Ikaalisten naisen tarkistettu kansallispuku

 Ikaalisten naisen tarkistettu kansallispuku julkistettiin 3.10.2020 Suomen käsityön museolla Kansallispuvun juhlapäivän yhteydessä.

Pukuhanke on kestänyt ihan kaikkiaan 5 vuotta ja mie olen ollut siinä mukana reilut 2 vuotta. Vuonna 2018 miulta ja muilta tekijöiltä pyydettiin tarjousta mallipukujen valmistuksesta ja silloin pääsimme tapaamaan esikuvia, jotka on tallennettu Kansallismuseoon.

Pukuhankkeen tilaajayhteisö on Ikaalinen-Seura yhteistyössä Ikaalisten Kalevalaisten Naisten kanssa. Tätä, kuten kaikkia pukuhankkeita, johtaa Suomen kansallispukukeskus ja sen kansallispukukonsultti Taina Kangas. Kansallispukuamanuenssi Marja Liisa Väisänen on aina mukana hankkeissa myös järjestämässä, kuvaamassa ja hoitamassa yleisiä käytännön asioita. Tainan napakassa otteessa ja Marja Liisan hellässä huomassa hankkeet edistyvät ja puvuista tulee priimaa.

Ikaalinen-Seura Helena Pesosen johdolla on tehnyt upeaa työtä pukuhankkeen parissa. He tekivät hankkeeseen liittyen videon, järjestivät koulutuksia, joissa tutustuttiin puvun osiin ja kokeiltiin valmistuksen yksityiskohtia. Yksi koulutus on vielä tulossa marraskuussa. Pukua on myös pidetty esillä koko hankkeen ajan sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #Ikaalistenkomearaitainen ja #Ikaalistenpukutarkistus. Tässä hankkeessa on ollut vahva ja selkeä sävel ja sitä kautta mukavaa olla mukana.

Jos haluat lisää tietoa siitä, mikä ihmeen tarkistus, niin lue tämä.

Esikuvien tapaaminen on aina ihanaa. 

Röijyn kangas on ripsimäiseksi kudottua palttinaa. Samaa flammulankaa on käytetty kahdella tapaa. Loimi on puuvillaa ja kude kertaamatonta karstavillaa. Edessä on erikoinen, vino kappale. 

Punainen liivi on ripsimäiseksi kudottua palttinaa. Kapeat flammuraidat tuovat kankaaseen eloa. Se on lyhyt ja vähän tuollainen "pienemmän ihmisen vaate". 

Hame on ihanan rouheaa parkkumia. Esiliinan alle jäävä osuus on kudottu erilaiseksi kuin muu hame.

Koristeellisen paidan 8 mm leveässä rannekkeessa on nirkot, 2 tikkipistoriviä ja ronkkausraita.

Koristeellisen paidan kauluksen päät on edessä yhdistetty ommellulla pitsillä.

Taskuun on käytetty käsinkudottuja kankaita ja se sidotaan vyölle pirtanauhalla.

Yksinkertaisempi paita on juuri sitä: yksinkertaisempi. Se sopii erityisesti röijyn alle, mutta sitä saa toki pitää myös liivien kanssa.

Vihreän liivin kangas on rouheaa parkkumia, jossa on flammuraitoja. Körtit ovat terhakkaat. Liivissä on edessä erikoinen, vino kappale, samantapainen kuin röijyssäkin.

Esiliinakangas on pellavaloimeen puuvillalla kudottu ja siinäkin on flammuraitoja.

Tykkimyssy on mustalla, palttinasidoksisella silkillä päällystetty. Kirjonnan värit ovat jo kadonneet, mutta sama myssy on aiemmin toteutettu Kankaanpään kansallispukuun ja värit otettiin sen ohjeesta. Kuvat siltä ajalta ja nyt todistavat erinomaisesti, miten jopa optimaalisissa oloissa säilytetyt esineet hiljalleen katoavat itsekseen. Erityisesti silkki.

Pukuhankkeessa valmistetaan kaksi mallipukua. Toinen menee Suomen kansallispukukeskukselleja toinen tilaajayhteisölle. Meitä tekijöitä on tässä hankkeessa ollut mukana neljä.

