perjantai 22. joulukuuta 2017

Joulumarkkinat Suomenlahden molemmin puolin

Sekä miun, että mieheni, on vaikeaa jäädä lomalle. Siis vaikeaa sammuttaa työajatukset ja rentoutua, kun loma alkaa. Toimivaksi konstiksi on osoittautunut reissu heti loman alkuun. Syksy on ollut meille aika rankka ja loma- ja joulutunnelmaan pääsemiseksi päätimme karata pienelle joulumarkkinalomaselle. Varasimme hotellihuoneen Tallinnasta ja Helsingistä. Voin ihan varauksettomasti ja lämpimästi suositella Hotel Schlössleä Tallinnassa. Ah, mitä luksusta! Tosin jurolle pikkukaupunkilaiselle ja ö-luokan majoituksiin tottuneelle oli melkoisen haastavaa antautua niin perusteellisesti palveltavaksi.

Ihana huone Hotel Schlösslessä.

Tallinnan vanha kaupunki on idyllinen. Miusta on ihana kävellä pitkin kapeita katuja ja ihastella rakennuksien yksityiskohtia.  Joulumarkkinat näyttävät sadunomaisilta katsottuna siitä Raatihuoneentorin laidalta. Kuusi on niin kaunis, että se vaikuttaa epätodelliselta. Valot, äänet ja tuoksut tuovat joulun tunnelmaa. Olisi pitänyt jäädä siihen. Kojujen tarjonta on lähes pelkästään niitä samoja teollisia sukkia, pipoja ja villatakkeja, joita sieltä on joka kojusta saanut ostaa niin kauan, kuin muistan ja joilla ei juurikaan ole tekemistä käsityön kanssa. Mikä pettymys!



Lohduttauduimme hankkiutumalla seuraavana aamupäivänä Eesti Käsitöön myymälöihin ja muutamaan pieneen putiikkiin. Voi, miten mie toivoisin, että siellä Raatihuoneen joulumarkkinoilla olisi pelkästään taitavien käsityö- ja herkkuyrittäjien tuotteita samaan tapaan kuin Martinmarkkinoilla.

Vanhassa kaupungissa oli jouluseimikilpailu näyteikkunoissa. Tässä ikkunassa oli mm. kansallispukuisia nukkeja.

Olimme yhden yön Tallinnassa ja laivailimme sitten Helsinkiin. Hotellihuone oli lähes saman hintainen, mutta tuntui tusinatavaralta edellisen yön luksuksen jälkeen. Huono ei ollut tämäkään, ehdottomasti parempi kuin ne, joissa normaalisti raaskin majoittua.

Suuntasimme Tuomaan markkinoille. Pelkäsin vähän, että siellä on samaa halpatuontimarkkinaryönää, mitä tuntuu olevan jokaisilla markkinoilla ja mm. Helsingin Kauppatorilla. Olin ihastuttavan väärässä. Tunnelma oli lähes yhtä jouluisen herttainen kuin Tallinnassakin, mutta ne kojut! Ihan oikeasti käsityöyrittäjien tuotteita, useimmiten yrittäjän itsensä myymänä. Alue oli kivan selkeä, ulkokehällä sai ihastella tuotteita, sisälle muodostuivat anniskelualueet, joissa voi kiireettömästi istuskella suojaisassa katoksessa taljalla viltin alla, siemailla glögiä ja herkutella paahdetuilla kastanjoilla. Ruokaakin oli tarjolla montaa sorttia, meillä vaan oli kuvut täynnä. Hyvä Tuomaan markkinat! Juuri näin! Juuri tätä mie haluan ja kuvittelen monen muunkin haluavan. Monipuolinen, laadukas tarjonta ja ihana tunnelma houkuttelevat ostamaan ja ne myyjät, jotka seisovat niissä vetoisissa kopeissa kolme viikkoa, 9 tuntia päivässä, ansaitsevat kyllä lämpimän halauksen ja suurensuuren myynnin.



Pistäydyimme vielä parissa joulu pop up -kaupassa: Tre Christmas Marketissa ja XMAS GARAGEssa. Tällaisesta mie tykkään. Jotain muuta, kuin mitä joka markeista saa ja pienetkin tekijät saavat mahdollisuuden päästä esille pelipaikoille. Mahtavaa!


