Ope täällä hei!

Tänään jatkuu työväenopiston kansallispukukurssi ja Folkjam. Kansallispukukurssi on täynnä ja rullailee mukavasti. Olen hurjan onnellinen siitä yhteishengestä, joka sinne on syntynyt tai synnytetty. Oikein odotan, että pääsen ryhmän kanssa taas työhön kiinni!

Folkjamiin mahtuu, sillä sali on iso. Ryhmästä on tipahdellut jonkin verran tanssijoita syksyn mittaan, mutta he ovat listoilla edelleen ja toivon, että he aktivoituvat nyt uudelleen ja että uusiakin tulisi. The more, the merrier :) Valitsin uudet musiikit ja kuviot ja olen tässä olkkarissa jammaillut ja harjoitellut itsekseni, mutta silti aina vasta tositoimissa selviää, toimiiko se ryhmän kanssa, mitä olen suunnitellut. Likkojen kaverit pyörittelivät vähän silmiään, kun harjoittelin kuvioita ja komensin näkymättömiä tanssijoita :D

Jos et vielä tiedä, mitä on FolkJam - ja vaikka tietäisitkin - niin kurkkaa video :) Se on täältä.

Ihan uutta mukavaa opehommaa on tiedossa maaliskuussa, kun sain kahden lauantain mittaisen Ronkkaus ja muita pieniä pistoja -kurssin Imatran työväenopistoon. Tai nyt vaan toivon, että sinne tulee tarpeeksi osallistujia, että se toteutuu. Toivon, että saisin jatkossa pidettyä tuon sellaisena pääsyvaatimuksena kansallispukukurssille, sillä siellä pienellä sitoutumisella ja kurssimaksulla pääsisi kokeilemaan ja saisi kuvan siitä, että pystyykö ja haluaako tehdä tuollaisia hommia. On vähän surullista, jos tulee kurssille, ostaa kalliit tarvikkeet ja toteaa, että oma työn jälki on surkeaa tai homma ei huvita ollenkaan. Ja tietysti tuo on oiva juttu myös niille, jotka haluavat vain oppia tekniikoita ja soveltaa niitä ihan muihin tuotteisiin. Kurssilla tehdään ronkkauksen lisäksi katesaumaa, kapeaa päärmettä, reikäommelta sekä ketjupistoja silkille. Kaikki tietysti käsin, pienenpienesti, mutta ainakin ronkkaus aloitetaan isosta ja siihen isoon voi jäädä, jos ei pieneen taivu. Kurssille pääsee ilmoittautumaan ja kurssin kuvauksen lukemaan Imatran työväenopiston sivuilla. Valitse sieltä vasemmalta Opinto-ohjelma, sieltä Opinto-ohjelma 2013-14, kurssi löytyy ainakin tällä hetkellä siitä etusivulta alaspäin kelaamalla.

Huhtikuussa matkaan Oulun kansalaisopistoon luennoimaan "Sussunasta sielunlämmittäjään". Koko päivä on tulvillaan sarafaaneja ja feresejä ja opiston oma opettaja Leena Korpi pitää sitten toukokuussa Sarafaanit ja feresit -ompelukurssin.

Ja juuri tulleen tiedon mukaan mie olen taas telkkarissa tänään kakkosella klo 12.35 ja uusintana huomenna klo 12.05 :)

Katesauma DIY

Kansallispuvun paidan katesauman voi tehdä monella tavalla. Lopputuloksen pitäisi olla pullea, täyteläinen, 3-4 mm kapea, rytmikäs ja tietysti kestävä. Toiset ovat viikkaajatyyppejä, toiset sullojia. Mie olen ehkä vähän siltä väliltä.

Hyvä katesauma tehdään hyvillä välineillä. Tiivis pellava- tai puolipellavakangas on hyvä paitakangas. Tällä hetkellä parhaan pellavaisen paitakankaan, joka on helposti saatavilla, voi ostaa Bragesta. Se on kallista, mutta mikäpä ei olisi. Se on myös riittävän tiivistä, että pienet kirjonnat, kuten ronkkaus, onnistuvat sille.

