perjantai 29. kesäkuuta 2012

Loma!


Koska tämä homma meni etukäteen arvellusti lankaongelman takia pieleen, eikä lankaa saa ennen heinäkuun puoliväliä (ja totisesti toivon, että sitten saa ja että sillä langalla onnistuu!), niin...


...olen lomalla :)

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Hyvät juhlat ja vakaat juuret

Laukkuryssän moderni laukku. Onnea on iso kontti!



Simsalabim, tällaiseksi kontin sisältö muotoutui.
Nainen kuvassa on miun äiti, joka oli orjana. Ja hyvä että olikin, kiitos äiti!

Mukavat juhlat taas kerran nämä Karjalaisten kesäjuhlat. Tällä kertaa roudausjärjestelyissä oli vähän sanomista, mutta iloisella karjalaismielellä tästäkin hyvin selvittiin! Väkeä ja asiakkaita riitti, käytiin hedelmällisiä keskusteluja naapuripöytien myyjien ja kaiken kansan kesken. Ohjeita myytiin tällä kertaa eniten, nyt vaatteet eivät oikein päässeet esille, mutta hyvä näin.


Kesäjuhlilla esiteltiin myös ne Juuret-vaatteet. Niitähän oli suunnitellut kymmenen vaatesuunnittelijaa tai suunnittelijaparia (paitsi että mie en ole suunnittelija vaan duunari, mutta suunnittelinpa nyt kumminkin) ja vaikka etukäteen arvelutti, niin ihan pää pystyssä sain muotinäytöstä katsella. Kyllä nimittäin lämpö läikkyi sisuksissa, kun niiden suunnittelemieni farkkujen kiilasarafaanista lainatut lahjepyrstöt heilahtelivat täsmälleen niin upeasti kuin olin kuvitellut! Harmittaa vaan vietävästi, että näissä kuvissa ei ole housuista takaapäin kuvaa. Miulla on yksi huono, jossa housumalli ehti jo tuon tunikamallin taakse. Tunikakin on miun suunnittelema.



Tässä vielä suorat linkit miun vaatteiden kuviin:


http://www.flickr.com/photos/juuretkarjalassa/7381057778/in/set-72157630148425280


http://www.flickr.com/photos/juuretkarjalassa/7381053716/in/set-72157630148425280/


http://www.flickr.com/photos/juuretkarjalassa/7381049374/in/set-72157630148425280/


http://www.flickr.com/photos/juuretkarjalassa/7381045256/in/set-72157630148425280/


Ja miun aikaisempia postauksia tästä aiheesta löytyy klikkaamalla tuota avainsanaa: Juuret-projekti.


Ihastuin siinä määrin näkemääni (nythän näin nuo ensimmäistä kertaa jonkun muun päällä, nuo housut eivät edes mahdu miulle), että aloin tosissani ajatella, että noita voisi tehdä myyntiin. Ehkä eri kansallispukujen raitakankailla. Täytyy vaan laskea, millaiseksi myyntihinta muodostuisi. Miulla on noista housuista protot käytössäni ja ne ovat tällaisen vähän persevän, M-kokoisen, persjalkaisen päällä ihan mahtavat sekä ulkonäöltään että tunnultaan. Ja näissä voi kyykistyä ilman, että pikkarit vilkkuvat, mutta edessä vyötärö ei kuitenkaan kiipeile liian ylös. Kysymys kuuluu: mikä on kipurajasi hinnan suhteen housuille, jotka ovat varastokokoiset (siis ei mittatilaustyönä, mutta todennäköisesti sarjon kaavat pidemmälle ja lyhyemmälle, koska noita ei oikein voi mallin kärsimättä lyhentää enää valmiina), huolellisesti käsityönä (mutta ompelukoneella) ommellut, joissa on viimeistellyt yksityiskohdat? Siis paljonko enimmillään maksaisit noista housuista?


Tässä suunnitelmat. Päähinettä en toteuttanut.


Tästä näkyy lukuisia yksityiskohtia ja huolellinen työn jälki.


Juuret vaatteet ja muotoiluhaasteen tulokset löytyvät Lahden muotoiluhuoltamolta 20.6.-25.7.2012! Menkää sinne!


Muoks: Ihana Leena lähetti miulle pari kuvaa sieltä näytöksestä! Tässä siis housut takaa, tosin kuvasta huomaan, että malli on turhan kapoinen noihin housuihin, farkku on strechiä ja olisi saanut täyttyä tuolta takapuolen ja reiden tienoilta vähän enemmän ;)



keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kesäjuhliin 3 päivää

Eilen illalla painoin kasseihin nettiosoitteita...


...ja koska se sujui mukavasti, (ja siltä varalta, että unohtaisin kuka olen) painoin toiselle puolelle nimeni. Jotenkin hämyistä touhua, mutta saattoi johtua puoliyön tunneista.


Toivottavasti näitä tarvitaan viikonloppuna. Toivottavasti asiakkaita riittäisi.



Painoin pöytäliinaan samat jutut.


Nyt tulostin sylkee kiilasarafaanien ohjeita. Hyvä keikka tulee. Tuleehan?




