Ilo pintaan, sisus tulee perässä?

Olen yrittänyt keskittyä hyvinvointiin ja voi pojat, että suoritan sitäkin upeasti. No, ainakin se sisältää enemmän perheen kanssa vietettyä aikaa ja vähemmän kiukuttavia, itse keksittyjä velvollisuuksia.

Geokätköily on hyvä harrastus.

Olen varannut kalenteriin aikaa ystäville ja levolle. Olen kiivennyt puihin, tutkinut kääpien värejä, viilettänyt vuoristoradassa (siinä oikeassa) ja pelannut lautapelejä lasten kanssa.

Linnanmäen valokarnevaali

Kävimme mieheni kanssa Tallinnassa. Pari hotelliyötä, Martinmarkkinat ja paljon vanhan kaupungin kujilla tallailua, KGB-museo ja hyvää ruokaa. Se tuli tarpeeseen, vaikka reissu ei mitenkään tajuntaa räjäyttävä ollutkaan. Ei tarvitsekaan. 

KGB-museo Viru-hotellissa. Suosittelen!

Kävin ensimmäistä kertaa Martinmarkkinoilla ja pidin niistä. Nehän keskittyvät nimenomaan eestiläiseen perinteeseen ja siitä ammennettuihin moderneihin tuotteisiin. Pidin tunnelmasta, yleisilmeestä, tuotteista ja siitä, että oma perinne riittää tällaiseen. Ehkä meilläkin vielä päästään siihen. Tai sitten ei.

Mardilaat - Martinmarkkinat Tallinnassa.

Vaikka noita ylimääräisiä hommia olen karsinutkin, niin onhan täällä töitä tehty. Ja vapaaehtoishommiakin. Talkoilimme feresit tanhuporukan isompien lasten ryhmälle. Kävin Kotkassa pitämässä kansallispukuun pukeutumisnäytöksen Etelä-Kymenlaakson Kalevalaisten Naisten kutsumana ja samalla vietimme mukavan syyslomasen serkkuni perheen luona. 

GoPro-kamera on kiinnitetty puihin, sillä kuvaan videota Johanneksen pukuun liittyvää koulutusta varten.

Puissa on Johanneksen tekeillä olevan mallipuvun hamekangas ja toiset puut odottavat kokoamistaan kaaoksen vallassa olevalla pajalla. Hommasin toisiksi puiksi sellaiset, joiden osat käyvät yhteen näiden uutena ostamieni kanssa ja annoin vanhat kakkospuut pois.

Paja on kaaoksen vallassa ja kakkospuut odottavat siivousta ja kasaajaa.

Kävimme kesällä Hilu Toivonen-Alastalon kanssa Viva-lehden kuvauksissa Hesassa ja nyt juttu viimein ilmestyi lehdessä 11/2016. Oikein kiva juttu ja ihanaa, että kansallispuvuista halutaan ylipäänsä tehdä juttuja.

Hilusta puheenollen, Hilu täytti 50 vuotta ja tuotti itselleen lahjaksi Anna lapselle harrastus -konsertin. Konsertissa oli aivan mieletön esiintyjäkaarti ja kaikki tuotto meni Pelastakaa lapset ry:n kautta lasten harrastustoimintaan. Mie hankkiuduin tietysti paikalle ja otin vielä hotellihuoneen Hesasta, että saan juhlia kunnolla. Miun sielu parani monta pykälää, kun kohtasin ystäviä, joita näen harvoin ja sain lämpimiä halauksia ja kauniita sanoja. Mie todella tarvitsen näitä juttuja ja hämmästyn joka kerta, että miksen ole ennen osannut ottaa niitä vastaan. Juhlin kansallispuvussa, koska tilaisuus oli ehdottomasti sen arvoinen ja koska olen lihonut ulos kaikesta muusta säädyllisestä. Kansallispuku ei välttämättä ole miun ykkösvalinta baariin, mutta tulipa tuolla reissulla myös laulettua karaokea Bar Erottajassa kansallispuku päällä.

