Karuja tosiasioita yrittäjyydestä

Nyt seuraa oksennuksellinen yrittäjyyteen liittyvää ikävämpää puolta. Tämä kumpuaa osittain käsityöyrittäjien blogeissa silloin tällöin käytävästä hinnoittelukeskustelusta ja osittain siitä ahdistuksesta, jota olen kokenut tässä yrittäessäni pitää kesälomaa. Pelkään, että joku loukkaantuu tästä, toivon, että ei. Tarkoitukseni ei ole loukata ketään eikä osoittaa ketään sormella. Jos kuvittelet tunnistavasi itsesi tekstistä, se toivottavasti antaa sykäyksen pienelle mietinnälle, mutta en puhu tässä kenestäkään yksittäisestä ihmisestä.



Ensin hinnoittelusta. Koska aika monella tuntuu olevan sellainen käsitys, että yrittäjät ovat rikkaita ja "firma maksaa" kaiken, niin aukaisen hiukan hinnoittelua. Tämä on sen luokan avautumista, että käteni tärisevät ja syke on korkea, koska NÄITÄ EI KERROTA ASIAKKAILLE! Uskaltaudun tämän nyt tekemään ja toivon, etten tule liian pahasti rangaistuksi.
Otan esimerkiksi verkkokaupassani olevan, myyntihinnaltaan 75 € maksavan kiilaferren:
Tarvikkeet ferreen maksavat keskimäärin 13 €. Siitä poistetaan alv 23 %, jolloin tarvikkeiden osuudeksi jää 10,57 €. Ostan kankaat usein matkoiltani tai tilaan verkkokaupoista. Tuossa hinnassa EI ole kangaskaupassa tai verkkokaupassa vietettyä aikaa eikä mahdollisia postikuluja eikä sitä aikaa, joka menee kankaiden kutistamiseen. Ne siis kuuluvat "yleiskustannukset" osioon.

Kiilaferren (sen 75 € maksavan) tekemiseen kuluu aikaa keskimäärin 3 tuntia. Työpalkaksi olen määritellyt 31,70 €.

Minä teen töitä kodin yhteydessä olevassa työtilassa, joten en maksa vuokraa. Tila on kuitenkin iso ja vie suuren osan talon lämmityskustannuksista. Työn tekemisestä tulee myös roskaa, kuluu vettä jne. Nämäkin kuuluvat yleiskustannuksiin. Samoin verkkokaupan päivitys, sähköposteihin vastaaminen, blogin ja nettisivujen päivitys, puhelimessa puhuminen, puhelinlasku, nettilasku, verkkokaupan ja nettisivujen maksut, työreissujen kulut ja niihin kulunut aika, pankin kulut (jotka ovat muuten yrittäjältä huomattavasti suuremmat kuin yksityisiltä, mie mm. maksan jokaisesta tilille tulevasta suorituksesta pankille - viitenumerolla tulevasta vähän vähemmän kuin ilman sitä tulevasta - samoin kuin jokaisesta maksetusta laskusta), yel-maksut, vakuutukset, tuotelappuset ja lippuset, mainokset, työkalut, hävikkitarvikkeet, pakkausmateriaalit, tulostin, kamera, tulostinvärit, tietokoneen kulut, tietokoneohjelmat, postissa käynti, siivoaminen, tarvikkeiden etsiminen markkinoilta (tämä vie nykyisin enemmän ja enemmän aikaa), tarjousten laskeminen, koulutusmaksut ja niihin liittyvät matka- ym. kulut sekä tietysti se raha, jonka turvin pitäisi pystyä viettämään kesälomaa ja mahdolliset sairaslomapäivät. Kiilaferre on täytynyt myös ideoida, kaavoittaa ja testata. Sitä täytyy markkinoida. Siitä täytyy ottaa valokuvat, jotka täytyy muokata ja lisätä verkkokauppaan (tämän haluaisin ulkoistaa). Unohdin varmasti monta, mutta saanette tästä käsityksen, että noita kuluja on paljon. Yleiskustannukset ovat kai yksinäisillä yrittäjillä yleensä tuollainen 30 - 90 % työpalkasta, minä olen toistaiseksi määritellyt omani 50 prosenttiin, mutta paine sen nostamiseen on kova. Yleiskustannusten osuus tuosta kiilaferren hinnasta on siis 15,85 €.

Tässä kohtaa nuo tarvikkeet, työpalkka ja yleiskustannukset lasketaan yhteen ja saadaan "omakustannushinta": 58,12 €.

Tuohon lisätään voitto, se on miulla 5 %: 2,91 €. Periaatteessa tuokin voisi olla yksinäisen yrittäjän yrityksessä tuossa yleiskustannuskohdassa, koska sinne se käytännössä menee.

