Ladies and gentlemen, mina damer och herrar, hyvät naiset ja herrat: Jääsken naisen tarkistettu kansallispuku

Lauantaina 20.9. Suomen kansallispukukeskuksessa kansallispuvun juhlapäivänä julkistettiin se, jota olen täällä pakertanut, mutta jota en ole voinut näyttää: Jääsken naisen tarkistettu kansallispuku. Ihana Susanna kävi kuvaamassa mallipukua, jonka vetäisin päälleni (shhh, ei kerrota kellee!). Naama on ehostamatta, mut onneks sie katsot pukua, etkä naamaa, jookos :D Huomautan myös, että näissä kuvissa miulla ei ole käsinneulottuja sukkia, itseasiassa sukkani ovat vähän turhan valkeat.

Kukapa ei haluaisi näin upeaa pukua?
Huntu, paita, paljinsolki, kostuli, hurstuthame, kudottu neulepitsihelmainen esiliina.

Jääsken naisen kansallispuku on ihka ensimmäisiä kansallispukujamme. Ensimmäisen pukumallin suunnitteli Theodor Schvindt ja se julkaistiin Koti ja yhteiskunta -lehdessä vuonna 1889.

Sittemmin Jääsken pukua on valmistettu hiukan eri näköisinä versioina, enemmän ja vähemmän kansanomaisin konstein. Kansallispuvun tarkistuksessa sitä ennen valmistetut kansallispukuversiot eivät missään nimessä lakkaa olemasta kansallispukuja. Ne ovat edelleen yhtälailla käyttökelpoisia juhlapukuja, eikä tarkistuksen tarkoitus ole mitätöidä, vaan rikastaa, täsmentää ja tuoda jotain lisää. Niin tässäkin tapauksessa.

Miulla on näissä kuvissa B-mallipuvun liivi ja sarkaviitta
ja niistä puuttuu vielä tässä vaiheessa hakaset. Niitä voit kurkata TÄÄLTÄ.
Huntu, paita, paljinsolki, liivi, tummansininen sarkahame, kudottu neulepitsihelmainen esiliina.

Pukutarkistuksessa mallipukuihin valmistettiin ilahduttava määrä osia: paita, sininen sarkahame, ruudullinen hurstuthame, liivi, nyytinkiesiliina, kudottu esiliina, jonka helmassa on neulottu pitsi, kostuli (kesäinen päällysvaate), sarkaviitta, neulotut sukat, paljinsolki, neidon päähine pinteli ja aikuisen päähine huntu. Koska kaikki jääskeläiset naiset eivät suinkaan pukeutuneet täsmälleen samalla tavoin, vaikka heidän puvuistaan tunnistettavat yleispiirteet löytyvätkin, on mahdollisimman monessa kohdassa jätetty puvun tekijälle tai teettäjälle valinnanmahdollisuus: sykerölaitteen nauhassa on variaation mahdollisuutta, esiliinan nauhan voi tehdä pidemmäksi tai lyhyemmäksi makunsa mukaan jne.

Kudottu esiliina. Esiliinoissa on samaa nauhaa, tässä se on irrallinen,
nyytinkiesiliinassa se ommellaan vyötärökaitaleeksi. Kummassakin nauhan pituuden
voi valita itse niin, että se sidotaan taakse tai niin, että se yltää sieltä vielä eteen
ja sidotaan essun päälle.

Kaikki nyt valmistetut puvun osat ovat yhdisteltävissä olemassa olevien Jääsken pukujen kanssa. Jos vaikka pukusi paita alkaa olla parhaat päivänsä nähnyt, voit tehdä uuden paidan tarkistetun mukaiseksi. Voit mainiosti täydentää pukua sarkaviitalla ja kostulilla ja vaihtoehtoisilla hameilla ja esiliinoilla, jolloin voit vähän tilanteen mukaan valita sopivan kokonaisuuden.

Huntu, paita, paljinsolki, sarkaviitta, hurstuthame ja nyytinkiesiliina.