Stockmannin jouluikkuna piti tietysti käydä tsekkaamassa myös. Upea!

Seuraavana aamupäivänä suuntasimme Vanhan joulutorille. Sieltä löytyi monta Suomen käsityöyrittäjistä tuttua myyjää ja oli tosi mukava käydä moikkaamassa ja vaihtamassa muutama sana. Päivin Öin -yrityksen Päivi sanoi miulle niin nättejä asioita, että hyrisin lämpimänä vielä illallakin. Myös Vanhalla toimii hienosti se, että esillä on pääasiassa oikeasti laatua. Huippumeininki!

Haaveilen vielä lähivuosina pääseväni johonkin Keski-Euroopan joulumarkkinoille. Jännä nähdä, muistuttavatko ne enemmän kokemusta Tallinnasta vai Helsingistä. Jos kotoinen pääkaupunki jatkaa tällä tiellä, aion kyllä vastedes käydä hakemassa joulun startin sieltä. Ei siis kannata lähteä merta edemmäs joulumarkkinoille.

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Himmelin harmoniaa

Sain Maahengeltä luettavaksi Eija Kosken Himmelin harmonia -kirjan. Koski on aiemmin kirjoittanut Himmeli-kirjan, jota en ole lukenut.


Kuva: Katja Lösönen


Kuten kaikissa Maahengen kirjoissa, joihin olen tutustunut, kuvat ovat hienoja ja ihastuttavan suuressa osassa. Tässä kirjassa ne eivät salpaa miulta henkeä samalla tavalla kuin Lankapaitoja-kirjan kuvat, eivätkä aiheuta samanlaista riemua kuin Kansallispuku-kirjan kuvat, mutta ovat kauniita ja rauhoittavia, kirjan sanomaa tukevia.

Kirja käsittelee, kuten nimi kertoo, himmelin harmoniaa ja merkityksiä hyvinkin syvällisesti. Koski kertoo himmelin pyhyydestä ja kauneudesta monelta kannalta. En oikein pystynyt samaistumaan tähän, vaikka luulen ymmärtäneeni, mitä kirjoittaja haluaa sanoa. Kunnes pääsin lukuun "Himmelin tekeminen kestää vuoden". Luin sivun kolmeen kertaan. Se voisi olla miun päästä, jos "himmeli"-sanan tilalle vaihtaisi "kansallispuku". Luvussa puhutaan siitä, miten tylsää on, että himmelin tekijältä kysytään, miten kauan himmelin tekoon menee. Sama kysymys, jota mie inhoan kansallispuvun kohdalla. Varmaan aika moni miun kurssilainen on kuullut tämän saman, vähän eri asussa, miun suusta: "Perille pääsyn kanssa yhtä tärkeää on matkanteko. Matkan kestolla ei ole merkitystä, vaan läsnäololla ja matkan teolla itsellään - niillä oivalluksilla ja kokemuksilla, joita ihminen saa matkansa varrella.". Ja niin koko kirja - ja himmeli - avautuivat miulle tämän yhteisen ajatuksen kautta ihan uudelleen. Mie teen kaksiulotteista, himmelisti kolmiulotteista. Muuten kyse on samasta asiasta: oikeiden välineiden avulla, oikeista raaka-aineista, ajatuksella ja rakkaudella syntyy jotain paljon suurempaa, kuin ensivilkaisulla voi nähdä. Niinkuin kansallispuku, myös himmeli on eri vaiheissaan paljon enemmän kuin se fyysinen tuote.

Meillä on olkkarissa himmeli, jonka on tehnyt ystäväni mummo. Se roikkuu paikallaan ympäri vuoden. Malli on aika perinteinen ja mitä enemmän olen himmeleitä nähnyt, sitä enemmän olen vakuuttunut siitä, että juuri perinteiset mallit ovat tiivistynyt himmelin kehityksen huippu, eikä mikään muunnelma pärjää sille kauneudessa. Siis miun mielestä. Toisaalta, en tosiaan ole mikään himmeliasiantuntija. Olen joskus pari pienehköä himmeliä tehnyt, mutta siitäkin on yli 20 vuotta aikaa. Tänään taistelin kasaan kaksi valohimmeliä terassille. On mahtavaa, että kaavaa rikotaan ja modernimpaan makuun löytyy vaihtoehtoja.