Julkistustilaisuus Suomen kansallispukukeskuksessa 3.10.2020. Eturivissä vasemmalla mallipuku kahdella mallilla, keskellä kansallispukukonsultti Taina Kangas ja oikealla kaksi puvun aiempaa versiota. Laitimmaisena oikealla on Helena Pesonen, joka toimi hankevastaavana. Takarivissä vasemmalta mie, Tiina Lajunen, Minna Koskinen ja Ville Maahinen.
Kuva: Inga Pihlhjerta

Ville Maahinen Kurkipellon pajalta teki pukuun kaksi levyriipusta. Me emme tavanneet hankkeen aikana, valitettavasti, vaikka muiden tekijöiden kanssa olimme yhteyksissä. Levyriipukset ovat upeat ja onneksi saatiin Ville kuitenkin julkistukseen.

Ikaalisten levyriipukset. Tekijä: Ville Maahinen. Kuva: Hannele Maahinen.
Kuva on otettu Keski-Suomen tarkistamattoman puvun hameen päällä.

Tiina Lajunen Lajulan kangastuvalta kutoi parkkumit eli vihreät liivikankaat ja hamekankaat sekä essukankaan. Tiina on myös erikoistunut värjäyksiin ja sitä urakkaa hänellä tässä hankkeessa riittikin. Tiina sitoi kaikki flammut ja värjäsi ne, sekä kaikki puvun kankaisiin tarvittavat, lankakartoista puuttuvat sävyt. Tiinan sitomia flammuja oli ilo kutoa, ne ovat täsmällisiä, mikä helpottaa kutojaa suunnattomasti. Tiina myös teki valtavasti työtä esiliinakankaan flammujen kanssa ja haastavan esiliinakankaan kudonnan kanssa ja onnistui vaikeuksien jälkeen loistavasti. Sanoin Tiinalle julkistamistilaisuudessa, että tämä lienee se tämän alan korkeakoulu, nämä "oppirahat" siis ja opintotuki on lähinnä henkistä tukea kollegoilta. 

Taustalla esikuvahame, etualalla Tiinan kutomaa kokeilua.

Minna Koskinen ompeli hameet, esiliinat, liivit, röijyt ja taskut sekä kutoi taskujen nauhat. Siinä on ollut iso urakka, sillä liivien ja röijyjen kankaat ovat ompelijalle haastavia, vaatteisiin tulee paksuja saumoja, joissa sormet ovat kovilla, oikean istuvuuden hakeminen vaatteisiin ei ole ihan yksinkertainen asia, nappien teko on ongelmallista kankaan purkautuvuuden takia ja aikatauluasioiden vuoksi Minna joutui tekemään viimeisellä viikolla loputtoman pitkiä päiviä. Haasteista huolimatta Minna onnistui upeasti ja kaikki oli valmista silloin kun piti.

Minna pukee mallia julkistukseen.

Mie sain kutoa röijykankaat ja punaiset liivikankaat, ommella kaikki paidat ja valmistaa tykkimyssyt. Lisäksi mie teen vielä ohjeet ja kaavasarjat pukuun. Sitä urakkaa olen aloitellut kyllä, mutta sen voi kunnolla aloittaa sitten, kun puku on hyväksytty Kansallispukuraadissa. Se tehdään yleensä ennen julkistamista, mutta korona on sotkenut näitäkin aikatauluja ja tuonut oman haasteensa koko pukuhankkeelle, joten siksi tällä kertaa näin.

Mie pääsin tekemään lemppariasiaani eli ronkkausta.

Tykkimyssyissä on ihan oma pohja ja erikoisuutena palttinasidoksisen silkin lisäksi se, että takaosan laskokset kääntyvät keskelle päin.

Punaisten liivien kangas.

Röijyjen kangas

Koristeellisen paidan kauluksen päitä yhdistää ommeltu pitsi.

Yksinkertaisempi paita on hillitty, mutta lumoava. Pääntie on hyvin kauniin muotoinen.

Tykkivaihtoehdot ovat frimodiglai ja ostotylli. Tässä tärkkäystä.

Tykit kuivumassa muotoon.

Nyssäköiden kanssa Vantaalla kokoelmakeskuksella, Tiina ja mie.

Röijyprotojen sovitusta. Tätä hommaa on luvassa vielä paljon, kun sarjon kaavat. 
Kuva: Minna Koskinen.

Vaikka näitä pyöritellään, tehdään, työstetään, vertaillaan ja ahkeroidaan, niin me kaikki näemme valmiin kokonaisuuden oikeastaan vasta julkistamistilaisuudessa. Ja upealtahan se jälleen näyttää! Paitsi nämä pimeät kuvat...

