Termit haltuun

Facebookin Kansallispuku-ryhmässä heräsi jälleen kerran tarve määrittää yhteiset termit kansallispukualan sanastolle. On olemassa sanastoja, joissa määritellään enemmän tai vähemmän hyvin fyysisten kansallispukujen osia ja niihin liittyvien materiaaleja, vaikkapa tämä. Sen sijaan yleisemmin kansallispuvuista ja niiden historiasta puhuttaessa melkoisen erilaisia mielikuvia herättävät mm. termit "perinteinen", "aito", "alkuperäinen", "oikea" ja "vanha". Ne ovat sanoja, joita mie en mielelläni käytä kansallispuvun yhteydessä juuri siitä syystä, että ne voi määritellä niin monella tavalla.

Käsittelen tässä jutussa vain suomenkielisten alueiden kansallispukuja. Ruotsinkielisen alueen puvuista vastaa Brage ja heillä on erilainen tapa käsitellä asiaa. Osa termeistä toki koskee molempia. 

Huono kansallispukutermi tarkoittaa eri asiaa eri ihmisille

"Perinteinen" tekniikka voi tarkoittaa yhtälailla sitä tekniikkaa, jolla kansallispuvut on perinteisesti tehty, kuin sitä tekniikkaa, joilla kansallispukujen esikuvat tehtiin. Tekniikassa on huikea ero, jos puhutaan vaikkapa 1950-luvulla tehdyistä kansallispuvuista. Oman lisänsä tähän tuo sitten 1970-luvun lopussa alkanut suuntaus, joka pyrkii palauttamaan kansallispuvun valmistamisen tekniikat esikuvien kaltaisiksi. Sitä on harjoitettu 35 vuotta, eikö sekin ole jo aika perinteistä?

Floderipitsiä käytetään tykkimyssyjen tykeissä. Se on nyplätty kolmessa osassa, ommeltu yhteen ja yhdistetty "luuksi" kutsuttuun kangaskaitaleeseen. Tykkipitseissä käytetään myös muita pitsejä ja joskus poimutettua batistia.

"Vanhempi versio" tarkoittaa useimmiten kansallispuvussa versiota, joka on kauempana esikuvasta kuin uudempi. Silti "uudempi malli" tai "uudempi versio" kuulostaa monen korvaan vähemmän "oikealta" kuin "vanhempi". Saati "wanha"... Kansallispukumaailmassa ei oikein voi tehdä yleistyksiä pukujen eri versioista. Esimerkiksi Sulkavan puvusta on olemassa ainakin kolme versiota. "Vanha Sulkavan puku" on hartuushameellinen ja harvoin nähty. Sille on kuitenkin esikuva toisin kuin "uudemmalle Sulkavan puvulle", joka on aikalailla kokonaan suunniteltu. Tästä uudemmasta on vielä olemassa sellainen versio, jossa työtapoja on muutettu lähemmäs esikuvia.

"Oikea"... En menisi käyttämään kansallispukuyhteyksissä kovin helposti sanaa "oikea", paitsi silloin kun puhutaan vasemman vastakohdasta. Kansallispuvun historiaan kuuluu monta vaihetta ja kaikkina aikoina tehdyt kansallispuvut ovat ihan oikeita. Motiivit ovat muuttuneet vuosien varrella ja nyt olemme tilanteessa, jossa meillä on rikas kanta kansallispukuja eri käyttötarkoituksiin ja tarpeisiin.

"Aito". Tähän törmää lähinnä myynti-ilmoituksissa, joissa myyjällä ei oikeastaan ole mitään aavistusta siitä, mitä hän on myymässä. Siinä yhteydessä "aito"-sana on niin tyhjä, että kaikuu. Noin muuten viittaan tuohon "oikea"-sanaan ja niputan aidon sen kanssa.

"Alkuperäinen". Tätä voi käyttää, jos siihen liittyy joku toimiva määre. Alkuperäinen voi viitata esikuvaan tai kansallispukuun. Olisin sanan kanssa varovainen ja pitäisin huolen, että kaikki keskustelijat käyttävät sanaa samassa mielessä. 

Kymin naisen kansallispuvun liivikangas on esikuvan mukaisesti ripsiksi kudottua palttinaa. Kude on ohutta karstalankaa.

