keskiviikko 13. elokuuta 2014

Millä perusteella kansallispuku täytyy valita?

Sitä taas moni pohtii. Työväen- ja kansalaisopistojen kurssit alkavat syyskuussa. Pääosa opiskelijoista tietää kurssille tullessaan, minkä puvun haluavat tehdä. Sitä on voitu miettiä vuosia, se on voinut olla aina ilmiselvää tai päätös on voitu tehdä ihan äskettäin.

Kuulen silloin tällöin toteamuksen, että "voisin hankkia kansallispuvun, mutta oman kotiseutuni/synnyinseutuni/vanhempieni synnyinseudun puku ei miellytä minua." Lujassa elää ajatus, että kansallispuvun on peilattava omia juuria. Tämä ajatus on itseasiassa sekä vanha että nuori.

Esikuvien aikaan 1750-1850 ihmiset pääasiassa syntyivät, elivät ja kuolivat samalla seudulla. Alueen pukeutuminen oli yhtenäistä, alueelle tyypillistä ja puku ilmensi asuinpaikan lisäksi mm. siviilisäätyä, uskontoa, varallisuutta ja taitoa. Omien keskuudessa kuuluttiin puvun ansiosta joukkoon, mutta kilpailtiin silti taidolla ja varallisuudella. Ehkä turvallisuudenkin vuoksi oli hyvä olla "yhtä porukkaa".

Kun kansallispukuja alettiin 1800-luvun loppupuolella suunnitella ja valmistaa, säilyivät niiden nimissä paikkakuntien ja alueiden nimet. Heräsi halu tehdä jokaiseen pieneen pitäjään oma kansallispuku, vaikka todellisuudessa varsinkin läntisellä pukualueella (raja karjalaisen ja läntisen pukualueen välillä noudattelee suunnilleen nykyistä rajaa, mutta Ruokolahti, Rautjärvi ja Joutseno kuuluvat karjalaiseen) pukualueet olivat vähän laajempia. Kansallispukujen esikuvien aika on n. 100 vuotta. Sinä aikana esiintyi samoilla seuduilla myös aikakerroksia, vaikka vaatteet olivatkin periytyvää omaisuutta.

Vaikka kansallispuvut on nimetty alueittain, ei kansallispukuja niiden käytön huippuaikoina valittu juurien mukaan. Valittiin kuvastosta kaunein - tai se johon oli varaa. Siksi suosituimpia kansallispukujamme ovat mm. Munsala (pieni ruotsinkielinen kunta pohjanmaalla), Tuuteri (inkeriläinen), Kaukola (Karjalan kannaksella), Keski-Suomi ja Perä-Pohjola. Mainituista Tuuteri, Kaukola ja Keski-Suomi on sittemmin tarkistettu ja Munsalasta on olemassa esikuviaan vähän paremmin vastaava versio Bragen mallistossa, mutta linkit vievät nimenomaan noihin 1900-luvulla erittäin suosittuihin versioihin.

Kymiläisjuurinen Tuuterin puvussa, Suojärveläisjuurinen
Valkealan puvussa ja heidän tyttärensä Tuuterin puvussa.


1970-luvun lopulla heräsi kiinnostus omia juuria kohtaan. Samalla kansallispuku koki mullistuksen. Suunniteltujen mallien sijasta haluttiin jäljittää esikuvien materiaaleja, tekniikoita ja kaavoitusta tarkemmin. Samalla tuli myös tärkeäksi omien sukujuurien vahvistaminen kansallispuvun avulla ja puvun tekeminen itse.

Miten kansallispuku sitten pitäisi valita?

Oma kotiseutu, vanhempien kotiseutu tai muu itselle tärkeä alue on oikein hyvä peruste. Tässä on kuitenkin pari käytännön ongelmaa. Ensiksikin meillä alkaa olla aika paljon ihmisiä, jotka "eivät ole mistään kotoisin" tai omaavat juuria monilta suunnilta. Tämähän tulee tietysti seuraavien sukupolvien kohdalla vielä kertautumaan. Esimerkiksi minun lasteni asuinpaikka on Imatra ja sen myötä puku voisi olla Ruokolahti tai Jääski. Äitinsä puolelta heillä on sukujuuria Suojärvellä, Kymissä ja Hämeessä, isänsä puolelta Etelä-Savossa. Noista voi toki valita sen, jota haluaa korostaa, mutta valikoimaa alkaa olla aika paljon. Heidän lapsillaan juuret todennäköisesti moninkertaistuvat.
Toinen ongelma jälleen seuraavien sukupolvien kohdalla on se, että esimerkiksi karjalaiset puvut todennäköisesti lakkaavat lopulta olemasta, sillä karjalaiset juuret loittonevat sukupolvi sukupolvelta. Sama koskee monia harvaan asuttuja alueita.