Ikaalisten naisen tarkistetussa kansallispuvussa on siis 2 paitaa, hame, esiliina, tasku (jonka voi tehdä valitsemistaan puvun liivi- ja röijykangastilkuista), 2 liiviä, röijy, tykkimyssy ja kaksi tykkiä. Puvun kanssa voi käyttää silkkihuivia. Eli se voi näyttää monenlaiselta, ihanaa!

Tässä on Ikaalisten puvun eriaikaisia versioita ja myös Ikaalisten miehen puku. Saataisiinkohan sekin tarkistettua?

Kansallispuvun juhlapäivä ja Ikaalisten puvun julkistamistilaisuus striimattiin, minkä toivon olevan pysyväksi jäävä tapa. Striimauksen voi katsoa tuolla, ohjelma alkaa vasta kohdasta 32:30.

Miun osalta homma jatkuu siis puvun ohjeiden ja kaavojen teolla. Olen onnellinen ja kiitollinen, että olen saanut olla mukana tässä hankkeessa. Kiitos Ikaalinen-Seuralle luottamuksesta ja hyvin hoidetusta hankkeen läpiviennistä. Kiitos Taina Kankaalle ohjauksesta ja yhteistyöstä ja tätähän me vielä jatkamme ohjeiden ja kaavojen osalta, sillä Taina on niiden tekemisen mestari. Lämmin kiitos rakkaille kollegoille ja ystäville Tiinalle, Minnalle ja Villelle. Kanssanne on ilo tehdä töitä ja jakaa onnistumiset ja takkuamiset, toisiamme tsempaten ja autellen.

Voi, mikä juhla!

Kansallispukukeskuksessa vietettiin eilen Kansallispuvun juhlapäivää. Ohjelmassa oli kansallispukutarvikkeiden myyntitori, pari luentoa ja pukunäytös. Ennen juhlaa joukko kansallispukuisia räväytti flash mobin kävelykadulla ja Sokoksella.

Miun päivä oli yhtä hulinaa, enkä ehtinyt ottaa yhden yhtä kuvaa koko päivänä. Onneksi muut ehtivät :)

Pidin luennon 130-vuotiaasta kansallispuvusta ja sain siitä oikein mukavaa palautetta. Ihanaa!

Puhuin kuin ruuneperi ja myin oikein mukavasti, joten järjettömän tuntuinen Puodin roudaaminen kannatti. Muistutus itselleni: sarafaaneja ja kiilaferrejä ei kannata tuonne viedä.

Mieheni oli kuskina ja roudausapuna ja se oli suuri helpotus. Kansallispukukeskuksessa on aina ihana käydä hommissa, sen talon tyypit tietävät, miten hommat hoidetaan huolella! Leena Holst juonsi pukunäytöksen ja miulle tuli lämmin, tuttu ja hyvä olo. Äiti ja tyttäreni Leea-Mari olivat puotipuksuina sillä aikaa, kun pidin luentoa. Kiitokset heillekin, sillä muutoin olisi jäänyt monta kauppaa tekemättä. Kiitos jokaiselle asiakkaalle! Tapasin monta Facebookin Kansallispuku-ryhmästä tutuksi tullutta, rakkaita ystäviä ja kollegoita, kamuja, kaikki yhtä suurta kansallispukuperhettä.

Tein tällä viikolla 12 - 15 tunnin päivää (kuka käski alkaa viritellä kaiken kiireen keskellä jotain joulukalenteria...), joka huipentui lauantaina, kun lähdimme ajelemaan 5.30 ja olimme kotona klo 21. Nyt on aika rento olo. Jos nurkan takana väijynyt flunssa on tullakseen, se voisi odottaa vielä keskiviikkoiltaan, että saan pidettyä vielä työväenopiston tunnit. Seuraava viikko on syyslomaa.

Puoti on vielä autossa ja täytyy roudata pajalle. Väsyttää, mutta miulla on tyyni, onnellinen olo. Kansallispuku tuntuu voivan hyvin. Miut on ladattu kannustuksella ja rakkaudella. Kiitos!

Jos siusta nämä uutuustuotteet ovat kivoja, niin voit auttaa minua ja muita, jotka kansallispukuisia tuotteita tekevät, jakamalla näistä tietoa. Niitä voidaan tehdä vain, jos niitä ostetaan ja niitä ostetaan vain, jos tavoitamme kiinnostuneet. Sillä vaikka aatteen palo roihuaa, sitä ei voi syödä. Siis kerro kaverille ja osta, kliksuti kliks!
Mie ja koko kansallispukuala kiitämme lämpimästi Hymiö hear

Ystävyys, yhteistyö ja järisyttävän upea seinäkalenteri!

