perjantai 19. elokuuta 2016

Syystuulia

Jos lomalla miettii, mitä haluaisi tehdä, ja mieleen tulee vain töitä, niin se ei voi olla oikein hyvä juttu, eihän? Väkisin silti lomailin, vietin aikaa perheen ja ystävien kanssa ja ihan hetkellisesti tavoitin sen täydellisen rentouden tunteen, joka lomalla kuuluisi olla. 

Vietimme esikoisen rippijuhlia.
Kiipeilimme kahdessakin kiipeilypuistossa. 
Törötimme kentän laidalla kuopuksen uuden harrastuksen vieminä.

Kävimme etanakotireissun varrella pistäytymässä mm. Valamossa Heinävedellä.

Katsoimme formuloita baareissa.

Istuskelimme iltanuotiolla.

Lenkkeilin ystävän "lasten" kanssa.

Herkuttelimme ja vietimme iltaa ystävien kanssa.
Ja paljon muuta mukavaa.
En tiedä mistä kiikasti, mutta olo ei ollut kovin lomaillut, kun tiistaina ryhdyin taas töihin. Pään sain kyllä niin nollattua, etten muista mistään mitään ja suureksi hämmennyksekseni hävisin jopa Trivial Pursuitissa! Kääk!

Järkyttävä Trivial-tappio!


No, loma on joka tapauksessa loppu ja täällä sitä taas heilutaan. Ennen lomaa jäi Tuusulan liivikangas vähän kesken ja nyt ekoina päivinä olen puhelimessa roikkumisen ja sähköpostisuman purkamisen ohella kutonut sitä. Tänään se tulee valmiiksi.




Vähän ennen loman alkamista tuli valmiiksi myös yksi Virolahden naisen kansallispuku. Puvun luovutus oli ihana ja puku pääsi hyvään ja arvostavaan kotiin. 

Pahoittelen suttuista kuvaa. Uunituore Virolahden kansallispuku omistajansa yllä.

Kansallispuvun syntymäpäivä osui keskelle lomaa ja kävimme Imatralla tuulettelemassa pukujamme 5.8. Jo seitsemännen kerran aurinkokin juhli kansallispukua, sillä sää oli kaunis ja lämmin.


Olen hyvin onnellinen siitä, että vaikken tänä vuonna käyttänyt hirmuisesti aikaa tuuletusten markkinointiin, niitä oli silti paljon. Ehkä tämä vihdoinkin on tullut jäädäkseen. Ilahduin myös siitä, että kansallispukuja tuuleteltiin Virossa ja Ruotsissakin! Siis henkilökohtainen ja lämmin kiitos jokaikiselle tuulettajalle ja erityisesti niille, jotka ovat toimineet kokoonkutsujina!

Mie tein ihan pikkuisen töitä lomalla, koska palo oli niin kova. Syntymässä on Kirjonnan salaisuus II, eli toinen kirjontajoulukalenteri! Pysy kuulolla!

Eilisiltana sain tiedon, että olen uusimmassa Kodin Pellervossa. Toimittaja Tiina Makkonen teki tosi kivan jutun. Hän teki aiemmin miusta, sarafaaneista ja seurakunnan sielunlämmittäjäkurssista Ortodoksiviestiin jutun, ja koska se oli hyvä ja yhteistyö sujui mallikkaasti, suostuin mielelläni tähänkin. Jutusta tuli oikein kiva ja se löytyy täältä.

Seuraavassa Viva-lehden numerossa tulee myös olemaan kansallispukujuttua! Jos ymmärsin oikein, se ilmestyy syyskuussa.

Syyskuussa on myös Kansallispuvun juhlapäivä Kansallispukukeskuksessa Jyväskylässä. Lupasin juuri, että pidän siellä sarafaaniluennon! Tuu mukaan!

Juuri ennen lomaa oli Joensuun Käsityökortteli, jonne matkasin Työhuoneen Susannan kanssa. Kauan muhinut päätös sai siellä vahvistuksensa: lopetan kiilaferrejen tekemisen. Tai saa niitä toki tilaamalla yksittäiskappaleita, mutten sen suuremmin markkinoi niitä, enkä tee varastoon. Päätös oli vaikea tehdä, mutta lopulta helpotus. Yritän keskittyä oleelliseen. Tämän johdosta kiilaferrejä saa nyt hervottoman halvalla niin pitkään, kuin niitä riittää!

Kiilaferrejen loppuunmyynti!

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Tanssin riemu

Katsoin vuoden kansantanssiyhtye Polokkareiden konserttia. Me-teoksessa esitellään ryhmä. *SPOILER-ALERT* Sami sanoo jotenkin niin (suokaa anteeksi, jos muistan väärin), että jossain vaiheessa se tanssi vain loppui ja piti tehdä jotain muuta. Sitten, vuosia myöhemmin, sitä huomaa, että tarvitsee taas tanssia. Eikä aina edes huomaa.
Samaistuin.


Polokkarit tanssivat Sottiisissa moneen kertaan, aina yhtä upeasti!

Polokkarit huolehtivat nesteytyspuolesta myymällä Polokkari-vettä. Ostin, tietysti!

Mie olin kansantanssija siitä asti, kun opin kävelemään. Äidin ja iskän vetäessä Kotkan kansantanssijoiden harkkoja riekuin mukana ja lastenryhmässä heti kun jalat kantoivat. Imin tanssin itseeni, opin näkemällä ja kokemalla. Kiersimme kesäjuhlat, esiinnyimme, talvella harkkoja, kesällä leirejä. Homma oli niin itsestäänselvyys, etten koskaan pohtinut sitä sen enempää. Enkä mie muutenkaan silloin tehnyt mitään muutakaan kovin päämäärätietoisesti tai pohtien.

