tiistai 28. toukokuuta 2013

Kansallispukupropagandaa eskareille

Kun esikoinen oli eskarissa, tein Kerää kansallispuku-pelin ja kävin pitämässä eskareille kansallispukuhetken. Nyt kuopus on samassa eskarissa ja kävin myös heille kertomassa kansallispuvuista. Hauskaa!

Ajattelen, että on hyvä saada lapsille kuva värikkäistä, kauniista, hyvin istuvista puvuista ennen sitä - hmm - toisenlaista kuvaa, joka helposti muodostuu. Mitään luentoa en tietenkään 6-vuotiaille pidä. Aloitin näyttämällä "Saikan Mantan" ja kerroin, että tämä tyttö on elänyt n. 200 vuotta sitten ja tässä hänellä on hienoimmat juhlavaatteet päällään ja että nyt teen kansallispukuja, jotka ovat tuon ajan ihmisten vaatteiden kopioita. Näytin reilut 20 kansallispukukuvaa, joista osa on tahallisen provosoivia ja sellaisia, joista lapsen on helppo saada mieleen jotain muuta, kuten vaikkapa tämä - ilmiselvä Joulupukki kesälomalla! En niinkään kertonut puvuista, vaan kyselin lapsilta, miltä näyttää, mikä on hienoa, mikä hassua. Kerroin myös joitakin hauskoja nimiä, kuten huopalääppä, tykkimyssy, sorokka eli harakka jne. Silinteristä tuli tietenkin mieleen Muumipappa, taikuri ja Roope Ankka, hunnusta häät (josta sain aasinsillan kertoa, että aikuisilla on eri päähineet kuin lapsilla). Kerroin myös siitä, että tarkoitus on näyttää rehevältä ja leveälanteiselta. Lopuksi kummankin ryhmän yksi tyttö ja yksi poika sai pukeutua kansallispukuun.

Ryhmien välillä oli huikea ero. Se ryhmä, jossa kuopuksemme on, on osallistuva, innostuva ja rento, yhteen hiileen puhaltava. Toinen oli, noh, vähemmän. Saattoi johtua siitäkin, että kuopuksen ryhmän lapsista suurin osa tuntee miut. Tässä kuopuksen ryhmässä lähes kaikki halusivat pukeutua, valitsin sitten sieltä vaan sopivan kokoiset. He laittoivat oikein tanssiksi!

Pahoittelen jälleen kerran kammottavaa kuvanlaatua. Otin muitakin, mutten arvaa ilman vanhempien lupaa laittaa tunnistettavia lasten kuvia tänne.

Toisessa ryhmässä halukkaita tyttöjä oli, mutta poikien keskinäinen "idioottia"-asenne vaimensi heistä innokkaat tehokkaasti. Niinpä vain tyttö pukeutui. En tältä toiselta ryhmältä saanut kauheasti kommenttejakaan, tilanne tuntui tosi levottomalta. Pukeutuneet lapset kuvailivat muille, miltä puku tuntuu päällä: "hyvältä, juhlavalta".

Ennen kuvien näyttöä kysyin, tietääkö joku, mikä on kansallispuku. Sain hyviä vastauksia: juhlapuku, pitkä mekko, vanhanaikainen juhlapuku. Kuvien aikana ja jälkeen kyselin, miltä näyttää ja lapset kuvailivat pukuja kauniiksi, värikkäiksi ja juhlaviksi. Kysyin, että missä pukuja voi käyttää ja hienosti lapset tiesivät, että juhlissa, häissä, syntymäpäivillä ja kevätjuhlassa.

Kyllä miun mieltä lämmitti, kun tuo tanssiva tyttö ei olisi halunnut riisua pukua päältään ollenkaan :)

Sain palkaksi ruokaa (jee!) ja kävin siis eskareiden kanssa vielä syömässä. Joskus lapsuudessani yksi haaveammateistani oli lastenhoitaja. Kyllä ei olisi miusta siihen hommaan. Nostan hattua korkealle ja kumarran syvään noille ammattilaisille, jotka päivästä toiseen jaksavat kuunnella meidän Jessica-Pettereidemme ja Veikko-Wenlojemme kiukuttelua ja huomionhakua, ottaa kaikki erilaisella temperamentillä varustetut hellanteltut huomioon ja vielä tasapainoilla vaativien vanhempien kanssa. Kun 38 eskaria on äänessä, yhdeltä lentää ruuat lattialle, 7 ilkkuu sitä yhtä, yksi ryömii tuolin alle, yhdeltä kaatuu maito, yksi haluaa esittää laulun ja oma ruoka jäähtyy lautasella, niin miulta tulisi itku. Olin erittäin onnellinen siitä, että mie sain luvan kanssa lähteä sieltä kesken päivän pois. Tämä oli kärjistettyä. Ne ihmiset osaavat hommansa siellä niin hyvin, että enimmän aikaa lapset ovat järjestyksessä ja puuhailemassa kuka mitäkin iloisina. Silti olin taas hyvin iloinen omasta hiljaisesta pajastani ja tässä kohtaa, kun kuopuksen viimeiset päivät päivähoidon piirissä ovat käsillä, kiitän lämpimästi niitä ihania hoitajia ja eskarin opeja, joita lastemme kohdalle on osunut.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Myssy ja muuta hulinaa


