Helmikuu, mihin se meni?

Ihan todella. Oliko teillä muilla helmikuu? Mihin miun helmikuu meni?

Miulla on "orja". Työvalmennettava, aikuinen, rutkasti työkokemusta omaava ihminen. Hän tekee huolellista työtä, vähän hitaasti, mutta ihanan itsenäisesti. Orjan soppari on voimassa kuukauden, mutta voimme jatkaa sitä, jos molemmat haluavat. Mie haluan.

Kävin kansallispukualan valmistajien ja myyjien yhteistyöpäivässä. Toipumiseen meni muutama päivä, mutta onneksi pian alkoi muutaman päivän hiihtoloma. Intressit ovat vähän eriäväiset.

Olen opetellut "ei":n sanomista.
Ensimmäinen notkahdus: Sanoin pyydettäessä "kyllä". Tälle. Olin isosti kahden vaiheilla, mutta vaa'assa painaa se, että uskon tämän olevan kansallispuvulle hyvä asia. Miulle siitä tuskin on sen suurempaa hyötyä, koska keskityn itse kansallispukujen tekoon, vaikka muita näihin rönsyilyihin lämpimästi usutankin. Äiti lupasi ommella suunnitelman, joten taivuin kyllään. Palaan tähän vielä, kunhan asia etenee.
Toinen koetin onnistui jo paremmin. En sanonut "ei", mutta päivitin luento- ja kurssihintoja vähän ajantasalle, sellaisiksi että jos lähden, niin kannattaa lähteä. Kun töitä kerran on täälläkin niin paljon, ettei sen takia tarvitse jokaisen euron perässä juosta. Ja opettelen ajattelemaan sitäkin, että jos miut kerran väen vängällä halutaan toiselle puolelle Suomea puhumaan pariksi tunniksi, niin on aika miunkin sitä arvostaa sen verran, että otan siitä palkan. Jos tämän seurauksena on se, että luentohommelit loppuvat kokonaan, niin täytynee tuumata uudelleen, jos työt vähenevät...

Joskus nuo luentoreissut tuntuvat toooodella turhilta: kuulijoita on kourallinen, kiinnostuneita kyllä, mutta kukaan ei osta mitään jne. Sitten, perästäpäin juuri se keikka osoittautuu tärkeäksi, kuten kävi kun Yle Etelä-Karjalan toimittaja Eero Mäntymaa bongasi miun nimen erään tällaisen keikan mediatiedotteesta, otti yhteyttä perjantaina ja tuli kuvaajan kanssa tekemään jutun miusta maanantaina. Toimittajien kanssa aina pelottaa, että sanomani pätkitään ja väännetään tai tulkitaan niin, että en oikeastaan ole sanonut sitä, mitä mediasta tulee ulos. Tällä kerralla olen NIIN tyytyväinen. Toimittaja kuunteli mitä sanoin, teki työnsä huolella ja välitti tiiviissä paketissa (kahden tunnin sessiosta uutisissa näkyi pari minuuttia) ulos juuri sen, mitä halusin sanoa. Juttu oli maanantaina valtakunnallisissa uutisissa TV1:ssä (kohdassa 0:22), Kaakkois-Suomen uutisissa vajaata tuntia myöhemmin kakkosella, Etelä-Karjalan radiossa (kohdassa n. 3:45) ja netissä on vielä kirjoitettu ja still-kuvilla kuvitettu juttu. Kun jotain on sanottu uutisissa, niin se on totta, eikö?

Mediajulkisuus poiki heti monia yhteydenottoja. No jipii. Yhtään asiakasta se ei tuonut, mutta viisi ihmistä oli vaivautunut kaivamaan yhteystietoni kysyäkseen että mihin ja millä hinnalla voisivat myydä olemassa olevan pukunsa. Uh. Päätin näitä kyselijöitä varten kirjoitella (kun ehdin) vakiovastauksen.

Kaiken tämän keskellä varsinainen työnteko ei (taaskaan) etene. Kivennavan paita on edelleen kesken, mutta toivottavasti valmistuu tällä viikolla. Laitan kuvia, kun se on ojennuksessa.

Muoks: Radiojuttu on poistunut maailmasta, sitä ei siis löydy enää tuosta linkistä!