lauantai 5. elokuuta 2017

Paljon onnea vaan ja monia monia vuosia 132-vuotias kansallispuku!

Tiedättekö mitä mie eilen tajusin? Selasin internetiä etsien kansallispuvuista ja kansallispukujen tuuletuspiknikeistä kertovia tuoreita juttuja. Ilokseni löysin monia ja toivon löytäväni ensi viikolla paljon lisää, kun tämänpäiväiset tuuletustarinat päätyvät lehtien sivuille.
Mutta se, mitä mie tajusin, on tämä: Asenne on nyt muuttunut.

Kuva: Susanna Mattheiszen / Soja Murto

Nyt seuraa raakoja yleistyksiä. Kun laitoin kansallispukujen tuuletuspiknikit alulle vuonna 2010, paistoi toimittajien jutuista sellainen asenne, että kyseessä on marginaaliporukan hörhöily, yritys kaapia synkkää pölykerrosta kansallispuvun päältä, mummojen iltamat jne. Tämä on kärjistettyä, pääasiassa jutut olivat kannustavasti ja päällisin puolin arvostavasti kirjoitettuja, mutta tiedätte varmaan sen pohjavireen, jota tarkoitan. Mie muistan törmänneeni siihen vielä viime vuonnakin, joskin vähemmän kuin aiemmin.

Eilen luin löytämiäni juttuja ja tajusin, että nyt kansallispukujen tuuletuspiknik on ilmiselvä asia. Pukujen käyttäjät eivät ole mielenkiintoisia sellaiselta friikkikannalta, vaan eturivin kulkijoina. Olen viimeisen vuoden aikana kuullut useaan kertaan huomion, että kansallispukuun pukeutunut saa arvostusta ja kiinnostuneita kysymyksiä nimenomaan nuorilta.

Vaikka säätiedote lupaa vesisadetta 80 % varmuudella, se ei saa miun mielialaa tipahtamaan, sillä rakkaat kollegat, ystävät, tuttavat ja kansallispukutiellä kanssakulkijat: Myö ollaan tehty yhdessä muutos! Ei anneta kansallispuvun enää pölyttyä, eihän?


torstai 22. kesäkuuta 2017

Täällä ollaan!

...en jäänyt Italiaan. Loma oli ihana, rentouduin, nautin, söin (lihoin) ja unohdin työasiat. Sää suosi meitä ja teimme niitä asioita, joita menimme sinne tekemään: huilailemaan, syömään ja pelaamaan Trivial Pursuitia e naturalmente abbiamo parlato italiano. Ohessa tuli tsekattua muutamat nähtävyydet ja ajettua 1200 km uudella vuokra-Audia. Viimeisen seikan vuoksi oma automme meni vaihtoon, kun palasimme kotiin...

En viitsi niiden nähtävyyksien kuvia tähän laittaa, niistä löytyy varmasti netistä parempia kuvia. Laitetaan nyt kuitenkin todistusaineistoa, että lomailtu on:

Italiassa on hyvää ruokaa! Yllätyitkö? 
Suomalainen lomamekko Italiassa espanjalaisilla portailla.


Paikallinen käsityöläinen piti miulle työnäytöksen lamppuhelmikaupassa!

Leonardo da Vinci -museossa oli hieno peilikaappi.

Italiassa on aika paljon vanhoja taloja...

...huikeita maisemia...

... ja La Ferrari!

Trivialia ja mojitoa ystävän kanssa <3

Audin mittariin jäi rapiat 13000 km kun palautimme sen 8 päivän ja 1200 kilometrin jälkeen.

Kun palasin, leijuin hauskassa lomapilvessä ja oli aika outoa tarttua taas arkeen ja töihin. Hyvä fiilis kantoi yli ennakkotilattujen Kansallispukuraitojen pakkausrumban ja sitten oli ihana tarttua ompeluksiin. 

