perjantai 23. toukokuuta 2014

Reissua pukkaa

Pieninä palasina leipä maailmallalallalaa...
Olen jotakuinkin toipunut Jyväskylän Käsityökorttelista. Olen oikein onnellinen, että ymmärsin olla lähtemättä Tampereelle, se olisi ollut miulle liikaa stressiä.

Nyt on tosi hyvä mieli lähteä Hesaan. Suurin osa kamoista on pakattuna jo Jyväskylän jäljiltä ja sain vielä tässä välissä uuteen ihanaan rekkiin uudet ihanat viistovarret! Se aiheutti vähän jännitystä sen suhteen, että miten saan kaiken edustavasti aseteltua telttaan ja päädyinkin eilen illalla vielä raivaamaan pajalle 3 x 3-metrisen alueen testatakseni. Nyt on levollinen mieli ja tuumaan, että jos järjestys ei tunnu toimivan, niin vaihdan sunnuntaiksi.


Maiju Ahlgrénin ihanat Kiss kissit ovat mukanani Narinkkatorilla! Ne ovat sukkistehtaan kakkoslaatuisia, jotka Maiju käy läpi ja valitsee sellaiset, joissa ei ole reikiä tai heikkouksia, vaan esim. pesussa lähteviä tahroja. Sitten Maiju värjää ja painaa kuviot. Sukkahousujen lisäksi on damaskeja ja polvisukkia. Miulla on näitä karjalaisia aiheita, mutta Maiju tekee kyllä paljon muitakin. 


Pussit - on, napit - on, Kiss kissit - on, pöydänjalat - on, korttiteline - on, nauhat - on, ohjeet - on, tärkkiä - on, korttimaksuhärveli iZettle - on, jakkara - on, mainoksia - on, korttelisuunnistustarvikkeet - on, tilatut - on, hyvä mieli - on, reissuhenki - on :)

Ja kiilaferret ja sarafaanitkin - on!

Ihailen niitä käsityöyrittäjiä, joiden leipä tulee enimmäkseen myyntitapahtumista. Hurjaa hommaa! Kyllä miulle riittää mainiosti pari-kolme reissua vuodessa. Onneksi työ ihanat pidätte miut leivänsyrjässä kiinni tilaustöillä <3 Tulkaa silti ostamaan rekit tyhjäksi Käsityökortteliin, niin saan vähän kurkkua siihen leivän päälle :)



Käsityökortteli on tulvillaan Suomessa käsityönä valmistettuja koruja, vaatteita, laukkuja, asusteita, leluja, riepuja, taidetta, sisustustarvikkeita, tarve-esineitä - vaikka mitä! Helsingin Narinkkatorille saapuu viikonlopuksi lähes sata käsityöyrittäjää ja olemme siellä lauantaina ja sunnuntaina klo 10-18. Tosi monelle käy pankkikortti, mutta käteistäkin kannattaa varata mukaan. Miullekin voi maksaa kortilla, kunhan tekniikka ei heittäydy hankalaksi.




Ostosten lomassa voit osallistua mm. Korttelisuunnistukseen tai ottaa itsestään Riepu-selfien. Kannattaa klikkailla itsensä TÄNNE ja TÄNNE, niin näkee, mitä kaikkea muuta hauskaa on luvassa!


NÄHDÄÄN KÄSITYÖKORTTELISSA!

2 kommenttia:

  1. Nyt tulee kyllä kommentti asian sivusta, muttei malta: Ihana laattalattia! Onko tuo sinun työhuoneeltasi?

    Selitysosio: Metsästettiin mieheni kanssa 1930-luvun 6-kulmaisia Villeroy&Bochin laattoja vuoden verran, kun meiltä puuttui kiusalliset pari neliötä. Ihme ja kumma, mutta fb:n kautta lopulta löytyi, tosin nelikulmaisena, mutta sama laatta muuten. Siksi pistää nyt silmään, kun näkee tuollaisia ihania lattioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, pajaltahan se! Myö asutaan vanhassa Siwassa ja miun paja on se entinen myymälä. Siellä noita on, 100 neliötä ;) Itseasiassa muutama oli irronnut, mutta niitä löytyi juuri muutama jemmasta. Facebook on kyllä tuossa mielessä mahtava paikka, sieltä löytyy kyydit ja tavarat!

      Poista

Kommentti! Ihanaa!