Kun omakustannushintaan lisätään voitto, saadaan veroton myyntihinta, joka on 61,02 €. Ja verottajan iloksi lisätään tuohon vielä arvonlisävero 23 % eli 14,04 €. Verollinen myyntihinta on siis 75,06 €, jonka olen pyöristänyt 75 euroon.

Näitähän on oltava varastossa olemassa, että niitä voi verkkokaupassa ja tapahtumissa myydä. Kaikkia en välttämättä saa myytyä koskaan. Rahat ovat kiinni tarvikkeissa. Nämä ovat yrittäjyyteen liittyviä riskejä ja ne vaan on kannettava.

Jos nyt tiivistetään leikisti samaan päivään noiden kiilaferrejen teko ja tilaus, niin työpäiväni aikana ehdin suurinpiirtein tällaista: Luen sähköpostit ja vastaan niihin. Huomaan kahden tilauksen tulleen. Kirjoitan niistä ennakkolaskut ja lähetän sähköpostilla tilaajille. Kyttäilen verkkopankista, milloin suoritukset näkyvät tilillä. Olen etukäteen hankkinut ja kutistanut kankaat. Leikkaan kiilaferret ja ompelen ne (6 tuntia). Tulostan kuitit kiilaferrejen ostajille. Pakkaan kiilaferret lähtemään asiakkaille. Ajan postiin jonottamaan lähettääkseni kiilaferret. Päivitän verkkokaupan. Tuosta päivästä "palkkani" siis on 63,40 €. Siitä maksan henkilökohtaiset veroni. Sitten on ne päivät, kun palkkaa ei tule ollenkaan. Ne asiakkaat, jotka eivät maksa ajallaan, jonka johdosta joudun maksamaan omat laskuni luottokortilla ja niistä tietysti tulee korkokuluja. Ja paljon muuta.

No, nuo kiilaferrethän ovat miulla sivutuote. Pääasiassa teen tilauksesta kansallispukuja. Voin kertoa, että silläkään ei rikastu. En ole uskaltanut katsoa, paljonko peruspäiväraha on, koska voi olla, etten saa ihan sitä. Niillä käsityöyrittäjillä, jotka tekevät tuotteita myyntiin, rasitteena on näiden lisäksi sellaisia asioita kuin jälleenmyyjien provikat ja tietysti myös enemmän riskiä siinä, että tuotteita jää myymättä.
Käytännössä toki moni asia, joka nyt menee yrityksen kuluihin kokonaan tai osittain, olisi maksettava joka tapauksessa, joten sillä lailla tuota kannattavuutta on vaikea ihan tarkalleen laskea. Totuus on kuitenkin se, että kirjanpidossa viivan alle jäävä raha on miun omaa ja sinne viivan alle on minulla jäänyt vaihtelevasti alle 4000 eurosta 13 000 euroon vuodessa. Lisäksi teen opetushommia, jotka jatkavat leipääni keskimäärin 150 eurolla kuussa, mutta aiheuttavat myös kuluja.



Tiedän, että voisin saada tuon rahan osuuden suuremmaksi. Miulla on töitä jonossa yli vuodeksi (ja se on harvinaista yrittäjällä, uskokaa pois) ja alan olla ainoita kansallispukujen tekijöitä, joten voin jopa jossain määrin valita työni. Voisin paneutua siihen, kieltäytyä messutapahtumista, luennoista ja kursseista, olla kirjoittamatta blogia ja pitämättä kansallispukuryhmää-facebookissa ja Kansallispuku-foorumia netissä. Voisin vastata lyhyesti vain välttämättömimmän sähköpostissa ja puhelimessa kyselijöille, ohjata heidät muualle tai ottaa korvauksen käyttämästäni ajasta (tähän muuten menee yllättävän paljon aikaa). Mutta en halua. Mie haluan palvella asiakkaat ja ei-asiakkaat hyvin. Mie haluan levittää kansallispukutietoja ja -intoa. Mie haluan ensisijaisesti edistää kansallispukujen käyttöä, vaikka siitä ei miulle rahaa tulisikaan. Koska mieheni joutuu aika koville taloudellisesti tämän takia, voi olla että miun on pakko luopua tästä jossain vaiheessa. Toivottavasti ei kokonaan.


Tästä päästäänkin sitten toiseen harmilliseen asiaan: työajattomuuteen.

Yritän olla tässä kesälomalla. Koska puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni on sama lomalla ja työajalla (tähän olen vakavasti harkinnut muutosta), miulle tulee työpuheluita, -tekstiviestejä ja -sähköposteja. Niihin vastaaminen ei välttämättä hetkellisesti vie kauaa aikaa, mutta valitettavasti ne repäisevät ajatukseni takaisin töihin pitkäksi ajaksi. Muutenkin työstä irroittautuminen on vaikeaa ja yleensä miun on lähdettävä johonkin reissuun, että se kunnolla onnistuu - joskus ei silloinkaan. Vaikka rakastan työtäni, on siitäkin saatava huilia välillä. Sähköpostithan voin olla lukematta - paitsi että se ei sovi luonteelleni, miun on "pakko" lukea ne, koska muuten en saa rauhaa. Huono ominaisuus yrittäjälle.