"Kansanpuku" on ilman määreitä myöskin aika moninaisesti ymmärretty. Sarafaani ja feresi ovat kansanpukuja siinä mielessä, että nykyisiä sarafaaneja ja feresejä ei tehdä toistaen pukuhistoriallisesti jonkin tietyn aikakauden ja paikan pukuja. Toisaalta se, että niitä käyttävät muut kuin se alkuperäinen kansa (Karjalan ortodoksit Vienassa, Aunuksessa ja Raja-Karjalassa) riittää miusta tekemään siitä jonkin muun kuin kansanpuvun. Paitsi silloin jos käyttäjä on oikeasti Karjalan ortodoksi tai heidän jälkeläisensä ja hänen pukunsa on juuri omien juurien pukujen mukaisesti tehty. Mie täytän tuon jälkeläis- ja uskontomääreen, mutta miulla ei ole oikeasti hajuakaan, mitä kaikkia feresimalleja juuri Suojärvellä on käytetty.
Saamen puku on kansanpuku ja se on miusta erinomainen esimerkki siitä. Saamelaiset eivät halua meidän muiden käyttävän pukujaan, niillä on heille merkityksiä, joita me muut emme välttämättä edes ymmärrä ja heidän pukunsa elävät ajassa säilyttäen ne oleelliset piirteet, jotka tekevät siitä heidän kansansa puvun.
Kansanpuku-nimitystä kuulee joskus käytettävän myös ns. "pitäjänpuvuista". Ne ovat joskus "epäonnistuneita pyrkimyksiä kansallispukuun", jolloin esim. yhteys esikuvaan on liian löyhä tai sitä ei ole, esikuvat ovat kansallispukua ajatellen väärältä ajalta tai vaikkapa liian korkean säädyn vaatteita. Usein ne ovat ihan vain tietylle paikkakunnalle suunniteltuja pukuja, joiden tarkoitus on ollakin jotain muuta kuin kansallispuku. Kansanpukuja ne eivät kuitenkaan miun mielestä ole.

Sarafaaneja ja feresejä kutsutaan kansanpuvuiksi, mutta mihin saakka ne ovat niitä?

"Kansanomainen" on oikeastaan miusta hyvä sana ja käytän sitä itse. Siinä pitäisi kuitenkin varmistaa, että puhutaan samasta asiasta. Kun mie sanon kansallispukuyhteydessä "kansanomainen", tarkoitan jotain, mitä esikuvien aikakauden kansa olisi hyvin todennäköisesti tehnyt. Vaikkapa näin: "Tilkuttelu, eli kappaleiden jatkaminen saumoilla on kansanomaista" tai "pyrkimys leveisiin lanteisiin on hyvin kansanomaista" ja lempparini: "Kansanomaisessa työtavassa poikkeama mallikerrassa ei ole virhe. Taito on siinä, että osaa jatkaa niin, että poikkeama näyttää kuuluvan asiaan". Kansanomainen työtapa on usein paljon anteeksiantavampi kuin se, mikä kansallispukujen historian aikana on luotu. Siinä vaan pitää oikeasti tietää, mitä kansa olisi tehnyt. Sitä on valitettavasti hirmuisen vaikea oppia ymmärtämään, kun sitä ei oikein ole esillä. Kansallispuvut tehtiin pitkään ja tehdään osin vieläkin "paremmiksi" kuin esikuvansa.

Tarkistamattomia pukuja voi tehdä kansanomaisemmin, käyttäen kansanomaista kaavoitusta, materiaaleja ja työtapoja. Eli niitä, joita ollaan Kansallispukuneuvoston perustutkimuksesta ja tarkistetuista ja tutkituista puvuista opittu.

Sitten on "kansanomaisia pukuja". Siinä ollaankin sitten taas jo epävakaammalla alustalla. Kansanomainen on ehkä taas jotain, mikä ei ihan ole kansallispuku tai "vähän sinnepäin", moderneista kankaista tai ehkä koneellisesti tehty. Se voi hyvin olla myös jonkin toisen kansan juttuja, eri aikakaudelta kuin kansallispukujen esikuvat tai jotain muuta. Taas aika huteraa.