Puvut eivät synny ilman tekijöitä, eikä kukaan yksin tällaiseen pysty. Kansallispukukonsultti Taina Kangas vastaa käytännön järjestelyistä ja on yhdessä tutkija, puvun asiantuntija Leena Holstin kanssa valinnut käytettävät esikuvat ja ottanut niistä muistiinpanot. Taina tekee myös ohjeet ja kaavasarjat pukuun. Tämän puvun ohjeissa otetaan ensi kertaa käyttöön haastavuusaste-luokitus. Jokaisessa kankaassa ja puvun osassa on luokiteltu, miten vaikea se on tehdä. Se auttaa tekijää ja kurssin ohjaajaa siinä kohtaa, kun mietitään mitä tehdään itse ja mitä teetetään ammattilaisilla. Tuula Pärnänen kutoi kaikki muut käsinkudottavat kankaat, paitsi sarkaviitan paksun saran. Hän kutoi myös hameiden vyötärökaitaleiden nauhat. Tämän puvun hurstuthamekangas ja molemmat esiliinakankaat ovat erittäin haastavia kudottavia. Helena Hämäläinen kutoi nauhat esiliinoihin ja sykerölaitteeseen. Marjo Vainio neuloi sukat ja esiliinan helmapitsin. Pukutarkistuksen yhteydessä toteutettiin myös jääskeläiset juhlasormikkaat, joiden mallikappaleet Marjo myöskin neuloi. Sormikkaita ei liitetty mallipukukokonaisuuteen, mutta niitä voi ihan hyvin käyttää puvun kanssa. Annikka Eilola nypläsi nyytinkiesiliinan nyytingit, eli karjalaiset pitsit. Nyytingit ovat yleensäkin haastavia, nämä ovat ihan supervaikeat tiiviytensä vuoksi ja siksi, että osa langoista on villaa. Paljinsoljen pukuun valmisti Johanna Rantalainen. Koruun ei tietääkseni tullut muutoksia siitä, mitä Seppo Reponen on jo aiemmin valmistanut. Liivin ja sarkaviitan hakaset teki Kurkipellon pajan Ville Hyvönen - tai ymmärtääkseni yhteistyö pariskunnan välillä on vahvaa, Hannele Maahinen ei liene ihan osaton tässä työssä. Kirjonnat, ompelutyöt ja sarkaviitan saran tein mie. Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä Raija Mattelmäki, joka vastasi kustannuspuolesta, mikä ei ole vallan pieni osuus ollenkaan!

Voi, miten mie rrrrrakastan tuollaisen piiperryskirjonnan tekemistä!

Huntu on puvun osa, joka aiheuttaa ehkä eniten keskustelua: "onko sitä pakko käyttää", "se on niin hankala", "se ei pysy päässä", "se on kuuma", "se on ruma". Suurhunnut, kuten tämä Jääskenkin, ovat olleet vähän "puoliksitutkittuja" ja niiden alle on väsätty jos jonkinmoisia sykeröitä. Esikuvien aikaan sykeröt tehtiin osittain irtonaisiksi, osittain niihin käytettiin hiuksia. Niiden sisällä saattoi hiusten lisäksi olla pajunvitsaa, lankaa, rautalankaa jne. ja ne päällystettiin tiukkaan kierretyillä nauhoilla.

Huntu sidotaan sykerölaitteen päälle.

Jääsken pukutarkistuksen yhteydessä näimme mahtavan kattauksen sykerölaitteita ja huntuja Jääskestä ja lähitienoilta. Ne kaikki olivat hitusen erilaisia. Huntujen ja sykerölaitteiden keskinäinen suhde ei ollenkaan välttämättä ollut selvä. Hunnut eivät olleet kiinni sykeröissä, vaan talletettu erillään.

Eräs Jääskestä talletettu huntu Suomen kansallismuseon kokoelmista.