Katesauma ommellaan pellavaisella nyytinkilangalla. Itse käytän useimmiten Pella 70 -lankaa, ½-valkaistua. Pellaa myydään isoilla rullilla ja se iso rulla maksaa kai jotain parikymppiä. Jos ei tarvitse isoa rullaa, voi käyttää Bockensin nyytinkilankaa. Puolivalkaistu Bockens 40/2 tai 50/2 sopii paidan ompeluun. Noista 40/2 on paksumpi, numerointi on käänteinen. Lanka valitaan kankaan mukaan: paksumpaan kankaaseen paksumpi lanka. Pella on tasaisempaa laadultaan ja mielestäni vähän kestävämpää, mutta Bockensillakin pärjää oikein hyvin. Vaikka pellavalanka saattaa tuntua hankalalta, sen käytössä on järkeä. Saumasta saa kauniin. Pellavalanka on kestävää, kunhan sitä ei kuluta turhaan. Ja mikä tärkeintä ommellessa: pellavalanka ei luista takaisin, kun olet kiristänyt piston.

Seuraava askel on neula. Neula valitaan kankaan ja langan paksuuden mukaan. Tähän kankaaseen ja lankaan käytän John Jamesin teräväkärkistä kirjontaneulaa nro 7. Näissä neuloissa on tarpeeksi iso silmä, että pellavalanka mahtuu siitä hyvin ja kärki on suiposti terävä.

Sitten tarvitaan vielä nuppineuloja, sakset ja suosittelen harsinlankaa ja sormustinta, vaikken itse niitä käytä, ensimmäistä laiskuudesta ja jälkimmäistä siksi, etten osaa. Sen huomaa kyllä sormenpäistä...

Katesaumaksi ommeltavat saumanvarat leikataan 1 cm levyisiksi. Jos kangas on huomattavasti ohuempi tai paksumpi, niin saumanvaraa voi säätää sen mukaan. Kappaleet neulataan yhteen.

Sitten seuraa se kohta, jonka mie usein skippaan: harsi kappaleet yhteen VALKOISELLA harsinlangalla täsmälleen siitä saumanvaran ja kaavan rajalta. Käytin tässä mustaa siksi, että se erottuisi. Tätä lämpimästi suosittelen ainakin ensimmäisillä kerroilla.

Nuppineulat voi tietenkin sitä mukaa poistaa. Katesaumassa toisen kappaleen saumanvara kattaa. Tällä on merkitystä paitaa kootessa, joten ole tarkkana. Esimerkiksi hihaa miehustaan kiinnitettäessä hiha kattaa. Tässä vaiheessa se saumanvara, joka kattaa, jätetään suoraksi ja se toinen taitetaan tuosta harsinlangan kohdasta.

Mie siis oikaisen tässä niin, että taitan katettavan saumanvaran ja neulaan sen, näin:

Laita lanka neulansilmään rullalta tuleva pää edellä (näin se menee vähemmän solmuun).

Langasta katkaistaan pätkä, mutta älä ota mitään laiskansäiettä, siis kovin pitkää, sillä pellavalanka ehtii hiutua poikki ja mennä tuhannensolmuun ennenkuin saat sen ommeltua loppuun. Siis tuollainen 30 cm pätkä riittää. Tee toiseen päähän solmu.

Pidä työtä käsissäsi noin, kuin se on kuvassa. Sauma on siis sinuun nähden vaakasuorassa ja taitettu saumanvara itseesi päin. Ompelu aloitetaan oikeasta reunasta. Pujota neula taitetun saumanvaran taitteesta läpi niin, että solmu jää taitteen väliin. Ota neulalle aina taemmasta kankaasta pari lankaa ja taitetusta voi ottaa pikkuisen reilummin.

