Miun ihanat kurssilaiset toivat miulle kukan, jonka voi istuttaa pihalle. Siellä on metri lunta, joten täytyy yrittää pitää tämä hengissä siihen asti, että pihalla tarkenee...
Eilen oli kevään viimeinen kansallispukukurssi. Viime vuosina olen ollut tosi tyytyväinen kurssiin, porukka on ollut yhteen hiileen puhaltavaa, kurssilla on ollut rento meininki ja valmista on tullut mukavalla vauhdilla, säheltämättä.
Tänä vuonna ei.
Kurssi oli ihan täynnä, mikä ei ole ihan uutta. Kurssille otetaan 15 opiskelijaa, mikä on ihan liian paljon tuollaiselle kurssille, missä kaikki tekevät eri juttua, tekniikat ovat hitaita opettaa ja tehdä ja niitä on kymmenittäin. Viime vuosina homma on toiminut mukavasti, sillä kaikki eivät ole käyneet joka kerralla ja osa niistä, jotka ovat käyneet, ovat tienneet, mitä tekevät ja pärjänneet pienillä neuvoilla ja kannustuksella.
Tänä vuonna emme päässeet siihen tilanteeseen ollenkaan. Lähes jokaisella kerralla opiskelijoita oli yli kymmenen. Tuntuu, että olen juossut kurssin läpi tuulispäänä, sinkoillen sinne tänne ja unohtaen enemmän kuin muistaen. Juoksin loppuun saakka, sillä eilen tuntien päätyttyä tipahdin täydestä vauhdista tyhjyyteen, enkä pysty edes arvailemaan, miltä opiskelijoista on tuntunut. Toivon todella, ettei heille jäänyt niin hektistä kuvaa kaudesta kuin miulle.
Suurimman osan kurssin fiiliksestä luovat opiskelijat ja heidän keskinäiset suhteensa. Opettaja tietysti vaikuttaa siihen auktoriteetillään, luonteellaan ja huumorillaan - tai on vaikuttamatta. Miulla on sellainen ongelma, että en koe voivani komennella itseäni melkoisestikin vanhempia ihmisiä. Tiedän, että pitäisi. Olen löytänyt huumoriin nojaavan napakahkon tavan "komennella", mutta se on ehkä liian hienovarainen vahvoimmille huutelijoille. Eräs kurssilainen tuumasi kurssin päätteeksi, että opettaja on varmaan ihan hermona, kun aikuiset ihmiset huutavat omaa vuoroaan kärsimättöminä kuin pikkulapset. Mietin tätä oikein illalla. En ole hermona heille, vaan itselleni, kun en hyvistä päätöksistäni huolimatta saa otettua tilannetta haltuuni kunnolla. Petrattavaa on siis ensi kaudelle. Onneksi aika moni jo ilmoittautui ennakkoon sinne, se kertoo, että tilanne ei ole ollut opiskelijoiden kannalta ihan katastrofaalinen.
Mie rakastan opetuksessa niitä hetkiä, kun istun opiskelijan vieressä kaikessa rauhassa, opetan tekniikan siinä kädestä pitäen, juttelemme samalla mukavia ja ehdin vielä rauhassa katsoa, että homma lähtee sujumaan. Niitä ei tänä vuonna ollut montaa, mutta oli kuitenkin.
Nyt olen siis tässä tyhjyydessä, johon putosin täydestä vauhdista. Ärsyttävä tunne. Töitä on, joten niiden myös tämä haalistuu ja kesän aikana kasailen palikat, ensi vuoden kurssista tulee hyvä.
Opetuskauden aikana sitä toistelee itselleen, että kunhan kurssit loppuvat, on taas aikaa vaikka mihin. No, maanantaina käyn kampaajalla ja hierojalla. Tiistaina tulee harkkari muutamaksi viikoksi, iltapäivällä on yksi näytön arviointi ja vielä vanhempaintoimikunnan kokous. Keskiviikkona on opiston tanssin opekokous. Torstaina vielä viimeinen FolkJam, perjantaina menen Orimattilaan Jääsken esikuvia tutkailemaan, maanantai-iltana pidän luennon, tiistaina rakennetaan opiston kädentaitojen kevätnäyttely... No, kyllä se työrauhakin sieltä vielä tulee. Ei-sanaa harjoitellessa.
