Matkani Loistaville niityille

Tämä ei liity mitenkään kansallispukuihin. Tai no, kaikki liittyy kaikkeen, mutten edes yritä virittää tästä mitään siltoja. Tämä ei myöskään sisällä minkäänlaisia opastuksia tai ohjeita, ellet sitten satu olemaan vielä minuakin osaamattomampi neuleiden suhteen. 

Tämä on kertomuksen alku. Toivon, että kertomuksen loppu on onnellinen ja miulla jalassa omatekemät Loistavat niityt. Siihen voi mennä pari kuukautta tai kymmenen vuotta, kuka tietää. Tai voi olla, ettei sukkia koskaan tule, tulee säärystimet, joku muu neuloo ne tai joku saa ihanaa lankaa lahjaksi.

Kuva on varastettu Puikkomaisterilta täältä. Toivottavasti saan anteeksi, en pyytänyt lupaa.

Miehän en siis osaa neuloa. Tai juu, osaan luoda silmukat (ristikkäin, opin juuri sille nimen), tehdä oikean ja nurjan silmukan ja tiedän periaatteessa, miten tehdään palmikko, kirjoneule ja pitsineule. Olin puukässässä koko peruskouluajan, joten pakollisia sukanneulomisia en ole kokenut. Käsi- ja taideteollisessa neulottiin sekä käsin, että neulekoneella ja ilman maailman kärsivällisintä ja mukavinta neuleopea olisi jäänyt nekin vähät tekemättä. Sain tehtyä, mutten oppinut. Neulepinta on jostain syystä miulle käsittämätön. Jos miulta putoaa silmukka, ei ole ollenkaan selvää, että osaan poimia sen. Kädet väsyvät, puikot taipuvat ja kuolen tylsyyteen. En myöskään pidä neulepintaa mitenkään erityisen kauniina.

Olen tässä viimevuosina seurannut neulebuumin räjähdystä ja ajatellut, että koska hyviä ja ahkeria neulojia on niin paljon, niin eihän se mitään haittaa, että mie en osaa. Miulla on paljon ystäviä, jotka pitävät miut ja perheen villasukissa. Kaikki neulomisen tuomat hyvät puolet psyykelle saa myös näistä muista käsitöistä, joita mie onnekseni teen työkseni.

Toisten neulomissa villasukissa kelpaa tehdä omia käsitöitä.

Mitä sitten tapahtui? Tutustuin muutamaan lankavärjäriin ja heidän upeanvärisiin, tunnultaan jumalaisiin lankoihinsa. Koska houkutuksesta huolimatta lankavyyhtien ostaminen vain koristeeksi on vähän kyseenalaista sekä talouden että käytännöllisyyden kannalta, alkoi sisälläni muhia tahto tehdä langoista jotain. Tämä tahto törmäsi Facebookissa Puikkomaisterin sukkakirjan kuvaan. Selkeästi kansanperinteestä (oma tai naapurin, ihan sama) kumpuavat kuviot, herkulliset värit - miekin aloin nähdä neuleissa huikeaa kauneutta.

Voiko noita olla rakastamatta? Noita lankoja ja tuota naista! Kuva on Terhi Muukkosen, langat ovat Ilun Handun ja nainen on itse Ilona. Ilu on muuten myös muusikko. Samalla kun tilaat lankoja, tilaa levyjä, saat taustamusaa ja ehkä jopa alkaa tanssittaa niin, että saat taukojumpat samalla!

"Kirjoneule on kamalan vaikeaa". Siksi sitä vaan neulotaan kuolettavan tylsää ainaoikeaa (äläkä nyt loukkaannu, mie teen miljoonaa meditatiivistä, "kuolettavan tylsää" kässäjuttua vallan onnellisena), korkeintaan vähän raitoja, koska kirjoneule on kamalan vaikeaa. Sitten tajusin, että olen tehnyt niinikään "kamalan vaikeaa" kirjovirkkausta ymmärtämättä, että tein kirjovirkkausta. Sivujuonne: Anoppi opetti miut virkkaamaan, kun olin ehkä 20-vuotias. Sitten vain virkkailin. En oikein jaksa tehdä ohjeiden mukaan, joten sovelsin omasta päästä ja kokeilin, mitä voi tehdä. Tein mm. kirjovirkkausta. En tiedä vieläkään niiden virkkausjuttujen nimiä, joten ohjeiden seuraaminen on sikälikin hankalaa. 
Ajattelin sitten, että on sitä tehty vähän muitakin "kamalan vaikeita" juttuja. Hitaus ja ruutupiirroksen seuraaminen eivät ole miulle ongelma.