Karjalaiset kesäjuhlat lähestyvät. Matka on piiiiitkä, mutta aion olla paikalla Karjalaisella torilla kiilaferreineni, sarafaaneineni, ohjeineni, kaavoineni, nauhoineni, nappeineni... Olen valmistautunut kopioittamalla kaavoja ja ohjeita, mutta noin muuten en ehdi oikein mitään uutta tehdä. Vaan onpa noita varastossa sen verran, että ihan riittää kannettavaa.





Kävin Kansallispukukeskuksessa Taina Kankaan pitämällä tykkimyssykurssilla. Toki olen tehnyt myssynpohjia ja päällystänyt niitä, mutta koska jokaisella tekijällä on vähän omat ratkaisunsa, halusin vertailun vuoksi oppia myös Tainan tavan. Sain sen, mitä lähdin hakemaan, eli varmuutta tekemiseen ja ajatuksia vaihtoehtoisista työtavoista. Omassa tekemisessäni tulen muuttamaan jotakin ja joissain kohdissa pitäydyn omassa (siis äitiltä opitussa) tavassa. Kurssi oli kiva myös siksi, että siellä heräsi taas "uusia" kysymyksiä ja huomioita, jotka on tarkistettava. Palaset löytävät paikkansa kansallispukupalapelissä.



Myssy ei tullut valmiiksi, mutta pohjaan olen tyytyväinen. Myssy on siinä vaiheessa, että ehdin alkaa viritellä silkkiä pohjan päälle, mutten vielä aloittaa kiinnittämään sitä. Saas nähdä, kuinka monta vuotta se odottelee tuollaisenaan. No, pidemmällä se on kuin viikko sitten ;)
Cumuluksen wc:n seinältä löytyi huipputeknologiaa :D


Yksi inhottava, sisuksiani riipivä työjuttu liittyi vähän tuohon reissuun myös. Olen erittäin pahoillani ja loukkaantunut, koen tulleeni sekä väärin ymmärretyksi että väärin kohdelluksi. Aika näyttää, miten tämä vaikuttaa mihinkin. Toivon voivani luottaa siihen, että ne ihmiset, joiden ajatuksilla on miulle jotain väliä, ymmärtävät asian todellisen laidan. Opin tästä jotain, eikä se läksy ollut mukava. Se pistää miettimään, haluanko olla mukana hankkeissa, joista tulee tällainen olo. Yritän ottaa opiksi ja olla sanomisissani ja tarkoituksissani selkeämpi. Yritän aktiivisesti päästä tästä kuonakasasta pinnalle ja jättää asian taakseni. Hautominen ja murjottaminen eivät kuulu tapoihini, eivätkä tee muuta kuin kuluttavat minua ja lisäävät jäykkyyttä kanssakäymisissä. Oksensin tämän tähän, koska se on miulle tehokas tapa parantua. Pahoittelen.

Lauantaina kävin ystäväni S:n kanssa katsomassa Tanssistudio Jamin kevätnäytöksen. Taitavia lapsia ja nuoria! S:n tytär tanssi siellä. Olimme sattumalta sävy sävyyn, S:n uudet housut olivat yhtä kirkkaanpunaiset (puhelimen kameralla otettu kuva haalisti housut tylsiksi) kuin miun paita. Otimme kaverikuvan jalat lavanreunaa vasten. Huomatkaa miun sievät Sievit :)



Illalla PMMP heitti Terassitanssien merkeissä ilmaiskeikan Imatran kävelykadulla. Sinne piti tietysti mennä eturiviin pomppimaan. Kuopus 6 v. rokkasi täpöllä miun hartioilla, eikä myö esikoisen kanssa jääty paljoa huonommiksi!


keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Vvveeeeeennyyyyyyy

Yllättäen taas aikataulut venyvät. En jaksa ottaa siitä nyt suurempaa stressiä, sillä tästä kärsin vain minä. Toistaiseksi. Tai muuten en kärsi, mutta kun ei ole valmista, ei voi laskuttaa.