Loppukevennys: Kuopus, 6-v. oli eilen sairaspäivällä kotona, vaihtoi taas kerran vaatteita ja peilasi. "Äiti, nyt mie olen löytänyt miun sisäisen olemuksen: Mie olen diskoa ja miul on diskohousut, mie oon vaaleanpunainen kuin Viileä Venla, mie oon lämmin ja sydämellinen (neule ja sydänkuvioinen toppi). Mie oon tyttö, kun miul on tukka kiinni ja mie olen vapaa, niinkuin etutukka on vapaana."
Lähden etsimään omaa sisäistä olemustani katesaumojen pariin.
Eih! Mitä ihania sanoja kuusivuotiaalta! Ja nyt minun tekisi mieli katsoa Risto Räppääjä -leffa, sillä Viileä Venla teki heti vaikutuksen!
VastaaPoistaPystyn niin hyvin kuvittelemaan tuon ongelman, millaista se on, kun on 15 rouvaa, jotka huutelevat opettajaa apuun. Ja kun itse on parikymmentä vuotta nuorempi ja silti pitäisi olla se auktoriteetti ja kuitenkin pysyä tykättynä opettajana.
Susanna, ehdottomasti suosittelen Risto Räppääjä -leffoja. Viileä Venla on niistä ehdottomasti meidän tyttöjen suosikki, mutta hyviä ne ovat kaikki ja niitä on miustakin hauska katsoa. Meiltä saa lainaksi kyllä :)
VastaaPoistaJoskus ajattelen, että jos opiskelija käyttäytyy kuin lapsi huonona hetkenään, niin pitäisi kohdella häntä kuten lasta huonona hetkenään. Mutta sitten en kuitenkaan uskalla.
Sielläkö se tohina on ollut?? Kävin taannoin yhtä kansalaiska-opiston kurssia jonka ope ei tiennyt kertaakaan mitä hän aikoi meille opettaa kullakin kerralla ja niin seisottiin tumput suorina oottelemassa kun hän plarasi papereitaan. Jeps. Veikkaan että kurssilaisillasi on ollut hyvin antoisa kausi!
VastaaPoistaNo tohinaa oli, mutta en tiedä saiko kukaan mitään tehtyä... Mie en ehtinyt seisoskella, mutta valitettavasti miun kiire yleensä tarkoittaa sitä, että osa opiskelijoista odottelee turhan pitkään.
VastaaPoistaMutta on kyllä tosi surullista, jos joku opettaja on hukannut opiskelijoiden aikaa noin!
Oikein hyvin osaan ainakin kuvitella tuon tunteen! Olen itsekin ollut kansalaisopiston opettajana ja vetänyt erilaisia kursseja. Vaikka olisi kuinka onnistunutkin kurssi, joka kerta pitää miettiä, että mitenkähän se nyt meni, olivatko opiskelijat tyytyväisiä? Kun niin kovasti haluaisi, että vaivannäkö palkittaisiin sillä, että opetuksesta on ollut hyötyä ja iloa...
VastaaPoistaTotta, Pellavasydämen Mervi. Olen tässä märehtinyt tätä asiaa pari päivää ja nyt hiukan kallistunut sille kannalle, että tämä voi olla myös hyvä herätys, ettei saa tuudittautua siihen, että muutaman vuoden on mennyt hienosti, vaan aloittaa joka syksy siitä, että tutustuu ryhmään kunnolla ja pitää ohjat käsissään. Se on kuitenkin ehdottomasti miun tehtävä luoda säännöt sinne tunnille, että kaikilla on mukavaa siellä opiskella. Jatkan itsetutkiskelua :)
VastaaPoistaNostan hattua teille, jotka jaksatte vuodesta toiseen kärsivällisesti opettaa ylisuuria ryhmiä. Yleensä meillä oppilailla on suunnattoman suuret odotukset siitä, mitä saamme valmiiksi:). 15 ryhmä, jossa lähes kaikki tekevät 'omaa juttua' = erilaista on jo ajatuksena uuvuttava.
VastaaPoistaJa minäkin haluaisin olla 6-vuotias ja löytää itseni!
Kiitos, olin luennollasi Salo-Peltolan seurojentalolla.
VastaaPoistaTyösi on mielenkiintoista ja jälki kaunista.
Paula Muhli