Kiristä napakasti, mutta varo, ettei sauma lähde supistumaan. Tässä auttaa se, että kiinnität sauman alkupään johonkin. Mie kiinnitän sen aina neulalla housuihin tai polven ympärille kietaistuun nauhaan. Kun sauma etenee, kiinnityskohtaakin siirretään. Mie ompelen sohvalla, risti-istunnassa tai polvet koukussa. Silloin polven asentoa muuttaen pystyy etenemään hyvin ja yläkropan työasento säilyy siedettävänä. Yhtä hyvin voit kiinnittää alkupään johonkin muualle, sopivalle korkeudelle. Pistojen tiheys on käsialakysymys ja riippuu myös kankaan paksuudesta. Esimerkiksi 4 pistoa/cm on aika hyvä.

Kun lanka loppuu, päättele se tuohon taitteeseen muutamalla punospistolla ja pujota taitteen väliin. 

Kun saat katesauman ensimmäisen ompeleen valmiiksi, pura harsinlanka pois. Leikkaa taitetusta saumanvarasta 1/3 pois. Käännä työ ja avaa kappaleet irti toisistaan. Taita kattava saumanvara oikeaan asentoonsa katettavan päälle. Nyt seuraa se taittelu- tai sullomisvaihe. Molemmat saumanvarat pitäisi saada napakaksi, pulleaksi ja kapeaksi matoseksi. Mie teen niin, että työnnän kynnellä saumanvarat kolminkertaiseksi ja vielä sullon kynnellä pyörittäen saumanvaranippua pulleaksi.

Sitten taas ommellaan oikealta vasemmalle, kuten ensimmäinenkin ommel. Taas pari lankaa sieltä suorasta kankaasta ja reilummin saumasta. Ja kannattaa kiinnittää alkupää johonkin. Saumamatosesta tulee helminauhamainen.

Nyt on siis koko ajan työskennelty kankaan nurjalla puolella. Oikealla puolella näyttää tältä: 

Kun saumoja on nyperretty ja nyhrätty, paita on ruttuinen. Sormista on irronnut kaikenlaista (tuskanhikeä?) kankaaseen. Valmis paita pestään. Ennen käyttöä se vielä tärkätään ja silitetään.

Kauniilla käsialalla tehty katesauma on kuin koriste. Vaate ei saumoista huonone, se kaunistuu. Paitaan voi tarpeen mukaan huoletta tehdä jatkosaumoja, jos käytettävissä oleva kangas niin vaatii.

Katesauman ompelu on melko hidasta, mutta parhaimmillaan se on sujuvaa ja rytmikkyydessään meditatiivista.

Asiaa!

Huomaan, että blogi on viime aikoina ollut täynnä kaikkea asian vierestä, muttei lainkaan sitä mitä pitää, eli sukkulalla ja neulalla luotua. Se on oikeasti sitä, mistä tahtoisin kertoa.

Syy tähän on se, että teen Jääsken naisen kansallispuvun mallipukuja. Jääsken kansallispukua siis tarkistetaan parhaillaan vastaamaan esikuviaan. Ja mallipuku on se eka puku, joka valmistetaan valittujen esikuvien pohjalta. Itse asiassa teen kahta mallipukua, sillä A-puku jää Suomen kansallispukukeskuksen haltuun "piiloon" ja B-puku sitten tilaajayhteisölle, joka tässä tapauksessa on Jääski-seura. A-pukua saattaa nähdä silloin tällöin näyttelyissä, mutta sitä ei ole tehty käytettäväksi. B-puvun käytöstä päättää omistaja, useimmiten sitä käytetään markkinointitarkoituksiin.

Aina välillä A-puvun tarkoitus herättää keskustelua. Miksi tehdään isolla rahalla kansallispuku piiloon varastoon? Siksi, että museoon talletetut esineet ovat vanhoja (yllätyitkö?) ja usein huonokuntoisiakin. Museon tehtävä on säilyttää (maailman tappiin...) ja esineet kärsivät esilleotoista. Mallipuku on olemassa sitä varten, että kun langat ja kankaat muuttuvat, mallipukuun verrataan uusia, eikä esikuvia tarvitse ottaa esille. Siitä, miten hyvä tämä systeemi on, saa olla mitä mieltä vain, mutta näin se nyt menee.