Viime viikonloppuna kävin Jyväskylässä. Perjantaina pidin työnäytöksen Suomen käsityön museolla ja lauantaina ja sunnuntaina olin Karjalaisten kesäjuhlien karjalaisella torilla myymässä. Melkoista huisketta, jonka jäljiltä olisin normaalisti ihan totaalisen poikki, mutta nyt mieheni, kuopukseni, äitini ja Paviljonkin hyvien tilojen ja järjestelyjen ansiosta viikonloppu oli suhteellisen leppoisa. Mies ja kuopus rakensivat myyntipaikan kalusteet paikoilleen sillä aikaa, kun mie pidin työnäytöstä ja sunnuntaina mies ja kuopus pakkasivat kanssani niin ahkerasti, että kun tori päättyi kolmelta ja mie tein vielä viimeisiä kauppoja 10 yli, niin ajoimme Paviljongista ulos tasan neljältä. Lämmin kiitos järjestäjille, talkoolaisille ja tietysti kaikille asiakkaille ja työnäytöstä katsoneille!

Kuopus oli Karjalaisella torilla myyntihommissa uudessa Kansallispukuraidat-mekossaan!

Karjalaisella torilla myyntipaikkani tuntuu laajenevan joka vuosi.
Kansallispukuraitojen myynti vaatii isot leikkuupöydät.
Eilen kävin Saarijärven pukuhankkeen tiimoilta Orimattilassa ja nyt saan (toivottavasti) keskittyä rauhassa kirjomaan sen tykkejä ja kutomaan nauhoja lomaan saakka. Sen yritän aloittaa heinäkuun alkupäivinä ja lomailen sitten elokuun alkupäiviin - tai mihin nyt rahat riittävät.

Vaikka lomailen, niin Kansallispukuraitoja voi ostaa niiden kaupasta:
https://kansallispukuraidat.mycashflow.fi/


Ja Puodista voi tilailla:
http://www.kansallispuku.com/fi/PUOTI+-+VERKKOKAUPPA.html

Esikoinen hoitelee näitä kesätyönään avustuksellani, mutta varauduthan hitaampaan reagointiin, sillä jos satumme reissailemaan, niin postituspäivät voivat siirtyillä. Eli jos nyt jo tiedät jotain haluavasi, niin kannattaa tilata kesäkuun puolella!


Rekkiin tarvitaan lisää tilaa ja poistan kiilaferret nyt ihan pohjahinnalla. Jokunen on vielä jäljellä, poimi omasi tuolta:
http://www.kansallispuku.com/fi/ws/47/kiilaferret+yksitt%C3%A4iskappaleet.html


r


Kansallispukuraidat, Kerää kansallispuku -pelit ja ehkä jotain muutakin matkustavat heinäkuun 27. - 30. Turkuun Europeadeen FolkTorille! Sinne shoppailemaan ja kansainvälisestä festarihumusta nauttimaan! Mie olen enimmäkseen tanhuporukan kanssa hengailemassa ja puotia pitävät pystyssä äitini ja esikoiseni. Myyntipaikkamme on yhteisteltassa ja Folktori on Varvintorilla ja avoinna to - la klo 10 - 18 ja su 11 - 14.

Kansallispukuja tuuletellaan jälleen 5.8., joka on sopivasti lauantai. Tuuletukset ovat mukana Suomi 100 -ohjelmassa ja onkin sopivaa nostaa yhteisesti malja 100-vuotiaalle Suomelle - omin eväin, teeman mukaisesti.



Kuva: Riikka Lempiäinen

Hyvää juhannusta, ihanaa kesää, aurinkoa ja kauniita hetkiä!

tiistai 2. toukokuuta 2017

In vacanza

Miulla ja parhaalla ystävälläni Marjolla on 4 päivää ikäeroa. Kun täytimme 60 vuotta (30 + 30), järkkäsimme isohkot, yhteiset bileet. Hauskaa oli. Myöhemmin, eräällä automatkalla, juttelimme siitä, miten myö aina järkätään ja muut tulevat valmiille - tai jättävät tulematta. Silloin oli ehkä hitusenomaista katkeruuden poikasta ilmoilla, mutta se on tässä vuosien varrella kyllä karissut moneen kertaan. Sovimme, että 80-vuotisjuhlat pidetään Italiassa.