Karaokea Bar Erottajassa Kymenlaakson puku päällä.
Kuvan otti Outi Mulari. Kaikki sumeus ja hämäryys sopii asiaan :D

Helsinkikin on hiljainen maanantaiaamuna klo 2.30.

Hilu toivoi lahjaksi, että kaikki ostavat lipun konserttiin. Ostin toki, mutta sen lisäksi tein Hilulle neulakirjan. Hilu teki syntymäpäiväjuhliin itselleen Akaan puvun ja koska miulla sattui olemaan Akaan hamekangasta tilkku jemmassa, tein siitä kannet. Idiksen ja muodon pöllin Helsingin työväenopiston käsityönopetuksen blogista.

Neulakirjassa on kansina Akaan hamekangasta.

Sivut ovat punaista ja keltaista verkaa, vuori, tasku ja kantit painokankaita, joita kaivelin kaapeistani.

Neulakirjan sivuille laitoin ompelu-, kirjonta- ja nuppineuloja ja pellavalankoja. Miusta siitä tuli aika soma. Täytyisi tehdä itsellenikin tuollainen, se olisi kätsä varsinkin reissutessa pienten käsitöiden kanssa.

Olen tosi onnellinen Kirjonnan salaisuus II -joulukalenterin menestyksestä! Sen tekeminen onnistui kätevämmin kuin viimevuotisen, kun laitoin ohjeet tikulle ja tarvikkeet pusseihin. Silti onnistuin mokaamaan ja ehkä kaikilta puuttuu kakkospussista lankoja. Ihan valtavasti toivon, ettei puutu muualta. En ihan tajua, miten siinä niin kävi, kun miun listassa lukee, että 4 lankaa. Eli jos siulla on tämä joulukalenteri ja kakkosluukussa on vain 2 lankaa, niin ota yhteyttä, mie lähetän lisää. Hommia voi jatkaa, ja täydentää puuttuvan sitten, kun lisälanka saapuu. Tein alunperin joulukalentereita 50 kpl. Se on kestettävä määrä pakkailla. Kyselyiden takia tein vielä 3 lisää, mutta huomasin, että suhteessa aikaa menee enemmän. Ideoita muhii jo ensi vuoden joulukalenteria varten.

Kirjonnan salaisuus II -joulukalenteri kävi hyvin kaupaksi.

Elämä on siis tällä hetkellä tasapainon hakemista, ilon ja tarkoituksen etsimistä ja töitä. Välillä tuntuu jo ihan hyvältä, välillä mennään takapakkia niin, että silmissä mustenee. Fyysinen sairastelu on vielä hankaloittanut asiaa, kun työt kasaantuvat. Yritän keskittyä olennaiseen ja huomaan olevani todella huono siinä. Opettelen antamaan itselleni anteeksi ja olemaan luisumatta vanhoihin malleihin.

Marraskuun pimeyden halki saapui uutinen! Iloikseni saan kertoa, että Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ry on myöntänyt miulle hopeisen ansiomerkin kansanperinteen hyväksi tekemästäni työstä! Uusi minä ottaa sen vastaan kiitollisena ja ylpeänä! Kiitos!

Lämmin kiitos!

Suomalaisen Kansantanssin Ystävät on yksi niistä tahoista, jotka pitivät kiinni kansallispuvuista silloin, kun muut eivät. Ja pitävät edelleen. SKY:n puvusto on legendaarinen ja toimii upeasti edelleenkin. Siellä on paljon pukuja, joissa miun äidillä Tuula Tanttula-Murrolla on näppinsä pelissä. Mie olen viettänyt puvustolla aikaa lapsena äidin mukana. Silloin puvustonhoitajana toimi Aila Havia. Mie olin tottunut, että äiti on se, joka pitää kursseilla jöötä, mutta siellä se oli Aila. Mie sitten kysyin Ailalta, että "Ootko sie olevinas tän paikan pomo?". Aila sanoi, että kyllä hän on. Siitä asti olen nimittänyt Ailaa Pomoksi.

SKY:n hopeinen ansiomerkki! Kiitos!