Sitten tuli muutto, jonka myötä päädyin aikuisryhmään liian nuorena - en taidoiltani, mutta noin muuten. Kävin tanhunopekoulutuksen ja ohjasin vähän aikaa lapsiryhmää, mutta opiskelemaan lähtö päätti senkin. Tanssi loppui kaiken muun kuin tanssin vuoksi. 

Ajauduin kauemmas. Sitten työ toi miut taas tanssin liepeille. Olin liian ruvella osallistuakseni. Olisin halunnut tanssia, mutten sitä kaikkea muuta. Viisaat ja taitavat keksivät FolkJamin. Se tuli kuin tilauksesta miulle! Pääsin tanssimaan ilman sen suurempaa painetta ryhmäytymisestä. Kun Imatralla ei ollut FolkJam-emäntiä tai -isäntiä, kävin itse koulutuksen ja vedän siis FolkJamia Imatran työväenopistossa.




Jahkailin, pelkäsin, toivoin ja mietin. Sitten jotenkin sattumalta, kuten hyvät jutut useimmiten tapahtuvat, sain kuulla, että kaupungin rajan tuolla puolen, mutta ihan lähellä, harjoittelee Nuorisoseura Harmonikka, jonka open olin tavannut yhdessä FolkJam-koulutuksessa. Kysyin, saanko tulla vain harkkoihin, koska miulla ei ole aikaa sitoutua mihinkään muuhun. Sain luvan ja toooosi jännittyneenä hyppäsin mukaan viime syksynä. Tanhuava kuopus vaihtoi perässäni seuraa vuodenvaihteessa ja tanssi alkoi maistua hänellekin ihan uudella tavalla.


Ylpeinä kannamme kuopuksen kanssa seuran paitaa ja hupparia.
Nyt torstaista sunnuntaihin olimme Tampereella Pispalan Sottiisissa. Vedimme mukana kolmessa yhteisohjelmassa. Tanssimme niin, että jalat huusivat armoa. Tanssi ei ole kadonnut mihinkään. Jalat muistavat enkeliskakierrot ja ristait, kun niiden antaa viedä. Ryhmän taitotaso on miulle juuri sopiva. Pahiten pelkäämäni tiivis yhteiselo sujui niin keveästi, etten oikein ymmärräkään. Ensimmäisistä harkoista lähtien Harmonikan porukka on saanut miut tuntemaan itseni ihan täysivaltaiseksi porukan jäseneksi. Jännästi sitä aikaa kansantanssille alkoi löytyä. Mie, joka aina annan energiaa seurassa ja tarvitsen yksinäisyyttä akkujen lataamiseen, en väsynyt neljän päivän rinnakkaiselossa yhtään. Enkä tarkoita, että miusta olisi jotenkin vastenmielistä olla ihmisten seurassa, ei ollenkaan. Se on vain väsyttävää. Ehkä se on niin, että tanssi antaa sen minkä kaikki muu vie. 




Riemua-konsertin kenraaliharkoissa alkoi tuntua ja näyttää melkoisen upealta!

Nyt jalat ovat pökkelöt, penikoita särkee ja pyykkiä on pestäväksi isot kasat. Tunnen olevani erittäin elossa. Kun Riemua-konsertti huipentui finaaliinsa ja 1000 tanssijaa sykki samaa rytmiä, purkautui onni kyyneleinä poskilleni.

Kiitos 150-vuotias kansantanssi. Kiitos Pispalan Sottiisi. Kiitos tanssikamut. Kiitos miun ihana pari Sirpa. Kiitos meidän napakka ja taitava ohjaaja Milla. Kiitos kaikki ihanat, hyväksyvät, kannustavat ja joukkoon tempaavat tanhupetterit ympäri Suomen. Kiitos Sottiisin koreografit, talkoolaiset, järjestäjät, Tampere, kaikki tanssijat ja upeat bändit. Kiitos äiti ja iskä, kun ette pakottaneet minua silloin jatkamaan, kun tanssin ilo kuoli. 25 vuoden tauko teki oikein hyvää.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Oppia ikä kaikki eli miten opettelin nypläämään

Jos olet joskus jutellut miun kanssa kansallispukuhommeleista, olet saattanut kuulla suustani lausahduksen "mie en nyplää, enkä neulo". Lauseeseen ei liity, mitään "ikinä"-juttuja, sillä opin jotain siitä, että "miusta ei ikinä tule käsityöläistä, enkä ainakaan ikinä ala mitään kansallispukuja nyhertää".

No, neulomisen kanssahan kävi näin ja näin ja kuten kuvasta näkyy - hitaaaaaasti ja vähän epävarmasti -, joskaan en vieläkään ajattele, että ryhdyn neulojaksi, mie vain teen nämä yhdet sukat (tai säärystimet, jos en jaksa neuloa teriä).

Toinen Loistavat niityt -sukka on tässä vaiheessa, toinen tuon puna-valkean ohdakeraidan alussa. Kuvittelin neulovani Azoreilla, mutta en yhtään ehtinyt. No, kesälomalla ehkä, en aio ottaa tuosta minkäänlaista stressiä.
Nypläystä olen kokeillut pienesti muutaman kerran. Artesaaniksi opiskellessa kokeilin sen verran, että totesin, että ei ole miun laji. Silloin ei ollut mikään muukaan nyherrys. Sitten menin työväenopiston kurssille kokeilemaan, mutta jotenkin aika ei ollut sopiva ja homma jäi. Nyytinkiguru Annikka Eilola piti miulle ja kahdelle harkkarilleni nyytinkipäivän ja huomasin tykkääväni hommasta ja olevani siinä ihan hyväkin. Annikka sanoi, että miun pitäisi ryhtyä nypläämään nyytinkejä. Noh, on vähän tätä muutakin askaretta. Siitä jäi pieni palo, mutta koska tajuan kyllä nypläyksen olevan oma iso taitonsa ja koska miulla ei ole aikaa panostaa siihen niin paljon kuin haluaisin, en ole siihen puuttunut. 