Perustimme rahaston ja aloimme laittaa sinne kuukausittain rahaa. Katselimme italialaisia leffoja, söimme italialaista ruokaa, opiskelimme tahoillamme italiaa ja hehkuttelimme "sitku ollaan Italiassa" -jutuilla.

Synttärimme ovat joulukuussa ja sen takia oli tarkoitus lähteä vasta seuraavana keväänä. Se oli viime vuoden kevät. Marjon tilanne ei silloin sallinut matkalle lähtöä. Mutta nyt sallii ja huomenna myö lennähdetään Roomaan! Ensimmäiset neljä yötä olemme Vatikaanin laidalla hotellissa, jossa kummallakin on oma junior-sviitti. Sitten nappaamme alle vuokra-auton ja ajelemme pikkuhiljaa kohti Milanoa, jossa meillä on kahdeksi viimeiseksi yöksi hotellihuoneet varattuna. Sieltä lennämme kotiin. Välissä on 8 päivää ilman sen suurempaa suunnitelmaa, joten saa nähdä, mihin päädymme. To do -listalla on rentoilua, lautapelejä, limoncelloa, pizzaa, pastaa, kahviloita ja italian puhumista. Ehkä anche un po´ spumante!

Tämähän tarkoittaa sitä, että huomisesta kaksi viikkoa, eli 3. - 17.5. mie olen lomalla, enkä tavoitettavissa. Paluun jälkeen on heti napakka paluu arkeen, sillä lauantaina 20.5. pitää olla jo Kaarinassa opettamassa Johanneksen puvun valmistusta ja siihen toki pitää valmistautua. Silloin perjantaina 19.5. on Suomalainen kansallispuku -näyttelyn avajaiset Suomen käsityön museolla / Suomen kansallispukukeskuksella Jyväskylässä, saa nähdä, jaksanko ajella sitä kautta. Ja sitten seuraavalla viikolla alkaa hurja postitusrupeama, sillä osa kansallispukuraitaisista saapui jo tänään. Kurre on niin nättiä, että naurattaa!


Vini jumppatrikoo hohtaa kuin silkki.

Kurre-joustocollege on niin nättiä, että naurattaa!

Kurre on tehty Kuolemajärven rekon kuvasta ja
digiprintin ansiosta kirjonnan tekstuuri näkyy kankaassa ihanasti.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Filmitähtenä

Suomen käsityönmuseo teki tuollaisen mukavan videonpätkän miusta tämän Vuoden käsityöläinen -tittelin tiimoilta. Siis tervetuloa kurkkaamaan miun hommia!



maanantai 10. huhtikuuta 2017

Vuoden käsityöläinen 2017

Viimeksi vihjasin hyvistä uutisista. Nyt niistä saa jo huudella ääneenkin! Ensimmäinen on se, että Viipurin naisen ja miehen kansallispukujen pukuhanke on käynnistymässä. Mahtavaa! Pikkuisen toivon, että pääsen mukaan niitä tekemään, mutta aika näyttää, kuinka käy. Tällaiset hankkeet ovat osoitus siitä, että yksittäiset ihmiset saavat aikaan upeita asioita, kun vain ryhtyvät toimeen. Voimat yhdistämällä päästään ihan uusiin ulottuvuuksiin. Mahtavaa Outi Mulari ja Tomi Härmä!

Siirrytäänpä tästä sujuvasti 1970-80-lukujen taitteeseen, Kotkan Puistolaan. Suuren keittiön pirttipöydän ääressä on ryhmä ihmisiä ompelukset käsissään. Äiti on leiponut omenapiirakkaa ja pöytään on katettu kangasröykkiöiden keskelle kahvit. Joku ompelee omaa paitaansa, joku uutta liiviä Kotkan Kansantanssijoiden puvustoon. Sisko on tallilla, kuten aina. Äiti neuvoo muita ja tekee samalla reikäommelta. Mie teen iskän kaverina iskuhapsua, johon tulee värikkäitä lankoja. En oikein jaksaisi keskittyä siihen ja tekisi jo mieli lähteä kaverille, vaikka onkin hauskaa, että porukkaa on ja äiti ja iskä kumpikin kotona. Usein kotona on vain toinen, sillä kumpikin reissaa ympäri maata pitämässä kursseja: äiti kansallispukujen ompelusta, iskä lipposten, kurpposten, lapikkaiden ja muiden kansanomaisten jalkineiden teosta. Pian iskuhapsu on valmis ja kipitän sammareissani ulos.