Himmelin harmonia -kirjassa on kaksi mallia, jotka saivat miut pysähtymään ja palaamaan niihin uudelleen. Toinen on Taivas ja maa, jossa himmeliketjuun on liitetty läpikuultavaa paperia. Yllätyin siitä, että tämä on niin hieno, sillä ajatuksena paperin yhdistäminen himmeliin ei jotenkin sytytä. Miulle tulee tästä jostain syystä mieleen herkät lasimaalaukset tai tiffanytyöt, vain vielä paremmassa muodossa.

Taivas ja maa. Kuva: Katja Lösönen


Toinen miut pysäyttänyt himmelimalli on Äiti maa. Koski puhuu kirjassa siitä, miten tyhjä tila on himmelissä yhtä tärkeää, kuin sen rajaava materiaali. Äiti maa -himmelissä minua puhuttelee nimenomaan se selkeä, taianomainen tyhjä tila, joka kerrosten väliin jää. En tiedä himmelien historiasta niin paljoa, että osaisin sanoa, onko tämäntyyppisiä himmeleitä perinteisesti tehty, mutta tämä totisesti haastaa sen ajatukseni, että perinteiseksi mieltämäni malli olisi himmelin huipentuma. Ajatukseni oli siis vain suppean näkökulmani aikaansaama, ihan sama asia, mikä minua kansallispuvuista puhuttaessa harmittaa.

Eija Koski ja Äiti Maa -himmeli.
Kuva: Katja Lösönen


Kirjassa on työohjeet  oktaedrin perusohjeeseen ja 18 himmelimalliin. Tekisi mieli pikkuisen kokeilla, mutten tee sitä nyt. Miulle tuli tämän kirjan myötä tunne, että jos joskus sukellan himmelimaailmaan ihan tekemisen kautta, niin sille täytyy antaa sen ansaitsema aika. Nyt on liian hektistä, mutta vielä sekin aika tulee. En siis osaa arvioida työohjeiden helppoutta tai selkeyttä. Voisin kuvitella, että aloittelijan olisi hyvä aloittaa siitä ensimmäisestä, Himmeli-kirjasta. Tämän lukukokemuksen perusteella mie ainakin aion hankkia sen.

maanantai 11. joulukuuta 2017

Joulun ja vuodenvaihteen tärkeitä juttuja



Joulun ja vuodenvaihteen tärkeitä asioita koskien kansallispuku.com-sivun Puotia ja Kansallispukuraidat-verkkokauppaa:

13.12. klo 12 mennessä maksetut tilaukset 
postitetaan 14.12.

15.12. klo 12 mennessä maksetut tilaukset 
postitetaan 15.12.

Huom! Maksun tulee näkyä tililläni ilmoitettuna aikana. Jos maksat Puodin ostokset muusta pankista kuin Nordeasta, varmista toimitus lähettämällä kuitti maksusta sähköpostilla: soja@kansallispuku.com. Kansallispukuraidat-verkkokaupan ostoksista ei tarvitse.




Lomailen 16.12.—1.1.

Lämmin kiitos tästä mahtavasta vuodesta!
Rauhallista joulua ja 
kaikkea hyvää vuodelle 2018!

torstai 7. joulukuuta 2017

Hengästyttävää menoa

Vau, mikä itsenäisyyspäivä!

Kuva: Pia Rantanen

Tiistaina sain kunnian olla mukana takomassa sadatta lenkkiä itsenäisyyden ketjuun. Lue täältä, mistä on kyse.


