Paljon onnea vaan ja monia monia vuosia 132-vuotias kansallispuku!

Tiedättekö mitä mie eilen tajusin? Selasin internetiä etsien kansallispuvuista ja kansallispukujen tuuletuspiknikeistä kertovia tuoreita juttuja. Ilokseni löysin monia ja toivon löytäväni ensi viikolla paljon lisää, kun tämänpäiväiset tuuletustarinat päätyvät lehtien sivuille.
Mutta se, mitä mie tajusin, on tämä: Asenne on nyt muuttunut.

Kuva: Susanna Mattheiszen / Soja Murto

Nyt seuraa raakoja yleistyksiä. Kun laitoin kansallispukujen tuuletuspiknikit alulle vuonna 2010, paistoi toimittajien jutuista sellainen asenne, että kyseessä on marginaaliporukan hörhöily, yritys kaapia synkkää pölykerrosta kansallispuvun päältä, mummojen iltamat jne. Tämä on kärjistettyä, pääasiassa jutut olivat kannustavasti ja päällisin puolin arvostavasti kirjoitettuja, mutta tiedätte varmaan sen pohjavireen, jota tarkoitan. Mie muistan törmänneeni siihen vielä viime vuonnakin, joskin vähemmän kuin aiemmin.

Eilen luin löytämiäni juttuja ja tajusin, että nyt kansallispukujen tuuletuspiknik on ilmiselvä asia. Pukujen käyttäjät eivät ole mielenkiintoisia sellaiselta friikkikannalta, vaan eturivin kulkijoina. Olen viimeisen vuoden aikana kuullut useaan kertaan huomion, että kansallispukuun pukeutunut saa arvostusta ja kiinnostuneita kysymyksiä nimenomaan nuorilta.

Vaikka säätiedote lupaa vesisadetta 80 % varmuudella, se ei saa miun mielialaa tipahtamaan, sillä rakkaat kollegat, ystävät, tuttavat ja kansallispukutiellä kanssakulkijat: Myö ollaan tehty yhdessä muutos! Ei anneta kansallispuvun enää pölyttyä, eihän?