Myllerryksiä

Mieltä pitää välillä myllertää. Enimmäkseen miun mieleni hoitaa sen ihan itsekseen, pyytämättä ja usein vaikka kuinka panisin vastaan. Erään pitkään käydyn keskustelun tässä vaiheessa tajusin yhtäkkiä, että miun ei tarvitse. Siis että voin luoda oman linjani, sanoa ei, perustella sen ja pysyä siinä. Epämääräistä, tiedän, mutta sellaista se on :D Jos olisi kovin vähän töitä, niin voisihan sitä kaikenlaista puuhastella, mutta koska työkalenteri on pullollaan piiiiitkälle ensi vuoteen, niin mitäpäs tässä tempoilemaan. Kyllä helpotti! Bonuksena tulee se, että pari ristiriitaa saattaa tulla vältetyksi näin. Nyt sitten peilin eteen harjoittelemaan sitä pientä, mutta niin vaikeaa sanaa: ei.

Kirjoittelin aiemmin täällä ja täällä Räisälän hunnun reikäompeleesta ja siitä, miten osoittauduin liian hitaaksi sen teossa. Siis verrattuna siihen, millä perusteella laskin sille hinnan, miten sijoitin sen työkalenteriin ja siihen miten nopeasti äiti sen tekee. Tuo oma tekeleeni on siis vieläkin kesken ja valmistunee joskus, mutta tähän hätään asiakkaalle hunnun reikäompeleen teki äitini. Mie sitten tärkkäsin ja poimutin hunnun, tein sykerölaitteen ja sidoin hunnun sen päälle. Huntu lähti jo asiakkaalle. Näin kaunis on äitini tekemä reikäommel, joka syntyy puolet nopeammin kuin miun tekemänä. Osoittautui, että ompelen pohjalankoja turhan tiuhaan ja toki tekotahti nopeutuu harjoittelun myötä.



Sain perjantaina Kivennavan rekon valmiiksi. Edellisen postauksen satu saa silti vielä odottaa loppuhuipennustaan, teen paidan ensin valmiiksi. Tänään aloitan kauluksen kirjonnan.

Rätti. Eikö ole surkean kuuloinen sana. Puolileikilläni sanon noita työn alla olevia vaatteitakin räteiksi. Siivoamiseen tarkoitettu rätti voi olla nykyisin ilahduttavan näköinen. Tein vähän hankintoja viime viikolla:

Ylhäällä on Kiikar Visionin Kesäheinä-tiskirättejä. Jo Kiikarin myyntitekstit ovat pessimistisyydessään hervottomia! Alhaalla on Susannan Työhuoneen bambu-tiskirättejä. Tuo "Kiukkuinen kuopus" jotenkin osui ja upposi, vertaapa seuraavaan kuvaan:

Tämä on miun mainoskuvia, Jarkko Lempiäisen ottama kuva, jossa on äitini, minä ja miun oma kiukkuinen kuopukseni :D

Tämä on kirppikseltä 0,50 €:lla ostamani mutteripannu, josta on tullut uusi paras kaverini. Se pitää jäähdyttää kylmällä rätillä ja tuo Susannan Työhuoneen mutteripannun kuvalla varustettu rätti on siihen ihan täydellinen!

Kahvitauon latte

Tiedoitusluontoinen asia: Joutsenon Kalevalaiset järjestävät torstaina 23.2. klo 18-20 Joutsenon Annukka-pajassa kansallispuku-luennon. Mie pidän luennon, joka nojaa Kalevalaisten Naisten Liiton vuoden teemaan: Muodon mieli - ajan kieli. Luennolla käydään läpi kansallispuvun synty, sen muodon muutos 1900-luvun aikana ja kiertoajelu tämän hetken kansallispukuisessa Suomessa. Tilaisuudessa on myynnissä miun tuotteita. Tilaisuus on avoin, tervetuloa!