En mie sitä iskuhapsua siellä oppinut. Enkä paljon muutakaan käsityöstä. Paitsi ehkä sen, että käsillä voi tehdä mitä vain keksii. Ja niin mie teinkin. Kun leikkasin barbielle kellohameen keskeltä parimetristä kangasta (tiedättehän, kun ympyrä on helppo leikata sieltä kulmasta, kun ensin taittelee kankaan), äiti neuvoi, että siitä voi ensin leikata pienemmän palan ja taitella sen. Välineet olivat ulottuvillani, neuvoja tuli, jos pyysin, mutta yleensä en pyytänyt. Jotain mie siellä kuitenkin opin. Sen, että työ ja harrastus ovat joskus yhtenä vyyhtenä ja erottamaton osa elämää niin, että ne erottaa vain siitä, että toisina tunteina samasta hommasta saa muutaman roposen. Sen, että tietoa ja taitoa jakamalla oppii ja saa itse vähintään yhtä paljon kuin antaa. Ja sen, että käsitöitä tekemällä ei rikastu taloudellisesti, mutta muuten kyllä. 1980-luvun Suomessa käsityöläisperhe oli kummajainen ja arvostusasteikossa jossain kaukana kaikkien muiden takana. Käsityön tekeminen ei ollut enää tarpeellista, koska kaiken voi ostaa kaupasta, mutta käsityön arvostuksesta ihan vain sen tekemisen kannalta ei oltu vielä kuultukaan. En ymmärtänyt hävetä perhettäni, vaikka minun annettiin ymmärtää, että pitäisi. Hyvä niin.

Peruskoulun ajan olin puukässässä, paitsi ne pakolliset rättikässät. Kotona ompelin paljonkin vaatteita soveltaen lehtien ohjeita ja kaavoja. Nopeasti ja reippaalla otteella, mukavia käyttövaatteita. Vähän myöhemmin ompelin kummilapsille.

Kävin lukion, koska en tiennyt, mitä haluaisin tehdä isona. Sen jälkeen tein pari vuotta töitä kaupan kassana, pikkuruisen laivan hyttärinä ja muovifirmassa. Olen ehkä aina tiennyt, että miusta tulee yrittäjä, mutta käsityöläistä miusta ei pitänyt tulla. Ei missään nimessä. Vaihtoehtoja poissulkemalla lähdin lopulta opiskelemaan vaatetusalaa Lappeenrannan käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen. Miusta piti tulla mittatilausompelija. Tekstiilipuoli alkoi kiehtoa jossain vaiheessa ja jatkoin sinne, kun sain vaatetusalan artesaanin paperit. Kun valmistumisen aika lähestyi, sanoin opettajille, että käyn vielä samasta talosta löytyvän kivipuolen, jos en saa stipendiä. Sain ja lopetin opiskelut kahdet paperit taskussani. Olen kiittänyt aiemminkin ja kiitän edelleen opettajiani Lappeenrannassa: Eeva-Liisa, Tarja ja kaikki muut, jotka jaksoivat loputtomasti vastata kysymyksiini ja perustella ja opettaa sellaiset perustaidot, joiden päälle on hyvä rakentaa. Ostimme vanhan kaupan, jossa miulla on 100 neliön työtilat. Aloin pohtia omaa sisustustekstiilimallistoa, jonka rinnalla tekisin mittatilausvaatteita naisille.