Miulla on Sysmän ja Luhangan kansallispuku. Leea-Marilla on kiilasarafaani ja miehelläni on tumman puvun kanssa Kansallispukuraidat-puuvillasatiinista ommeltu solmio, jonka on ommellut Taitoisan Raija ja se kuuluu hänen RaiTai-mallistoonsa.
Kuva: Tiia-Maija Hartikainen


Ja itsenäisyyspäivänä olimme mukana Imatran itsenäisyyspäiväjuhlassa Kulttuuritalo Virrassa. Mie lausuin siellä tervehdyssanat. Kun ei ole hirmuisesti tarvinnut puheita pidellä, on tässä ollut vähän opettelemista. Muistan vielä äikäntunneilta koulusta, mitä juhlapuheessa tulee olla, mutta tervehdyssanoista en kyllä muista mitään. Onneksi voi kilauttaa kaverille ja niin tein - kiitos jeesistä, Outi! Sain ohjeeksi, että maailmoja syleilevää, ei liiaksi puuttumista epäkohtiin. Tällainen siitä tuli:

Hyvä juhlaväki,

Itsenäinen Suomi on 100-vuotias. Kulttuurimme, suomalaisuus, on paljon sitä vanhempaa. Vaatimaton kansanluonteemme on saanut meidät tuomaan esille suomalaisuuden varjoisampia puolia, vaikka meillä ei ole mitään syytä nolostella maatamme tai kulttuuriamme. Kuljemme eturintamassa tieteessä, taiteessa, tasa-arvossa ja koulutuksessa. Menestymme musiikissa ja urheilussa. Olemme jalat maassa -kansaa, joka tekee, mitä tehtävä on, että koettelemuksista selvitään. Onnistumme paitsi tasapainoilemaan, myös pysymään vakaina maailmanpolitiikan tärinöissä. Kansanperinteemme on rikasta ja huolella vaalittua ja loistaa sekin niin musiikin, tanssin, pukuperinteen kuin ruokaperinteenkin osalta. Osaamme kieliä, tunnemme maailmanhistorian ja eri maiden kulttuureja, ehkä jopa paremmin kuin omaamme.
Juhlavuoden teema on ”yhdessä”. Tänä juhlavuonna olemme lukemattomissa tapahtumissa ja hankkeissa nostaneet yhdessä esille kaikkea sitä hyvää, mitä meillä on. Teemaa on noudatettu myös täällä Imatralla. Yhdessä olemme tehneet Imatran ajot, tuuletelleet kansallispukuja, tehneet töitä yhteiseksi hyväksi ja menestyneet.  Pidetään siitä kiinni. Muistetaan se ensi vuonnakin. Ja aina. Tutustutaan omaan kulttuuriimme ja historiaamme, opitaan ja ammennetaan siitä, nautitaan siitä, iloitaan suomalaisten menestyksestä kaikilla aloilla ja unohdetaan turha nöyristely. Nostetaan suomalaisuuden yhteinen itsetunto sille tasolle, jolla se ansaitsee olla.
Tänään juhlitaan yhdessä 100-vuotiasta itsenäistä Suomea ja meitä!
Hyvää itsenäisyyspäivää!


Jostain syystä, yhtäkkiä kesken puheen, alkoi jännittää kamalasti.
Kuva: Leea-Mari Hartikainen


Juhla oli hieno ja huipentui ilotulitukseen ja vielä koskinäytökseen, jonne valitettavasti emme ehtineet. Ilta meni mukavasti sohvalla, sormet näppäimillä, Linnan juhlia seuratessa. Jaakko Selin oli tehnyt erinomaista taustatyötä kansallispukujen(kin) osalta. Hän oli ottanut yhteyttä Karjalaiseen nuorisoliittoon, jonka tyypit ilolla auttoivat kansallispukutietouden äärelle. Lisäksi he värväsivät miut agentiksi, joten tunnistin pukuja kättelyjonosta ja näpytin tietoja selostamoon. Hektistä puuhaa, mutta ilokseni moni kansallispuku tuli mainittua. Vaikka kansallispukuja oli viime vuosia enemmän, ei niitä silti ihan hirmuisen paljoa näkynyt. Pisteet vihreiden eduskuntaryhmälle, jotka olivat ahkerien apureiden (hyvä Hilu ja Mari!) avustuksella viimeistelleet kansallispukunsa.
Miusta huikein pari olivat Hilu Toivonen-Alastalo ja puolisonsa Hannu Alastalo. Hilu on omin pikku kätösin tehnyt molemmat puvut käsin. Ja se on melkoinen suoritus, sillä kansanperinneaktiivi Hilu tekee ihan käsittämättömän paljon muutakin. Hän on mm. Karjalaisen nuorisoliiton toiminnanjohtaja ja järkkäsi Europeade-tapahtuman viime kesäksi Turkuun. Arvostan myös suuresti presidentti Tarja Halosen pukeutumista Euran muinaispukuunsa.

