maanantai 5. elokuuta 2013

Paljon onnea vaan!

Suomalainen kansallispuku täytti tänään 128 vuotta! Paljon onnea!
Lellu valmiina juhlaan.


Aamulla juttelin Ylen aamu-tv:seen puhelimessa, kivan kuvakoosteenkin olivat saaneet taustalle. Jännitti kamalasti, mutta katsoin jutun jälkikäteen, enkä ilmeisesti puhunut pahasti pöllöjä. Monta juttua jäi sanomatta, mutta monta ehdin sanoakin ja toivoakseni kuulostin rennolta ja iloiselta.
Tiia-Maija tuuletti uutta sarafaaniaan.


Juhlimme kansallispukua tuulettamalla niitä piknikillä. Ylen aamu-tv:n lisäksi muukin media huomioi päivän ilahduttavan hyvin. Puhuin Yle Helsingin radioon kolmen jälkeen ja ainakin Hesarissa, Ilta-Sanomissa ja lukuisissa paikallislehdissä oli etukäteen juttua ja toivottavasti on vielä jälkikäteenkin. Tein aika monta tuntia töitä etukäteen mediahuomion saamiseksi ja olen valtavan onnellinen, että se kannatti. Ja tiedättekö, vielä onnellisempi olen joka ikisestä naisesta, miehestä ja lapsesta, joka on ottanut tämän omakseen ja juhlinut kansallispuvun syntymäpäivää! Te ansaitsette kansallispuvun ja kansallispuku ansaitsee teidät!
Piknikillä saa tuulettaa myös muita vaatteita. Ja kultainen sarafaani on juuri hyvä.

Juhlaherkut löytyivät korista.

Laskin kuutisenkymmentä tuulettajaa!

Sattumoisin täällä Imatralla nämä Rautjärvet, Jääsket ja Ruokolahdet ovat yleisiä.

Kaiken ikäiset ovat juuri oikean ikäisiä tuulettajia.

Inarin pukukin paikalla!

Sitten vielä odoteltiin, että radio soittaa...

...ja kuten kunnon juhlissa aina, rankkaa oli mutta mukavaa!

Lisää kuvia ja tunnelmia löytyy ainakin Facebookin kansallispukuryhmästä. Ensi vuonna tuuletellaan jälleen 5.8., laitahan kalenteriin!

4 kommenttia:

  1. Ihana kuvareportaasi - näyttää ihanan rennolta menolta. Kyllä sinua voi onnitella uutiskynnyksen ylittämisestä. Uskon, että viimeistään nyt koko Suomen media on valloitettu :-). Uskon myös, että kun ihmiset näkevät kuvia hienoista puvuista niin aina joku saa ajatuksen, että ehkä minäkin vielä pukeudun pukuun.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Katri! Näin on ollut havaittavissa, että vuosi vuodelta tuuletus leviää. Ihanaa!
    Vielä kuulee kommentteja, että "miksi meidän paikkakunnalla ei järjestetä", mutta ehkä tuo järjestämättömyyskin vielä alkaa sujua.

    VastaaPoista
  3. Voi miten upeita mekkoloita pilvin pimein.

    En sitten kyennyt ehtimään kulmille saakka livenä ihailemaan. Vähän hävettää nyt.

    Ja kaiken lisäksi unohdin sen aamuteeveen! Hävettää tuplasti.

    Mutta aurinkolasit kansallispuvun kaverina ovat kyllä ihan mainio yhdistelmä. :D

    VastaaPoista
  4. Susanna, tuut sitten ensi vuonna! Mut älä häpeile, siul on ollut vähän muuta puuhaa.

    VastaaPoista

Kommentti! Ihanaa!