keskiviikko 6. elokuuta 2014

Ja myöhä tuuletettii!

Ihana iltapäivä! Ihania ihmisiä! Oli lämmin (ihan henkisestikin) ja hyvä olla siinä iloisten ja rentojen ihmisten seurassa. Viitisenkymmentä urheaa uhmasi kolmenkymmenen asteen lämpötilaa ja saapui piknikille Imatran keskustaan Inkerinaukion liepeille. Ihana Susanna tuli tuulettamaan kameraansa ja suurin osa näistä kuvista on hänen ottamiaan, kiitos! Susanna myös kirjotti blogiinsa tästä ja siellä on lisää kuvia.



Mie olin vähän valepuvussa, juuri nyt äidin Kymenlaakson liivi oli ainoa, joka oli sopiva. Laitoin siis Kymenlaakson. Hyvä valepuku. Tyttäristä vanhempi laittoi sarafaanin ja nuorempi yhdisti kansallispukunsa liivin vaaleansiniseen kesämekkoon. Aijoo, en ole raskaana, vain lihava, mutta parempaan menossa taas, -3 kg sitten lomareissun.



Yksi kohtaaminen oli vähän ikävämpi: eräs vanha tuttu, joka saa karvani nousemaan pystyyn, onnistui siinä jälleen, mutta ohitin tilanteen vähän tylysti ja onnistuin olemaan pilaamatta päivääni.



Paikallislehti Uutisvuoksen toimittaja Anne Vihavainen teki ihanan jutun tapahtumasta keskiviikon lehteen, joka jaetaan täällä ilmaiseksi kaikkiin koteihin:




Tuuletettavaa oli ihan laidasta laitaan: sarafaaneja, kansallispukuja, osia yhdisteltynä muihin vaatteisiin ja yksi Inarinsaamenpukukin (kiitos Odalle pukutiedosta :) ).


















Sainkohan mie tässä jotain ripitystä? Tämä ei kyllä ollut se mainitsemani ikävämpi kohtaaminen, ehkä vain keskustelemme miun päähineestä.



No sitten tapahtui kummia: tämä herra tässä edessäni on venäläinen taiteilija, joka on käynyt jo kolmena vuonna ihastelemassa tuuletustamme, ottanut kuvia ja maalannut sitten meistä tauluja. Nyt hän halusi ottaa miusta kuvia ja oikein asetella miut oikeaan asentoon sitä varten. Jopa jokaisen sormen erikseen. Tuli muuten melkoisen venäläisneitoposeeraus käsien asentoineen :D



 Päänkin piti olla juuri oikeaan suuntaan.



Ja sitten mie selitin tätä taiteilijakohtaamista Päiville :D



 Oli hauskaa, että useassa tuolla nähdyssä puvussa miulla on näppini pelissä tavalla tai toisella. Useimmiten niin, että pukuja on tehty tai muokattu miun kurssilla.

On aika kiva huomata myös se, etten tuolla piknikillä ollenkaan ahdistu ihmisten puvuista. Kysyttäessä kerron, mutta muuten iloitsen kaikesta kauniista, enkä lainkaan näe mummukoiden neidonpäähineitä, vääränkokoisia liivejä tai muuten vain epämääräisiä asuja. Valistamisen paikka on sitten ihan muualla. Kansallispukua pitäisi voida käyttää ilolla, eikä niin, että hirvittää että on mokannut.

Kävimme katsomassa vielä koskinäytöksen ja sillalla vähän pönötettiin, eikös kansallispuvussa aina pönötetä :D



Tyttären aurinkolaseista heijastui miun kuvajainen, siitä tuli kansallispukulfie!




Montako pukua tunnistit?

Ensi vuonna kansallispuku täyttääkin pyöreitä: 130 vuotta. Jokohan silloin saataisiin koko Suomi tuulettamaan? Tänä vuonna mattimyöhäiset tuulettelevat vielä 9., 10., 16., 17. ja 24. päivä. Tarkista täältä, minne ehtisit vielä mukaan.