Ihan ensimmäisiä töitäni olivat Rovaniemen luterilaisen kirkon kirkkotekstiilien ompelut. Ne suunniteltiin, kudottiin ja kirjottiin muualla, mie siis vain ompelin niinkuin käskettiin. Ne ovatkin niitä harvoja muita töitä kuin kansallispukuihin tai sarafaaneihin liittyviä, mitä olen tehnyt. Samoihin aikoihin oli pulaa kansallispukukankaiden kutojista. Äiti oli jo vuosia ollut mukana Suomen kansallispukuneuvoston johdolla tehdyissä pukutarkistuksissa mallipukujen ompelijana ja ehkä niiden myötä työ oli alkanut painottua enemmän tilauspukujen tekemiseen kuin kurssien pitoon - vaikka niitäkin toki paljon oli. Silloinen kansallispukukonsultti Leena Hokkanen oli kysynyt äitiltä, että voisinkohan mie kutoa kansallispukukankaita - ei tietenkään vielä mallipukuihin, mutta muihin. Mie suostuin vähän sillä ajatuksella, että jotainhan sitä pitää tehdä sitä Omaa Suurta Ideaa odotellessa. Niin mie sitten kudoin. Vähän. Ja enemmän. Ja sitten mie vähän ompelin, jos äitiltä tulvi töitä yli. Asuimme jo eri paikkakunnilla - äiti ja iskä päättivät aikuistua ja muuttaa pois kotoa kun mie olin lukiossa - mutta puhelinlangat lauloivat, kun soittelin ja luin ääneen jotain puvun ohjetta, kun en ymmärtänyt, mitä siinä pitää tehdä. Sitten mie jotenkin kiipesin yli sellaisen henkisen aidan, joka teki kärsimättömästä surauttelijasta pienen, hitaan piiperryksen ystävän. Ja niin mie aloin kirjoa. Yhtenä päivänä havahduin siihen, että kansallispuvut ovat täyttäneet miut ja se on ihan just oikein.




Jälkikäteen mie ymmärrän vielä selvemmin, että miulla oli ympärillä ihmisiä, jotka hellästi tuuppivat minua sinne oikeaan suuntaan. Ottivat mukaan, neuvoivat, pistivät pohtimaan ja tekemään parhaani ja vielä vähän enemmän. Leena Hokkanen, Leena Holst, Leena Stenberg, Inga Pihlhjerta, tietysti äiti ja iskä. Ja moni muu kannustaja. Kiitos jokaiselle mainitulle ja niille, joita en maininnut.

Alkuvuosien tiedon- ja taidonjanoa, reissuja, käytännön hommia, itkuja ja iloja ja kaikkea jakamassa olivat Tuula Pärnänen ja Tarja Alava. He keskittyvät nykyisin enemmän muihin hommiin, mutta ystävyys säilyy lujana. Kiitos!


Kansallispukukolmoset: mie, Tarja Alava ja Tuula Pärnänen.
Kuva: Riikka Lempiäinen


Kansallispukuala on pieni, eikä pystyisi kaikkeen, mihin pystyy, jollei tekisi tiivistä yhteistyötä. Eturintaman kansallispukutaitajat äiti, Sirkka Rissanen, Marjo Vainio ja Taina Kangas ovat jakaneet miulle tietoa, taitoa ja rohkeutta. Kiitos! Sitä kaikkea ja enemmän yritän jakaa eteenpäin minkä ehdin. Miun keittiö ja pirttipöytä ovat miun nettisivut, Facebook-sivu, kansallispukujen tuuletuspiknikit, kansallispuku- ja sarafaanikurssit, Facebookin Kansallispuku-ryhmä, instagram, tämä blogi, nettisivut ja kaikki se, mitä kaikilla rintamilla huudan. Mie ahdistuisin siitä, että meillä parveilisi jatkuvasti porukkaa, joten sosiaalisesta mediasta löysin itselleni sopivan ja tehokkaan tavan jakaa tietojani ja taitojani. Sinä siellä toisessa päässä, kiitos juuri siulle, että olet! Kiitos te ihanat, jotka olette liittyneet rintamaani: Hilu Alastalo-Toivonen, Karjalainen Nuorisoliitto, Kalevalaiset naiset, Tiina Lajunen, Sari Taponen, Jenni Koskela, Eeva Koivula, Hannah Tokoi, Mari Varonen, Suomen Perinnetekstiilien tyypit ja kaikki!