Nyt sitten osui ikäviä yhteensattumia niin, että en ole saanut eräältä nyplääjältä pitsiä, jonka olisin tarvinnut. Tai oikeastaan neljää pitsiä. Olen toisaalta roikkunut siinä ajatuksessa, että vielä ne häneltä saisin ja toisaalta ollut vähän laiska sen suhteen, että alkaisin niitä jostain muualta kysellä. Nyt sitten tuli eteen hetki, kun se pitsi ihan todella täytyy olla kiinni paidassa. No, nypläystyyny ja nypylät hyllystä, katsotaan, miten ämmän käy.

Mie siis en osaa nypläyksen "sääntöjä". Tsekkasin yhdestä nypläysoppaasta lyönnit. Tarvitsemaani pitsiin ei ole ohjetta, vain tällainen erittäin haalistunut kopio, jonka mittasuhteistakaan en ole varma. Paperissa lukee lisäksi "6 paria pella 50 ja 1 lanka pella 30". Tämän takia olin tilannut nyplääjältä toista pitsiä, johon on ohje. Tämä tulee Virolahden puvun paidan kaulukseen ja koska pukua ei ole tarkistettu ja kumpikin pitsi on kauluksen reunapitsi samalta pukualueelta, se toinen kävisi hyvin myös. Tämä vain näyttää aika paljon nopeammalta nyplätä, siksi päätin yrittää tätä.

Tältä pohjalta alkuun, ilman hajuakaan, miten tuo tehdään.
No mitäpä siinä sitten, rullaatirullaa lankoja nypylöille...
Ensimmäinen yritelmäni näytti tältä. Ei kovin hyvältä ja hyvin hontelolta. Onneksi miulla on taitavia ja auttavaisia kamuja Facebookissa. Laitoin tämän ja tuon "ohjeen" kuvan Facebook-seinälle ja sain erittäin hyödyllisiä kommentteja.

Kommenttien perusteella jatkoin näin, mutta vielä näyttää jotenkin väärältä. Pyysin lisää apuja ja sain.
Sitten alkoi luontua. En mie mikään mestarinypläri ole ja tämä on hyvin yksinkertainen ja harva (=nopea) pitsimalli, mutta olen mie kyllä vähän ylpeä itsestäni.
Meillä jylläsi viikonloppuna mahatauti. Miut se tainnutti uneen puoleksitoista vuorokaudeksi. Loput viikonlopusta nypläsin - paitsi tietysti formuloiden ajan.
Metrin verran valmista. Nyt täytyy tutkailla, miten tuo päätellään ja katsoa, miten pesussa käy.

Miulla olisi tässä miljoona muuta juttua, jotka pitäisi tehdä. Tein tuossa nyplätessäni samalla "ohjeen" tuohon pitsiin, mutten tiedä tajuaako siitä kukaan mitään, kun en edelleenkään osaa niitä nypläyksen "sääntöjä". Ehkä niistä pitsin kuvan kanssa on enemmän iloa kuin tuosta alkuperäisestä. Olen kahden vaiheilla, että nypläänkö kahteen muuhunkin tekeillä olevaan pukuun pitsin itse vai koitanko etsiä jonkun tekemään. 

Tämä projekti toi mieleen viime vuosina opehommissa pyörineet ajatukset erilaisista oppijoista. Miusta kaikki ihmiset ovat "erilaisia oppijoita". Se, että toisen oppimistie on kauempana "normiopetuksesta" kuin toisen, ei tee hänestä huonompaa oppijaa. Opettajalta vain vaaditaan älyttömästi, että tunnistaa ihmisen oppimistavan ja keksii oikean väylän ja loihtii opetuksensa sen mukaiseksi jokaisen opiskelijan kohdalla. 

Sama juttu tässä kuin tuossa neulehommassa: miun oppimisinto kärsii, jos homma tuntuu liian helpolta. Miun täytyy itse tajuta ja oivaltaa, tutkia ja tuntea. Vaikka se kuuden parin utin veivaaminen on varmasti hyvä tie oppimiseen, tunsin toistavani sitä, mitä käsketään, ilman että oikeasti oivalsin tekemisen ja tavoitteen yhteyttä. Tässä se tapahtui väkisin. Opettajan sijasta tarvitsen siis ennemminkin jonkun, joka vahvistaa, avittaa "säännöissä" ja auttaa näkemään ongelmakohdat. Ymmärtääkseni se on peruskoulun opetussuunnitelman uudistuksessakin tavoitteena. Sen kohdalla vain mietin pelolla sitä, että tällainen opiskelu vaatii ihan valtavan motivaation oppia.

En ole vieläkään valmis sanomaan, että nyplään (saati että neulon). Kuka tietää, mihin tämä vielä johtaa. Ainakin oppimisen ja oivaltamisen ilo oli huikea!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Termit haltuun

Facebookin Kansallispuku-ryhmässä heräsi jälleen kerran tarve määrittää yhteiset termit kansallispukualan sanastolle. On olemassa sanastoja, joissa määritellään enemmän tai vähemmän hyvin fyysisten kansallispukujen osia ja niihin liittyvien materiaaleja, vaikkapa tämä. Sen sijaan yleisemmin kansallispuvuista ja niiden historiasta puhuttaessa melkoisen erilaisia mielikuvia herättävät mm. termit "perinteinen", "aito", "alkuperäinen", "oikea" ja "vanha". Ne ovat sanoja, joita mie en mielelläni käytä kansallispuvun yhteydessä juuri siitä syystä, että ne voi määritellä niin monella tavalla.

Käsittelen tässä jutussa vain suomenkielisten alueiden kansallispukuja. Ruotsinkielisen alueen puvuista vastaa Brage ja heillä on erilainen tapa käsitellä asiaa. Osa termeistä toki koskee molempia. 