Kuuma linja avoinna selostamoon. Hektistä puuhaa.


Viime kuukausien hulinan jälkeen alkaa olla melko tyhjä olo. Muutama ihan tavallinen, kohtuullisen mittainen työpäivä sopisi nyt tähän ja onneksi se on mahdollista. Jospa sitä jo pikkuhiljaa alkaisi ajatella jouluisia ajatuksia.

Ja joulusta puheenollen: Kansallispukuinen joulukalenteri on täällä taas! Tällä kertaa Tyyni Tellervo Raitanen (os. Suomi) vastaa kansallispukukysymyksiin. Tyyni on lokakuussa perustetun Suomen kansallispukuyhdistys Raita ry:n joulukalenterityöryhmän yhteinen hahmo. Hyppää kyytiin!

Muistakaa olla kilttejä! Tai ainakin hyväkäytöksisiä.
Ja tonttulakkeihinkin taipuvat Kansallispukuraidat löytyvät edelleen täältä :)



perjantai 1. joulukuuta 2017

Rouva Jenni Haukiolle Jääsken kansallispuku

Mikä kunnia! Sain kutoa kankaat ja ommella rouva Jenni Haukion kansallispuvun. Sen lahjoitti Suomen kansallispukujen ystävät ry ja Suomen kansallispukukeskuksen kansallispukukonsultti Taina Kangas on koordinoinut tämänkin projektin.

Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Rouva Jenni Haukio:
 "Tämä on hyvin arvokas projekti. Nämä ovat meidän kansallisaarteitamme. Kansallispuvuissa yhdistyvät kansallisidentiteetti, kotiseuturakkaus sekä huikeat käden taidot, jotka kulkevat sukupolvelta toiselle. Se tekee tällaisen puvun kantamisesta aivan erityisen."

perjantai 10. marraskuuta 2017

Suomen kädentaidot

Suomen kädentaidot -messut Tampereella 17. - 19.11. nostavat kansallispuvut esille. Sitä on tehty jo ennakkomarkkinoinnissa ja he kannustavat myös yleisöä pukeutumaan kansallispukuun tai sen osaan.

Messuille mie rakennan kansallispukunäyttelyn, pidän kansallispukuun pukeutumisnäytöksen (pe 15.30 C-hallin idealava) ja olen muutaman kerran haastateltavana E-hallin lavalla. Miulla on myös Kansallispukuraidat-kankaita ja Kerää kansallispuku -pelejä myytävänä siellä. Otan myös Kirjonnan salaisuus III -joulukalenterit mukaan, jos niitä vielä on jäljellä. Puodista voi myös tilata muuta noudettavaksi messuilta. Silloin suorituksen tulee näkyä tilillä maanantaina 13.11.

Suomen Perinnetekstiileillä on oma osasto, samoin Anita Grönlundilla. Osastolta A409 löytyy 4 käsityöläistä, joista jokainen on hyödyntänyt kansallispukuja jossain muodossa tuotteisiinsa.

Kansallispuvussa Roadshow pyyhältää lavalle lauantaina kahteen kertaan. Se on näytös, josta ei vauhtia ja iloa puutu!

Messuilla julkaistaan myös Taito-Finlandia -voittaja. Miulla on kunnia olla finalistien joukossa.



Nähdään messuilla!

tiistai 10. lokakuuta 2017

Valoa ja nostetta, suomalaisuuden viivakoodi on voimissaan!