Käytännössähän mallipuvussakin joudutaan tekemään kompromisseja. Otanpa esimerkin: meneillään olevassa työssä on sarkaviitan esikuvan kirjailussa käytetty tiheäkierteistä, mutta kuohkeaa lankaa. Sopivan paksuista ja oikean väristä, kirjonnan kestävää lankaa varmasti löytyy maailmasta, mutta sen etsimiseen ei voi käyttää loputtomasti aikaa. Ja samalla langan pitäisi olla sellaista, että sitä vielä jatkossakin puvun tekijät saavat jostain. Tähän löysin langan Norjasta. Lanka ei ole täydellisen samanlaista, mutta riittävän lähellä. "Riittävän" määrittelee puvulle nimetty asiantuntija. Sitten, kun tuo lanka katoaa maailmasta ja on aika etsiä uusi, otetaan huomioon se, millainen esikuvan lanka on ja pyritään sitä kohti, eikä ainakaan siitä pois päin.

Miksi en ole kirjoittanut työn teosta? Miksei tässä ole puvusta kuvia?
Jääski-seura maksaa ison rahan tarkistusprojektista ja heillä on oikeus Suureen Julkistukseen sitten aikanaan, kun puku on valmis. Olisi vähän epäreilua, jos esittelisin puvun vaihe vaiheelta jo nyt. Otan kyllä kuvia tässä työn edetessä ja saatan hyvin esitellä ne sitten, kun puku on julkistettu.

Voin kertoa kuitenkin sen verran, että olen tehnyt jo A-puvun paidan ja B-puvun paita on tekeillä.
Paidan pääntien kirjonta on hentoinen ja pieni, hiiren hipsutus.
Molemmat sarkaviitat ovat valmiina (mie kudoin sarat) ja A-puvun liivi. Liivissä on hauska juttu, odottakaas vaan, kun näette sen :D
Tuula Pärnäsen kutoma kaunis kostulikangas odottaa rullalla pajalla ja A-kostulin pääntiekaitaleen kirjonta on hyvässä vauhdissa. Hunnusta on sidottu 2 kokeilua ja sykerön malli selvitelty. Tuula on kutonut myös liivikankaan ja tulee kutomaan vielä essukankaat ja hamekankaat - pukuun tulee 2 essua ja 2 hametta. Marjo Vainio on neulonut kokonaan kudottuun essuun helmapitsin. Annikka Eilola nyplää nyytinkiessun nyytingit. Taina Kangas tekee ohjeet ja kaavat. Paljinsolki löytyy Kulta-Sepon mallistosta. Asiantuntijana toimii Leena Holst.

Mie menen nyt sohvalle, laitan Katja Ketun Kätilö -äänikirjan soimaan ja jatkan katesaumojen ompelua. Niitä riittää, metritolkulla.

P.S. Edellinen Jääsken kansallispuku, jonka tein, oli tämä :) Siinä oli omat haasteensa ja tuossa vaiheessa alushame olisi ollut hyvä juttu. (Ei tarvitse pelätä, että noin yleensä kertoisin asiakkaistani kenellekään. Tässä tapauksessa asiakas kertoi itse.)

2. P.S. Muistakaas arvonta :)

Suuri viikko, pienet aatokset

On Suuri viikko. Olen kadoksissa. En saa kiinni sen enempää pääsiäisen odotuksen tunnelmasta kuin juuri mistään muustakaan. Päätä on särkenyt päivää vaille 2 viikkoa, ei kovasti, mutta koko ajan ja ärsyttävästi.

Ompelen Jääsken mallipuvun paitaa ja rakastan jokaista pistoa. Miten niin pieni ja yksinkertainen, tavallinen asia voikin olla niin kaunis. Katesauma. Olen varmaan päästäni vialla.