Ja nyt, ihan varoittamatta, tämäkin alkoi kihelmöittämään! Siis tuo muotinäytös. Siel on miunkin Juuria.
Ja ne vaatteet ovat nähtävillä Lahden muotoiluhuoltamolla 20.6.-25.7.2012.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Myöhässä


Kesä tuli. Tai ehkä se on tullut jo aikaa sitten, mutta mie en ole ehtinyt mukaan. Mie olen vasta siinä vaiheessa, että luovun suunnitelmasta käydä vielä viimeisen kerran hiihtämässä (sukset ovat valmiina kurasyöpön päällä) ja olen pessyt paksuimman toppatakin. Ajattelen taas yhden kerran, että jos sulkisi tietokoneen aina työpäivän päätteeksi, niin saattaisi ehtiä huomaamaan mitä ulkona tapahtuu, mitä lapset touhuavat, mitä maailmassa tapahtuu... Olen kyllä käynyt tuolla pihallakin. Leikannut nurmikkoa, asetellut kiviä seinän vierelle, lenkkeillyt. Katseeni on vaan jumittunut jotenkin sisäänpäin. Tuntuu, että jos tajuan ajan kulun, panikoidun kaikesta siitä, mitä en ole ehtinyt.


Onneksi lapset osaavat nauttia jokaisesta hetkestä, silloin kun se on! Kuvassa on pihamme varmaankin rumin kohta, rytökasa, joka tulee katoamaan remontin joskus edetessä ja parhaat päivänsä nähnyt keinu, jonka senkin toivon katoavan tuosta jo tänä kesänä. Ja sitten siinä on kaunein, mitä miulla on. Lapset.


Viikonloppuna on Karjalaiset kesäjuhlat Lahdessa. Olen siellä Karjalaisella torilla myymässä ja kuten aina, alan tässä vaiheessa miettiä esillepanoa ja muuta oleellista, jonka olisi pitänyt olla mietittynä jo aikaa sitten. Sain aamulla ajatuksen pöytäliinasta ja laitoin heti Logo-painoon viestiä. En suuremmin odota, että he ehtisivät tässä muutamassa päivässä tehdä sitä, mutta kysyinpä kuitenkin. Eilen kävin parista huonekaluliikkeestä etsimässä sujuvasti mukana kuljetettavaa, omalla jalallaan seisovaa peiliä, että asiakkaat voisivat katsoa miltä vaikkapa kiilaferre päällä näyttää. No eipä ollut. Tilaamalla saa, parissa viikossa. Hohhoi. Ei kellään olis lainata?


Teen listoja mukaan otettavista tavaroista. Tilasin paperi- ja kuitukangaskasseja, niihin pitäisi jossain vaiheessa painaa tai kirjoittaa nettisivujeni osoite. Sitten ne pitäisi muistaa ottaa mukaan. Mainokset. Supikkaat ja kurpposet. Palapelit ja muistivihot, postikortit ja niiden teline - jota miehen pitäisi vähän tuunata. Vielä pitäisi ommella muutamat päähineet. Ohjeille pitäisi keksiä joku toimiva systeemi, mistä myyn niitä. Nauhalaukku täytyy järjestellä. Kiilaferret ja sarafaanit ovat onneksi kauniisti rekeillä valmiiksi ja toivon, että pääsen matkaan niin isolla autolla, että ne voi niissä myös kuljettaa. Vaihtorahat, käyntikortit, säilytyslaatikot, tärkit. Kamera. Ja jotain mukavaa ja siistiä vaatetta itselle päälle. Se peili - mistä mie sen nyt taion?


Kaiken poukkoilun keskellä ehdin ja maltan välillä vähän istahtaa kirjomaankin. Olen kirjonut kokeiluja Jääsken mallipukua varten, menen ensi viikolla vertailemaan niitä. Ja sitten tätä Kuolemajärven rekkoa. Nämä rekot ovat ronkkauksen rinnalla NIIN miun lempparipuuhaa :) Kuuntelen Matti Röngän äänikirjoja ja Viktor Kärpän seikkaillessa maalaan rekkokankaalle toista tarinaa, rytmikästä ja polveilevaa.


tiistai 5. kesäkuuta 2012

Laiskiainen



Tässä yksi näitä uusien tarinoiden alkuja (ks. edellinen postaus): Kuolemajärven B-puvun, eli toisen mallipuvun rekko. Tai siis sen ensimmäiset rivit. Kuva on muutaman päivän ikäinen, rekko on tuosta hiukan edennyt, muttei niin paljoa, että viitsisi mainita.

Poika-kansallispuku-joulukalenterille kuuluu hyvää! Sain oivan läjän palkintolahjoittajia ja melkein kyynelehdin ilosta jokaisen kyllä-sähköpostin äärellä. Huikeat rahapalkinnot ovat: 1. sija 250 €, 2. sija 70 € ja 3. sija 50 €! Että kamerat laulamaan siellä!

Olen luonut uutta seittiä verkostoon, nyt värjärin kanssa! Odotan tältä yhteistyöltä paljon, ainakin alku on hyvin lupaava.

Tiia-Maija on kesälomalla, Lellulla on vielä 1,5 viikkoa päiväkotia jäljellä. Mies on edelleen työreissussa viikot. Haluaisin kirjoa rekkoa, mutta jostain syystä vetelehdin koneella. Tänään pitäisi ommella kaksi rätsinää - ja vetelehdin koneella. Reilun viikon päästä on Karjalaiset kesäjuhlat, siiheksi pitäisi olla monta hommelia valmiina ja etten vain helpolla pääsisi, tilasin kasseja ja pusseja, joihin pitäisi painaa tai kirjottaa nettisivujen osoite. Ehkä maksan Tiia-Maijalle niiden tekemisestä...

Ulkona on ihana auringonpaiste ja miun mieleinen lämpötila (=ei helle). Vain siitepölyn määrä latistaa ulkoiluiloa. Vaan ei auta, nyt ompelukoneen ääreen siitä laiskiainen!