perjantai 27. syyskuuta 2013

Kansallispuvun paidan silitys DIY

Huomenna lähden vähän ennen heräämistä ajelemaan Jyväskylään. Kansallispukukeskus juhlii kansallispuvun synttäreitä tässä syksymmällä, sillä varsinaisena syntymäpäivänä 5.8. on vielä vähän huono aika tällaiselle tapahtumalle. Olen pakkaillut kolme päivää ja tänään jatkuu. Löydän koko ajan uutta mukaan otettavaa ja saatan ehkä täyttää koko paikan "laukkuryssän" Puodillani. Lisäkseni paikalla on 9 muutakin myyjää ja synttärien kunniaksi on pukunäytös ja luento. Tervetuloa juhlimaan!

Kuopus 7 v. otti kuvia pakkaustouhuistani. Mitä ihmettä tässä on? Tuu katsomaan lauantaina Jyväskylään ;)
Muun pakkailun lisäksi täytyy tietysti laitella oma kansallispuku kuntoon. Äiti tulee myös ja koska hänen pukunsa asustelee täällä meillä, huollan senkin. Oikeastaan huomenna leikimmekin roolileikkiä ja vaihdamme puvut keskenämme! Puvut leimautuvat helposti ihmisiin. Minua on katseltu 20 vuotta Sysmän ja Luhangan puvussa, äitiä 30 vuotta Kymenlaakson puvussa. Saa nähdä miten sekaisin ihmiset menevät tästä. Saa nähdä, miten sekaisin menemme itse! Hihii!

Isoin homma pukujen huollossa on tietysti paidan silittäminen. Koska se ei ole mitenkään yksinkertainen juttu ja koska tiedän monen asian kanssa tuskailevan, kerron miten itse sen teen.

Käytön jälkeen paita tietysti pestään sen mukaisesti, mitä mikäkin paita vaatii. Paidan voi tärkätä pesun yhteydessä lisäämällä viimeiseen huuhteluveteen tärkkiä. Tärkkäyksen voi tehdä myös ennen silitystä. Paitaa ei silitetä säilytykseen, vaan säilytetään pesuruttuisena. Silitys voi kellastuttaa paidan pitkässä säilytyksessä.

Nyt, kun tarvitsen paidat päälle lauantaina, niin keskiviikkoiltana kostutin paidat suihkupullolla. Olin kyllä lisännyt tärkkiä myös pesun päätteeksi, mutta koska halusin vahvemman tärkin, lisäsin tärkkiä suihkupulloon. Suihkuttelin sitten paidat kauttaaltaan kosteiksi ja viikkasin muovipussiin. Muovipussi tiiviisti kiinni ja paidat saivat "muhia" yön yli. Silloin kosteus tasaantuu ja imeytyy hyvin kuituihin.


Taas näitä ärsyttävän harmaita kuvia, pahoittelen =/

Torstaiaamuna availin pussin ja aloitin silittämisen. Siihen täytyy varata reilusti aikaa.

Toinen nyt silitettävistä paidoista on kapeahihainen ja siinä on suuri pääntie. Toinen on leveähihainen, pienellä pääntiellä. Silitin tietysti yhden kerrallaan, mutta kerron tässä vaiheittain, lomittain silitysjärjestyksen.

Koska paidoissa on tärkkiä, silityslämpötila asetetaan sen mukaan. Miun raudassa on kolmen pisteen kohdalla pellava ja puuvilla. Pellava on se kuumin kohta, puuvilla seuraava. Tuo tärkki kestää sen puuvillalämmön. Kuumemmalla se ruskistuu.

Kangas tulee silittää kuivaksi asti, koska pellavan ominaisuus on, että se vetää ruttuun kosteana. Rautaa painetaan reilusti ja toisella kädellä pidetään kangasta napakasti suorana, ei kuitenkaan saa venyttää "yli", ettei paita ala liekottaa.

Aloitan silittämisen hihoista. Kapeiden hihojen silittämisessä käytän apuna hihalautaa. Jos sellaista ei ole, voit käyttää vaikkapa tiukkaan rullattua lakanaa, jonka sujautat hihan sisään.


Aloitan silittämisen hihansuusta. Tässä on iskuhapsua tuossa hihansuussa, joten oioin hapsut ja silitin hihansuun tienoilta. Pyörittelin hihaa tuossa hihalaudalla niin, että sain sen joka puolelta silitettyä.