Kirjonta kuin satu

Päivät kuluvat rekkoa kirjoessa nopsaan. Tauotan työtä koikkelehtimalla FolkJamia (ks. edellinen postaus). Rekko alkaa olla jo loppusuoralla ja huomasin hämmästyksekseni tuntevani vähän haikeutta siitä, että tämän ihanuuden tekeminen loppuu tähän ja siitä, että tämän jälkeen sitä ei kukaan näe kuvio kerrallaan, sitä miten satu muodostuu. Tämän jälkeen se nähdään kokonaisena kirjontapintana, oranssina lämpäreenä paidan etumuksessa. Hassu minä. Kun rahat ovat tilillä, viimeistään haihtuu haikeus :D

Haluan kuitenkin johdattaa teidät läpi tuon sadun. Loppuhuipennusta saatte odottaa siihen, kun paita on valmis, mutta lähdetäänpä matkalle:

Alussa oli vankka pohja. Tila, joka odotti täyttymistään.

Tilaan tuli päähenkilö: Punakultainen, joka alkoi haparoiden ottaa askeleita,löysi rytmin, loi kuvion ja tuli pinnaksi. Punakultainen loi tiet ja mutkat, kulki halki tyhjyyden ja jätti jälkeensä järjestyksen ja kauneuden. Viimein Punakultainen tunsi antaneensa kaikkensa. Se huomasi kaipaavansa jotain lisää. Se pysähtyi uupuneena miettimään.

Kellanvihreä saapui ja näki Punakultaisen väsymyksen. Kellanvihreä päätti ottaa ohjat käsiinsä ja auttaa Punakultaista tyhjyyden täyttämisessä. Se rajasi Punakultaisen loputtomalta tuntuneen urakan ja pyysi Sinistä ja Keltaista apuun. Ne vuorottelivat tyhjyyden täyttämisessä. Välillä ne intoutuivat tanssimaan polveilevaa koreografiaa toistensa lomassa, välillä pitivät lepotaukoa luoden rajoja. Punakultainen sai levätä ja löysi uudelleen ilon.

Valkoinen oli kova johtajatyyppi. Se näki taiteilijasieluisten lankojen näennäisen sekavan tanssin jäljet ja päätti, että häntä tarvitaan tuomaan selkeyttä ja rajoja mokomalle hillumiselle. Valkoinen käski Punakultaisen palata alkuperäiseen tehtäväänsä. Itse se rajasi kuviot ja määräsi myös Keltaisen, Sinisen ja Kellanvihreän samoihin töihin. Punakultaisen vanha ahdistus alkoi nousta ja sen ystävät huomasivat sen pian. Yksissä tuumin langat nousivat uutta johtajaansa Valkoista vastaan ja ajoivat sen pois.

Langat palasivat sopuisaan, iloittelevaan tanssiinsa ja loivat yhä uusia kuvioita. Ne tukivat ja täydensivät toisiaan ja nostivat kauneuden aina vain ylemmälle tasolle.

Tyhjyys ei enää ole tyhjyys. Se kaipaa enää paria tanssia ja sitten langat ovat vapaat etsimään uutta pintaa täytettäväksi ja uusia tansseja tanssittavaksi.

Miun lemppariraita on tuo punakultaisen jälkeen toinen kuvioraita, jossa sinisellä taustalla on punakultaisella kehystettyjä keltaisia ja kellanvihreitä vinoneliöitä. Mikä on sinusta kaunein?

FolkJam

Yksi, kaksi, kolme, neljä, pyöräh-täen eteen-päin, yksi, kaksi, kolme, neljä, vasem-malle tsiipu-tusta, oike-alle läh-tee, jäädään maadoit-tele-maan!

Olen FolkJam-emäntä! Tai tulen olemaan kun harjoittelen kovasti ja pääsen johonkin emännöimään. Viikonloppuna olin 24 tunnin ohjaajakoulutuksessa, josta muistuttavat kivikovat pohkeet ja ylitsepursuileva pää. Olen innoissani, tämä on hauskaa, tätä lisää! Leposyke käy päälle sataa, yöllä uni väistyy päässä pyörivien askelsarjojen tieltä, huoli painaa: millä ihmeen ajalla teen vielä tämänkin, kun muutenkaan ei töille riitä aikaa. Järki sanoo, että aika löytyy kyllä: sitten kun itse ohjaan, niin säästyy se tunti, jonka kävin toisen emännän tunnilla ja jos vaan saan aikataulun järkeväksi, niin kaikki järjestyy. Ja mitä enemmän ohjaa, sen vähemmän se vaatii kotona harjoittelua. Luulen.

