torstai 8. joulukuuta 2011

Omituisuuksia

Tämä kirjoitus kuuluu niihin, joissa ei ole sanaakaan kansallispuvuista, sarafaaneista tai ylipäänsä mistään muustakaan älykkäästä, joten ohita vapautuneesti, jos niin tahdot!




Susannan työhuoneen Susanna antoi blogissaan lukijoille tunnustuksen,
jonka myötä täytyy kertoa viisi omituista ominaisuutta itsestään.

Susannan omien paljastusten sekä kommenttilaatikon perusteella kaikilla on hienoja omituisia tapoja ja ominaisuuksia! Lukekaa sieltä, hervottomia! Olen tässä yrittänyt miettiä ja kysyin mieheltäkin, mutta ei hänkään mitään keksinyt (tai uskaltanut sanoa, viisas mies kun on...). Jotain nyt kuitenkin, koittakaa kestää:

1. Suoristaminen.
Sohvilla lojuu ryönää, vaatteita ja leluja lattioilla, paperit ja lehdet vellovat ruokapöydällä merenä, jossa läppäri yrittää pysyä pinnalla, mutta taulut ovat suorassa! Näen, jos ne eivät ole ja monessa paikassa joudun ihan todella hillitsemään itseäni, etten mene suoristelemaan kylässä tai julkitiloissa tauluja ja seinävaatteita. Usein epäonnistun ja suoristan vaivihkaa. Luin sieltä Susannan työhuoneen blogin kommenteista, että joku vastaavan neuroosin omaava oli onnistunut pudottamaan jonkun valtavan seinävaatteen. Täytynee harjoittaa suurempaa itsehillintää.

Taululista on suoristajaneurootikon ystävä - jos se on suorassa!



2. Varpaat
Miulla on omituiset varpaat. Ukkovarvas ja kaksi seuraavaa ovat täsmälleen saman pituiset. Arvatkaapa, onko tämän muotoisiin jalkoihin olemassa kenkiä! Lisäksi varpaankynnet kasvavat kohti taivasta ja varpaat ovat kippurassa. Kuten rakas ystäväni M kerran lohkaisi: toiset on vaan laskeutuneet puusta vähän myöhemmin kuin toiset! Tuo kynsiasia on oikeastikin ongelmallinen, koska kynsiä ei voisi leikata liian lyhyiksi, etteivät kynsivallit tulehdu, mutta jos ne kasvavat yhtään pidemmiksi (kuten nyt kuvaushetkellä ovat), kenkä painaa niitä ja sukat repeytyvät ja nimettömän varpaan kynsi työntyy keskivarpaan sisään. Auts. Jos jotain itsessäni inhoan, niin noita varpaita.

Puuhun näillä pääsisi näppärästi, mutta kenkiin ne eivät sovellu.



3. Sorminautinto
Ei, nyt ei kyse ole siitä, mitä ajattelit, hyi hyi!
Kun (miehen) tukka on sopivanpituisella sängellä, tuollainen 1-2 mm pituinen ja sitä työntelee sormenpäillä kevyesti vastakarvaan, siis ihan pienellä liikkeellä niin, että hiusten latvapäät törmäävät sormenpäihin ja niitä ikäänkuin pyöritellään, tuntuu se sormenpäissä taivaalliselta! Parransänki on ihan liian kova ja karkea tähän, sen pitää olla pehmeähköä hiusta.

Aah.



4. Puhun, laulan ja torun itseäni ääneen.
Luulen, että tämä ei ole niin omituista, kuin ihmiset antavat ymmärtää. Olen pääasiassa yksin täällä töissä ja lauleskelen välillä kovaankin ääneen, mitä mieleen juolahtaa. Kommentoin radiojuontajille, varsinkin haukun heitä hölmöiksi, jos laukovat hölmöjä (ja sitten vaihdan kanavaa). Jos töllöilen jotain, niin purpatan ääneen siitä itselleni tyyliin: "Idiootti! Jos nyt kumminkii tehtäis tää kunnolla!" Teen samaa myös tuolla ihmisten ilmoilla, varsinkin jos hämmennyn jostain tilanteesta tai mokastani. Tajuan yleensä mumisseeni ääneen vasta jälkikäteen. Noloa.