Sitten siirsin hihaa hihalaudalla niin, että sain hihan yläosan käsittelyyn. Silitin sen, taas pyörittäen hihaa hihalaudalla ja varoen ruttaamasta jo silitettyä osuutta.


Myös olan kohdan voi silittää tässä saman tien. Varsinkin, jos pääntie on pienehkö, niin tässä kohtaa se on tehtävä. Saumojen kohdalla saumaa venytetään suoraksi ja raudan kärjellä painetaan ja vedetään sauman molemmin puolin. Siis niin, että se raudan reuna kulkee saumaan nojaten. Toinen hiha ja olka samoin.


Leveän, rannekkeellisen hihan silittyksen aloitin rannekkeesta. 


Ensin oioin reunat ja revinnäiset oikeaan mittaansa ja sitten silitin reippaasti hinkuttaen. Ranneke on kaksinkertainen ja täytyy varmistua, että se kuivuu läpeensä. Sitä voi silittää myös nurjalta. Tällaisiin kohtiin tulee helposti silitysryttyjä, jos kangasta ei silittäessä pidä vähän venytyksellä. Koska miulla on vain kaksi kättä ja nyt toisessa oli kamera, niin en ihan saanut sitä kuvattua, mutta tuo käsi tuossa venyttää ranneketta raudasta pois päin ja rautaa painetaan alustaa vasten samalla silittäen. Onpa vaikeaa selittää, tajusitko?


Sitten hiha. Taitoin leveän hihan kaksinkerroin niin, että hihan alaosassa oleva sauma on tuossa päällä keskellä ja kainalon kohta siis kohti kattoa. Huolehdin, että kangas on sileä, myös tuolta hihan vastakkaiselta puolelta, etten silittänyt sinne taitteita. Sitten silitin tuosta keskeltä, varoen noita taitteiden kohtia. Saumaa sai taas venyttää suoraksi ja sauman molemmin puolin vetää raudan kärjellä tai reunalla.


Käänsin hihan ympäri, eli nyt hihan päällipuoli ja olan kohta ovat tuossa keskellä päällä. Silitin samalla tavalla keskeltä tuon hihan päällipuolen...


...ja toisella kädellä kangasta pingottaen (ei ole nyt pingotettu, kun kamera oli siinä toisessa kädessä) hihan kiinnityssauman laskosten pohjat raudan kärjellä.


Rannekkeen puolelta hihansuun laskokset myöskin kangasta venyttäen, raudan kärjellä ihan tuonne laskosten juureen saakka sileiksi.


Taitoin hihan "oikeaan asentoonsa" eli nyt hihan sauma on toisessa reunassa ja olan kohta toisessa. Silitin tuosta välistä loput suoraksi ja taas tietysti sinne laskosten pohjiin saakka. Hihan kiinnityssauman vieri tarkasti! Vielä hiha ympäri ja sama toiselle puolelle.

Ja toinen hiha samoin. Tässä kohtaa tekee mieli pitää kahvitauko, mutta älä karkaa, muuten paita kuivuu, eikä sitä saa enää suoraksi ja homma on aloitettava alusta.


Jos pääntie on oikein suuri, olan voi silittää niin, että sujauttaa paidan pääntien kautta silityslaudan päähän.


Tai voi käyttää hihalautaa, kuten tuossa aiemmin selitin ja sen hihalaudan voi myös tyrkätä tietysti tässä vaiheessa pääntien kautta olan kohdan alle. Miulla on tällainen silityskinkku, jota käytän pienellä pääntiellä varustetun paidan olan kohtien silittämiseen. Tiukka lakanarullakin toimii. Tärkeää kuitenkin on silittää se olan kohta.


Tässä siis pienellä pääntiellä varustetun paidan olan kohta. Sujautin silityskinkun tuonne alle ja silitin olan kohdan ja huolehtien myös saumojen vieruksista.


Suurella pääntiellä varustetussa paidassa on kauluksen reunassa hapsut. Sujautin paidan silityslaudan päähän niin, että kaulus on laudalla ja suurin osa paidasta riippuu laudan päästä lattialle. Suoristelin vähän hapsuja....


...ja silitin kauluksen suoraksi pyörittäen sitä tuon silityslaudan pään ympäri. Tässä paidassa on kauluksen kiinnityssaumassa nyörikuja ja se on myös huolehdittava kuivaksi. Kaulus on pystyssä pidettävää mallia, joten tärkkiä saa olla reippaasti.