Ja myöhä tuuletettii!

Ihana iltapäivä! Ihania ihmisiä! Oli lämmin (ihan henkisestikin) ja hyvä olla siinä iloisten ja rentojen ihmisten seurassa. Viitisenkymmentä urheaa uhmasi kolmenkymmenen asteen lämpötilaa ja saapui piknikille Imatran keskustaan Inkerinaukion liepeille. Ihana Susanna tuli tuulettamaan kameraansa ja suurin osa näistä kuvista on hänen ottamiaan, kiitos! Susanna myös kirjotti blogiinsa tästä ja siellä on lisää kuvia.

Mie olin vähän valepuvussa, juuri nyt äidin Kymenlaakson liivi oli ainoa, joka oli sopiva. Laitoin siis Kymenlaakson. Hyvä valepuku. Tyttäristä vanhempi laittoi sarafaanin ja nuorempi yhdisti kansallispukunsa liivin vaaleansiniseen kesämekkoon. Aijoo, en ole raskaana, vain lihava, mutta parempaan menossa taas, -3 kg sitten lomareissun.

Yksi kohtaaminen oli vähän ikävämpi: eräs vanha tuttu, joka saa karvani nousemaan pystyyn, onnistui siinä jälleen, mutta ohitin tilanteen vähän tylysti ja onnistuin olemaan pilaamatta päivääni.

Paikallislehti Uutisvuoksen toimittaja Anne Vihavainen teki ihanan jutun tapahtumasta keskiviikon lehteen, joka jaetaan täällä ilmaiseksi kaikkiin koteihin:

Tuuletettavaa oli ihan laidasta laitaan: sarafaaneja, kansallispukuja, osia yhdisteltynä muihin vaatteisiin ja yksi Inarinsaamenpukukin (kiitos Odalle pukutiedosta :) ).

Sainkohan mie tässä jotain ripitystä? Tämä ei kyllä ollut se mainitsemani ikävämpi kohtaaminen, ehkä vain keskustelemme miun päähineestä.

No sitten tapahtui kummia: tämä herra tässä edessäni on venäläinen taiteilija, joka on käynyt jo kolmena vuonna ihastelemassa tuuletustamme, ottanut kuvia ja maalannut sitten meistä tauluja. Nyt hän halusi ottaa miusta kuvia ja oikein asetella miut oikeaan asentoon sitä varten. Jopa jokaisen sormen erikseen. Tuli muuten melkoisen venäläisneitoposeeraus käsien asentoineen :D

 Päänkin piti olla juuri oikeaan suuntaan.

Ja sitten mie selitin tätä taiteilijakohtaamista Päiville :D

 Oli hauskaa, että useassa tuolla nähdyssä puvussa miulla on näppini pelissä tavalla tai toisella. Useimmiten niin, että pukuja on tehty tai muokattu miun kurssilla.

On aika kiva huomata myös se, etten tuolla piknikillä ollenkaan ahdistu ihmisten puvuista. Kysyttäessä kerron, mutta muuten iloitsen kaikesta kauniista, enkä lainkaan näe mummukoiden neidonpäähineitä, vääränkokoisia liivejä tai muuten vain epämääräisiä asuja. Valistamisen paikka on sitten ihan muualla. Kansallispukua pitäisi voida käyttää ilolla, eikä niin, että hirvittää että on mokannut.

Kävimme katsomassa vielä koskinäytöksen ja sillalla vähän pönötettiin, eikös kansallispuvussa aina pönötetä :D

Tyttären aurinkolaseista heijastui miun kuvajainen, siitä tuli kansallispukulfie!

Montako pukua tunnistit?

Ensi vuonna kansallispuku täyttääkin pyöreitä: 130 vuotta. Jokohan silloin saataisiin koko Suomi tuulettamaan? Tänä vuonna mattimyöhäiset tuulettelevat vielä 9., 10., 16., 17. ja 24. päivä. Tarkista täältä, minne ehtisit vielä mukaan.

#kansallispukutuuletus2014

P.S. Muistattehan kisan!