keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Ope täällä hei!

Tänään jatkuu työväenopiston kansallispukukurssi ja Folkjam. Kansallispukukurssi on täynnä ja rullailee mukavasti. Olen hurjan onnellinen siitä yhteishengestä, joka sinne on syntynyt tai synnytetty. Oikein odotan, että pääsen ryhmän kanssa taas työhön kiinni!

Folkjamiin mahtuu, sillä sali on iso. Ryhmästä on tipahdellut jonkin verran tanssijoita syksyn mittaan, mutta he ovat listoilla edelleen ja toivon, että he aktivoituvat nyt uudelleen ja että uusiakin tulisi. The more, the merrier :) Valitsin uudet musiikit ja kuviot ja olen tässä olkkarissa jammaillut ja harjoitellut itsekseni, mutta silti aina vasta tositoimissa selviää, toimiiko se ryhmän kanssa, mitä olen suunnitellut. Likkojen kaverit pyörittelivät vähän silmiään, kun harjoittelin kuvioita ja komensin näkymättömiä tanssijoita :D

Jos et vielä tiedä, mitä on FolkJam - ja vaikka tietäisitkin - niin kurkkaa video :) Se on täältä.



Ihan uutta mukavaa opehommaa on tiedossa maaliskuussa, kun sain kahden lauantain mittaisen Ronkkaus ja muita pieniä pistoja -kurssin Imatran työväenopistoon. Tai nyt vaan toivon, että sinne tulee tarpeeksi osallistujia, että se toteutuu. Toivon, että saisin jatkossa pidettyä tuon sellaisena pääsyvaatimuksena kansallispukukurssille, sillä siellä pienellä sitoutumisella ja kurssimaksulla pääsisi kokeilemaan ja saisi kuvan siitä, että pystyykö ja haluaako tehdä tuollaisia hommia. On vähän surullista, jos tulee kurssille, ostaa kalliit tarvikkeet ja toteaa, että oma työn jälki on surkeaa tai homma ei huvita ollenkaan. Ja tietysti tuo on oiva juttu myös niille, jotka haluavat vain oppia tekniikoita ja soveltaa niitä ihan muihin tuotteisiin. Kurssilla tehdään ronkkauksen lisäksi katesaumaa, kapeaa päärmettä, reikäommelta sekä ketjupistoja silkille. Kaikki tietysti käsin, pienenpienesti, mutta ainakin ronkkaus aloitetaan isosta ja siihen isoon voi jäädä, jos ei pieneen taivu. Kurssille pääsee ilmoittautumaan ja kurssin kuvauksen lukemaan Imatran työväenopiston sivuilla. Valitse sieltä vasemmalta Opinto-ohjelma, sieltä Opinto-ohjelma 2013-14, kurssi löytyy ainakin tällä hetkellä siitä etusivulta alaspäin kelaamalla.


Huhtikuussa matkaan Oulun kansalaisopistoon luennoimaan "Sussunasta sielunlämmittäjään". Koko päivä on tulvillaan sarafaaneja ja feresejä ja opiston oma opettaja Leena Korpi pitää sitten toukokuussa Sarafaanit ja feresit -ompelukurssin.


Ja juuri tulleen tiedon mukaan mie olen taas telkkarissa tänään kakkosella klo 12.35 ja uusintana huomenna klo 12.05 :)

8 kommenttia:

  1. Hei Soja, katsoin. Olet taitava, ihailen myös mutkattomuuttasi. Mutta kenen se puku Sumuvuoren yllä oli? Meni ohi. T. Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo Kansallisaarre oli 2010 tehty "dokkarisarja", jossa aina kolme nuorta taiteilijaa tekee jonkin kansallisaarteen uusiksi, siis millaisia ne olisivat, jos kansallisromantiikkaa elettäisiin nyt. Siinä tehtiin Kalevalaa, vaakunaa, kansallislaulua, kansallismaisemaa jne. Kansallispukujaksossa Aamu Song, Johan Olin ja mie tehtiin "uusi kansallispuku". Aamu ja Johan suunnittelivat sen. Huomenna tai Areenasta voi katsoa uudelleen :)

      Poista
  2. Olis ihan tulla ronkkauskurssille, siinä kaikki kuulosti niin mielenkiintoiselta. sitäpaitsi mä tykkään tehdä kaikkea pinetä nysväämistä. Ainoa vika vaan kun Imatra on täältä mahdottoman matkan päässä. Saisitkohan joskus jotain vaikka viikonloppukurssia Sastamalan opistoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuunhan mie, jos tarpeeks maksetaan ;) Onko Sastamalan opisto kunnan ylläpitämä vai yksityinen? Kunnalliset eivät useimmiten suostu maksamaan matkoja ja yöpymisiä... mutta ehdota ihmeessä opistolle sellaista kurssia, jos sieltä vaikka löytyisi joku opettaja omasta takaa.

      Poista
  3. Ja anteeksi noi runsaat kirjoitusvirheet tuossa mun kommentissa.

    VastaaPoista
  4. Kylläpäs toi FolkJam vaikutti vaikutti koukuttavalle.
    Tähän asti olen ollu sitä mieltä, että suomalaiset kansantanssit on sellaista väsynyttä piirihymistelyä (anteeksi).

    Tosi hyvä idea pitää pieni harjoitus/näytekurssi siitä mistä laajemmassa kokonaisuudessa on kysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö ole hauskaa! Tunnille vaan! Täältä muuten löytyy kaikki FolkJam-tunnit: http://www.folkjam.fi/tunnit/ ja jos ei omalla paikkakunnalla vielä ole, niin kannattaa pyytää sellaista urheiluseuralta, opistolta, tanssikoululta, kansantanssiyhdistykseltä tai vastaavalta.

      Poista

Kommentti! Ihanaa!