#kansallispukutuuletus2014

17 kommenttia:

  1. Joskus on hauska rupatella kaikkea maan ja taivaan alla. Ja et ole lihava. Olet aina oikein sievä, mutta on hyvä hoitaa itseään. Minäkin pehmoisia puhuin. Ensi vuonna päähineessä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mie otan ihan lunkisti nää lihavuusjutut, kun mie tiedän, millä niistä kiloista pääsee ja olen sen verran armollinen itselleni, että kaikessa ei tarvitse koko ajan onnistua. Mutta en siis yhtään siun sanomisesta ollut pahoillani, päin vastoin, se oli hauska juttu :D Ja syy tähän "lihavuus"juttuun on se, että miulla on huono olla, enkä mahdu vaatteisiin, ei mitään sen kummempaa. Lasken taas pisteitä (Painonvartijoissa sen 10 vuotta sitten opettelin) jonkin aikaa ja homma on hallussa. Nyt on hyvä motivaatio taas kun on ihania kasviksia ja marjoja puskat pullollaan.
      Rupattelu ja rentoilu on ihanaa, kiitos seurasta <3

      Poista
  2. Ihania kuvia! Voi kun olis saanut olla mukana. Ja ole hyvä vaan, Soja. Kerrankin tiedonjakoa toisinpäin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Susanna tuli kameroineen, miun kuvat ovat usein vähän nuhruisia, enkä oikein ehdi tai tahdo keskittyä kuvaamiseen tuolla.

      Poista
  3. Oli ihanaa olla mukana, onneksi pyysit mut sinne. Kunpa, voi kunpa, ensi vuonna minäkin tuulettaisin kansallispukua, enkä pelkkää kameraa!

    Mikäs kangas muuten tässä sun blogin taustakuvana on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lainapukua ainakin, jos et omaa :) Blogin taustakuva on Nurmijärven ja Vihdin naisen kansallispukujen liivikalminkkia. Miun kutomaa :)

      Poista
  4. On komeeta, on. Kuvasitteko ihan Ruokolahden kirkolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oltu Ruokolahdella lainkaan, vaan Imatralla, Imatrankosken laidalla.

      Poista
  5. Jotenkin ihanaa, että mukana oli niin lapsia kuin sitten näitä todella iäkkäitä ihmisiä. Ja miehiäkin! Ilmeisesti tämä siun idea on täyttänyt jonkun tyhjiön, koska näitä tuuletteluja järjestetään näin paljon. Go Soja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö! Ihan vauvasta vaariin.
      Mie luulen myös, että tälle oli hurja tarve, sillä harvempi idea saa noin nopeasti ja tehokkaasti julkisuutta näin pienellä panostuksella. Se on suorastaani imetty ja hyvä niin. Go kansallispuku!

      Poista
  6. Mahtavaa, upeeta, kansallispuku on JEES!!!!

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia ja loistavia pukuja.

    Pakko olla utelias, kai sie kysyit siltä taiteilijalta missä hänen tauluja + kuvia voi nähdä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vähän rajoittuneesti yhteistä kieltä. Hän oli maalannut miusta ja tytöistä viime vuoden tuuletukselta taulut, mutta kun kysyin, olisiko hänellä niistä kuvaa, hän sanoi vain, että ne pitäisi nähdä luonnossa. Hänellä oli muutama muu taulu mukana tuolla, niitä viime vuoden tuuletukselta maalattuja. Minuu vähän kiinnostaisi hommata ne miun ja tyttöjen kuvat, jos eivät ole kamalan kalliita.

      Poista
    2. Ihastuttavia tunnelmakuvia. Täytyy houkutella joku'Susanna' 😉 meillekin ensi vuoden tuuletukseen mukaan.

      Poista
    3. Ehdottomasti! "Susannat" ovat mahtavia!

      Poista
  8. Ihania kuvia, ihania tunnelmia. Ja tyttäresi turkoosi feresi on ihan herkku!
    Kesäterveisin Auli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meistäkin :) Yksi M-kokoinen samanlainen on tuossa myytävänäkin, täytyykin naputella se heti Puotiin, kun se ei jostain syystä ole siellä :)

      Poista

Kommentti! Ihanaa!