5. Kirjoitan sormeen.
Tämä liittyy vähän tuohon edelliseen. Kun en voi sanoa ajatuksiani ääneen, huomaan kirjoittavani ne tai ainakin "painavimman" sanan kirjain kerrallaan etusormen kynnellä peukaloon. Esimerkkinä vaikka se, jos joku loukkaa minua ja esittää asian niin, että loukaantumisen osoittaminen näyttäisi lapselliselta, hymyilen ja vähättelen, että eipä tässä mitään, mutta sormissa vaan suhisee, kun kirjoitan "haistapaskahaistapaskahaistapaska"... Ja usein vielä "pyyhin" tekstin pois kirjoitettuani sen. Olen joskus miettinyt, että tekeekö tätä kukaan muu. Ja sitä, että tajuaako joku, että kirjoitan ja pystyykö sen lukemaan. Nyt kun paljastin tämän, täytyykin olla varovainen...  Ja nyt tuli myös mieleen, että tulkitaankohan se jonkinlaiseksi hermostumisen merkiksi - tai tavallaanhan se sitä onkin, mutta vähän mutkaisesti.

Todellisten ajatusten purkautumistie


Tähän olisi hauska saada kommentteja teidän omituisista ominaisuuksistanne! Lisäksi annan tämän tunnustuksen seuraaville blogisteille:


1. Second thoughts


2. Myrkyttären nurjempi puoli


3. Ti-ti-tyy


4. Nollavaimo


5. Ellisofia


6. Bonuksena Partapapalle, kun kerran kävi "pyytämässä" XD


Olkaatten hyvät :)

6 kommenttia:

  1. Jumalauta, onneks ei osunnu muhun. *Huokaee*

    VastaaPoista
  2. No, Partapappa, kun kerran puheeksi otit, niin annapa tulla :D

    VastaaPoista
  3. Heh, heh, heeee!!! Varsinkin tuo taulunsuoristushommeli on täälläkin verissä. Kiitos haasteesta, sopii minun täähän hetkiseen olotilaani oikein hyvin. Hieno homma, että sain blogisi auki noilla ohjeillasi, muuten se ei ole onnistunut. Eikös nuo kaikki muuten tuossa turvakysymuksessä ole eläimiä (HaravaHärkäKaivoAurinko? Ei vai!

    VastaaPoista
  4. Mie kerin kaikki valmiiksi jo KERILLÄkin olevat langat uudestaan mieleisilleni kerille. Sellaisille tasaisen pyöreille ja keskeltä purkautuville. Selittelen, että näin lanka juoksee paremmin ja on helpompi kutoa ja sitten ei kerät pompi ja ja ja ... Totuus on se, että Mummo, joka alkuaan on miut opettanu kutomaan (ja samalla sen "väärän" nurjan, jota kässäopet ovat epätoivoisesti yrittäneet saada juurittua miulta pois) keri aina itse omat lankansa. Silloin tosin oli käytössä enempi vyyhtejä, tiedän, mutta kuulen aina sieluni korvilla kuinka Mummo pajatti: "Kyl siun pitää ite omat keräis kerrii et sie muitten tekemii voi käyttää!"
    Tässä siis yksi salattu pahe tai erikoisuus.
    Toinen on tuo sama sänkitukan "kuumottaminen" - sitä en voi vastustaa! ("Sinullahan on hienosti leikattu tukka! Saanko hiukan kuumottaa päänahkaasi?")

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, KatriK :D Miun mies vetelee päänsä nykyään höylällä, joten olen pakotettu etsimään sorminautinnon nukkapintaisista kankaista, kun en kehtaa vieraitten ihmisten päitä alkaa nytkyttämään :D

    VastaaPoista

Kommentti! Ihanaa!