Miulle ei tulisi mieleenkään soittaa vieraalle ihmiselle kahdeksan jälkeen illalla. Jos soitan jonkun ihmisen työasiaa, vältän myös viikonloppuja, sunnuntaita ainakin. Käytännössä yritän ajoittaa sellaiset soitot yhdeksän ja viiden välille arkipäiviin. Näin tekee myös suurin osa miun asiakkaista. Tai oikeastaan lähes kaikki.

Kun puhelin soi illalla yhdeksältä ja numero näkyy, mutta on vieras, tulee ensimmäisenä mieleen, että jollekin on tapahtunut jotain pahaa. Mutta ehei, miun puhelimeen tulee siihen aikaan tällaisia puheluita: "Minulla on äidin vanha kansallispuku, ostatko sen, missä sitä voi myydä, paljonko siitä voi pyytää" tai näitä: "Olen tässä viikon siivoillut komeroita ja törmäsin taas kansallispukuuni. Sille pitäisi varmaankin tehdä jotain ja aloin tässä miettiä sitä. Ei tällä asialla mikään kiire ole, kun tämä on roikkunut jo kymmenen vuotta, mutta minä nyt tässä mietiskelen..." PUHELIMESSA, JUMANKAUTA! Ja eipä voi taas "kurjaa nuorisoa" syyttää, nämä ovat aina ihan kypsään ikään ehtineitä naisia. Ja tiedätkö mitä? Mie en osaa olla tyly kenellekään pitääkseni omia puoliani. Mie palvelen asiallisesti ja ystävällisesti ja kerään vatsaani mustaa polttavaa sykkyrää.

Huomasin myös, että kesän tullen monet ovat ehtineet miettiä kansallispukuasioita, koska soittoja tuli paljon ihan asialliseenkin aikaan. Ne siedän ja harkitsen yhä vakavammin erillisen siviilinumeron hankkimista.

Kolmas kummeksuttava ja harmittava asia on työni mitätöinti. Tarkoitan tällä sitä, että vaikkapa tuota hintaesimerkin kiilaferreä halutaan kopioida. Se koetaan niin kalliiksi, että sitä ei ole varaa ostaa. No, näin voi olla. Se ei ole kenellekään mikään elintärkeä kapine, joten silloin täytyy olla ilman. Vaan ehei, sellainen halutaan tehdä itse. Ja mikäs siinä, olen avoimesti kertonut, että se on kiilasarafaanista muokattu. Olen myös tehnyt kiilasarafaaniin ohjeet ja kaavat, nehän voi ostaa ja siitä sitten muokkailla. Mutta eipä riitä eräille. Kiilasarafaanin kaavatkin ovat liian kalliit, miun pitäisi ojentaa ilmaiseksi valmiit kaavat ja vielä opastaa miten niihin tehdään yksilöllisiä muutoksia. Sitä samaahan voisi mennä ehdottamaan vaikka Ratialle tai Rintalalle. Tai, joku haluaa luoda ihan itse, eikä siksi halua ostaa valmiita ohjeita ja kaavojakaan. Minun pitäisi sitten vain olla tuntitolkulla käytettävissä ja antaa ilmaisia neuvoja. Tiedätkö, jos miulla olisi riittävästi rahaa eikä näitä tilaustöitä, niin tekisinkin niin. Olisin täysipäiväinen kansallispukuapulainen. Mutta kun miun pitäisi tästä omasta toimeentulostakin yrittää pitää huolta.

Jaksoitko lukea loppuun saakka turhautuneen kiukkuamiseni? Minua ei tarvitse mitenkään sääliä. Mie teen tätä siksi että haluan. Saan työstäni paljon enemmän kuin rahaa. Yrittäjyydessä on paljon hyviä puolia, jotka painavat vaakakupissa enemmän. Halusin kirjoittaa tämän kahdesta syystä: Ensinnäkin halusin näihin liittyvän pahan mieleni pois päiväjärjestyksestä ennen kuin palaan lomalta työn ääreen ja toiseksi en usko kenenkään mitenkään ilkeyttään arvostelevan hintoja tai soittelevan kummallisin aikoihin. Useimmat pahan mielen aiheuttavat teot johtuvat ajattelemattomuudesta ja ehkä joku alkaa tämän johdosta ajatella. Nyt vain toivon, etteivät puhelin ja sähköposti hiljene kokonaan tämän avautumiseni takia.



Johan helpotti :)

Tämän postauksen kuvat ovat lahjakkaan 17-vuotiaan Nana Timosen ottamia. Kiitos Nana!