Ladies and gentlemen, mina damer och herrar, hyvät naiset ja herrat: Jääsken naisen tarkistettu kansallispuku

Lauantaina 20.9. Suomen kansallispukukeskuksessa kansallispuvun juhlapäivänä julkistettiin se, jota olen täällä pakertanut, mutta jota en ole voinut näyttää: Jääsken naisen tarkistettu kansallispuku. Ihana Susanna kävi kuvaamassa mallipukua, jonka vetäisin päälleni (shhh, ei kerrota kellee!). Naama on ehostamatta, mut onneks sie katsot pukua, etkä naamaa, jookos :D Huomautan myös, että näissä kuvissa miulla ei ole käsinneulottuja sukkia, itseasiassa sukkani ovat vähän turhan valkeat.

Kukapa ei haluaisi näin upeaa pukua?
Huntu, paita, paljinsolki, kostuli, hurstuthame, kudottu neulepitsihelmainen esiliina.

Jääsken naisen kansallispuku on ihka ensimmäisiä kansallispukujamme. Ensimmäisen pukumallin suunnitteli Theodor Schvindt ja se julkaistiin Koti ja yhteiskunta -lehdessä vuonna 1889.

Sittemmin Jääsken pukua on valmistettu hiukan eri näköisinä versioina, enemmän ja vähemmän kansanomaisin konstein. Kansallispuvun tarkistuksessa sitä ennen valmistetut kansallispukuversiot eivät missään nimessä lakkaa olemasta kansallispukuja. Ne ovat edelleen yhtälailla käyttökelpoisia juhlapukuja, eikä tarkistuksen tarkoitus ole mitätöidä, vaan rikastaa, täsmentää ja tuoda jotain lisää. Niin tässäkin tapauksessa.

Miulla on näissä kuvissa B-mallipuvun liivi ja sarkaviitta
ja niistä puuttuu vielä tässä vaiheessa hakaset. Niitä voit kurkata TÄÄLTÄ.
Huntu, paita, paljinsolki, liivi, tummansininen sarkahame, kudottu neulepitsihelmainen esiliina.

Pukutarkistuksessa mallipukuihin valmistettiin ilahduttava määrä osia: paita, sininen sarkahame, ruudullinen hurstuthame, liivi, nyytinkiesiliina, kudottu esiliina, jonka helmassa on neulottu pitsi, kostuli (kesäinen päällysvaate), sarkaviitta, neulotut sukat, paljinsolki, neidon päähine pinteli ja aikuisen päähine huntu. Koska kaikki jääskeläiset naiset eivät suinkaan pukeutuneet täsmälleen samalla tavoin, vaikka heidän puvuistaan tunnistettavat yleispiirteet löytyvätkin, on mahdollisimman monessa kohdassa jätetty puvun tekijälle tai teettäjälle valinnanmahdollisuus: sykerölaitteen nauhassa on variaation mahdollisuutta, esiliinan nauhan voi tehdä pidemmäksi tai lyhyemmäksi makunsa mukaan jne.

Kudottu esiliina. Esiliinoissa on samaa nauhaa, tässä se on irrallinen,
nyytinkiesiliinassa se ommellaan vyötärökaitaleeksi. Kummassakin nauhan pituuden
voi valita itse niin, että se sidotaan taakse tai niin, että se yltää sieltä vielä eteen
ja sidotaan essun päälle.

Kaikki nyt valmistetut puvun osat ovat yhdisteltävissä olemassa olevien Jääsken pukujen kanssa. Jos vaikka pukusi paita alkaa olla parhaat päivänsä nähnyt, voit tehdä uuden paidan tarkistetun mukaiseksi. Voit mainiosti täydentää pukua sarkaviitalla ja kostulilla ja vaihtoehtoisilla hameilla ja esiliinoilla, jolloin voit vähän tilanteen mukaan valita sopivan kokonaisuuden.

Huntu, paita, paljinsolki, sarkaviitta, hurstuthame ja nyytinkiesiliina.