Eilen tuossa muutaman talon päässä mies tunkeutui taloon, jonka luuli tyhjäksi. Paikalla oli kuitenkin kaksi poikaa, joista toinen on meidän esikoisen luokkakaveri. Rohkeat pojat ajoivat tunkeilijan pois! Täytyy olla tarkkana ovien kanssa ja laittaa lukkoon, vaikka olisinkin kotona. Ärsyttää.

Tänään on kurssipäivä, toiseksi viimeinen kansallispukukurssi tälle keväälle. En löydä vihkoa, johon kirjoitan muistettavat asiat, ehkä se on opistolla. Päänsärky pahenee, kun yritän muistella, mitä piti ottaa mukaan.

Tuumailen FolkJam-musiikkeja. Kevät on menty samoilla biiseillä ja nyt auringon myötä tekee mieli vähän vaihtaa, vaikka FolkJam-tuntejakin on enää 2 kummallekin ryhmälle jäljellä. Taidan kaivella syksyltä ensimmäisten tuntien kappaleita sillä ajatuksella, että ne ehkä tuntuisivat tanssijoista mukavasti tutuilta.

Kuopus on eskarissa ja maanantaina tuli tiedote kesäajan päivähoidosta. Hän on siis eskaripäivän molemmin puolin hoidossa: n. 6.30-16. Täytyisi tehdä päätös, että meneekö hän hoitoon kesäkuussa vai pyöriikö täällä jaloksissa siskonsa kanssa. Haluaisin suoda hänelle pitkän loman, mutta toisaalta kun mie teen töitä, päivät ovat melko aikatauluttomia. Onneksi on reilu kuukausi aikaa miettiä tätä. Täytyy tuumailla olisiko jotain mukavia leirejä tulossa ja mummilakin saattaa kutsua muutamaksi päiväksi.

Esikoisella on ongelmia, jotka eivät vielä ole kamalan vakavia, mutta voivat helposti muuttua sellaisiksi. Tunnen itseni todella voimattomaksi asian edessä ja se turhauttaa niin minua kuin lastakin. Olen kyllästynyt siihen, että kun yritän selvittää tyttöjen välistä kiusaamista ja eristämistä, saan vastaukseksi, että poikien kiusaamiseen on niin paljon helpompi puuttua. 11-vuotias kantaa koko maailman tuskaa harteillaan, omaansa ja toisten, eikä pysty nukahtamaan illalla. Tekisi mieleni lyödä jotakuta, mutten löydä syyllistä, vaikka yrittäisin heittäytyä epäreiluksi. Mietin, kaivanko syvää kuoppaa lapselle, kun yritän opettaa omista lähtökohdistani hänelle, että toisten käytöstä ei voi muuttaa, mutta sitä voi, miten sen antaa itseensä vaikuttaa. Kovin jalo ajatus, kun seisoo päivästä toiseen välitunnit yksin pihan reunalla ja penkillä istuessa toiset hivuttautuvat kauemmas. Kun en aikoinani löytänyt omalla kohdallani ratkaisua, niin miten osaisin nyt auttaa?

