Saarijärven naisen tarkistettu kansallispuku

Lauantaina 6.10.2018 Suomen käsityön museossa Jyväskylässä vietettiin jälleen Kansallispuvun juhlapäivää. Päivän ohjelmassa oli kansallispukutarvikkeiden myyntitorin ja nuoren kansallispukuharrastaja Jaakko Rikalaisen haastettelun lisäksi Saarijärven naisen tarkistetun kansallispuvun julkistus.

Saarijärven kansallispuku

Eila Peura edusti pukuhankkeessa Saarijärvi-Seuraa ja hänellä oli puvusta aiempi versio yllään.

Minna Koskinen ja mie jaettiin mallipukujen ompelutyöt.
Minnalla on vielä suuri urakka ohjeiden ja kaavojen kanssa.

Tiina Lajunen kutoi kankaat.
Takana kansallispukukonsultti Taina Kangas.

Facebookin Kansallispuku - Folkdräkt -ryhmän Suomalaiset kansallispuvut -albumissa on jo hieno esittelyketju tästä puvusta.

Tiina Lajulan kangastuvalta kirjoitti jo tästä hienosti. Käy lukemassa se pohjille, mie en toista samoja asioita.

Miun osalta Saarijärven pukuhanke alkoi elokuussa 2016. Silloin kävimme Orimattilassa Museoviraston keskusvarastolla tapaamassa Saarijärven pukuhankkeeseen valittuja esikuvia. Tämän käynnin perusteella kirjoitimme tarjoukset, ne aikanaan hyväksyttiin ja työ pääsi alkamaan. Puvun asiantuntijana toimi Mariliina Perkko ja kansallispukukonsultti Taina Kangas johti hanketta. Amanuenssi Marja Liisa Väisänen oli tärkeänä osana tätäkin hanketta huolehtien lukuisista käytännön asioista valokuvauksesta kahvin keittoon. Saarijärvi-Seuran edustajana pukuhankkeessa oli mukana Eila Peura.

Esikuvaröijyt ovat Kansallismuseon kokoelmissa.

Kuten yleensä, Saarijärveenkin valmistetaan kaksi mallipukua. Toinen tallennetaan Suomen käsityön museoon, toinen jää tilaajayhteisölle eli Saarijärvi-Seuralle markkinointikäyttöön. Tiina siis kutoi mallipukujen kankaat. Minna Koskinen ompeli röijyt ja neuloi sukat ja hän laatii vielä ohjeet ja kaavasarjat. Johanna Rantalainen valmisti paljinsoljet. Miun osaksi jäi paitojen, hameiden, essujen ja tykkimyssyjen valmistus sekä esiliinojen sidontanauhojen ja sukkanauhojen kudonta.

Hameen pystysauman ompelua.

Miun osalta tämä pukuhanke oli siis aika helppo. Suuri haaste oli Tiinalla noiden vaativien kankaiden kanssa. A-puku valmistui miun osalta hyvissä ajoin ja julkistuksessa oli valmiina B-puvusta jo paita ja hame, joten puvun kaikki osat voitiin esitellä samanaikaisesti kahden mallin päällä.

Toinen esiliinan pirtanauhoista.

Puvun kaikki kudotut kankaat ovat puuvillaa ja pellavaa. Puvussa on yksinkertainen, lyhythihainen paita, jossa on hauskaa kikkailua keskellä edessä halkiossa ja sen alapuolella. Halkio suljetaan paljinsoljella. Hame on raikkaan valkopunainen. Esiliinavaihtoehtoja on kolme: sininen silkkinen, valkea pellavainen ja käsinkudotusta raitakankaasta valmistettu. Esiliinan nauhaksi on kaksi vaihtoehtoa ja niistä toisesta tehdään myös säärisiteet, joilla sukat pysyvät ylhäällä. Puvussa on ikiomat, ihanat kirjoneuleiset polvisukat, jotka eivät olleet vielä esittelykunnossa julkistamisessa. Niiden sijasta voi käyttää puuvillaisia, sileäneuleisia, teollisesti valmistettuja sukkia. Sirot röijyt ovat herttaisia, käsinkudotuista kankaista ommeltuja. Miulle mieleisin tehtävä puvussa oli tykkimyssyn kirjailtu tyllipitsi. Sen reunaan on ommeltu kapea nyplätty pitsi. Tykkimyssy on kuviolliseksi kudotulla, vaalealla silkillä päällystetty.