Puvut eivät synny ilman tekijöitä, eikä kukaan yksin tällaiseen pysty. Kansallispukukonsultti Taina Kangas vastaa käytännön järjestelyistä ja on yhdessä tutkija, puvun asiantuntija Leena Holstin kanssa valinnut käytettävät esikuvat ja ottanut niistä muistiinpanot. Taina tekee myös ohjeet ja kaavasarjat pukuun. Tämän puvun ohjeissa otetaan ensi kertaa käyttöön haastavuusaste-luokitus. Jokaisessa kankaassa ja puvun osassa on luokiteltu, miten vaikea se on tehdä. Se auttaa tekijää ja kurssin ohjaajaa siinä kohtaa, kun mietitään mitä tehdään itse ja mitä teetetään ammattilaisilla. Tuula Pärnänen kutoi kaikki muut käsinkudottavat kankaat, paitsi sarkaviitan paksun saran. Hän kutoi myös hameiden vyötärökaitaleiden nauhat. Tämän puvun hurstuthamekangas ja molemmat esiliinakankaat ovat erittäin haastavia kudottavia. Helena Hämäläinen kutoi nauhat esiliinoihin ja sykerölaitteeseen. Marjo Vainio neuloi sukat ja esiliinan helmapitsin. Pukutarkistuksen yhteydessä toteutettiin myös jääskeläiset juhlasormikkaat, joiden mallikappaleet Marjo myöskin neuloi. Sormikkaita ei liitetty mallipukukokonaisuuteen, mutta niitä voi ihan hyvin käyttää puvun kanssa. Annikka Eilola nypläsi nyytinkiesiliinan nyytingit, eli karjalaiset pitsit. Nyytingit ovat yleensäkin haastavia, nämä ovat ihan supervaikeat tiiviytensä vuoksi ja siksi, että osa langoista on villaa. Paljinsoljen pukuun valmisti Johanna Rantalainen. Koruun ei tietääkseni tullut muutoksia siitä, mitä Seppo Reponen on jo aiemmin valmistanut. Liivin ja sarkaviitan hakaset teki Kurkipellon pajan Ville Hyvönen - tai ymmärtääkseni yhteistyö pariskunnan välillä on vahvaa, Hannele Maahinen ei liene ihan osaton tässä työssä. Kirjonnat, ompelutyöt ja sarkaviitan saran tein mie. Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä Raija Mattelmäki, joka vastasi kustannuspuolesta, mikä ei ole vallan pieni osuus ollenkaan!

Voi, miten mie rrrrrakastan tuollaisen piiperryskirjonnan tekemistä!

Huntu on puvun osa, joka aiheuttaa ehkä eniten keskustelua: "onko sitä pakko käyttää", "se on niin hankala", "se ei pysy päässä", "se on kuuma", "se on ruma". Suurhunnut, kuten tämä Jääskenkin, ovat olleet vähän "puoliksitutkittuja" ja niiden alle on väsätty jos jonkinmoisia sykeröitä. Esikuvien aikaan sykeröt tehtiin osittain irtonaisiksi, osittain niihin käytettiin hiuksia. Niiden sisällä saattoi hiusten lisäksi olla pajunvitsaa, lankaa, rautalankaa jne. ja ne päällystettiin tiukkaan kierretyillä nauhoilla.

Huntu sidotaan sykerölaitteen päälle.

Jääsken pukutarkistuksen yhteydessä näimme mahtavan kattauksen sykerölaitteita ja huntuja Jääskestä ja lähitienoilta. Ne kaikki olivat hitusen erilaisia. Huntujen ja sykerölaitteiden keskinäinen suhde ei ollenkaan välttämättä ollut selvä. Hunnut eivät olleet kiinni sykeröissä, vaan talletettu erillään.

Eräs Jääskestä talletettu huntu Suomen kansallismuseon kokoelmista.