Allekirjoitin kansalaisaloitteen tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Paaston aikaan (ei, en tänäkään vuonna pidä ruokapaastoa, joka on osa ortodoksin suurta paastoa) on aiheellistakin tutkiskella itseään. Viime päivinä olen miettinyt ristiriitaa kirkon opetuksen ja oman tuntemukseni välillä. Vaikka miltä kannalta ajattelen asiaa, en pysty näkemään mitään väärää siinä, että kaksi aikuista, täysissä järjissään olevaa ihmistä rakastaa toisiaan ja haluaa jakaa elämänsä ja omaisuutensa keskenään. Korostan tässä sitä, että kukaan ei vahingoitu. Sydämeni sanoo, että rakkaus on oikein. Kirkko sanoo, että homous on väärin. Silti sanotaan "Kirkko pysähtyy makuuhuoneen ovelle.". Heikkona hetkenä ajattelen vähän katkeraan sävyyn sitä, että avioero, esiaviollinen seksi ja muu kirkon opetuksen vastainen toiminta on paljon sallitumpaa, kuin kahden ihmisen välinen sitoumus. Heterolta ei kysytä, miten hän nauttii seksinsä. Tiedän, että se on halpahintaista ja yritän olla vertaamatta. Kirkko ei tuomitse ihmistä vaan hänen pahat tekonsa. Kyse on siitä, onko homoseksuaalisuus paha teko. En tosiaankaan aio erota kirkosta tämän takia. En tiedä, miten ajattelisin, jos olisin lesbo. Ajattelenhan myös, että naiset, jotka niin haluavat, pystyvät kaikkeen mihin miehetkin ja toisin päin, paitsi lisääntymisasioissa. Ajattelen myös niin, että kaikkien ei ole pakko pystyä kaikkeen. Ortodoksisessa kirkossa miehellä on yksi asema ja naisella toinen, yhtä tärkeät ja arvokkaat, mutta erilaiset. Olen miettinyt, tuntuuko miusta epäreilulta, että nainen ei voi olla pappi. Ei tunnu. Voisin tuntea toisin, jos haluaisin olla pappi. Sekavat ajatukset kirkosta, avioliitosta ja synneistä risteilevät päässäni. Palaan aina samaan: miten kellään meistä voi olla oikeus sanoa, että toinen on syntinen, jos se toinen ei tee mitään pahaa kellekään tai kenenkään omaisuudelle? Onneksi miun ei tarvitse näistä päättää. Tuossa kansalaisaloitteessa ei ole kyse uskonnosta tai kirkosta, siksi voin sydäntäni kuunnellen sen helposti allekirjoittaa. Ortodoksinen kirkko ei ihan vähällä muuta traditiotaan, enkä ole varma, että tarvitseeko sen. Siitä olen varma, että tässä maailmassa ei ole liikaa rakkautta ja ymmärrystä.

Paita valmis!

Tiia-Maija parani mahataudistaan nopeasti, eikä se ole tullut meihin muihin (ainakaan vielä...). Edessä on pitkästä aikaa viikonloppu, jolloin emme ole sopineet juurikaan mitään menoja! Ihanaa! Sunnuntaina tosin menemme tutustumaan Sahanlahteen, Puumalaan, sillä me Kansallispukukolmoset  http://www.kansallispuku.com/index?page=4 virittelemme sinne vähän kesätöitä ;). Puumalan kalevalaiset laittavat sinne Elsa Heporauta -näyttelyn, johon mekin kenties osallistumme ja ehkä siihen ympärille saadaan vähän työpajaa ja muuta mukavaa! Me Kansallispukukolmosethan saimme syksyllä Kalevalaisten naisten liiton Elsa Heporauta -palkinnon!

Formulakausikin starttaa vihdoin sunnuntaina! Bahrainin kisahan peruttiin ja siksi kauden starttia on pitänyt odottaa näin kauan. Olen seurannut formuloita kiihtyvällä intohimolla ihan 90-luvun alkupuolelta saakka ja ystäväni jo tietävätkin, että ihan paras hetki meillä kyläilylle ei ole formulasunnuntaina :D

Sain eilen (viimein) Ruokolahden paidan valmiiksi! Paita on useimmiten isotöisin osa pukua ja siksi mielelläni aloitankin siitä. No, tässä puvussa tein sattuneista syistä hameen ensin. Sen mukavampaa :D Paita on kyllä vielä ompelun jäljiltä, se pitää vielä pestä, tärkätä ja silittää. Mutta sen teen vähän tuonnempana.

Katesaumaa paidassa.

Paidan yliset ja aliset yhdistävä sauma. Molemmat on ensin päärmätty ja sitten aivittu yhteen. Katesauma kävisi yhtä hyvin, mutta tämä on helpompi tehdä, kun käteen ei sulloudu niin paljoa kangasta.