Puku on julkistettu, mutta työ jatkuu. Mie sain juuri eilen B-puvun tykin kirjonnan valmiiksi. Nyt tylli pitää vielä päärmätä ja kiinnittää nyplätty pitsi sen reunaan. Myssyn pohjan olen tehnyt jo aikoja sitten, se täytyy päällystää ja tehdä rusetti. Sitten on vielä kolme esiliinaa ommeltavana ja n. 7 metriä nauhoja kudottavana. Materiaaleista täytyy koota siistit näytepumaskat kolmena kappaleena ja toimittaa Minnalle tarvittavat tiedot ohjeiden laatimista varten. Kunhan ne ovat siinä vaiheessa, niin lienee tiedossa vielä oikolukua.

Saarijärven tarkistetulla kansallispuvulla ei vielä ole "kotia" eli myyjätahoa. Toivon kovasti, että sille löytyy nopeasti hyvä koti, sillä puku on upea!

Kun Saarijärven pukuhanke alkoi, Johanneksen pukuhanke oli vielä kesken. Nyt Ikaalisten pukuhanke on jo laitettu alulle. Pukuhankkeiden lisäksi meillä kaikilla on myös muita töitä, joten aikataulujen yhteensovittaminen on välillä hyvinkin haastavaa. Hienosti on silti aina saatu aikataulujen puitteissa valmista. Pukuhankkeissa mukana oleminen on monestakin syystä voimia vievää, mutta se myös antaa todella paljon. Se mahdollistaa tekijöille ja asiantuntijoille korvaamattoman arvokasta vuoropuhelua. Siinä oppii aina valtavasti. Esikuvien tutkiminen ja niiden toistaminen on kiehtovaa ja kutkuttavan haastavaa. Vaikka Saarijärven hanke oli ja on miun osalta aika helppo, se oli silti tärkeä ja nautinnollinen kokemus.

Loppuun mainospala: Saarijärven "väriä" voi tunnustaa ostamalla USB-muistitikun, johon on painettu yksityiskohta Saarijärven kansallispuvun tykkipitsin kirjonnasta. Ja projektissa sattui käymään niin, että miulla on yksi ylimääräinen 38-40 -kokoinen Saarijärven paita myytävänä.

Kevät!

Kevät on ehkä vähiten suosikkivuodenaikani, tosin osaan kyllä ottaa ilon irti niistä kaikista. Tämä(kin) kevät on ollut vähän hullunmyllyä. Vapaat ovat menneet reissuissa ja koti on rempallaan. Viikolla harrastukset ja opetukset ovat pitäneet huolen iltasuunnitelmista, monena viikonloppuna olen ollut kurssia pitämässä tai myyntireissulla.

Jääsken sykerö

(Kuvat ovat Imatran Työväenopiston kädentaitojen kevätnäyttelystä, miun opiskelijoiden töitä. Olen ryhmästäni ja jokaisesta sen jäsenestä todella ylpeä, nämä eivät ole helppoja juttuja ja jokainen heistä on paneutunut työhönsä, kehittynyt, oppinut, nauttinut matkasta ja tuonut ryhmähenkeen oman panoksensa.)

"Vartiolammen" sorokka ja semssuri-aluspäähine

Nyt kun työväenopiston kausi päättyi, sain yhtäkkiä sylillisen leppoisaa, aikatauluttamatonta aikaa! Tolkutan itselleni, että sitä ei tarvitse täyttää millään. Ikkunat tarvitsevat pesua, talon ympäryksen kivetys on kesken, siemeniä täytyisi piilottaa multaan, muutama kansallispuvun 130-vuotisjuhlavuoteen liittyvä projekti vaatii huomiotani ja tietysti perhe.

Rantalakeuden kansallispuku

Eilen sain kaaoksen vallassa olleeseen keittiöön hitusen järjestystä. Tänään saatan hemmotella itseäni kävelylenkillä tai hiekan lapioimisella.

Rantalakeuden kansallispuvun röijyn komeat körtit

Olen vähän täydellisyydentavoittelijatyyppi ja stressaan aika helposti. Siksi täyteen ahdettu aikataulu ei pidemmän päälle ole hyvästä. Ei se kuolemaksi ole, eikä huonokaan juttu, jos sitten todella on myös vastapainoksi välillä löysempää. Suunnittelen aikatauluni ihan itse ja valinta on vapaaehtoinen.

Vihdin naisen liivi, joka on ihan sama kuin Nurmijärvessäkin.