Kansanomaisessa työtavassa jokaisella pistolla on tarkoitus kiinnittämisen lisäksi myös koristaa. Ompeleita ei pyritä tekemään huomaamattomiksi vaan niillä nimenomaan näytetään taito ja ne toimivat tehosteina kuin farkkujen tikkaukset. Kuvassa on Jääsken naisen tarkistetun kansallispuvun mallipuvun hurstuthameen helman ompelua. Vrt. alempana oleva esikuva.

Mitä sanoja kansallispukujen yhteydessä sitten pitäisi käyttää?

Jos on varma, että kaveri ymmärtää termin samalla tavalla, niin toki saa käyttää mitä vain. Mie en ole ollenkaan sellaisessa asemassa, että miulla olisi oikeus päättää mitään virallisia termejä. Mie kerron kuitenkin, millaisia termejä mie käytän.

"Esikuva" on kansallispukukielessä kansallispuvun esikuva. Kansallispuvut perustuvat maalaisväestön juhlavaatteisiin ajalla n. 1700-luvun puolivälistä 1800-luvun puoliväliin. Kansallispukumielessä esikuva on siis se, mitä tiedämme tietyn alueen maalaisten juhlapukeutumisesta tuona aikana. Käytännössä esikuva voi olla museoon talletettu (tai jonkun yksityiskokoelmassa oleva) vaatekappale. Esikuva-aineistoon kuuluvat myös perukirjat, valokuvat ja maalaukset, joskin niiden kanssa täytyy olla aina kriittinen. Tai no, niin pitää niiden vaatekappaleidenkin.

Jääsken naisen kansallispuvun hurstuthameen esikuvan helmaa.
Tämä esikuvahame asustelee Kansallismuseon varastolla. 

"Kansallispuku" on pukukokonaisuus, joka on tehty enemmän tai vähemmän esikuvien mukaisesti. Kansallispukuja alettiin valmistaa 1800-luvun loppupuolella kansallisromantiikan aikana. Ensimmäiset mallit julkaistiin 1889, mutta jo sitä ennen oli valmistettu kansallispukuja. Kansallispukuja suunniteltiin erilaisista lähtökohdista, joskus kokonaan ilman esikuvia, joskus hyvinkin esikuvan näköiseksi. Pääasiassa puvut kuitenkin ommeltiin koneella. 1970-luvun lopulla heräsi kiinnostus juuriin ja esikuvien mukaisiin kansallispukuihin. 1979 perustettiin Suomen kansallispukuneuvosto, joka lakkautettiin 2010 ja toiminnot yhdistettiin Suomen kansallispukukeskukseen. Kansallispukuneuvoston aikana ja sen jälkeen "tutkitut uudet puvut"* on tehty mahdollisimman tarkasti esikuvien mukaisiksi. Tieto on kuitenkin lisääntynyt Kansallispukuneuvoston tekemän perustutkimuksen ansiosta valtavasti ja joitakin sen alkuaikoina tehtyjä pukuja ei luultavasti tehtäisi nyt ihan samalla tavalla.

Lavansaaren miehen uuden, tutkitun kansallispuvun sarkaviitan pääntien kirjonta on leikkisän epäsymmetrinen esikuvan mukaisesti. 

"Tarkistettu kansallispuku" liittyy edelliseen kohtaan. Kansallispukuneuvosto ja sittemmin Kansallispukukeskus myös tarkisti ja tarkistaa ennen sen aikaa tehtyjä kansallispukuja. Tästä olen kirjoittanut laajemmin täällä. *

*Usein ihan yksinkertaistuksen vuoksi kaikkia Kansallispukuneuvoston ja Kansallispukukeskuksen aikana koottuja pukuja kutsutaan tarkistetuiksi, vaikkei niistä olisi ollut aiempia versioita. Kansallispuvut.fi-sivustolla näitä kutsutaan mallipuvuiksi, mutta sekin on miusta vähän ongelmallinen termi. Sellaista napakkaa yhden sanan termiä ei valitettavasti ole.