Huono kansallispukutermi tarkoittaa eri asiaa eri ihmisille


"Perinteinen" tekniikka voi tarkoittaa yhtälailla sitä tekniikkaa, jolla kansallispuvut on perinteisesti tehty, kuin sitä tekniikkaa, joilla kansallispukujen esikuvat tehtiin. Tekniikassa on huikea ero, jos puhutaan vaikkapa 1950-luvulla tehdyistä kansallispuvuista. Oman lisänsä tähän tuo sitten 1970-luvun lopussa alkanut suuntaus, joka pyrkii palauttamaan kansallispuvun valmistamisen tekniikat esikuvien kaltaisiksi. Sitä on harjoitettu 35 vuotta, eikö sekin ole jo aika perinteistä?


Floderipitsiä käytetään tykkimyssyjen tykeissä. Se on nyplätty kolmessa osassa, ommeltu yhteen ja yhdistetty "luuksi" kutsuttuun kangaskaitaleeseen. Tykkipitseissä käytetään myös muita pitsejä ja joskus poimutettua batistia.

"Vanhempi versio" tarkoittaa useimmiten kansallispuvussa versiota, joka on kauempana esikuvasta kuin uudempi. Silti "uudempi malli" tai "uudempi versio" kuulostaa monen korvaan vähemmän "oikealta" kuin "vanhempi". Saati "wanha"... Kansallispukumaailmassa ei oikein voi tehdä yleistyksiä pukujen eri versioista. Esimerkiksi Sulkavan puvusta on olemassa ainakin kolme versiota. "Vanha Sulkavan puku" on hartuushameellinen ja harvoin nähty. Sille on kuitenkin esikuva toisin kuin "uudemmalle Sulkavan puvulle", joka on aikalailla kokonaan suunniteltu. Tästä uudemmasta on vielä olemassa sellainen versio, jossa työtapoja on muutettu lähemmäs esikuvia.

"Oikea"... En menisi käyttämään kansallispukuyhteyksissä kovin helposti sanaa "oikea", paitsi silloin kun puhutaan vasemman vastakohdasta. Kansallispuvun historiaan kuuluu monta vaihetta ja kaikkina aikoina tehdyt kansallispuvut ovat ihan oikeita. Motiivit ovat muuttuneet vuosien varrella ja nyt olemme tilanteessa, jossa meillä on rikas kanta kansallispukuja eri käyttötarkoituksiin ja tarpeisiin.

"Aito". Tähän törmää lähinnä myynti-ilmoituksissa, joissa myyjällä ei oikeastaan ole mitään aavistusta siitä, mitä hän on myymässä. Siinä yhteydessä "aito"-sana on niin tyhjä, että kaikuu. Noin muuten viittaan tuohon "oikea"-sanaan ja niputan aidon sen kanssa.

"Alkuperäinen". Tätä voi käyttää, jos siihen liittyy joku toimiva määre. Alkuperäinen voi viitata esikuvaan tai kansallispukuun. Olisin sanan kanssa varovainen ja pitäisin huolen, että kaikki keskustelijat käyttävät sanaa samassa mielessä. 


Kymin naisen kansallispuvun liivikangas on esikuvan mukaisesti ripsiksi kudottua palttinaa. Kude on ohutta karstalankaa.


"Kansanpuku" on ilman määreitä myöskin aika moninaisesti ymmärretty. Sarafaani ja feresi ovat kansanpukuja siinä mielessä, että nykyisiä sarafaaneja ja feresejä ei tehdä toistaen pukuhistoriallisesti jonkin tietyn aikakauden ja paikan pukuja. Toisaalta se, että niitä käyttävät muut kuin se alkuperäinen kansa (Karjalan ortodoksit Vienassa, Aunuksessa ja Raja-Karjalassa) riittää miusta tekemään siitä jonkin muun kuin kansanpuvun. Paitsi silloin jos käyttäjä on oikeasti Karjalan ortodoksi tai heidän jälkeläisensä ja hänen pukunsa on juuri omien juurien pukujen mukaisesti tehty. Mie täytän tuon jälkeläis- ja uskontomääreen, mutta miulla ei ole oikeasti hajuakaan, mitä kaikkia feresimalleja juuri Suojärvellä on käytetty.
Saamen puku on kansanpuku ja se on miusta erinomainen esimerkki siitä. Saamelaiset eivät halua meidän muiden käyttävän pukujaan, niillä on heille merkityksiä, joita me muut emme välttämättä edes ymmärrä ja heidän pukunsa elävät ajassa säilyttäen ne oleelliset piirteet, jotka tekevät siitä heidän kansansa puvun.
Kansanpuku-nimitystä kuulee joskus käytettävän myös ns. "pitäjänpuvuista". Ne ovat joskus "epäonnistuneita pyrkimyksiä kansallispukuun", jolloin esim. yhteys esikuvaan on liian löyhä tai sitä ei ole, esikuvat ovat kansallispukua ajatellen väärältä ajalta tai vaikkapa liian korkean säädyn vaatteita. Usein ne ovat ihan vain tietylle paikkakunnalle suunniteltuja pukuja, joiden tarkoitus on ollakin jotain muuta kuin kansallispuku. Kansanpukuja ne eivät kuitenkaan miun mielestä ole.


Sarafaaneja ja feresejä kutsutaan kansanpuvuiksi, mutta mihin saakka ne ovat niitä?