Eihän kukaan nyt aloita kirjovirkkausta siitä, että alkaa neuloa Loistavia niittyjä (no melkein aloitin, mutta kun ei ollut vielä lankoja, niin...). Niinpä, kun joulun alla taas bongasin Karjalaisen nuorisoliiton kirjoneulotun Käki-joulupallon, päätin tehdä sellaisen. Ekasta tuli ihan kamala. Alapuoli on muodoton möykky, puolivälissä sain jo ideasta kiinni ja yläpuoli on suhteellisen kelvollinen. Siitä tuli kamalan iso, enkä pidä neulepinnasta. Koska viisaat kyselevät/etsivät neuvoja ja mie en ehkä ole, vaihdoin pienemmät puikot ja tein toisen. Siitä tuli jo paljon parempi, mutta vieläkin miusta ruma. Löysin ne kohdat, joihin tarvitsen neuvoja.

Elämäni eka kirjoneule.

Kuva vähän hämää, oikeasti tämä on ihan kamala ja ihan kamalan suuri (vrt. miun käsi).

Se toka versio: pienempi ja sievempi, mutta ei mikään kaunotar vieläkään.
Miten nää muka täytetään niin, ettei tule paukamia?

Tilasin kirjastoon naapurikaupungista Puikkomaisterin sukkakirjan. Kuinkas ollakaan, siinä (ja sen neuvomissa linkeissä) vastattiin kaikkiin miun kysymyksiin sellaisella kielellä, jota miekin ymmärrän. Ei mitään neuleslangia, vaan ihmisten kieltä. Ei kummallista mystiseksi tekemistä, vaan suoria sanoja. Että vaikeusasteet kertovat enemmänkin siitä, miten kärsivällinen pitää olla. Ja jos miulla vielä jotain epäilyksiä oli, tämä sulatti miut: "Huomaa myös, että perinteisesti kuviot eivät välttämättä mene aina täysin "tasan" sukan takana keskellä, koska sukan kulloinenkin silmukkamäärä ei ehkä ole jaollinen kaikkien kuvioiden silmukkamäärällä, vaan silmukkamäärä on sovitettu hallitsevimpaan kuvioon. Heitot ovat kuitenkin pieniä, eikä niillä ole käytännössä merkitystä. Jos olet pedantti perfektionisti, tulet joka tapauksessa aina pettymään muiden töihin, eikä tämä kirja ole poikkeus ;-)" 

Kiusasin Ilua Facebookissa, sillä Handun hyllyllä ei ollut tuota ohuempaa sukkalankaa. Koska mie olen mie, halusin tietysti miun mieleisiä värejä, vaikka hämärästi tajuan, että ilman minkäänlaista kirjoneulekokemusta tässä voi käydä hassusti. Melkoisen veivauksen jälkeen (kiitos ja anteeksi, Ilu!) sain postipaketin. Aaaaaaaaaah! Tilasin myös ohjeen, sillä kirja piti palauttaa kirjastoon.

Handun lankoja <3

Langat tulivat perjantaina ja ehdin avata paketin ennenkuin piti lähteä reissuun viikonlopuksi. Melkein pakkasin ne mukaan, että saisin silitellä :D En sentään. Sunnuntai-iltana kerin pari ensimmäistä väriä - kahdelle kerälle kunkin, sillä olen ajatellut tehdä molempia sukkia yhtä aikaa (ja muutenkin kuvittelen, että näin on helpompi hahmottaa). Tunnen itseni sen verran hyvin, että toinen saattaa jäädä muuten tekemättä.