En ole koskaan ohjannut tällaista ryhmäliikuntaa, jossa vedän koko ajan itse mukana ja jokaisella tunnilla saattaa olla uusia liikkujia, jotka haluavat tunnista kaiken irti. Kansantanssia olen opettanut, mutta se on aikalailla eri asia.

Koulutuksessa annoimme ohjausnäytteet, siis ohjasimme muulle ryhmälle yhden kappaleen. Opetin Kartsua, eli karjalaista. Se on miulle tutuin ja siksi helpoin. Ryhmä oli tiivis ja niin kannustava, että kesken ohjauksen täytyin selkäni takaa tanssijoista tulevalla voimalla niin, että henki oli salpautua. Kun biisi loppui ja minulta riisuttiin mikkiä, tulivat kyyneleet. Onnesta, innosta, helpotuksesta ja siitä maailman kokoisesta tunteesta, jonka tanssijoilta sain!

Mie luotan harjoitteluun. Kun lähden luentoa pitämään, pidän täällä kotona luentoa tyhjille seinille kelloa vahtien niin monta kertaa, että luotan itseeni ja siihen, että muistan missä mennään. Miulla on aina paperit mukana, mutta katson niitä hyvin harvoin, lähinnä saatan tarkistaa jonkun nimen tai vuosiluvun. Luotan harjoitteluun FolkJamin suhteenkin. Nyt täytyy tehdä oma tunti, harjoitella, harjoitella, harjoitella ja kerätä joku kaveriporukka, jolle pääsen harjoittelemaan ensin "turvallisesti". Toivottavasti pian pääsen emännöimään FolkJam-tunteja ihan oikeasti.

Hirmuisesti posmotusta, mutta mikä ihmeen FolkJam? Lyhyesti sitä voisi kuvailla suomalaiseksi zumbaksi. FolkJamin askeleet tulevat suomalaisesta kansantanssista. Musiikki, joka soi katkeamatta koko tunnin, on suomalaista kansanmusiikkia. Se on yllättävän eksoottista ja vierasta ja paljon monipuolisempaa kuin moni uskookaan! Verrattuna useimpiin muihin ryhmäliikuntatunteihin FolkJam on yhteisöllisempää. Hikisestä kädestä ei tarvitse pitää kiinni, paria ei tarvita ja myös sisäänpäin, itseään kuuntelemaan ehtii tunnin aikana. Mutta siellä myös otetaan katsekontaktia muihin tanssijoihin, liikutaan tilassa toisia väistellen ja (mikä järkyttävintä) joutuu vaihtamaan paikkaa! Sille, joka on 20 vuotta liikkunut ryhmäliikuntatunnilla täsmälleen samassa kohdassa ja eksyy välittömästi, kun ohjaaja karkaakin paikaltaan (hui!), haluan lämpimimmin suositella FolkJamia! Miekin olen se, joka ankkuroi itsensä ohjaajan mukaan ja haluaa nähdä ja kuulla hänet koko ajan, mutta FolkJamissa paikan vaihtaminenkin on turvallista! Voin ilahduttaa ja ilahtua toisen ihmisen läsnäolosta vapaasti, antautumatta sen suurempaan läheisyyteen sen enempää fyysisesti kuin henkisestikään. Se on pieni asia, mutta yllättävän suuri voimavara!

FolkJamissa saa liikkua oman kuntonsa mukaan. Siitä saa irti erittäin tehokkaan, sykkeen välillä taivaisiin nostavan treenin, mutta sinä päivänä, kun kaipaa vain kehon herättelyä ja tanssista nauttimista, sen voi tehdä kevyemmin. Tai huomata, että emäntä tai isäntä onkin johdattanut sinut turvallisesti ja nauttien nostamaan ne sykkeet ja hien pintaan ihan huomaamatta!

Koska miulla on vielä tämä rakas kansallispukutyökin, niin lopetan tällä erää vaahtoamisen tähän. Otan ilahtuneena vastaan vinkkejä, miten pää nollataan, että saisi yöllä nukuttua. Käypä FolkJamin sivuilla katsomassa, missä pääsisit osallistumaan tunnille!