Pienellä pääntiellä varustetun paidan kauluksen silitin vain osa kerrallaan tuossa silityslaudan päällä. Taas nuo reunat ja reikäompeleet oli venyteltävä oikeaan mittaansa ennen silitystä ja toisella kädellä vedettävä kangasta suoraksi.




No niin, hihat ja kaulus sileät. Pujotin paidan silityslaudan ympärille. Silityslauta on siis tuolla paidan sisällä. Silitin ylisten osuuden ensin, taas venyttäen kangasta kevyesti toisella kädellä ja painaen rautaa reippaasti. Saumojen vieret vedin raudan kärjellä tai reunalla venyttäen saumaa samalla. Pyöritin paitaa laudalla, että sain yliset kokonaan silitettyä.


Sitten on alisten vuoro. Mutta koska mie olen laiskimus, eivätkä aliset kenellekään näy, silittelin vain sen verran yläreunasta, ettei kosteus hiivi rypistämään ylisiä ;D Neuvon tietysti silittämään alisetkin kiltisti.


Silitetyt paidat laitetaan varovasti hengarille tai varvalle (varpa on "keppi" ja siihen laitetaan paita niin, että keppi työnnetään toisesta hihasta sisään ja kurkistamaan toisesta hihasta ulos ja sen pitää olla niin pitkä, että paita hihoineen mahtuu siihen suorana) jäähtymään. Ne saavat mieluusti olla siinä oikosenaan seuraavaan päivään, mutta muutaman tunnin ainakin. Jos paidan vetäisee tuosta suoraan päälle, sen takuulla saman tien rutussa.

Kun paita on jäähtynyt ja rutikuiva, sen voi viikata ilmavasti laukkuun tai sujauttaa pukupussiin - jos sitä täytyy kuljettaa - tai pukea päälle.

Nyt saa mennä kahville.

12 kommenttia:

  1. Kiitokset jälleen kerran loistavista ohjeista. Monta pientä niksiä omaksuttavaksi. Mä olen kiltisti tähän saakka silittänyt alisetkin, koska ne vaan on helpoimmin suoraksi silitettävä osa... Isoin opittava asia on, että silitysprojekti pitää aloittaa ajoissa eikä kaksi tuntia ennen pukemista... Saas nähdä, montako vuotta siihen menee. Nimittäin tuo kosteuden leviäminen jo silitettyihin on koettu viimeksi elokuun alussa... terveisin ryttyhihaksi muuttunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Huomista varten tämä on vähän myöhässä, mites on siun hihojen laita? Ja olitkos tulossa huomenna?

      Poista
  2. Leena Jääskeläinen27. syyskuuta 2013 klo 11.01

    Kiitoksia, Soja! Kauniisti sinä kerroit prosessista! :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena :) Vielä kun osaisin ottaa kauniita kuvia...

      Poista
  3. Jestas, että tämä blogi avaa silmiä. Nimittäin mitä pidemmälle luin, sitä suuremmiksi silmäni levisivät. Ei riitä, että kansallispuvun tekeminen on käsittämättömän työlästä ja tarkkaa hommaa; myös sen käyttäminen on sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kamala, ei kai tästä nyt tule sellainen kuva, että kansallispuvut ovat kamalan hankalia käyttää =/
      Tai no, ovathan ne vähän konstikkaita, mutta harjoitus tekee metsurin ja näitä vinkkejä jakelen, että se olisi helpompaa...

      Poista
  4. Hieno opastus. Pitääpä omasta blogista linkittää tähän sun juttuusi.

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvät ohjeet minkä tahansa paidan silittämiseen. Minä en ole omaa kansallispukuani ajatellut vuosiin, mutta tämän sinun blogisi myötä on tullut ajatus että tekisin siihen joskus uuden puseron, se alkuperäinen joka on mummoni peruja on hiutunut niin ohueksi ettei uskalla käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta varmaan, että toimii muidenkin paitojen kanssa. Mie ostatan miehellä aina sellaisia rypistymättömiä paitoja, koska en oikein jaksa silittää muuta kuin nämä kansallispukujutut :D Kiva, että on herännyt moinen ajatus! Mikä puku siulla on?

      Poista
  6. Hei, mitä tuo tärkki on, veteen laitettavaa? kun sumutinpullosta annostelet tekstiiliin? Saako sitä ostaa normi kaupasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään tekstiin on jäänyt vanha linkki. Pitäää muistaa korjata loman jälkeen, mutta tässä on toimiva: https://www.kansallispuku.com/product/88/tarkki

      Poista

Kommentti! Ihanaa!