Otin asiantuntija Leena Holstin hyväksymänä hunnun valmistukseen sellaisen otteen, että kaikki tähän saakka tehty sysättiin syrjään. Katsoin asiaa ihan uusilla silmillä. Huntu- ja sykerölaiterepertuaari vakuutti miut siitä, että tapa oli oikea. Valmistin sellaisen sykerölaitteen, joka pysyy napakasti ja mukavasti päässä. Muotoilin hunnun sen päälle niin, että kaikilla laskoksilla ja muodoilla on joku järkevä tehtävä. Hyvin oleellinen oivallus oli se, että Jääsken hunnun ominaispiirre "koirankorvat", jotka on kansallispukujen huntuihin toteutettu erittäin monilla tavoilla, ovat itseasiassa seurausta siitä, että huntukangas kiertää sykerölaitteen kierretyt päät ja lukittautuu sykerölaitteen ja pään väliin. Luulen, että nämä erilaiset tulkinnat juontavat juurensa siitä, että tähän mennessä huntuja on tulkittu erillään sykerölaitteista.
Me kaikki kansallispukuasiantuntijat hämmästyimme ja ilostuimme, sillä nyt syntynyt huntu on keveä, se pysyy napakasti päässä, eikä häiritse eloa ja oloa ollenkaan!
Elämän helpottamiseksi ompelin hunnun muutamalla pistolla sykerölaitteeseen kiinni, jolloin se on mahdollista pukea yksin, joskin lämpimästi suosittelen, että toinen henkilö asettelee takaosan kangaspaljouden kauniisti.

Huntu, paita, sarkaviitta, hurstuthame ja nyytinkiesiliina.

Puvun työohjeet ovat vielä tekeillä, niitä joudumme odottamaan vielä vuoden verran. Koska tätä pukua on tehty useampi vuosi, ei sitä tuosta vain selitetä yhdessä blogikirjoituksessa. Mutta monessa blogikirjoituksessa kyllä, joten tämä sarja jatkuu, pysy kuulolla :)

Nyytinkiesiliinaa ja hurstuthametta.

Julkistuksen jälkeen olo oli helpottunut ja iloinen.

Puku oli puettu miulle ja Käsityön museon Jaanalle, miun osakseni tuli esittää neitoa,

siksi miulla on pinteli päässä. Ja tuo on sitten virallinen hiustyyli pintelin kanssa :P

Haluan ihan erikseen alleviivata, että kaikki mikä on kirjoitettu tai

mikä näkyy kuvissa, ei ole absoluuttisesti oikein tai totta. Ei edes virallisessa julkistuksessa nähty. 

Tämän ikäinen nainen EI siis kulje pintelissä, oli siviilisääty sitten ihan mitä tahansa.

P.S. Tässä vielä linkki taannoiseen kirjoitukseeni siitä, miksi pukuja tarkistetaan.

Työsarkaa

9 metriä valkeaa villakangasta pungettuna pesukoneeseen sarkautumaan. Muutaman pesukerran, rullauksen ja kuivatuksen jälkeen tämä on (toivottavasti) paksua sarkaa Kuolemajärven sarkaviittoihin. Toinen samanlainen pätkä odottaa vuoroaan.

Silloin, kun hommia on enemmän, blogi jää kakkoseksi. Se on vähän harmi. Kutoessa tulee mieleen paljon juttuja, joista pitäisi teille kertoa, mutta kun ei oikein ehdi tähän istahtaa, saati että sormet suoltaisivat julkaisukelpoista tekstiä. Nyt en muista mitä piti kirjoittaa.

Eilen kävi toimittaja tekemässä juttua Karjala-lehteen. Aihetta ei oltu rajattu oikein mitenkään ja siksi miulle jäi haastattelusta hajanainen fiilis. Toivon, ettei juttu ole vanhan kertausta, vaan että toimittaja harhailustani huolimatta löytäisi jonkin uuden ja raikkaan vinkkelin. Saan kyllä jutun luettavaksi ennen julkaisua, katsotaan :)