Kysyin Facebookin Kansallispuku-ryhmässä: "Mikä kansallispuvusta tekee sinulle tärkeän? Mikä on "se juttu", joka pitää olla juuri näin?" Vaihtoehdoista pyysin valitsemaan yhden tärkeimmän, mutta jos ei kertakaikkiaan yksi vaihtoehto riitä, sai laittaa monta. Moni laittoi monta. Tämä ei suoraan vastaa otsikon kysymykseen, mutta liippaa läheltä.

46 rastia: Puku liittyy sukujuuriini, on kotiseutuni tai vanhempien kotiseudun puku / Puku liittyy vanhempiani kaukaisempiin sukujuuriin.
15 rastia: Kansallispuvuilla on valtava kulttuurinen arvo
14 rastia: Puku liittää minut johonkin ryhmään
13 rastia: Olen tehnyt puvun itse, tärkeää oli juuri sen tekeminen
9 rastia: Minulle on tärkeää, että olen tehnyt pukuni itse esiäitien työtavoilla
8 rastia: Kansallispuvut ovat kauniita, tekotavalla ei ole väliä
8 rastia: Juuri tämä puku on aina kiehtonut minua
6 rastia: Puku on peritty ja siihen liittyy muistoja, tekotavalla ei ole väliä
5 rastia: Puvun on tehnyt minulle ihminen, joka oli tärkeä
3 rastia: Perinteiset työtavat
1 rasti: Puku on teetetty minulle esikuvien työtavoilla tehtynä

Suurimmalle osalle siis juuret olivat tärkeitä. Pukuhan voi liittää ryhmään myös muutoin kuin juurien perusteella: se voi olla vaikkapa esiintyvän ryhmän yhteinen asu.

Vaihtoehtojen asettelu aiheutti varmaankin sen, että puvun valmistaja tai valmistaminen nousivat esille. Se ei silti ole huono valintaperuste. Puvun voi hyvin valita mielenkiintoisten tekniikoiden vuoksi. Sen voi valita siksi, että värit miellyttävät tai sopivat kantajalleen. Kukaan ei voine kiistää, että puvun malli vaikuttaa päätökseen. Hyvä peruste on myös se, että käsiin ajautuu perintönä tai löytönä kirpparilta joku puku. Opiskelijoilleni vinkkaan myös siitä, että tarkistetuissa ja tutkituissa puvuissa on useimmiten hyvät ja seikkaperäiset kaavat ja ohjeet. Joskus puvun hankinta valitettavasti kaatuu siihen, että materiaaleja tekemiseen ei saa. Useimmiten saa, kun nähdään vaivaa, mutta joskus se ei auta.

Miun mielestä tässäkin pätee se viisaus, että kansallispuku on jokaisen ikioma asia. Se on jokaiselle omanlaisensa ja meillä kaikilla on oikeus ajatella siitä kuten haluamme. Tällä hetkellä me "asiantuntijat" painotamme perinteisiä työtapoja, materiaaleja ja kaavoitusta ja samalla kannustamme ammentamaan niistä modernia, yhdistelemään kansallispuvun osia muihin vaatteisiin ja rikkomaan pönötystä, kunnioituksen säilyttäen. Miusta on tärkeää, että mahdollisimman tarkasti esikuvien mukaiset puvut säilytetään. Se ei estä tekemästä oman pukunsa kanssa ihan niinkuin tahtoo. On vain niin, että jos alkuperäinen kadotetaan, se kadotetaan lopullisesti. Kun muoti muuttuu, vanhanaikainen unohtuu. Ainoa, josta voidaan ponnistaa uudelleen, on alkuperäinen.

Esikuvien mukaisia materiaaleja ja työtapoja tarkistetussa Kymenlaakson puvussa.