"Kansanomainen" on oikeastaan miusta hyvä sana ja käytän sitä itse. Siinä pitäisi kuitenkin varmistaa, että puhutaan samasta asiasta. Kun mie sanon kansallispukuyhteydessä "kansanomainen", tarkoitan jotain, mitä esikuvien aikakauden kansa olisi hyvin todennäköisesti tehnyt. Vaikkapa näin: "Tilkuttelu, eli kappaleiden jatkaminen saumoilla on kansanomaista" tai "pyrkimys leveisiin lanteisiin on hyvin kansanomaista" ja lempparini: "Kansanomaisessa työtavassa poikkeama mallikerrassa ei ole virhe. Taito on siinä, että osaa jatkaa niin, että poikkeama näyttää kuuluvan asiaan". Kansanomainen työtapa on usein paljon anteeksiantavampi kuin se, mikä kansallispukujen historian aikana on luotu. Siinä vaan pitää oikeasti tietää, mitä kansa olisi tehnyt. Sitä on valitettavasti hirmuisen vaikea oppia ymmärtämään, kun sitä ei oikein ole esillä. Kansallispuvut tehtiin pitkään ja tehdään osin vieläkin "paremmiksi" kuin esikuvansa.

Tarkistamattomia pukuja voi tehdä kansanomaisemmin, käyttäen kansanomaista kaavoitusta, materiaaleja ja työtapoja. Eli niitä, joita ollaan Kansallispukuneuvoston perustutkimuksesta ja tarkistetuista ja tutkituista puvuista opittu.

Sitten on "kansanomaisia pukuja". Siinä ollaankin sitten taas jo epävakaammalla alustalla. Kansanomainen on ehkä taas jotain, mikä ei ihan ole kansallispuku tai "vähän sinnepäin", moderneista kankaista tai ehkä koneellisesti tehty. Se voi hyvin olla myös jonkin toisen kansan juttuja, eri aikakaudelta kuin kansallispukujen esikuvat tai jotain muuta. Taas aika huteraa.


Kansanomaisessa työtavassa jokaisella pistolla on tarkoitus kiinnittämisen lisäksi myös koristaa. Ompeleita ei pyritä tekemään huomaamattomiksi vaan niillä nimenomaan näytetään taito ja ne toimivat tehosteina kuin farkkujen tikkaukset. Kuvassa on Jääsken naisen tarkistetun kansallispuvun mallipuvun hurstuthameen helman ompelua. Vrt. alempana oleva esikuva.


Mitä sanoja kansallispukujen yhteydessä sitten pitäisi käyttää?

Jos on varma, että kaveri ymmärtää termin samalla tavalla, niin toki saa käyttää mitä vain. Mie en ole ollenkaan sellaisessa asemassa, että miulla olisi oikeus päättää mitään virallisia termejä. Mie kerron kuitenkin, millaisia termejä mie käytän.

"Esikuva" on kansallispukukielessä kansallispuvun esikuva. Kansallispuvut perustuvat maalaisväestön juhlavaatteisiin ajalla n. 1700-luvun puolivälistä 1800-luvun puoliväliin. Kansallispukumielessä esikuva on siis se, mitä tiedämme tietyn alueen maalaisten juhlapukeutumisesta tuona aikana. Käytännössä esikuva voi olla museoon talletettu (tai jonkun yksityiskokoelmassa oleva) vaatekappale. Esikuva-aineistoon kuuluvat myös perukirjat, valokuvat ja maalaukset, joskin niiden kanssa täytyy olla aina kriittinen. Tai no, niin pitää niiden vaatekappaleidenkin.

Jääsken naisen kansallispuvun hurstuthameen esikuvan helmaa.
Tämä esikuvahame asustelee Kansallismuseon varastolla. 


"Kansallispuku" on pukukokonaisuus, joka on tehty enemmän tai vähemmän esikuvien mukaisesti. Kansallispukuja alettiin valmistaa 1800-luvun loppupuolella kansallisromantiikan aikana. Ensimmäiset mallit julkaistiin 1889, mutta jo sitä ennen oli valmistettu kansallispukuja. Kansallispukuja suunniteltiin erilaisista lähtökohdista, joskus kokonaan ilman esikuvia, joskus hyvinkin esikuvan näköiseksi. Pääasiassa puvut kuitenkin ommeltiin koneella. 1970-luvun lopulla heräsi kiinnostus juuriin ja esikuvien mukaisiin kansallispukuihin. 1979 perustettiin Suomen kansallispukuneuvosto, joka lakkautettiin 2010 ja toiminnot yhdistettiin Suomen kansallispukukeskukseen. Kansallispukuneuvoston aikana ja sen jälkeen "tutkitut uudet puvut"* on tehty mahdollisimman tarkasti esikuvien mukaisiksi. Tieto on kuitenkin lisääntynyt Kansallispukuneuvoston tekemän perustutkimuksen ansiosta valtavasti ja joitakin sen alkuaikoina tehtyjä pukuja ei luultavasti tehtäisi nyt ihan samalla tavalla.

Lavansaaren miehen uuden, tutkitun kansallispuvun sarkaviitan pääntien kirjonta on leikkisän epäsymmetrinen esikuvan mukaisesti. 


"Tarkistettu kansallispuku" liittyy edelliseen kohtaan. Kansallispukuneuvosto ja sittemmin Kansallispukukeskus myös tarkisti ja tarkistaa ennen sen aikaa tehtyjä kansallispukuja. Tästä olen kirjoittanut laajemmin täällä. *

*Usein ihan yksinkertaistuksen vuoksi kaikkia Kansallispukuneuvoston ja Kansallispukukeskuksen aikana koottuja pukuja kutsutaan tarkistetuiksi, vaikkei niistä olisi ollut aiempia versioita. Kansallispuvut.fi-sivustolla näitä kutsutaan mallipuvuiksi, mutta sekin on miusta vähän ongelmallinen termi. Sellaista napakkaa yhden sanan termiä ei valitettavasti ole.