Kansallispukutaitaja ja Taito Uusimaan erikoisneuvoja
Marjo Vainio sai 8.4. Taito-liiton kultaisen ansiomerkin!

En mitenkään pysty mainitsemaan nimeltä kaikkia, jotka ovat tukeneet minua, mutta toivottavasti tiedätte itse, ketä olette. Kiitos ystäville, kamuille, tutuille, kurssilaisille, Suomen Käsityöyrittäjät ry:n upeille tyypeille. Tietenkin valtava kiitos jokaiselle asiakkaalle, ilman teitä mie en olisi käsityöläinen. Ja sitä mie olen, vahvasti ja ylpeänä. 

Suomen käsityön museo valitsi miut 
Vuoden käsityöläiseksi 2017! 

Se on ihan mieletön kunnia. Kiitos! Käykää lukemassa linkistä perustelut ja mitä mie olen sanonut. Se on aika kivasti kirjoitettu juttu!



Siinähän ne tärkeimmät. 


Vuonna 2017 Imatralla Virasojalla vanhassa kaupassa kangaspuut louskuvat. 15-vuotias laittaa spotifya kovemmalle, 10-vuotias käy ilmoittamassa, että lähtee uimaan kaverin kanssa. Anoppi tulee hätiin, kun esikoisen pitää päästä tallille ja bussi ei kulje. Samalla he käyvät ostamassa uudet kevätkengät - kiitos Ulla! Äiti ei leivo omenapiirakkaa, mutta viettää suuren osan ajastaan sormet kiinni näppiksessä jakamassa tietoja ja taitoja. Äidin äiti tekee vielä eläkkeelläkin ompeluhommia, joita tulvii nyt toiseen suuntaan, ja vastaa vieläkin sangen usein kysymyksiin siitä, miten joku sauma pitäisi ommella. Kiitos äiti ja iskä! Perheen isä mahdollistaa sen kaiken pitämällä äidin järjissään, toimimalla vastapainona, tienaamalla sen verran, että pärjätään, olemalla paras mies ja paras isä lapsille, silittämällä pahan olon pois, silloin kun kaikkea on liikaa. Kiitos, rakas.


Kuva on vuodelta 2009. Kuva: Jarkko Lempiäinen




maanantai 20. maaliskuuta 2017

Hyvien uutisten alkuvuosi


Alkuvuosi on mennyt vauhdikkaasti, välillä liiankin. Syksyisen romahduksen takia yritän jarrutella ajoissa ja "valita taisteluni". Koko alkuvuosi on ollut täynnä toinen toistaan parempia uutisia niin miun kannalta kuin ylipäänsä kansallispuvun kannalta. Osa näistä on taas salaisuuksia, joten tulette kuulemaan niistä myöhemmin (eikö ole ärsyttävää tällainen vihjailu?).

Olen mukana Saarijärven ja Johanneksen pukutarkistuksissa. Johannes on miun osalta essukankaita vaille valmis. Loimi on puissa ja eka essu puolivälissä tätä kirjoittaessa. Mie olen siis tässä kutojana ja osuus on pienehkö: kumpaankin mallipukuun hamekangas, essukangas ja essun nauha. Ihanan sujuva projekti ja puvusta tulee niin upea, että joutunen tekemään sellaisen itselleni, vaikkei miulla Kannakselle päin ole minkäänlaisia juuria.

Saarijärven nauhakokeilun vertailua Kansallismuseon
varastolla asustelevaan esikuvapätkään.


Saarijärven tarkistuksessa mie ompelen osan vaatteista ja kudon nauhat. Sekin on kivalla mallilla ja sujuu mukavasti. Osaavalla ja yhteistyökykyisellä porukalla on upeaa tehdä töitä. Samalla oppii koko ajan itse valtavasti ja saa peilata ajatuksiaan muiden asiantuntijoiden kanssa.