Olen yksin pajalla ja aiemmin tuhoon tuomittu homma osoittautui uusien lankojen myötä toimivaksi. Mistä siis kiikastaa? Osansa voi olla sillä, että on taas kaikenlaista juoksua: esikoisen hammaslääkäriä, kuopuksen eskarikeskustelua, artesaanien näyttöjen arviointeja ja vielä kuopuksen hoitoon ja pois kuskaukset miun hommina, kun mies on taas muutaman viikon reissuhommissa. Mutta tämä on ihan normaalia hulinaa. Ehei, miun ajan vievät sudokut! Lienen jotenkin myöhäisherännäinen, kun joku sudokubuumi taisi olla tuossa pari vuotta sitten. Hölmö vielä latasin älyttömyyspuhelimeeni sudoku-pelin. Mitä hohtoa on numeroiden sijoittelussa ruudukkoon? Sitä pitää tehdä kahvitauolla, jälkiruuaksi, hammaslääkärillä, illalla unta odotellessa (kunnes silmät painuvat umpeen ja aivot tekevät tenän). No, jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tämä intohimo menee ohi muutamassa viikossa.

Tänään pakkasin matkalaukkuun tykkimyssytarvikkeita. Huomisaamuna, vähän ennen heräämistä, heitän kuopuksen päiväkodille ja ajelen Jyväskylään tykkimyssykurssille. Olen kyllä tehnyt tykkimyssyjä ja oppinut tavan tehdä niitä äidiltäni. Koska näitä hommia voi tehdä monella tavalla, koen suurena rikkautena sen, että niitä monia tapoja myös opetetaan. Niistä voi sitten valita itselleen sopivimman. Tuleepa samalla tehtyä yksi "kaikella liikenevällä vapaa-ajalla" -homma: tykkimyssy Pirkanmaan pukuun. Puku miulla on kaapissa, ostin sen kerran huuto.netin kautta, mutta siinä ei ollut tykkimyssyä.

Odottelen mukavaa kurssia, ainakin pari ennestään tuttua, mukavaa ihmistä siellä on. Eikä yhtään harmita se, että majoitun hotellissa, se on harvinaista herkkua :) Hartaasti toivon, että perjantai-iltana on hyvä keli, sillä kammoan Jyväskylä-Mikkeli välin ajamista väsyneenä. Se tie on jotenkin kaiken ilon nielevä, niinkuin Harry Potterin ankeuttajia olisi siellä imemässä ilon ja valon. Tylsää, sitä samaa kuusta koko matka, välissä vain Kangasniemen risteys muutamine huoltareineen. Mikkeliin kun pääsee, niin on jo ihan poikki ja siitä on vielä melkein parin tunnin matka kotiin. No, evästä ja äänikirjoja, eiköhän se siitä!

Susannan työhuoneelta sai joku aika sitten painamattomia rättejä. Niistä syntyi tytärten käsissä sydämellisiä äitienpäivälahjoja mummeille.





keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Jääsken mies tuli taloon

Tarkistetuilla ja tutkituilla puvuilla on kodit. Tai pitäisi olla, valitettavasti kaikilla ei ole. Jotkut kodit huolehtivat puvuistaan hyvin, pitävät materiaalitiedot ajan tasalla ja markkinoivat pukujaan. Jotkut piilottavat ne, kuin häpeillen, unohduksiin peräkamariin.

Kodin tehtävä on pitää puku olemassa, myydä ohjeita ja kaavoja, tarvikkeita, valmista pukua ja tietoa. Jääsken alueen miehen kansallispuku muutti tänne miun luokse ja mie aion tarjota sille sen ansaitseman, huolehtivan kodin. Kaavoja ja ohjeita saa kätevästi ostettua suoraan Puodista. Tarvikkeita ja valmiita osia tai pukua saa tilauksesta ja lasken tarjouksen aina tapauskohtaisesti. Tehtävälistalla on myös valokuvaaminen markkinointitarkoituksiin, mutta se tulee käytännössä kyllä todennäköisesti tapahtumaan aikaisintaan vuoden kuluttua. Siihen saakka mennään piirroksilla ja satunnaisilla muilla kuvilla. Ennenkuin julkaisen ensimmäistäkään valokuvaa, täytyy varmistella kuvista oikeuksia.

Yksi mies siis tuli ja yksi nainen lähti. Nimittäin harkkari. Saan vallata pajan taas kokonaan itselleni. Ihan harjoittelijasta riippumatta huomaan häiriintyväni hyvinkin paljon toisen ihmisen läsnäolosta. Yksin työskentely sopii miulle oikein hyvin. Tämäkin harkkari oli oikein mukava ja ehkä juuri siksi juttua olisi piisannut turhankin paljon. Mukavuuden lisäksi hän on taitava! Hän on aikomassa kansallispukualalle ja koska tekijöitä kipeästi tarvitaan, hän on saanut tehdä tekniikkakokeiluja ja tutustua mahdollisimman monipuolisesti kansallispukuun. Toivottavasti se auttaa alkuun. Ja täällähän sitä ollaan, jos tarvitsee lisää apuja.