Tässä kohtaa, kun ei tarvitse koko ajan pinnistää, että kaikki tarvittava tulee tehdyksi ja suunnitella koko ajan viittä askelta eteenpäin, tulee tilaa ajatuksille. Luontevaa lienee ajatella sitä, miten talven hommat tuli hoidettua. Miten olen hoitanut asiakastyöt, miten opetukset?

Vihdin (=Nurmijärven) liivin körttien yläpään salpa kt-saumassa.

Pyysin palautteet kummaltakin Imatran Työväenopiston kurssiltani: Kansallispukujen ompelusta ja FolkJamista. Ne olivat pääosin hyviä, mikä ei tietysti auta minua kehittymään, mutta kertonee siitä, että teen jotain oikein. Yksi palaute oli erityisen huono ja mietin ja tutkailin sitä monelta kannalta. Kävin sen perusteellisesti läpi myös opiston rehtorin ja kädentaitojen päätoimisen opettajan kanssa. Poimin siitä opetukseksi itselleni ne kohdat, jotka pystyin käsittämään rakentaviksi ja lopulta päätin sivuuttaa ne kohdat, jotka rehtori ja päätoiminen ope käskivät sivuuttaa. Ehkä olen ensi vuonna piirun verran parempi ope.

Vehkalahden paidan kaulus

Pienissä opistoissa hankalaa on se, että opiskelijoita ei ole. Tai siis onhan meillä, mukavan paljon, mutta verrattuna vaikkapa pääkaupunkiseutuun, jossa voi olla monentasoisia kursseja ja väkeä riittää hyvin spesiaaleille kursseille, joudumme täällä monesti tekemään kursseista opettajalle tosi raskaita. Isoilla opistoilla on toisenlaiset haasteet, enkä ollenkaan väitä, että siellä olisi helpompaa. Vain toisenlaista. Kansallispukujen ompelu on jo lähtökohtaisesti opelle hyvin haastava kurssi, koska kaikki opiskelijat tekevät eri asiaa. Pahimmillaan yhdelle kurssikerralle opettajan täytyy valmistautua opettamaan 12 (tai enemmänkin) eri tekniikkaa, joista jokainen ansaitsisi ihan oman kurssin. Kun sitten samalla kurssilla on niitä, jotka ovat tehneet pukuaan 5 vuotta ja niitä, jotka ovat juuri aloittaneet ja ammattiylpeyteeni kuuluu myös kansallispukujen teoriapuolen opettaminen, ollaan tilanteessa, jossa en pysty tarjoamaan kaikille - tai kenellekään - parasta mahdollista. Osittain siitä syystä ja osittain oman jaksamiseni takia päätin, että ensi vuoden kansallispukukurssi on jatkokurssi, jonne saa tulla vain sellainen, joka on ollut aiemmin miun kansallispukukurssilla. Ilmoittautuminen alkaa 8.6. osoitteessa www.ito.fi :)

Rautjärven kansallispuku

Mie myös opiskelen työväenopistossa. Tällä kaudella opiskelin italiaa ja kävin liikunnan puolella Tanssikimarassa ja Asahi Healthissa. Sekä opettajana että opiskelijana olen jostain syystä viime aikoina miettinyt opettajan tärkeistä ominaisuuksista innostavuutta. Saamissani palautteissa mainitaan usein, että opettaja on innostava. Olen itsekin ollut innostavien opettajien ohjauksessa ja sitten ei-niin-innostavien. En halua menettää sitä piirrettä. Mutta mikä se on se juttu? Miten opettajan innostavuus ilmenee? Mitä opettaja tekee tai sanoo ollessaan innostava? Entä vastakohta: mitä opettaja tekee tai sanoo ollessaan ei-innostava? Innostavuus ei tietenkään riitä, vähän aiheesta riippuen opettajan tehtävä on opettaa ja saada opiskelija tekemään parhaansa, kehittymään ja silloin pelkkä positiivinen huttu ei riitä.

Rautjärven huntu

Jos haluat olla miulle tässä avuksi, niin kerro kommentilla ajatuksiasi opettajan innostavuudesta. Kuulisin mielelläni myös ihan käytännön esimerkkejä: milloin koit, että opettaja oli erityisen innostava?

FolkJam-ryhmä opiston tanssin kevätnäytöksessä.
Myös tämän ryhmän jäsenistä, niin näytöksen osallistuneista
kuin kaikista muistakin olen hyvin ylpeä.
Olen heille erittäin kiitollinen siitä, että saan harrastaa
FolkJamia heidän kanssaan, sillä työltä se ei tunnu :)