Tammikuussa putkahti pajalle jo monta vuotta haaveilemani kansallispukuraitaiset joustavat kankaat. Ne olivat myyntimenestys, Eppu loppui neljässä tunnissa! Ihan käsittämättömän hienoa! Kiitos teille kaikille ihanaisille. Nyt on tulossa jo kolmas erä ja se on ennakkomyynnissä Puodissa. Nyt kuoseja on jo neljä ja laatuja kolme. Miun on pakko järkeistää tätä joustavien myyntiä jollain tavalla, sillä miun vähä-älyinen verkkokauppa ja myyntisysteemi eivät toimi tällaisilla määrillä ja tilausten hoitaminen vie liikaa aikaa tuolta varsinaiselta työltäni, eli kansallispukujen ompelulta. Niinpä siirrän nämä joustavat kankaat piakkoin sellaiseen verkkokauppaan, jossa on verkkomaksupainikkeet ja olen jo kouluttanut esikoisen hoitelemaan kankaiden leikkuun ja pakkaamisen. Näistä on jo tehty tosi kivoja juttuja!

Kurrea saa trikoona ja joustocollegena. Molemmissa on 95 % puuvillaa ja 5 % elastaania. 
Eppu on joustocollegea ja Pepe on trikoota. Kummassakin on 95 % puuvillaa ja 5 % elastaania.

Viniä saa trikoona (95 % puuvillaa ja 5 % elastaania)
ja jumppatrikoona (82 % polyesteriä ja 18 % elastaania)

Nämä kankaat on tehty niin, että kansallispukukangas (tai kirjonta) on skannattu ja kuvasta on tehty jatkuva raportti. Miehän en todellakaan tällaista osaa tehdä, mutta onneksi yhden ihmisen ei kaikkea tarvitsekaan osata. Työhuoneen Susanna taikoo (no ei taio, vaikka taialta se miusta tuntuu) nämä raportit. Mie teetän hänellä usein myös mainoskuvia, sillä se on yllättävän edullista ja miun kannattaa ehdottomasti tehdä sitä mitä mie osaan ja maksaa Susannalle siitä, mitä hän osaa. Kaikki voittavat ja miulta ei mene hermot.




Hiihtolomalla pistäydyimme ystäviemme luona Dubaissa. Jos pidät auringosta ja shoppailusta, se on ehdottomasti siulle sopiva paikka. Mie en niin välitä kummastakaan, mutta ystävät ja lepäily tekivät reissusta silti upean. Heti ekana iltana kävin pitämässä Dubain Suomi-koululaisille FolkJamia. Läpyteltiin railakkaasti rytmipelejä, jonka seurauksena miun reidet näyttivät tältä! 

Hiukan arvelutti rannalla ja uima-altaalla heittää housut pois.
Noin muutenhan Dubaissa peitetään polvet ja olkapäät, joten sen puoleen ei ongelmaa.
En voinut sulkea silmiäni ihmisten epätasa-arvoisuudelta. Eikä se koske pelkästään naisen asemaa. Se on kaikenkaikkiaan niin överi paikka, että pelottaa. Mutta tulipa käytyä. Ja kyllähän siellä työajatukset karisivat päästä, joten sen puoleen oikein onnistunut loma.


Kontrasti Dubain valtavan melun ja kotoisan metsäretken hiljaisuuden välillä oli niin valtava, että pystyin kuulemaan hiljaisuuden. Se hiveli korviani, sillä kärsin siitä melusta koko matkan ajan. Sinänsähän kumpikin näistä maisemista on hyvinkin ihana.


Yrittäjä-lehti teki miusta "onnistuja-jutun". On aina kiva tulla huomatuksi positiivisessa mielessä ja ihastuin erityisesti tähän kuvaan. Tilannehan oli sellainen, että ensin miun piti pukeutua kansallispukuun ja päätyä kanteen, sitten kanteen päätyikin Sari Kaasinen (hyvä!) ja miun piti olla vain normivaatteissa, mutta sitten haastattelupäivänä kuvaaja alkoi kuitenkin kaipailla miulle kansallispukua. No, puvusta kaulus sileäksi, vermeet niskaan ja Immalanjärven rannalle kuvaamaan. Hauskaa, vaikka sormet jäätyivätkin. Kyllä kannatti, tuo kuva on hieno.



