maanantai 26. elokuuta 2013

Kauheat kansallispukuiset

Harjavallan Nesteen kauppias keksi mielestään oivan keinon vähentää myymälävarkauksia.
Kansallispukuväkeä naurattaa. Pelimanni- ja kansantanssiporukat laittoivat muistiin, että Harjavallan suunnalla pitää varata vähän pidempi aika pissitaukoa varten. Sittemmin kauppias otti lapun pois ja on varmasti saanut rangaistuksen vähintääkin kyseenalaisesta teostaan sen myötä, että sosiaalinen media tähän hanakasti tarttui ja uutista jakoi. 

Miusta on itsestään selvää, että moinen syrjintä on tuomittavaa, enkä siihen tässä halua puuttua enempää, mutta tuo kauppiaan läpinäkyvä linjaus, jossa kaikki kansallispukuryhmät kielletään on jotenkin hervottoman naurettava. Pyydän anteeksi romaniväestöltä, etten jaksa puuttua siihen, mistä tässä oikeasti on kyse.

Purskautin kahvit läppärille siinä vaiheessa, kun ystäväni linkkasi tämän Ajankohtaisen Kakkosen pätkän. Siinä on kohdassa 20.15 juttua tästä. Kuvitus on Ylen arkistosta ja se on kuvattu kansallispukujen tuuletuspiknikillä Imatralla, sillä ekalla, vuonna 2010. Taas päästiin telkkariin :D 

Vuoksenniskan K-Supermarketissa saa asioida kansallispuvussa ryhmissä.
Kuva: Riikka Lempiäinen



4 kommenttia:

  1. Minua kans pukkas naurattamaan, ku alkoi miettiä, että koskeeko kielto vain koko kansallispukuun pukeutuneita, vai myös kansallispuvun osia muihin vaatteisiin yhdistäviä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, hyvä huomio! Nyt kun rajoitus on peruttu, emme varmaan saa sitä koskaan selville :(

      Poista
  2. Hei! Muutaman hymyn minäkin sain huulilleni, kun mietin erilaisia huoltsikalla mahdollisesti vierailevia kansanpukuisia ryhmiä, vaikka pelimanniorkesteria ja lapinpukuisia matkailunedistäjiä.

    Mutta oikeasti minua harmittaa kyllä kaupanpitäjienkin puolesta se, etteivät he saa sanoa heidän havaitsemaansa ja varmasti totena pitämäänsä asiaa eli varastamista ääneen. Jos kauppiaat puhuvat asiasta tai varsinkin yrittävät tehdä asialle jotain, ainoa vastaus on syrjinnästä moittiminen. Ennakkoluulot ja tosiasialliset toimintatavat ovat monimutkaisessa ja ristiriitaisessa suhteessa toisiinsa. -Tina -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Ollapa niin viisas, että osaisi ratkaista asian kaikille oikein toimiville parhain päin. Silti miusta ei saa tuomita koko kansanryhmää siihen kuuluvien idioottien vuoksi. Eikä kyse ole siitä, ettei pääse tuonne huoltoasemalle, vaan isommasta asiasta, jonka ratkaisu täytyisi aloittaa alusta eikä lopusta. Mutta kuten sanoin, en tiedä miten.

      Poista

Kommentti! Ihanaa!