Tätä tarkistusasiaa hämmentää vielä se, että meillä on liuta pukuja, joita on tarkistettu ilman että niitä on hyväksytetty virallisesti. Näitä ovat mm. 1980-luvulla kansallispukualan valmistajien ja alueellisten kansallispukuneuvojien koulutuksen yhteydessä "tarkistetut" puvut. Osa niistä on tarkistettu virallisestikin myöhemmin. Tällaisia epävirallisia tarkistuksia on tehty kymmeniä, esimerkiksi Sulkavan, Vehkalahden, Siikajokilaakson ja Saarijärven kansallispuvuille. Ne ovat eritasoisia ja joissain niistä on vain muutettu olemassa olevat vaatekappaleet kansanomaisemmiksi materiaaleiltaan, kaavoitukseltaan ja työtavoiltaan perehtymättä varsinaisesti esikuviin. Kaikkiin näistä epävirallisesti tarkistetuista puvuista ei saa ohjeita mistään. Ne ovat tekijänsä omaisuutta ja jos tekijä ei huolehdi niiden myymisestä, niitä ei "ole". No, ei kyllä saa kaikkia virallisesti tarkistettuja ohjeitakaan tällä hetkellä.

"Mallipuku" on tavallaan vähän sivuseikka, mutta selkeyden vuoksi kerron, jos et jaksa käydä lukemassa tuota "tarkistettu kansallispuku" -kohdan linkkiä, että mallipuku (tai kaksi) tehdään pukua tarkistaessa tai uutta pukua tutkittaessa ja se toimii mallina, jotta esikuvia ei tarvitse kaivaa esille aina, jos tarvitsee vaikkapa etsiä uusi materiaali markkinoilta poistuneen tilalle.

Jääsken miehen kansallispuku on "uusi tutkittu" puku, samoin Kivennavan naisen äyrämöispuku. Kuvassa olevat puvut ovat B-mallipukuja, eli tutkimuksen yhteydessä tehtyjä mallipukuja, jotka ovat tilaajayhteisön ja myyjän markkinointikäytössä. Kuva: Susanna Mattheiszen / Soja Murto


Muita päänvaivaa aiheuttavia kansallispukutermejä

"Teollinen" tai "ostokangas", "ostopitsi" jne. voivat kuulostaa jotenkin vääriltä tai huonoilta. Esikuvien aikaan oli kuitenkin niin, että ostotavaraa arvostettiin enemmän kuin kotikutoista. Vain varakkailla oli varaa käyttää rahaa ostokankaisiin tai -pitseihin. Ostomateriaalit saattoivat olla tehdasvalmisteisia eli teollisia, kuten verka, silkki, puuvillatylli, ostotyllipitsi ja monet nauhat. Myös käsityöläisiltä ostettiin mm. tykkimyssyjä myssymaakareilta, kenkiä suutareilta ja koruja korusepiltä.

Ostonauhoja ja nyytinkipitsiä Kuolemajärven naisen kansallispuvun vahvemmanvärisen esiliinan koristeena. Kuva on tavallaan poikittain, kuvan alareunassa on esiliinan sivu. Tämä esikuva asustelee Kansallismuseon varastolla.

Kansallispukuja tehtiin esimerkiksi Helmi Vuorelmalla puoliteollisesti. Nekin kankaat, jotka esikuvissa ovat käsinkudottuja, olivat näissä kansallispuvuissa kutomakoneella kudottuja ja monissa työvaiheissa käytettiin ompelukonetta. Pitsejä ja kirjontoja muutettiin niin, että niitä voitiin tehdä koneellisesti. Muutenkin pukujen ompelu koneella oli aika selviö, jota ei kyseenalaistettu. Vasta 1970-luvun lopulla, kun herättiin muutenkin esikuvien ja juurien suhteen, alettiin pukuja osittain valmistaa esikuvien mukaisesti käsin, ilman ompelukonetta. Nykyisin kansallispukuja valmistetaan sekä puoliteollisesti, että kokonaan käsin, esikuvien mukaisilla tavoilla.

Mie pyrin käyttämään "ostokamaa"-nimitystä (tai ostokangas, ostopitsi, ostotyllipitsi) niistä materiaaleista, jotka olivat esikuvien aikaan tehdastekoisia tai ammattilaisilta ostettavia.
Niistä kansallispuvuista, joita nykyisin valmistetaan osittain koneellisesti, käytän "puoliteollinen" -sanaa.

"Käsin ompelu" tarkoittaa kansallispukukielessä ihan oikeasti neulaa ja lankaa. Ei ompelukonetta.


Katesaumaa kansanomaisesti kansallispuvun paidassa.




Siinä nämä nyt tähän hätään. Puuttuuko jotain? Pidätän oikeuden lisäillä termejä, jos niitä mieleeni putkahtaa tai joku ehdottaa :)

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kerää kansallispuku!

Joskus kannattaa muhitella asioita vähän pidempään. Ideoita varsinkin. Hektisessä maailmassa olen rakentanut omasta työstäni kuplan, jossa kiire on harvinainen vieras.

Kun esikoinen oli alle kouluikäinen, keksin Kerää kansallispuku! -lautapelin. Kollegani Tuula Pärnänen ja Tarja Alava perheineen olivat heti messissä ja Tuulan mies Jussi kuvasi, kun me muut pukeuduimme pukuihin ja poseerasimme. Oli vuoden 2007 joulukuu, digitekniikka sen aikaista ja miun kuvankäsittelytaidot nykyistäkin surkeammat. Omalla laserprintterillä tulostellen leikkasin, liimasin, askartelin neljä protopeliä. Ne ovat oikein "hienoja" ja toimivia, mutta sillä askartelun määrällä hinnaksi olisi tullut satoja euroja ja ne kuvat... Noh. 



Yksi peleistä on meillä ja sitä pelaillaan aina silloin tällöin. Idea on mielestäni hyvä ja peli mielekäs. Yksi peli on Virasojan eskarissa, vein sen sinne lahjaksi, kun kävin pitämässä lapsille "kansallispukupropagandaa". Yksi on Tuulalla ja yksi Tarjalla.