Huumaa ja huomioita

Terkkuja Folklandia-ristelyltä! Se vaan on mahtavaa, jotain, mitä ei voi kuvailla. Se pitää kokea. En suosittele "haitariallergisille", kuten rakas mieheni. Tällä kertaa vedin Folklandian päälle toisen risteilyn kaveriporukan pikkujoulujen merkeissä. Meitä oli siellä 14 (no, oli siellä jotain muitakin, mutta emme huomanneet heitä), mukaanlukien mie ja mieheni. Hervottoman huippuhauskaa! Olimme kotona sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 00.30. "Tää laiva" keinui vielä tiistainakin. Maanantaina miusta ei ollut mihinkään, tiistaina miulla oli varmaan 200 rytmihäiriötä. Jälkimmäiset tasaantuivat illalla Zumbassa :D

Folklandiallakin vedettiin FolkJamia. Olen siitä kertoillut täälläkin, käyn torstaisin FolkJam-tunneilla. Koko ajan on ollut takaraivossa ajatus ohjaajakoulutukseen lähtemisestä ja siellä Folklandialla se vain yltyi. Miullahan on tää "hämärä tanhumenneisyys" (termi lainattu röyhkeästi Virkkukoukkuselta) ja olen ammattiin koulutettu kansantanssinopettaja. Seuraava kohtuullisen matkan päässä oleva koulutus on ensi viikon lopussa Hollolassa. Kimpoilin ja mietin, rahapula vaivaa ja aikapulakin, mutta koska asioilla on tapana järjestyä, niin näyttää järjestyvän tämäkin: sain juuri hyväksyvän päätöksen, että saan Ekava-hankkeesta KOKO kurssimaksun (!!) ja jo 2 tahoa on luvannut tai melkein-luvannut, että pääsen pitämään tunteja. Ja juuri tätä kirjoitellessa pompahteli sähköpostiin tietoa edullisesta majoituksesta ja kämppäkaverikin jo löytyi! Wohoooo!

Katselin eilen Maikkarilta Presidenttitenttiä. Ehdokkaani vahvistuu. Valinta kävi oikeastaan niin, että vetelin listasta yli kaikki "ei ainakaan" -tyypit ja jäljelle jäi tämä yksi. Hän on sittemmin osoittautunut hyväksi ehdokkaaksi, joka katselee maailmaa hyvin pitkälti samoin kuin mie, mutta ilmaisee sen valtavan paljon paremmin ja diplomaattisemmin. Eilen kurssilla oli opiskelijoiden kanssa puhetta ehdokkaista. Miun piti aikanaan kieltää aihe "Marja-Sisko/Olli Aalto" kurssilla kokonaan sen herättämien tunnekuohujen takia. Saapa nähdä miten käy "Pekka Haavisto" -aiheen kanssa :D

Mietin puhelinmyyjiä. Siis ei puhelimia myyviä ihmisiä vaan niitä, jotka kaupittelevat jotain puhelimitse. Pari ilmaista vinkkiä:
1. Puhu ihmiselle. Älä lue paperista tai posmota ulkoa opeteltua litaniaa.
2. Älä kutsu minua etunimeltä. Sinullehan tulee lehtemme, Soja. Meillä on ainutlaatuinen tarjous juuri sinulle, Soja. EI! Mie muistan kyllä nimeni ja meitä on siinä puhelimessa kaksi, tuskin luulen sinun puhuvan jollekin muulle.
3. Jos sanon, etten ole kiinnostunut, en tule kiinnostuneeksi, jos haukut minua tyhmäksi. (Kyllä, varsinkin yrittäjille suunnattujen hakemistojen kauppiaat harrastavat tätä!)
4. Ostan mieluiten siltä lehtimyyjältä, joka kysyy, millä tolalla lehtiasiani ovat, olenko tyytyväinen ja katsastaa, olisiko jostain lehdestä edullisempi tarjous olemassa. Hän ei tuhlaa aikaani kyselemällä muka-kiinnostuneena perheestäni/työstäni/harrastuksistani.