Olen yllättänyt itseni sillä, että päätin tehdä mallitilkun. Kahdesta syystä: ettei kirjoneulojan taipaleeni katkeaisi siihen, että tajuan tekeväni vääränkokoisia sukkia ja siksi, että halusin vähän harjoitella ja tasoittaa käsialaa. Asioita, joita ehdottomasti suosittelisin muille, mutten ollenkaan välttämättä tekisi itse. No, nyt tein. Hyvä niin. Miehen reaktio oli hupaisa, kun sanoin illalla, että käyn vielä vähän neulomassa :D Jouduin kysymään apua siihen tilkkuunkin, kun en ole moista tehnyt kuin ehkä silloin koulussa (en muista). Kysyin Ilulta, että pitääkö sekin tehdä renkaaksi ja tehdä siihen kirjoneuletta. Kyllä. Yllätyin siitäkin, miten nopeasti homma eteni. Kyllä kyllä, kyse oli pikkuruisesta palasta, mutta silti. Mielikuvani siitä, miten sormet pakottavina väännän silmukoita tuskan hiki valuen joutunee nyt väistymään. Ilahduin, että mallitilkussani on täsmälleen sama tiheys kuin ohjeessa sanotaan. Sitten myöhemmin ohjetta lukiessani tajusin, että miulla oli ohuemmat puikot kuin ohjeessa. No, ehkä se käy, että neulon niillä ohuemmilla puikoilla.

Käsiala heittelee, omani on hakusessa. Siinä kohtaa, joka tuntui luontevimmalta, on sama tiheys kuin ohjeessa. Hyvä.

Eilen illalla uskaltauduin sitten aloittamaan. Ensin luodaan silmukat, sitten neulotaan päärmeen sisäpuoli. Onneksi on Facebookin parviäly, sillä katselin samalla telkkaria ja sekosin laskuissa ja tajusin, etten osaa laskea kerroksia jälkikäteen. No, Facebookin parviäly ei ihan päässyt yhteisymmärrykseen tällä kertaa. Siksi täytyy keskittyä toisessa sukassa sen verran, että saan varmistettua tämän ja opeteltua, miten ne kerrokset lasketaan.

Olen hyvin kiitollinen Facebook-kamuilleni, jotka ovat olleet erinomaisen kannustavia ja avuliaita tämän kirjoneuleseikkailuni aikana. He saattavat tulla vielä kyllästymään, ennenkuin on valmista...

Laitoin tämän kuvan Facebookiin ja kysyin "Neulovat tyypit hei! Kuinka monta kerrosta miulla tässä on?" Toisten mielestä 7, toisten 6 ja opin, että se voi riippua siitäkin, että miten olen luonut silmukat. Sen tein sillä ainoalla tavalla, jonka osaan, eli kuulemma "ristikkäin". Ehkä menen mielenkiinnosta tutkailemaan, mitä muita tapoja on. Montako siun mielestä?
Nyt taidan tehdä toisen sukan tähän vaiheeseen, että voin varmistua kerrosmäärästä. 

Olen tutkaillut Puikkomaisterin suosittelemia linkkejä ja oivaltanut mm. sen, että pohja- ja kuviolankojen järjestyksellä on väliä. Tai siis sillä, että kummalta puolelta toista lankaa toinen otetaan. Aion kokeilla tätä lankojenpitelytapaa. 

Jos siulla on miulle jotain hyviä vinkkejä, teen mielestäsi jotain ihan kummallisesti tai haluat muuten vain tsempata tai kommentoida, niin ole kiltti ja tee niin. Kommenttilootaan mahtuu. 

Huomauttaisin vielä, että mie en ole saanut, enkä halua mitään taloudellista hyötyä näistä yritysten maininnoista. Mie olen löytänyt jotain ihanaa ja haluan jakaa sen teidän kanssanne. Nämä yrittäjät ansaitsevat kaiken hehkutuksen, mitä pystyn heille antamaan, sillä he ovat tehneet kovasti töitä asiansa eteen ja tarjoilevat meille hyvin kohtuullisen hintaisessa, valmiissa paketissa upeita lankoja ja ohjeita sekä erinomaista palvelua.