Facebook muistutteli, että tasan 3 vuotta sitten uutisoitiin Helmi Vuorelma Oy:n konkurssista. Voit käydä lukemassa uutisen täältä. Lue myös kommentit. Uutinen kirjoitettiin sävyyn, joka ennusti kansallispukualan kuolemaa. Merkittävä toimija siinä kyllä kuoli, eikä sitä sovi yhtään vähätellä, mutta jo silloin tiesin, että kansallispuvulla ei ole hätää. Uskallan jopa sanoa, että tuosta konkurssista koitui paljon hyvääkin.

Kirjoitin tuolloin blogiini otsikolla Mustan sävyjä. Viimeisen lauseen ennustus piti ihanasti paikkansa ja vankkaa juhlintaa on jatkettu sujuvasti tähän Suomi 100-juhlavuoteen asti.


Kuva: Riikka Lempiäinen


Helmi Vuorelma Oy:n kansallispukuhommia jatkaa Suomen Perinnetekstiilit ja olen huomannut heidän toimivan monissa asioissa eri tavalla kuin Vuorelma toimi ja minun näkökulmastani muutokset ovat hyviä ja järkeviä. Mehän emme tällä alalla varsinaisesti kilpaile keskenämme, se kaataisi meidät kaikki. Hyvä yhteistyö tekijöiden kesken antaa mahdollisuuden keskittyä kunkin yrityksen ja tekijän vahvuuksiin.



Suomen kansallispukukeskus kouluttaa kahta ryhmällistä kansallispukualan valmistajia ja ohjaajia. Se on ensimmäinen koulutus alalle sitten 1980-luvun. Ja kiinnostusta on enemmän kuin koulutusta pystytään järjestämään. Aivan mahtavaa!



Kansallispukujen tuuletuspiknikit ovat vakiinnuttaneet paikkansa monien kalenterissa.

Kuva: Susanna Mattheiszen


Hullu (kaikella rakkaudella) hamsteri Mari Varonen kerää kansallispukuja ja järjestää työryhmänsä kanssa Kansallispuvussa Roadshow-tapahtumia, jotka ovat vauhdikkaita ja iloisia ja herättävät valtavasti kiinnostusta.



Facebookin Kansallispuku-ryhmässä on lähes 5000 jäsentä.

Suomen kädentaidot -messut Tampereella on nostanut kansallispuvun näyttävästi esille. Siellä on Kansallispuvussa Roadshow ja miun rakentama kansallispukunäyttely.

Kuva: Susanna Mattheiszen


Kansallispuku kiinnostaa yhtäkkiä nuoria ja vanhemmatkin löytävät pukunsa uudelleen. Yhä tiheämmin somessa vilahtelee kansallispukuisia juhlijoita erilaisissa juhlissa. Pukuja arvostetaan sellaisenaan, omaa katsantokantaa pukuun haetaan, puvuista riemuitaan, niillä erotutaan ja kuulutaan yhteen.

Kuva: Susanna Mattheiszen

Lauantaina perustimme Suomen kansallispukuyhdistys Raita ry:n.
"Uuden yhdistyksen tarkoituksena on edistää suomalaista kansallispukukulttuuria ja positiivista kansallispukumielikuvaa sekä luoda mahdollisuuksia kansallispukuharrastuksen jatkumiselle.
Raita ry toimii yhteistyössä harrastajien, alan ammattilaisten sekä Suomen Kansallispukukeskuksen ja Föreningen Bragen kanssa. Yhdistys kokoaa ja välittää kansallispukutietoa, rakentaa yhteyksiä harrastajien ja ammattilaisten välille, tukee kansallispukuihin liittyvää tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä järjestää tapahtumia, koulutustilaisuuksia, esittelyjä ja juhlia."

Liittymään pääset tästä linkistä.


Ei näytä kuolemalta miusta. Kiidämme jalat vahvoina ja pää kirkkaana ylöspäin, eikä huippua vielä näy. Vaikka ilmiöt näyttävät satunnaisilta ja syntyvän itsestään, kyse on oikeasti (lähes) aina kovasta työstä. Alan tekijät, opettajat, harrastajat ja viralliset tahot ovat tehneet valtavasti työtä, monet ilman minkäänlaista palkkaa, sen eteen, että suunta on nyt tämä. Pidetäänhän yhdessä huolta siitä, ettei se työ mene hukkaan!