa ompelun lomassa...

Tämänpäiväisessä paikallislehti Uutisvuoksessa oli iso juttu miun 10-vuotisesta toiminimestä, tai siis miusta. Tulin tosi iloiseksi jutusta! Siinä ei ollut yhtään sellaista kohtaa, jota olisin halunnut viilata tai en olisi allekirjoittanut! Ja se on todellakin harvinaista lehtijutuissa. Sanovat, että "any publicity is good publicity", siis että mikä tahansa julkisuus on hyvää julkisuutta. Mutta taas se maailmanparantaja miussa ei tahtoisi enää yhtään "vikaan" kirjoitettuja juttuja, koska valitettavasti edelleenkin ihmisten mielissä se, mitä on kirjoitettu lehdessä, on totta. No, tässä jutussa kaikki on totta ja kuplin ilosta sen johdosta! Että lämmin kiitos vaan Anne Vihavaiselle, joka jutun teki!