Vuonna 2007 parempien kuvien ottaminen, oikean graafikon käyttäminen ja pelien edullinen painattaminen tuntuivat valtavan kaukaisilta asioilta. Hellin peliä ajatuksissani, mutta muuten se sai olla. Kirjoitin vuonna 2012 pelistä näin. Taisin jopa hakea siihen jostain apurahaa, mutten saanut ja homma jäi.

Sitten yhtäkkiä olin tilanteessa, jossa hyvä ystäväni Susanna on erinomainen graafikko ja valokuvaaja ja töitä vailla. Karjalainen Nuorisoliitto teetti Matka Karjalaan -pelin, jonka laatu kelpaa miulle tähän ja Hilu jelppasi painopaikan yhteystietojen kanssa. Tein laskelmia ja päätin, että nyt se tehdään. Jos peli ei mene kaupaksi ja teen vararikon, lahjoitan pelit eskareille ja kouluille, niin on ainakin hyvä työ tehty. 

Halusin peliin pelkästään tarkistettuja tai uusia tutkittuja pukuja ja mieluusti eri pukualueilta. Itsestään selvää on, että siihen tuli miulla myynnissä olevat Jääsken naisen, Jääsken alueen miehen ja Kivennavan naisen puvut. Olen aiemminkin tehnyt sujuvaa yhteistyötä Taito Uusimaa ry:n Marjo Vainion sekä Taito Etelä-Suomi ry:n Marja Koskimäen kanssa. Sain luvan käyttää heidän mallien päällä otettuja kuviaan ja vielä pukuja lainaksi puvun osien kuvauksia varten: Taito Etelä-Suomelta Lappeen naisen ja Lappeen kihlakunnan miehen puvut, Taito Uusimaalta Askolan naisen puvun. Askolan kirjastolta sain lainaksi Askolan miehen puvun. Kymenlaakson ja Sysmän ja Luhangan puvut valikoituivat siksi, että ne löytyvät miun kaapista ja kummastakin oli valmiiksi hyvä kuva ihmisen päällä otettuna. Halusin vielä yhden puvun savolaisten röijypukujen alueelta ja lähin mieleen tuleva oli Koillis-Savo naapurikylän J:llä, joka ystävällisesti lainasi pukuaan ja suostui tulemaan vielä kuvattavaksikin.

Susanna tekee aivan uskomattoman hienoa työtä. Miun on helppo tehdä töitä hänen kanssaan, kun meillä on samanlainen ajatus laadusta. Peli alkaa olla muuten painovalmis, mutta Koillis-Savon ja Jääsken naisen puvut pitää vielä kuvata ihmisen päällä ja koska aikataulut osuivat kohdalleen vasta ensi maanantaina, niin sille päivälle toivotaan sitten hyvää kuvaussäätä!

Katsokaa nyt miten upea, raikas, ihan oikea peli!


Mie olen laittanut pariinkymmeneen paikkaan sähköpostia ja tarjonnut peliä jälleenmyyntiin. Muutama vastauskin on jo tullut. Edelleen jännittää älyttömästi, että miten tässä käy. Rahasumma, jonka laitan pelin tekoon ei ole miun rahoissa vallan pieni, vaikka Susannan kanssa maksusuunnitelma onkin erittäin joustava. Juuri äsken näpyttelin pelin verkkokauppaan ja sieltä sitä voi jo tilata. Pelit toimitetaan toukokuun loppupuolella. 

Kävi miten kävi, tämä tuntuu miusta nyt oikealta. Vaikka toivonkin, että tästä tulisi roposia miullekin, on myös tuo opetuksellinen puoli miulle tärkeä. Jos haluaisit hankkia pelin eskariin, kouluun, kirjastoon, kerhoon tms. yhteisöön tai jos haluaisit pelejä jälleenmyyntiin, niin laita miulle sähköpostia ja kerro tarkemmin, niin neuvotellaan: soja@kansallispuku.com.

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Valtava mullistus kansallispukumaailmassa

Pitkällisen pohdinnan ja äänekkään palautteen johdosta Suomen kansallispukuraati on päättänyt yhtenäistää suomalaisen kansallispuvun.

Tähän on syynä monta seikkaa, mm. nämä:
- Pukujen ja edes niiden ohjeiden ja kaavojen saatavuus on usein hyvin hankalaa
- Kansallispukujen myynti ja valmistus ei ole taloudellisesti kannattavaa
- Puvun tekeminen on niin vaikeaa, että kaikki eivät pysty siihen itse
- Valinnanvaikeus yli 200 suomenkielisen puvun välillä johtaa usein pattitilanteeseen ja puku jää hankkimatta kokonaan.
- Monenlaisissa puvuissa on monenlaisia tekniikoita, joiden omaksuminen on haastavaa niin ammatikseen tekeville kuin harrastajillekin. Myös huoltamisohjeet ja pukeutumisohjeet ovat hankalia, kun ei voida tehdä yleispäteviä ohjeita.
- Nykyinen maailmantila on jokatapauksessa sellainen, että hyvin harva enää asuu sukunsa seuduilla ja perinteiset kansanpiirteet kuten karjalaisuus, savolaisuus, hämäläisyys ja pohjalaisuus ovat katoamassa.
- Maahanmuuttajien kotoutuminen helpottuu, kun heidän on helpompi ymmärtää yksinkertaistettuja perinteitämme.

Uusi, yhtenäinen Suomen kansallispuku on päätetty kuitenkin koota 1700-1800-luvuilta peräisin olevan esikuva-aineiston pohjalta niin, että siihen sisällytetään osia eri pukualueita pyrkien säilyttämään pukuperinnettä mahdollisimman laajasti. Pukua halutaan kuitenkin helpottaa ja keventää, että se saisi suuren suosion.