Otin asiantuntija Leena Holstin hyväksymänä hunnun valmistukseen sellaisen otteen, että kaikki tähän saakka tehty sysättiin syrjään. Katsoin asiaa ihan uusilla silmillä. Huntu- ja sykerölaiterepertuaari vakuutti miut siitä, että tapa oli oikea. Valmistin sellaisen sykerölaitteen, joka pysyy napakasti ja mukavasti päässä. Muotoilin hunnun sen päälle niin, että kaikilla laskoksilla ja muodoilla on joku järkevä tehtävä. Hyvin oleellinen oivallus oli se, että Jääsken hunnun ominaispiirre "koirankorvat", jotka on kansallispukujen huntuihin toteutettu erittäin monilla tavoilla, ovat itseasiassa seurausta siitä, että huntukangas kiertää sykerölaitteen kierretyt päät ja lukittautuu sykerölaitteen ja pään väliin. Luulen, että nämä erilaiset tulkinnat juontavat juurensa siitä, että tähän mennessä huntuja on tulkittu erillään sykerölaitteista.
Me kaikki kansallispukuasiantuntijat hämmästyimme ja ilostuimme, sillä nyt syntynyt huntu on keveä, se pysyy napakasti päässä, eikä häiritse eloa ja oloa ollenkaan!
Elämän helpottamiseksi ompelin hunnun muutamalla pistolla sykerölaitteeseen kiinni, jolloin se on mahdollista pukea yksin, joskin lämpimästi suosittelen, että toinen henkilö asettelee takaosan kangaspaljouden kauniisti.

Huntu, paita, sarkaviitta, hurstuthame ja nyytinkiesiliina.

Puvun työohjeet ovat vielä tekeillä, niitä joudumme odottamaan vielä vuoden verran. Koska tätä pukua on tehty useampi vuosi, ei sitä tuosta vain selitetä yhdessä blogikirjoituksessa. Mutta monessa blogikirjoituksessa kyllä, joten tämä sarja jatkuu, pysy kuulolla :)

Nyytinkiesiliinaa ja hurstuthametta.

Julkistuksen jälkeen olo oli helpottunut ja iloinen.

Puku oli puettu miulle ja Käsityön museon Jaanalle, miun osakseni tuli esittää neitoa,

siksi miulla on pinteli päässä. Ja tuo on sitten virallinen hiustyyli pintelin kanssa :P

Haluan ihan erikseen alleviivata, että kaikki mikä on kirjoitettu tai

mikä näkyy kuvissa, ei ole absoluuttisesti oikein tai totta. Ei edes virallisessa julkistuksessa nähty. 

Tämän ikäinen nainen EI siis kulje pintelissä, oli siviilisääty sitten ihan mitä tahansa.

P.S. Tässä vielä linkki taannoiseen kirjoitukseeni siitä, miksi pukuja tarkistetaan.

Puotia ja harrastuksia

Olen odottanut Folkjamin rantautumista tänne meidän nurkalle siitä saakka, kun kehittivät sen. Viime viikolla vihdoin pääsin koittamaan! Miehän käyn zumbassa ja suureksi ihmeekseni hurahdin siihen täysin. Eka Folkjam-tunti oli pikkuisen turhan helppo, olisin kaivannut vähän enemmän haastetta, mutta uskon että tässä syksyn mittaan sitäkin tulee ihan riittävästi. Helppous voi johtua siitäkin, että miulla on "tää hämärä tanhumenneisyys ja pirtanauhaa piirongis" (lainaus Virkkukoukkuselta :) ), joten askeleet ovat jossain syvyyksissä tallessa. Hauskaa oli joka tapauksessa ja virkistävää vaihtelua zumban lattarirytmeille. Suosittelen lämpimästi!

Olen nyplännyt joskus käsi- ja taideteollisessa pari 10 cm pätkää ja todennut silloin, että eipä ollut miun laji. No, tässä kymmenen vuoden aikana on muuttunut aika moni asia miun lajiksi ja kärsivällisyys kasvanut vuoren verran. Osaisin varmaan harjoitella nypläämistä itseksenikin, mutta kun teen täällä kotona töitä, niin sitten harrastaessa on sellainen olo, että kun kerran tekee jotain, niin pitäisi tehdä niitä töitä. Niinpä menin työväenopiston kurssille. Kaikenlaisten päällekkäisyyksien takia pääsin sinne ensimmäistä kertaa eilen. Sain aikaiseksi tämän:

Se on n. 1,5 cm leveää, muistaakseni "kuuden parin uttia". Samaan pätkään kokeilin kolmea vähän erilaista juttua. Tuo kuvan oikea reuna on aloituspää, siinä on tuollaiset pienet pykälät kummassakin reunassa. Sitten tein vähän matkaa niin, että neula laitetaankin solmun toiselle puolen ja silloin reunoista tuli "suorat". Ja loppupätkässä on jätetty toisesta reunasta yksi pari pois. Hauskaa, addiktoivaa ja hartiat tappavaa touhua! Ihan muuten vaan en tuonne mennyt. Tässä työrintamalla on sen verran kaikenlaista kivaa viritystä, etten edes kaipaa uusia haasteita. Haaveilen tekeväni joskus maailmassa itselleni Kivennavan äyrämöispuvun mahdollisimman kokonaan itse. Kun nyt aloitan tuon nypläämisharjoittelun, niin ehkä parin vuoden päästä olen siinä vaiheessa, että käsialani tyydyttää itseäni ja voin tehdä nuo pitsit. Nyplääjiäkään ei mahdottomasti ole, joten kukapa tietää, mitä tästä vielä poikii!

Kivennavasta puheenollen, ensi viikolla pitäisi aloitella asiakkaalle Kivennavan paitaa. Tuo rekko on suuritöinen, mutta itseluottamukseni kasvoi Kuolemajärven rekon myötä niin, ettei haaste hirvitä. Paljon aikaa ja valoa, niin eiköhän tuo synny.

Tilasin nettisivujeni tekijältä verkkokaupan ja ihmettelin, kun siitä vaan ei tule ilmoitusta, että olisi valmis. Viime viikolla sitten seikkailin sivujen hallinnassa ja huomasin, että sehän ON auki! Miulla on siis nyt netissä Puoti! Siellä on vielä vähän tyhjää, mutta yritän tässä mahdollisimman nopeaan tahtiin saada tuotteet sinne "hyllyille". Kuvaaminen, mittaaminen, laskeminen ja verkkokauppaan näpytteleminen ottaa aikaa. Assistentti olisi kiva...

Tuon Puodin laitteleminen, kurssien valmistelu ja kaikenlainen paperityö on viime viikkoina vienyt lähes kaiken työaikani - ja vähän ylikin (tai no, miten se mitataan, yrittäjät ovat kuulemma aina töissä...). Jossain väleissä ehdin ommella Vehkalahden tykkimyssyn. Se on samanlainen kuin Virolahden myssy ja tehtiin tästä samasta nauhastakin, joten enpä ota uutta kuvaa. Pitsi on erilainen, floderi sekin, mutta ehkä "oikea floderi" kun Virolahdessa on jokin sovellus. Hmm... olen siis nyplännyt tuon pienen pätkän ja nämä ovat miulle aika hepreaa vielä :D Molemmat floderit nypläsi Annikka Eilola.

Eilen tein pienet muutokset sielunlämmittäjän kaavaan ja vein sen kopioitavaksi! Kohta niitä ja ohjeita saa!

Lauantaina on Jyväskylässä Kansallispukukeskuksessa Kansallispuvun synttärit. Siellä esitellään Kuolemajärven tarkistettu kansallispuku ja me tekijätkin olemme vähän äänessä (pitää kai vähän miettiä, että mitäs sitä puhuis). Sitten on kansallispukutarvikkeiden myyntitori, jossa mie olen Alavan Tarjan kanssa myymässä kaikkea, mitä meidän nurkista löytyy! Siellä on kiilaferrejä, kankaita, hyllyjen kätköistä löytyviä pieniä tarvikkeita, sarafaaneja, suhaita, sielunlämmittäjän ohjeita ja kaavoja, nauhoja, neuloja, lankoja, tärkkiä... Kansallispukuklinikkaa, kansantanssiesityksiä, keskuksen ja museon näyttelyt... katso linkistä tarkemmin!