Aloittelin viikonlopun junareissuilla hunnun päärmäystä ja sitä jäi vähän jäljelle. Ompelin senkin eilen loppuun. Seuraavaksi huntukin pitää pestä, tärkätä ja silittää ja sille pitää tehdä sykerölaite.

Hunnun päärme on n. 2,5 mm leveä. Kuva nurjalta.

Tässä päärme oikealta puolen. Tämä kuuluu katesauman ohella mielestäni kauneimpiin asioihin kansallispuvussa. Pieni ja huomaamaton, hienovarainen, mutta sujuvalla käsialalla tehtynä hyvin kaunis yksityiskohta!

Ruokolahden osalta käyn seuraavaksi liivin kimppuun. Proto on tehty ja sovitettu, nyt vaan sovittelemaan kaavoja kankaalle. Liivin teko on hauskaa, saumat ovat lyhyitä ja suurin työ on raavelin eli ommeltavan tukikankaan kiinnitys.

Lomittain tuon liivin ompelun kanssa kudon Mouhijärven esiliinakangasta. Loin loimen ja se odottaa tukille kiertämistä. Se on niitä juttuja, joissa on vähän pakko olla kaveri, joten mieskin pääsee osallistumaan!

Tiuhta

Mouhijärven essuloimi on aivinaa, ohjeen mukaan 20:tä, mutta koska sitä taas vähän huonosti saa, niin teen aivina 16:sta. Lankoja on 1604.

Perushommia, ihanaa!

Työn alla on Ruokolahden kansallispuku. Hame on erään vanhan asiakkaan keskeneräinen ylijäämä, joka kätevästi myytiin tälle uudelle asiakkaalle! Se oli siis puolivalmis, ompelin siihen vain vyötärösysteemit. Nyt hame venyttelee putken päällä saadakseen laajuutta, ettei ihan mene pintaa pitkin.

Vetopoimuhame venyttelemässä.

Pääntiekaitaleessa on vadelmanpunaisella pellavalangalla ommeltua polveilevaa etupistokirjontaa ja tikkipistoja. Kuvaa ottaessa oli menossa nuo etupistot, nyt pääntiekaitale on kyllä jo kirjottu. Kuvasta valitettavasti puuttuu myös kaikki, mikä voisi auttaa mittakaavan hahmottamisessa, mutta tuon kirjontakuvion korkeus on 5,5 mm.

Pääntiekaitaleen polveilevaa etupistokirjontaa, kuvion korkeus 5,5 mm.

Paidan yliset on harsittu sovitusta varten. Yliset ovat hienompaa puolipellavaa, aliset teen karkeammasta pellavasta. Aliset ompelen jo valmiiksi saakka, niihin tuskin muutoksia sovituksessa tulee. Katesaumojen ompelu on toisaalta vähän tylsää, mutta toisaalta yllättävän palkitsevaa, koska jokainen pisto on merkityksellinen ja tuo luonnetta saumalle. Sama juttu myös päärmeissä. Vähän toista, kuin koneommel...

Alisten saumaa, katesauman ensimmäinen ommel.
Sauman toinen pää on neulalla kiinni housuissa ompelun helpottamiseksi.

Pääntiehalkiossa on kapea päärme ja halkion alareunan tietämillä salpa.

Ulkona on uskomattoman hieno auringonpaiste. Japanissa tapahtuu kauheita. Maailma näyttää rinnakkain kauneimpansa ja kauheimpansa. Meidän 4-vuotias koki elämänsä hienoimman päivän (omien sanojensa mukaan) kun oppi yhtäkkiä luistelemaan ja sai siitä vielä hurjasti kehuja! 9-vuotiaan kanssa työväenopiston kässäpajassa teimme hurjan kauniita mosaiikkitöitä. Päätin keskittyä oleelliseen. Tässä ja nyt.