Ja koska olen kaikkien alojen asiantuntija, kuten tästä kirjoituksesta huomannette, puutun vielä lumien auraukseen:
On ihan turha kitistä, että lumiauroja ei ole missään ja väärästä paikasta aurataan. Ne lumiaurat ovat jossain. Ne tekevät työtään kellon ympäri (ne kuskitkin, ei vain aurat) ja tässä maailmassa (kaupungissa, kylässä jne.) on vähän muitakin ihmisiä, joiden portin edessä on metri lunta. Miksi sie olet ensin pelastettavien joukossa? Siitä huolimatta keskisormella varustetut terveiset sille viimevuotiselle traktorikuskille, joka odotti tuossa meidän talon edessä pyörätiellä, että ehdin kolata lumet pihatien suulta ja työnsi sitten siitä pyörätieltä vuoren lunta siihen miun juuri kolaamaan kohtaan. Mie olen kovin ymmärtäväinen, en kiukuttele pienistä (paitsi hiljaa sisäänpäin ja kerään Suurta Mustaa Limaista Möykkyä vatsaani), mutta tuota en pystynyt kyllä ajattelemaan millekään muulle kantille, kuin että sillä traktorikuskilla oli k***a päässä.

Kaiken tämän risteilyn, Jammailun ja maailmanparantamisen ohessa olen ehtinyt vähän tehdä töitäkin. Eilen illalla sormeilin valmiiksi yhden sulkkuvyön, johon kohta kieputtelen vielä bulberoisen. Ja Kivennavan rekon kirjailu jatkuu. Sitä on nyt valmiina 6,8 cm (siis tuon kirjotun alueen korkeus).

Nuppineula on tuolla kertomassa mittakaavasta.

Poikakalenteri

Niin siinä vaan kävi, että jouduin nielemään epäonnistumiseni. Se Räisälän reikäommel eteni miun näpeillä vaan liian hitaasti. Nättiähän siitä toki tuli, mutta liiiiian hitaasti. Silloin, kun laskin tarjousta, äiti teki samaa reikäommelta ja pyysin häntä mittaamaan, kuinka paljon valmista tuleet tunnissa. 10 cm. No eipä tule miulla, tulee 3,5 cm! Ja lisäksi vielä niiden yhdistävien lankojen ompelu. Ongelma ei niinkään ole tuon työn hitaus tai valmistuminen vaan ne jonossa odottavat työt, jotka tuntuivat kiipeävän pinoksi ja vyöryvän päälleni. Tuli stressi ja paha olo. Ja koska miulla vielä on vaihtoehto ja pakotie, päätin sitä käyttää: äiti tekee uuden hunnun ja mie teen tuon valmiiksi "sitten joskus". Hah.

Ihan tervettä varmaan tipahtaa omasta erinomaisuudestaan rähmälleen lätäkköön aina välillä. Nöyränä keräsin riekaleeni ja palasin Kivennavan rekon pariin. Se ei etene ainakaan nopeammin, mutta sen olen tiennyt ja varannut sille tarpeeksi aikaa.

Tänään tytöillä alkoi koulu ja hoito, eikä meistä ketään taida harmittaa tippaakaan paluu arkeen. Nautin työrauhasta ja saan paljon aikaiseksi. Tämäkin työviikko on osaltani vajaa - tai oikeastaan pidennetty, mutta paria viimeistä "työpäivää" ei oikein voi työksi kutsua. Perjantaina nimittäin starttaa Folklandia-risteily, jossa jälleen Kansallispukuapteekki - Folkdräktsapotek tarjoaa lääkkeitä kansallispukupulmiin! Siellä miekin häärin apteekkarina. Ja nautin 23 tuntia kansanmusiikkia ja -tanssia. Ja varmuuden vuoksi vedän vielä toisen kierroksen Europalla, meillä on nimittäin kaveriporukan pikkujouluristeily siinä heti lauantaina alkaen! Kontrasti näiden risteilyjen yleisilmeiden välillä voi samasta tapahtumapaikasta huolimatta olla melkoinen.