Pyysin Susannaa ottamaan kuvat ensi vuoden kansallispukuiseen seinäkalenteriin. Blogiani seuraavat lienevät jo huomanneet, että olemme ystävystyneet ja teemme myös sujuvasti monenlaista yhteistyötä. Annoin Susannalle kassikaupalla kansallispukujen osia ja toiveen, että hän kuvaisi niitä erilaisissa ympäristöissä. Miulla oli visio paljinsoljesta rantakivillä, muttei juuri muuta. Pidän Susannan tavasta nähdä maailma kameran läpi ja luotin siihen, että tulen pitämään kuvista.

Kun Susanna tänään toi kuvat muistitikulla meille, huomasin keksiväni kaikkea muuta tekemistä. Jännitin. Toivoin. Uskoin.

Kun viimein katselin kuvat ensi kertaa läpi, kyyneleet virtasivat poskilleni. Ne ovat kaikkea sitä mitä toivoin ja sata kertaa enemmän. Niistä pitäisi tehdä näyttely! Kirja! Ne pitäisi näyttää koko maailmalle! Jotenkin satumaisesti ympäristö, näkökulmat, tunnelmat, saivat pukujen osat näyttäytymään miulle ihan uusina. Joissain kuvissa ne näyttivät jopa heränneen eloon.

Puristamalla valitsin 120 kuvasta 13, jotka tulevat seinäkalenteriin. Sellaisen voit tilata itsellesi ja vaikka ystävillesi joulukukkasten sijaan täältä.

Tämä viikko on mahdottoman kiireinen. Lauantaina vietetään kansallispuvun juhlapäivää Jyväskylässä, Suomen kansallispukukeskuksessa. Sitä varten pakkaan, silitän, harjoittelen luentoa ja säntäilen kuin päätön. 

Keksin huikean idiksen kirjontajoulukalenterista ja toteutinkin sen. Koska työaikaa sen tekemiseen ei oikein ole, käytän siihen vapaa-aikaa. No, niinkuin usein käy, olin arvioinut ajantarpeen reilusti alakanttiin. Kalenteri on älyttömän hieno (kukas kissan hännän nostaa...), mutta se ei ole vielä ihan valmis ja haluaisin niitä mukaan tuonne Jyväskylään myytäväksi. Saas nähdä, miten ämmän käy. Joka tapauksessa ne tulevat viimeistään ensi viikolla Puotiin, joten jos kirjonta kiinnostaa ja haluat vähän lisäjännitystä joulunodotukseen, niin pysy kuulolla :)
Muoks: Siellä on!

P.S. Edellisen postauksen Taito-risteilyhommeli on peruttu.

Ladies and gentlemen, mina damer och herrar, hyvät naiset ja herrat: Jääsken naisen tarkistettu kansallispuku

Lauantaina 20.9. Suomen kansallispukukeskuksessa kansallispuvun juhlapäivänä julkistettiin se, jota olen täällä pakertanut, mutta jota en ole voinut näyttää: Jääsken naisen tarkistettu kansallispuku. Ihana Susanna kävi kuvaamassa mallipukua, jonka vetäisin päälleni (shhh, ei kerrota kellee!). Naama on ehostamatta, mut onneks sie katsot pukua, etkä naamaa, jookos :D Huomautan myös, että näissä kuvissa miulla ei ole käsinneulottuja sukkia, itseasiassa sukkani ovat vähän turhan valkeat.

Kukapa ei haluaisi näin upeaa pukua?
Huntu, paita, paljinsolki, kostuli, hurstuthame, kudottu neulepitsihelmainen esiliina.

Jääsken naisen kansallispuku on ihka ensimmäisiä kansallispukujamme. Ensimmäisen pukumallin suunnitteli Theodor Schvindt ja se julkaistiin Koti ja yhteiskunta -lehdessä vuonna 1889.

Sittemmin Jääsken pukua on valmistettu hiukan eri näköisinä versioina, enemmän ja vähemmän kansanomaisin konstein. Kansallispuvun tarkistuksessa sitä ennen valmistetut kansallispukuversiot eivät missään nimessä lakkaa olemasta kansallispukuja. Ne ovat edelleen yhtälailla käyttökelpoisia juhlapukuja, eikä tarkistuksen tarkoitus ole mitätöidä, vaan rikastaa, täsmentää ja tuoda jotain lisää. Niin tässäkin tapauksessa.