P.S. Miulla on kolme kokonaista kansallispukua, sarafaaneja ja lisäksi mahdollisuus käyttää äidin pukua. Sysmä ja Luhanka on lempparini. Ensimmäisen teki minulle äitini, kun pääsin ylioppilaaksi. Sinne suunnalle minulla on juuri äitini isän kautta, mutten koe sitä lainkaan omaksi juurekseni. Puku on värikäs ja kaunis. Kymi on ehkä juuriltaan miulle kansallispuvuista sopivin: olen syntynyt Kotkassa ja äitini äidin puoleinen suku on kymiläisiä. Käytän Kymiä joskus vaihtelun vuoksi ja jos en halua olla niin kirjavana. Isäni puolelta olen suojärveläinen ortodoksi ja sarafaani on sen suunnan valinta. Minulla on myös Pirkanmaan puku, johon minulla ei ole mitään sidettä, mutta ostin sen huuto.netistä edullisesti. Käytän sen osia erikseen, sillä puvussa ei ollut tykkimyssyä enkä ole sitä vielä ehtinyt tehdä valmiiksi. Äitini puku on Kymenlaakso. Sen esikuvat ovat oikeastaan pääasiassa Anjalassa, sitä kautta se ei siis välttämättä ole "minun pukuni". Se on kuitenkin äidilleni tärkeä puku ja siksi myös minulle. Ja puku on kyllä tyypillinen kymenlaaksolainen ja sinnehän se Kotkakin kuuluu. Vierastan käyttää pukua, sillä minulle tulee häiritsevä olo, että olen äitini. Hiljattain teimme pukuun röijyn ja sen kanssa tunnen oloni oikein kotoisaksi tuossa puvussa. Tämän kesän tuuletuksella äidin liivi oli ainoa, joka mahtui päälle enkä siinä helteessä halunnut laittaa röijyä, joten menin "äitinä". Juuret Jääskessä -juhlassa sunnuntaina olin Kymenlaakson puvussa pukeutuneena röijyyn.

Kymenlaakso
Kymi


Sysmä ja Luhanka
Yksi sarafaaneistani




9 kommenttia:

  1. Aivan samoja pohdiskeluja olen minäkin käynyt läpi! Itselläni on ylioppilaslahjaksi saatu Rautu-Sakkolan puku. Valitsin sen isänpuoleisten sukujuurieni perusteella, ja puku muutenkin oli (on edelleen :)) mielestäni kaunis. Nyt harkinnan alla on uusi puku. Siinä on ollutkin miettimistä! Olisiko se syntymäpaikkani perusteella Perä-Pohjolan vai asuinpaikkani mukaan Jääsken tai Ruokolahden puku. Vai joku muu, ihan muilla perusteilla valittu, kaunis ja vartalolle käypä... Löytyihän se sitten, loppujen lopuksi. Kuhmoisten puku: niin kaunis, ja yllätys yllätys, äidinpuoleiset sukujuuretkin merkitsivät tässä jotain :). Mutta pääasiahan on, että puku on tuntuu omanlaiselta, ja että sitä ylpeydellä kantaa!






















    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, tärkeintä on se, että puvussaan viihtyy! Hyvin sanottu!

      Poista
  2. Sattumoisin aion aivan pian kirjoittaa samasta aiheesta omaan blogiin! :P

    VastaaPoista
  3. Tuutko Helsingin Käsityökortteliin, Soja? Haluaisin nähdä sarafaanit omin silmin ja neuvotella olenko kokoa M vai L. :D Ja sinut olisi myös kiva nähdä. Ajattelin, että säästän iPhoneen, mutta taidankin alkaa säästää kiilasarafaaniin (tai feresiin, en osaa päättää). Kerralla en pysty koko pukua ostaa, mutta eka mekko, sit rätsinä ja päähine, ehkä pääsisin jo sinne pääsiäiskirkkoon kauniina. Tämä on unelmani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en pääse Hesan Käsityökortteliin. Sarafaanit ovat mukanani 20.9. Jyväskylässä Kansallispukukeskuksessa ja 11.-12.10. Karjalaisessa karonkassa Baltic Queenilla (Hki-Tallinna-Hki). Syksyn osalta muu on auki...

      Poista
    2. Ok! Lähetin sinulle sähköpostia.

      Poista
  4. Tämä sinun saittisi on upea! Vastaa miljooniin eri kysymyksiin mitä mieleen pulpahtelee kansallispuvuista! Kiitos kiitos kiitos!!! <3 T: MiiaV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tulipa juuri sopivaan kohtaan tämä mukava kehu, kun on vähän saamaton ja tylsä olo :)

      Poista

Kommentti! Ihanaa!