Juu, juu, sinä joka kieli pitkällä kahlasit tylsät blaablaat läpi ja etsit poikakalenterijuttua, niin täältä pesee: Kansallispukufoorumin joulukalenteri on tänä vuonna Kansallispuku-poika-joulukalenteri (koska lyhyet ja napakat nimet ovat tarttuvia :P ). Ja siihen liittyen olen julkaissut KILPAILUN! Levittäkää sanaa :)

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Joulut on lomailtu. Joulupukki toi miulle mitä toivoinkin: Mies joka ei ollut murhaaja -kirjan ja lahjakortin Luontaishoitola Ayurvedaan. Nyt tavailen noita hoitoja ja yritän päättää, mihin menen sitten kun tunnen ansainneeni hemmottelua. Nyt en.

Työn alla on Räisälän huntu. Tytöt ovat kotona ja olen taas samassa tilanteessa kuin Lellun viimeisinä kotihoitoaikoina: on huono omatunto töiden tekemisestä ja huono omatunto siitä, jos ei tee. Työn lomassa laitan ruokaa, pesen pyykkiä, pelaan, komennan... tai oikeastaan äitinä olon lomassa yritän räpeltää reikäommelta. Se etenee t u s k a i s e n hitaasti ja olen arvioinut ajan väärin. Tässä kohtaa piti olla jo toinenkin iso työ tehtynä vaan eipä ole. On kesken. Ja tulevien töiden vuori varjostaa tekemisen iloa. Yritän pitää kiinni siitä ajatuksesta, että ne työt valmistuvat vain pisto kerrallaan. Murehtiminen ei auta, vaan tekeminen.

Yhdistävään reikäompeleeseen ommellaan ensin langat kankaiden hulpioreunojen välille...

...ja niihin sitten ommellaan reikäommel. Leveys on 5 mm, kuvassa näkyvä sormi on miun peukalo.

Nyt meillä on täällä neljä tyttöä, kummallakin on kaveri yökylässä. Supatusta ja kikatusta riitti pitkin yötä :)

Aaaaaah!

Sauna pesty, kuusi sisällä, kinkku paistettu ja maistettu, tryffelimassa jääkaapissa, lahjat paketeissa, laatikot haettu, sinappi ja jätkänkynttilä saatu (kiitos S!) piparkakkumaailma väsätty ja Kansallispuku-foorumin joulukalenterin viimeinen luukku julkaistu. Joulu!

Meillä on muodostunut jo perinteeksi rakentaa piparkakkutal... krhm... piparkakkumaailma jouluksi. Talostahan tuo on lähtenyt, mutta kun miulla on tuo hillitön vimma pistää aina vähän paremmaksi. No, tänä vuonna tytöt halusivat eläintarhan. Kaikki ihmiset ja suurin osa eläimistä on nimetty ystävien, sukulaisten ja lemmikkien mukaan. Piparkakkueläintarhan kuvien myötä toivotan Sinulle onnellista ja rentouttavaa joulun aikaa!

Talvi on tullut eläintarhaan, mutta tässä maailmassa lumikin on lämmintä, eikä edes savannin eläimiä palele!

Tuo huiskutteleva nainen sillalla olen kuulemma mie :)

Jack Russelit Noppa ja Sisu ja emäntänsä M ovat lähteneet eläintarhaan. Tiia-Maija tähyilee käärmetalon katolle ja Leea-Mari on lippuluukulla jidin (miun isä) kanssa.

Huu, pelottavia krokotiileja!

Nämä possut säästyivät tällä kertaa Suurelta Kunnialta päätyä joulupöytään - tavallaan...

Käärmetalon katolla keikkuva apina lällättelee mamballe, koska se tietää ehtivänsä karkuun, niinkuin ehtii perhonenkin. Ja eihän se mamba kavereita puraise muutenkaan, jouluna varsinkaan.

Joku on tainnut unohtaa käärmetalossa terraariot auki!

Nämä uljaat ravihevoset ovat Legas ja Red foxes fame, "meidän tyttöjen" hevoset, joista jälkimmäisestä on oikeassa maailmassa jo tehty metukkaa, mutta piparkakkumaailmassa sekin saa vielä rouskuttaa porkkanaa!

Miun mies on myymässä lippuja jidille (miun isä) ja Lellulle.

Jack Russelit Sisu ja Noppa