Miulla on näissä kuvissa B-mallipuvun liivi ja sarkaviitta
ja niistä puuttuu vielä tässä vaiheessa hakaset. Niitä voit kurkata TÄÄLTÄ.
Huntu, paita, paljinsolki, liivi, tummansininen sarkahame, kudottu neulepitsihelmainen esiliina.

Pukutarkistuksessa mallipukuihin valmistettiin ilahduttava määrä osia: paita, sininen sarkahame, ruudullinen hurstuthame, liivi, nyytinkiesiliina, kudottu esiliina, jonka helmassa on neulottu pitsi, kostuli (kesäinen päällysvaate), sarkaviitta, neulotut sukat, paljinsolki, neidon päähine pinteli ja aikuisen päähine huntu. Koska kaikki jääskeläiset naiset eivät suinkaan pukeutuneet täsmälleen samalla tavoin, vaikka heidän puvuistaan tunnistettavat yleispiirteet löytyvätkin, on mahdollisimman monessa kohdassa jätetty puvun tekijälle tai teettäjälle valinnanmahdollisuus: sykerölaitteen nauhassa on variaation mahdollisuutta, esiliinan nauhan voi tehdä pidemmäksi tai lyhyemmäksi makunsa mukaan jne.

Kudottu esiliina. Esiliinoissa on samaa nauhaa, tässä se on irrallinen,
nyytinkiesiliinassa se ommellaan vyötärökaitaleeksi. Kummassakin nauhan pituuden
voi valita itse niin, että se sidotaan taakse tai niin, että se yltää sieltä vielä eteen
ja sidotaan essun päälle.

Kaikki nyt valmistetut puvun osat ovat yhdisteltävissä olemassa olevien Jääsken pukujen kanssa. Jos vaikka pukusi paita alkaa olla parhaat päivänsä nähnyt, voit tehdä uuden paidan tarkistetun mukaiseksi. Voit mainiosti täydentää pukua sarkaviitalla ja kostulilla ja vaihtoehtoisilla hameilla ja esiliinoilla, jolloin voit vähän tilanteen mukaan valita sopivan kokonaisuuden.

Huntu, paita, paljinsolki, sarkaviitta, hurstuthame ja nyytinkiesiliina.

Puvut eivät synny ilman tekijöitä, eikä kukaan yksin tällaiseen pysty. Kansallispukukonsultti Taina Kangas vastaa käytännön järjestelyistä ja on yhdessä tutkija, puvun asiantuntija Leena Holstin kanssa valinnut käytettävät esikuvat ja ottanut niistä muistiinpanot. Taina tekee myös ohjeet ja kaavasarjat pukuun. Tämän puvun ohjeissa otetaan ensi kertaa käyttöön haastavuusaste-luokitus. Jokaisessa kankaassa ja puvun osassa on luokiteltu, miten vaikea se on tehdä. Se auttaa tekijää ja kurssin ohjaajaa siinä kohtaa, kun mietitään mitä tehdään itse ja mitä teetetään ammattilaisilla. Tuula Pärnänen kutoi kaikki muut käsinkudottavat kankaat, paitsi sarkaviitan paksun saran. Hän kutoi myös hameiden vyötärökaitaleiden nauhat. Tämän puvun hurstuthamekangas ja molemmat esiliinakankaat ovat erittäin haastavia kudottavia. Helena Hämäläinen kutoi nauhat esiliinoihin ja sykerölaitteeseen. Marjo Vainio neuloi sukat ja esiliinan helmapitsin. Pukutarkistuksen yhteydessä toteutettiin myös jääskeläiset juhlasormikkaat, joiden mallikappaleet Marjo myöskin neuloi. Sormikkaita ei liitetty mallipukukokonaisuuteen, mutta niitä voi ihan hyvin käyttää puvun kanssa. Annikka Eilola nypläsi nyytinkiesiliinan nyytingit, eli karjalaiset pitsit. Nyytingit ovat yleensäkin haastavia, nämä ovat ihan supervaikeat tiiviytensä vuoksi ja siksi, että osa langoista on villaa. Paljinsoljen pukuun valmisti Johanna Rantalainen. Koruun ei tietääkseni tullut muutoksia siitä, mitä Seppo Reponen on jo aiemmin valmistanut. Liivin ja sarkaviitan hakaset teki Kurkipellon pajan Ville Hyvönen - tai ymmärtääkseni yhteistyö pariskunnan välillä on vahvaa, Hannele Maahinen ei liene ihan osaton tässä työssä. Kirjonnat, ompelutyöt ja sarkaviitan saran tein mie. Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä Raija Mattelmäki, joka vastasi kustannuspuolesta, mikä ei ole vallan pieni osuus ollenkaan!