Tätä tarkistusasiaa hämmentää vielä se, että meillä on liuta pukuja, joita on tarkistettu ilman että niitä on hyväksytetty virallisesti. Näitä ovat mm. 1980-luvulla kansallispukualan valmistajien ja alueellisten kansallispukuneuvojien koulutuksen yhteydessä "tarkistetut" puvut. Osa niistä on tarkistettu virallisestikin myöhemmin. Tällaisia epävirallisia tarkistuksia on tehty kymmeniä, esimerkiksi Sulkavan, Vehkalahden, Siikajokilaakson ja Saarijärven kansallispuvuille. Ne ovat eritasoisia ja joissain niistä on vain muutettu olemassa olevat vaatekappaleet kansanomaisemmiksi materiaaleiltaan, kaavoitukseltaan ja työtavoiltaan perehtymättä varsinaisesti esikuviin. Kaikkiin näistä epävirallisesti tarkistetuista puvuista ei saa ohjeita mistään. Ne ovat tekijänsä omaisuutta ja jos tekijä ei huolehdi niiden myymisestä, niitä ei "ole". No, ei kyllä saa kaikkia virallisesti tarkistettuja ohjeitakaan tällä hetkellä.

"Mallipuku" on tavallaan vähän sivuseikka, mutta selkeyden vuoksi kerron, jos et jaksa käydä lukemassa tuota "tarkistettu kansallispuku" -kohdan linkkiä, että mallipuku (tai kaksi) tehdään pukua tarkistaessa tai uutta pukua tutkittaessa ja se toimii mallina, jotta esikuvia ei tarvitse kaivaa esille aina, jos tarvitsee vaikkapa etsiä uusi materiaali markkinoilta poistuneen tilalle.

Jääsken miehen kansallispuku on "uusi tutkittu" puku, samoin Kivennavan naisen äyrämöispuku. Kuvassa olevat puvut ovat B-mallipukuja, eli tutkimuksen yhteydessä tehtyjä mallipukuja, jotka ovat tilaajayhteisön ja myyjän markkinointikäytössä. Kuva: Susanna Mattheiszen / Soja Murto

Muita päänvaivaa aiheuttavia kansallispukutermejä

"Teollinen" tai "ostokangas", "ostopitsi" jne. voivat kuulostaa jotenkin vääriltä tai huonoilta. Esikuvien aikaan oli kuitenkin niin, että ostotavaraa arvostettiin enemmän kuin kotikutoista. Vain varakkailla oli varaa käyttää rahaa ostokankaisiin tai -pitseihin. Ostomateriaalit saattoivat olla tehdasvalmisteisia eli teollisia, kuten verka, silkki, puuvillatylli, ostotyllipitsi ja monet nauhat. Myös käsityöläisiltä ostettiin mm. tykkimyssyjä myssymaakareilta, kenkiä suutareilta ja koruja korusepiltä.

Ostonauhoja ja nyytinkipitsiä Kuolemajärven naisen kansallispuvun vahvemmanvärisen esiliinan koristeena. Kuva on tavallaan poikittain, kuvan alareunassa on esiliinan sivu. Tämä esikuva asustelee Kansallismuseon varastolla.

Kansallispukuja tehtiin esimerkiksi Helmi Vuorelmalla puoliteollisesti. Nekin kankaat, jotka esikuvissa ovat käsinkudottuja, olivat näissä kansallispuvuissa kutomakoneella kudottuja ja monissa työvaiheissa käytettiin ompelukonetta. Pitsejä ja kirjontoja muutettiin niin, että niitä voitiin tehdä koneellisesti. Muutenkin pukujen ompelu koneella oli aika selviö, jota ei kyseenalaistettu. Vasta 1970-luvun lopulla, kun herättiin muutenkin esikuvien ja juurien suhteen, alettiin pukuja osittain valmistaa esikuvien mukaisesti käsin, ilman ompelukonetta. Nykyisin kansallispukuja valmistetaan sekä puoliteollisesti, että kokonaan käsin, esikuvien mukaisilla tavoilla.

Mie pyrin käyttämään "ostokamaa"-nimitystä (tai ostokangas, ostopitsi, ostotyllipitsi) niistä materiaaleista, jotka olivat esikuvien aikaan tehdastekoisia tai ammattilaisilta ostettavia.

Niistä kansallispuvuista, joita nykyisin valmistetaan osittain koneellisesti, käytän "puoliteollinen" -sanaa.

"Käsin ompelu" tarkoittaa kansallispukukielessä ihan oikeasti neulaa ja lankaa. Ei ompelukonetta.

Katesaumaa kansanomaisesti kansallispuvun paidassa.

Siinä nämä nyt tähän hätään. Puuttuuko jotain? Pidätän oikeuden lisäillä termejä, jos niitä mieleeni putkahtaa tai joku ehdottaa :)