Kansallispukuraati kokoaa kolme ehdotusta, joista kansa saa äänestää parhaan uudeksi Suomen kansallispuvuksi. Ehdotusten kokoamistyö on vielä kesken, mutta ensimmäinen ehdotus koostuu seuraavista osista:

Karjalaa edustaa Kaukolan paita. Tarvittaessa sen voi ommella koneella ja jos olalle tulevan nyytingin saamisessa on hankaluuksia, sen voi jättää pois tai korvata jollain ostopitsillä, sillä onhan ostopitsejä käytetty sarafaanialueellakin.




Liivi ja hame lainataan Munsalasta ja vuorelmalaiseen tapaan ne ommellaan helposti käytettäväksi liivihamekokonaisuudeksi. Tämän johdosta kankaiden hinnat tulevat laskemaan, sillä enää ei tarvita suuria lankavarastoja ja kangasta voidaan suuren menekin vuoksi kudottaa isoissa erissä. Kankaat saa toki kutoa käsinkin jos haluaa, mutta niitä kudotaan koneellisesti. Mukavuuden ja keveyden vuoksi kuteena käytetään kampalankoja. Ne antavat myös kauniin kiillon kankaalle.

Esiliina tulee Tuuterin puvusta. Ristipistoin kuvioitu helma on työläs ja jos sen tekoon ei halua ryhtyä, tullaan helmakuviota valmistamaan myös digipainettuna. Se myös helpottaa esiliinan huoltoa. Jos esiliinan sidontanauhan haluaa tehdä käsin, niin sen voi tehdä valitsemillaan väreillä. Nauhaa tullaan myös kudottamaan koneellisesti.


Päähinettä tähän ehdotukseen ei ole laitettu, mutta halutessaan päähän voi sitoa punaisen, sinisen, keltaisen, mustan tai vihreän silkkinauhan tai ommella yhteen punaisen, keltaisen ja mustan ja silloin on tärkeää, että musta on yläreunassa ja punainen näkyy eniten.

Hankalien polvisukkien sijaan suositellaan valkeita nylon-sukkiksia, vähintään 40 den ja kengiksi mustat korkokengät.

Miehen puku tulee olemaan tuosta naisen hamekankaasta tehty liivi, johon voi yhdistää mustat suorat housut ja valkean kauluspaidan.

Kuulemani tiedon mukaan ehdotukset tulevat äänestettäviksi vielä tänä keväänä. Valinnan jälkeen kaikki tällä hetkellä olemassaolevat puvut lakkaavat olemasta kansallispukuja ja vain tätä valittua kokonaisuutta saa kutsua kansallispuvuksi sen jälkeen.

Muoks. 1.4.2016 klo 21.29: No aprillii :D

perjantai 26. helmikuuta 2016

Paksun saran ompelu - DIY

Tänään pitäisi tarjoilla synttärikakkua (ks. eilinen postaus), mutta koska virtuaalisesta kakusta ei ole oikein mihinkään, päätin leipoa iloksesi videot paksun saran ompelusta.

Harmaa sarkaviitta KMKE A580 on talletettu Räisälästä. Kuvassa näkyy myös sen nurjan puolen ompeleita.
Viitta asustelee Kansallismuseon kokoelmissa.


Kuolemajärven kansallispuvun sarkaviitta

Paksu sarka on aivan ihana materiaali. Se on purkautumatonta, muokkautuvaa, napakkaa, pehmeää, sen paksuus antaa mahdollisuuden monenlaiselle koristelulle ja muokkaukselle ja se on erittäin käyttökelpoinen materiaali hyvin moniin tarkoituksiin.


Jääsken alueen miehen kansallispuvun liivi, jonka etukappale on paksua sarkaa, takakappale valkaisematonta pellavaa. Sama liivi on myös Sortavalan seudun miehellä.

Kansallispuvuissa paksua sarkaa käytetään eniten karjalaisiin sarkaviittoihin. Lisäksi siitä tehdään miesten liivejä ja läntisiä röijyjä. Paksua sarkaa on lampaan väreissä, eli luonnonvalkoisena, luonnonmustana ja eriasteisina harmaina siitä välistä. 





Kivennavan naisen kansallispuvun sarkaviitta

Paksu sarka on täyttä villaa. Se kudotaan ja sitten sarkautetaan, eli "pestään pilalle". Esikuvien aikaan käytettiin erityisiä sarkatamppeja, nykyisin sarkautetaan pesukoneessa. Hyvä sarka on purkautumatonta ja sen pinta hylkii vettä. Sitä voi ostaa miulta valmiina sarkoina sekä ohjeena ja lankoina.


Jääsken naisen kansallispuvun sarkaviitta
Kaukolasta/Käkisalmesta talletettu sarkaviitta KMKE A801, joka asustelee Kansallismuseon kokoelmissa, on luonnonmustaa paksua sarkaa.

Saran paksuus ja purkautumattomuus antaa mahdollisuuden erityisille työtavoille. Ja niistä siis tein nyt ohjevideot ommellessani Lavansaaren miehen sarkaviittaa asiakkaalle.


Lähikuva Jääsken naisen kansallispuvun sarkaviitasta

Videot voit katsoa isommassa koossa viemällä hiiren osoittimen videon päälle ja klikkaamalla oikeaan alanurkkaan ilmestyvää "koko näyttö" -kuvaketta. Takaisin bloginäyttöön palataan samalla tavalla oikean alanurkan kuvakkeesta.
Hulpioreunat voi yhdistää aivimalla.





Leikatut reunat ommellaan saumaksi kahdessa vaiheessa:




Sekä paksuissa, että ohuissa saroissa käytetään usein risapäärmettä, jossa tukilanka estää langan uppoamisen risareunaan ja sen liestymisen:



Näitä videoita ja tätä bloggausta saa vapaasti käyttää käsityön opetuksessa. Olkaapa hyvät, toivottavasti maistui :)