Voi, miten mie rrrrrakastan tuollaisen piiperryskirjonnan tekemistä!

Huntu on puvun osa, joka aiheuttaa ehkä eniten keskustelua: "onko sitä pakko käyttää", "se on niin hankala", "se ei pysy päässä", "se on kuuma", "se on ruma". Suurhunnut, kuten tämä Jääskenkin, ovat olleet vähän "puoliksitutkittuja" ja niiden alle on väsätty jos jonkinmoisia sykeröitä. Esikuvien aikaan sykeröt tehtiin osittain irtonaisiksi, osittain niihin käytettiin hiuksia. Niiden sisällä saattoi hiusten lisäksi olla pajunvitsaa, lankaa, rautalankaa jne. ja ne päällystettiin tiukkaan kierretyillä nauhoilla.

Huntu sidotaan sykerölaitteen päälle.

Jääsken pukutarkistuksen yhteydessä näimme mahtavan kattauksen sykerölaitteita ja huntuja Jääskestä ja lähitienoilta. Ne kaikki olivat hitusen erilaisia. Huntujen ja sykerölaitteiden keskinäinen suhde ei ollenkaan välttämättä ollut selvä. Hunnut eivät olleet kiinni sykeröissä, vaan talletettu erillään.

Eräs Jääskestä talletettu huntu Suomen kansallismuseon kokoelmista.

Otin asiantuntija Leena Holstin hyväksymänä hunnun valmistukseen sellaisen otteen, että kaikki tähän saakka tehty sysättiin syrjään. Katsoin asiaa ihan uusilla silmillä. Huntu- ja sykerölaiterepertuaari vakuutti miut siitä, että tapa oli oikea. Valmistin sellaisen sykerölaitteen, joka pysyy napakasti ja mukavasti päässä. Muotoilin hunnun sen päälle niin, että kaikilla laskoksilla ja muodoilla on joku järkevä tehtävä. Hyvin oleellinen oivallus oli se, että Jääsken hunnun ominaispiirre "koirankorvat", jotka on kansallispukujen huntuihin toteutettu erittäin monilla tavoilla, ovat itseasiassa seurausta siitä, että huntukangas kiertää sykerölaitteen kierretyt päät ja lukittautuu sykerölaitteen ja pään väliin. Luulen, että nämä erilaiset tulkinnat juontavat juurensa siitä, että tähän mennessä huntuja on tulkittu erillään sykerölaitteista.
Me kaikki kansallispukuasiantuntijat hämmästyimme ja ilostuimme, sillä nyt syntynyt huntu on keveä, se pysyy napakasti päässä, eikä häiritse eloa ja oloa ollenkaan!
Elämän helpottamiseksi ompelin hunnun muutamalla pistolla sykerölaitteeseen kiinni, jolloin se on mahdollista pukea yksin, joskin lämpimästi suosittelen, että toinen henkilö asettelee takaosan kangaspaljouden kauniisti.

Huntu, paita, sarkaviitta, hurstuthame ja nyytinkiesiliina.

Puvun työohjeet ovat vielä tekeillä, niitä joudumme odottamaan vielä vuoden verran. Koska tätä pukua on tehty useampi vuosi, ei sitä tuosta vain selitetä yhdessä blogikirjoituksessa. Mutta monessa blogikirjoituksessa kyllä, joten tämä sarja jatkuu, pysy kuulolla :)

Nyytinkiesiliinaa ja hurstuthametta.

Julkistuksen jälkeen olo oli helpottunut ja iloinen.

Puku oli puettu miulle ja Käsityön museon Jaanalle, miun osakseni tuli esittää neitoa,

siksi miulla on pinteli päässä. Ja tuo on sitten virallinen hiustyyli pintelin kanssa :P

Haluan ihan erikseen alleviivata, että kaikki mikä on kirjoitettu tai

mikä näkyy kuvissa, ei ole absoluuttisesti oikein tai totta. Ei edes virallisessa julkistuksessa nähty. 

Tämän ikäinen nainen EI siis kulje pintelissä, oli siviilisääty sitten ihan mitä tahansa.

P.S. Tässä vielä linkki taannoiseen kirjoitukseeni siitä, miksi pukuja tarkistetaan.