Toimittaja kertoi liittävänsä kansallispuvut karjalaisuuteen ja se sai miut miettimään taas tätä, että kenen kansallispuku on. Kenellä on oikeus päättää, millainen sen pitäisi olla? Miksi? Eikö se ole meidän kaikkien? Facebookin Kansallispuku-ryhmässä eräs keskustelija ihmetteli, että miten on mahdollista, että joku omistaa oikeudet kansallispuvun ohjeisiin ja kaavoihin. Siinä ei miusta ole mitään ihmettelemistä ja vastasinkin: " Kyse ei todella ole vain siitä, että mitataan museovaate ja piirretään siitä kaava. Ne vaatteet eivät usein suoraan käy nykyihmiselle. Kaavojen tekijä matkustaa museovarastolle esikuvan luo, viettää siellä päivän mittaillen, piirtäen, tutkien. Vaatteesta tehdään proto, etsitään sen sisään sopiva ihminen, että tiedetään esikuvan koko, muokataan kaava asiantuntevasti esikuvaa kunnioittaen sen verran, että sitä voi nykyihminen käyttää, sarjotaan kaava, tehdään erikokoisia protoja ja sovitetaan niitä eri kokoisille ihmisille, että tärkeät kohdat vaatteessa asemoituvat oikeille kohdille, muokataan kaavat ja vielä piirretään ne myytävään kuntoon ja kopioitetaan kopiolaitoksessa. Tässä ei vielä tehty mitään ohjeen hyväksi. Hinta ei yleensä ole mitenkään päätä huimaava, muutama euro kopiointikustannusten päälle. Kansallispukuihin perehtymätön tarvitsee kyllä useimmiten myös ohjeet, jos tekee ihan oikeaa kansallispuvun osaa, koska kaavoitus ja toteutus poikkeaa nykyvaatetuksesta. Sinänsä miulle sopisi kyllä hienosti, jos "joku taho" maksaisi kaavojen ja ohjeiden tekemisestä kunnon korvauksen tekijälle ja ne olisivat sitten kaikkien saatavilla, nimittäin ei niiden tekemisellä kukaan rikastumaan pääse. ---Ihan tiedoksi, että ne kaavoja tekevät ihmiset ovat yleensä itsensä työllistäviä yrittäjiä, jotka siis hyvässä tapauksessa saavat kaavan tilaajalta (=puvun myyjältä) palkan työstään. Bisnes toimii niin, että se puvun myyjä haluaa sitten takaisin ne rahat, joita on kaavaan sijoittanut. En näe siinä ongelmaa, paitsi sen, että menekki saisi olla suurempi ja ihmiset kunnioittaa tätä työtä ja lopettaa kaavojen laittoman kopioimisen."
Tuo oli minua kuohuttanut aihe, mutta se siitä, takaisin siihen abstraktimpaan ongelmaan. Kansallispuku käsitteenä lienee tavallaan kansallista omaisuutta. Kansallispuku on eri aikoina ollut eri näköinen ja ladattu erilaisilla odotuksilla ja merkityksillä. Nyt tunnistan karkeasti ainakin kahdenlaista ajattelutapaa:

1. Kansallispukukeskuksen, eli "virallisen tahon" edustama kanta, joka pyrkii saamaan kansallispuvut näyttämään ja tuntumaan mahdollisimman paljon esikuviensa (=maalaisväestön juhlapuvut 1700-1800 -luvuilla) kaltaisilta. Edustan tätä näkemystä itse.

2. 1800-luvun lopulta alkaen, kansallispukuneuvoston syntyyn (1979) asti luodut puvut ja siis ne, jotka luullakseni ajattelevat niin, että nämä ovat oikeita kansallispukuja ja varsinkin ensimmäiset, 1800-luvun lopulla suunnitellut mallit erityisen oikeita.

Melko helposti on lähteistä saatavissa tietoa kansallispuvun "matkasta". Mietin usein, että kummankaan ajattelutavan edustajilla ei oikeastaan ole oikeutta sanoa toisen olevan väärässä. Miusta tähän maahan mahtuu monenlaisia kansallispukuja. Olen itse kasvanut tähän esikuvia kunnioittavien pukujen maailmaan ja pystyn hyvin perustelemaan itselleni sen kannan, mutten välttämättä tuota toista. Mutta minulta puuttuu monta elämänkokemusta ennen Kansallispukuneuvoston perustamista ja ne tuntuvat liittyvän tuon toisen näkökulman kannattajiin. En ole säästänyt ensimmäisistä kesätyörahoistani, että saisin tarvikkeet kansallispukuun, eipä olisi tullut mieleenikään!