Kesäjuhlahumua ja Suuri Julkistus

Karjalaiset kesäjuhlat Turussa viikonloppuna olivat hienot! Tosin näin vain Karjalaisen torin ja Kuolemajärven julkistuksen... Olimme siis Karjalaisella torilla myymässä ja pitämässä kansallispukuapteekkia, siis opastamassa pukujen huollossa, käytössä ynnä muussa. Kansaa oli liikkeellä runsaanlaisesti ja tällä kertaa myös ostavaa kansaa, mikä on aina hyvin ilahduttavaa, kun pakkaa pari päivää, ajaa lähes 1000 kilometriä ja sitten purkaa pari päivää tavaroita ;) Tori oli sisätiloissa (jes!), vilkkaalla, sopivalla paikalla (jes!), toripaikka oli mukavan tilava (jes!) ja homma toimi kiitettävästi! Lämmin kiitos kaikille osastollamme vierailleille!

Kuolemajärven kansallispuku julkistettiin lauantaina käsityönäyttelyn avajaisissa. Oli merkillinen tunne katsoa sitä pukua nyt toisen ihmisen päällä ja vähän kauempaa. On se kaunis! Noin ylipäänsä kansallispukujen valmistuksessa tarvitaan paljon tarkkuutta, aikaa, kärsivällisyyttä, valoa ja hyvät silmät. Kuolemajärven rekkopaidassa näitä tarvitaan potenssiin 3. Turussa työväenopistossa alkaa taas syksyllä kansallispukukurssi ja siellä voi valmistaa itselleen myös Kuolemajärven puvun. Suhtaudun tähän vähän jännityksellä, koska tiedän, että sitä rekkoa ei ihan jokainen pysty valmistamaan. En halua pelotella ketään olemaan yrittämättä. Usein juuri se, joka ajattelee tekevänsä jotain ihan tuosta vaan, eikä näe työn haastavuutta, kompastuu, kun taas se, joka suhtautuu työhön kunnioituksella ja tiedostaa epäonnistumisen riskin, saattaakin tehdä ensiluokkaista työtä! On hyvä kuitenkin tietää, että tässä on toinenkin tie, josta selviää rahalla: rekon voi teettää. Kuten voi koko paidan tai koko puvun.

Toivon sydämestäni, että Kuolemajärven puku ei hautaudu. Toivon, että sitä markkinoidaan hyvien, iloisten kuvien avulla. Sellaisten, joista näkee puvun muuntuvuuden ja kauniit yksityiskohdat sekä sen pirteän terhakkuuden, jonka "hepsankeikka" hurstuthame tuo. Toivon, että mikä taho pukua sitten alkaakin myydä, huolehtii siitä, että puvun tarvikkeita on saatavilla ja lankojen ja tarvikkeiden kadotessa markkinoilta etsii ja kokeilee uudet tilalle.

Kansallispukukonsultti Taina Kangas auttaa kostulia mallille. Kansallispukuraadin puheenjohtaja ja tässä pukutarkistuksessa asiantuntijana toiminut Leena Stenberg kertoo tarkistuksesta.

Pahoittelen kuvien epätarkkuutta, otin ne zoomilla aika kaukaa ja taisi käsikin vähän täristä ;) Tässä vielä muutama aiemmin otettu kuva, joissa kuvaajana Riikka Lempiäinen:

Mallipuvussa on valkeat sukat. MIulla oli tässä punaiset, kun en valkeita omista ;)

Vahingossa sattui niin, että tämän "hempeän" essun nuo kasveilla vaaleanpunaiseksi värjätyt nauhat ovat ihan saman väriset, kuin yksi kostulin kirjontalangoista!

On se ihana, ei voi mitään <3

Lisäys: Tuota mallipuvun tekemistä kirjoittelin blogiin silloin, kun se oli vielä täällä.

Nyytinkejä ja ripsiraitoja

Näistä tulee Ruokolahden essu. Upeat nyytingit nypläsi Annikka Eilola ja essukankaan kutoi Tuula Pärnänen.

Kangasosat on päärmätty, seuraavaksi alan aivia nyytinkejä väleihin. Aurinko houkuttelee pihalle, mutta koska keväinen sää on oikukas ja tuuli aiheuttaa niskakivun, tyydyn katselemaan kaunista keliä ikkunan läpi. Ihanaa ommella luonnonvalossa!