Syksyllä Eesti Rahvakunsti ja Käsitöö Liiton Liina Veskimägi pyysi, voisinko tulla keväällä Tallinnaan puhumaan kansallispuvuista. Tämä on juuri niitä keikkoja, joille pitäisi sanoa ei, mutta koska Liina on ihana ja koska tämä on sellainen yhteistyökuvio, jolle kannattaa antaa ja koska sain ottaa kaverin mukaan, suostuin. Pyysin kaveriksi Inga Pihlhjertaa, sillä Inga on paitsi kansallispukuasiantuntija ja -opettaja, myös ystävä ja älyttömän hyvä järjestelemään matkoja. Mie en ole tätä viimeistä ja tiesin, että pääsen huomattavasti helpommalla, kun Inga hoitelee liput ja reitit. Niinpä kävimme viime viikolla Tallinnassa ja mukavaahan se oli! Kiitos Inga, Liina ja kuulijat!


Aloitimme paitaressuina ja pukeuduimme pukuihimme luennon aikana.

Liina tulkkasi luennon.

Seuraavan reissun kohde on 8.4. Jyväskylässä Suomen käsityön museo, siellä on Käsityökohtaamisia-seminaari, jossa kerron miun käsityöyrittäjyydestäni. Miun lisäksi siellä on upea rivi luennoitsijoita. Tuu mukaan!

Upeita uutisia on vielä jemmassa jonoksi asti. Ahkerat, idearikkaat ja aikaansaavat ihmiset ovat niiden takana ja niistä tullaan kuulemaan. Nyt mie painelen takaisin puiden taa paukuttelemaan Johanneksen essukangasta. 


maanantai 30. tammikuuta 2017

Haastehommeli, mennyt vuosi 2016

Työhuoneen Susanna heitti tällaisen haasteen ja moisten suurena ystävänä tartuttava oli! Miun piti oikein kaivaa kalenteri esille, kun tuntuu, etten muista oikein mitään viime vuodesta...

1. Mitä unelmia toteutit 2016? 
Opettelin peruuttamaan traileri perässä, että pääsen itse lähijärvelle melomaan. Toteutin myös unelmaa kansantanssista, FolkJamista ja monesta muusta harrastuksiin ja töihin liittyvistä asioista.



2. Mitä opit? 
No peruuttamaan se traileri perässä :D Opin myös pyöräyttelemään messinkihakasia Helsingin työväenopiston kurssilla ja pikkuisen jo hamboamaan, sen osalta harjoitukset jatkuvat. Tärkein oppi, jonka opettelu on kyllä vielä vaiheessa, on armon antaminen itselleni.

3. Mitä murehdit? 
Kuopuksen koulutilannetta. Väistötiloissa, joihin heidät siirrettiin sisäilmaongelmaisesta koulusta, todettiin sisäilmaongelma. Koko syksy taisteltiin sen puolesta, että koululle olisi rakennettu omat modulit omalle kylälle. Ei rakennettu.

4. Mistä nautit?
Nautin aivan älyttömästi Pispalan sottiisin Riemua! -konsertista, jossa tanssimme kolmessa osiossa. Finaalissa tanssijoita oli 1000, soittajia 100 ja toisella puolen kenttää meidän kuopuskin tanssimassa. Se oli niin iso ja hieno tunne, ettei sitä oikein voi kuvailla.



5. Mitä haaveita on vuodelle 2017?  
Vihoviimein toteutuva Italianreissu rakkaan ystävän kanssa toukokuussa! Haaveilen myös, että opin rentoutumaan ja nauttimaan enemmän.

6. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä? 
Tuli, ihan uusi tätsyn kulta <3



7. Mitä halusit, mutta et saanut? 
Kuopuksen koululle terveitä väistötiloja omalle kylälle.

8. Mitä halusit ja sait? 
Huikeat määrät apua ja sympatiaa syksyn synkeinä hetkinä. Kiitos <3

9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
No se kuopuksen koulutaistelu. Aikalailla kaikin puolin.


10. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
Donald Trumpin. Yllättikö?

Kohti parempaa siis.

Laita haaste kiertämään ja haasta neljä.
Haastan Myrkyttären, Maahiskan, Inspiraadon Helenan ja Handun Ilun.