Nuo vähemmän esikuvien mukaiset puvut ovat usein ronskisti kevennettyjä, ohennettuja ja kaavoiltaan muokattuja sekä työtavoiltaan yksinkertaistettuja ja koneellistettuja. Ymmärtäisin tämän, jos näillä olisi päästy jotenkin parempaan lopputulokseen, mutta varsinkin kaavoituksen osalta on usein menty metsään: esikuvan mukainen, mittojen mukaan tehty puku istuu yleensä kantajalleen, oli kropan muoto sitten millainen tahansa. Suurin osa näkemistäni muokatuista liiveistä on sellaisia, että olkaimet valahtavat ja koska nykyisin ei oikein kellään ole enää ampiaisvyötäröä, ne eivät istu muutenkaan. Muutoksilla pyrittiin mm. muuttamaan pukuja "nykyihmisille mieluisammiksi". Se oli 30-luvulla. Aika ajaa ohi, paitsi esikuvan mukaisista puvuista.

No jopas tuli sekalaista saarnaa. Huomannet, että olen vahvasti sen esikuvan mukaisen puvun kannalla. Silti en pysty sanomaan kenellekään (tai tunne tarvetta), että hänen pukunsa olisi jotekin väärä. Minulle on kyllä kerrottu, että minun pukuni on väärä :D Se ei kuulemma näytä kansallispuvulta...

Tämä miun Sysmän ja Luhangan pukuni ei kuulemma näytä kansallispuvulta ja lisäksi siinä on rumat väriyhdistelmät :D No, miulle riittää, että mie tykkään!

Ironista on, että noiden muokattujen pukujen kannattajat tuntuvat pääsääntöisesti olevan paljon tiukempia kansallispukuihin liittyvien käyttö- ja käytössääntöjen suhteen. Kansallispukukeskuksen virallinen kanta on se, että kansallispukuyhteydestä erotettuna puvun osat ovat käyttökelpoisia yhdistettynä muihin vaatteisiin. Siis liiviä farkkujen kaveriksi jne. Miulle kansallispuvun osat ovat vaatteita, enkä koe niitä kohtaan mitään ihmeellistä kansallistunnetta tai muuta, minkä takia niitä pitäisi kohdella jotenkin eri tavalla kuin muitakaan juhlavaatteitani. Kunnioitus liittyy huolelliseen käsityön jälkeen ja vaatteeseen laitettuihin työtunteihin ja tunnepuoli siihen yhteyteen, jonka kansallispuvun tekeminen luo esivanhempiini.

Ja sitten meidän kaikkien on hyvä muistaa se, että kansallispukujenkin parissa työskentelevät ihmiset, jotka tekevät päätelmiä, tulkintoja ja päätöksiä omasta näkökulmastaan, oman tietämyksensä ja uskomustensa ja itselleen tärkeiden asioiden pohjalta. Opimme koko ajan uutta ja se, mitä nyt "tiedetään", voidaankin vuoden päästä tulkita toisin. Jos olisi aikakone, voisi käydä tarkistamassa, vaan eipä ole.

Ensimmäisen kuvan sarka pyörii koneessa. Kuolemajärven hurstuthamekangas on kudottu, siitä lähtee 3 hametta asiakkaille, yksi tulee B-pukuun ja yksi jää varastoon (onko tarvetta kellään, käy myös Koivistoon?). Helmuskangas on puissa. Kudoin eilen sitä 70 cm ja huomasin, että keskipaikkeilta puuttuu yksi punainen kolmen langan raita... Huoh. No, eipä auta kuin korjata. Onneksi se on nopeaa kutoa.

Sain viikonloppuna jotenkin oikean puoleni tyystin jumiin. Lavan alta rintalihakseen on puukko, joka salpaa hengen, kun tekee äkkinäisiä liikkeitä. Oikea jalka ja pakara ovat jumissa ja särkyiset myös. Suunnittelin jo "orjan" kanssa, että miten pystyisi kutomaan pelkällä vasemmalla puolella :D Onneksi miulla on huomiseksi aika hierojalle.

P.S. Löytyisikö keltään 2,5 kg luonnovalkoista Pirtin kehräämön kampalankaa tex 90 x 3? Tai osaisiko joku vinkata, mikä olisi suunnilleen saman paksuista ja yhtä tiheäkierteistä, kangaspuissa kudottavaksi soveltuvaa lankaa?