Synninpäästöjä

Työväenopiston kädentaitojen kevätnäyttely on vielä tänään, sunnuntaina avoinna klo 15 saakka. Olen jupissut ongelmia tämän vuoden kurssilla, lukenut palautteita tarkalla silmällä, tutkaillut niitä sydämessäni ja viimein juttelin pikaisesti myös opistokollegojen kanssa. Tunnen saaneeni synninpäästön niiltä osin kuin sitä kaipasin. Myös opetustyylini kaipaa muutosta ja sitä aion pohtia kesän aikana. Sain opiskelijamaksimin pudotettua 15:sta kahteentoista. Silti 12 eri tekniikan opettaminen yhtä aikaa kädestä pitäen vaatii vielä vähän tarkemmin mietittyä otetta. Myös se, että pysyy kartalla 12 eri puvun valmistumistahdista ja siitä, mitä tarvikkeita seuraavaksi tarvitaan, on uuden järjestelmällisemmän systeemin paikka.

Näiden pukujen lisäksi näytteillä on yksi valmis ja kaksi keskeneräistä paitaa, sekä Vartiolammen sorokka ja sulkkuvyö, Ylä-Savon tykkipitsi ja tasku sekä Kuortaneeseen tehty liivi.

Huoahdan siis opiston kauden päättymisen itsestäni ulos pykälää paremmalla mielellä, kun olin siitä vielä viikko sitten.

Myös vaaka on päästämässä minua pahasta. Muutin ruokatapojani Painonvartijoissa vuonna 2004. Tuloksena 20 kilolla kuoriutunut minä. Pikkuhiljaa vuosien varrella kiloja on hiipinyt, olen ne pudottanut ja taas kuormaa on kertynyt. Syytän stressiä siitä, etten ole pariin vuoteen saanut itseäni niskasta kiinni ja tekemään korjausliikettä. Nyt tuli mittari täyteen, kun jouduin lähtemään perheen kanssa pyöräilemään kevätkeliin toppahousuissa, kun en enää mahtunut yksiinkään ulkohousuihini. Hyvä, että joku viimein sai minut tolkkuihini, sillä vaaka näytti jo 69,1 kg, mikä on 7,1 kg enemmän kuin se, mihin olen tyytyväinen. Sekään ei ole mikään anorektikon mitta, sillä olen vain 160 cm pitkä. Tähän mennessä olen tehnyt korjausliikkeet laskien Painonvartija-pisteitä, mutta nyt ajattelin yrittää ilman. Olen kyllä valmis nappaamaan ne käyttöön heti, jos paino ei putoa tai mieli alkaa keksiä lupia ottaa vähän enemmän. Kahden viikon jälkeen vaaka näyttää 66,1 kg. Tiedän, että tästä vielä keikahdellaan puoleen ja toiseen, mutta kyllähän tämä motivoi. Ehkä mahdun jo kesävaatteisiinikin tänä kesänä, niin ei tarvitse heinäkuussa niihin toppahousuihin pukeutua. Kiitos strech-farkkujen, lähden nyt tyttöjen kanssa ihanaan auringonpaisteeseen polkupyöräilemään markkinoille.

Syksy karkaa

Syksy on miun lempivuodenaika. Niin raikkaat, kuulaat päivät, kun punaiseksi ja keltaiseksi värjäytynyt luonto valuttaa energiansa minuun, kuin sade, joka pesee maisemaa. Miun elämän parhaat asiat ovat tapahtuneet syksyllä: löysin rakkauteni syksyllä, molemmat lapsemme ovat syntyneet syksyllä ja naimisiinkin menimme syksyllä. Syksy tuo epämääräisen kesän jälkeen kaiken paikoilleen. Erityisen helpottava syksy on kuumien hellekesien jälkeen.

Nyt syksy uhkaa karata ohitse ilman, että ehdin nauttia siitä. Viikot ovat täynnä työtä ja harrastuksia, viikonloput töitä tai muita rientoja. Ajattelin, että pitäisin vapaapäivän viikolla, kun tässä muuten tulee 13 päivän työputki, sitten yksi vapaa ja seuraavana viikonloppunakin vain yksi vapaa. Mutta tajusin, etten ensinnäkään osaa tehdä vapaapäivälläni mitään, kun ystävät ovat töissä tai kaukana ja toiseksi stressaannun vain entisestään, kun työt eivät etene. Tajuan tämän mahdottomuuden, mutten kaiken kiireen keskellä osaa tehdä asialle mitään. Pakko yrittää.

Viikonloppuna olin pitämässä Helsingin suomenkielisessä työväenopistossa sarafaaniluennon ja kiilasarafaanikurssin. Aika helppoa mennä noin, kun joku muu järjestää kaiken - vielä yöpymisen, sapuskat ja seurankin :) Minusta pidettiin jälleen tosi hyvää huolta. Kurssi oli ihan täynnä ja opiskelijat ahkeria, oma-aloitteisia ja taitavia. Ihanaa!

Eilinen meni tilauksia kerätessä, laskuja ja tarjouksia kirjoitellessa ja sähköposteihin vastaillessa. Tulostimesta loppui tietysti väri ja samaan syssyyn paperikin. En saanut ihan kaikkia lähettelyhommia vielä tehtyä ja kohta täytyy lähteä kolkuttelemaan kaupan ovea, että saan paperia tulostaakseni mainoksia lähtemään Hesaan. Siellä on Karjala-talolla lauantaina 29.9. karjalaisten kansallispukujen näytös, jossa on mukana miulta Juuret-vaatteet ja kiilaferrejä. Menkää sinne :)

Lähipiiriin on viime viikkoina putkahdellut esikoisia kuin - niin - sieniä sateella. Tästä tuli eilen tasan 11 vuotta. Tiiuskan synttäreitä vietetään ensi viikonloppuna, ensin kavereiden kera pyjamabileiden merkeissä ja sitten sukulaisten, kummien ja muiden ystävien kera.

Myöhässä

Kesä tuli. Tai ehkä se on tullut jo aikaa sitten, mutta mie en ole ehtinyt mukaan. Mie olen vasta siinä vaiheessa, että luovun suunnitelmasta käydä vielä viimeisen kerran hiihtämässä (sukset ovat valmiina kurasyöpön päällä) ja olen pessyt paksuimman toppatakin. Ajattelen taas yhden kerran, että jos sulkisi tietokoneen aina työpäivän päätteeksi, niin saattaisi ehtiä huomaamaan mitä ulkona tapahtuu, mitä lapset touhuavat, mitä maailmassa tapahtuu... Olen kyllä käynyt tuolla pihallakin. Leikannut nurmikkoa, asetellut kiviä seinän vierelle, lenkkeillyt. Katseeni on vaan jumittunut jotenkin sisäänpäin. Tuntuu, että jos tajuan ajan kulun, panikoidun kaikesta siitä, mitä en ole ehtinyt.

Onneksi lapset osaavat nauttia jokaisesta hetkestä, silloin kun se on! Kuvassa on pihamme varmaankin rumin kohta, rytökasa, joka tulee katoamaan remontin joskus edetessä ja parhaat päivänsä nähnyt keinu, jonka senkin toivon katoavan tuosta jo tänä kesänä. Ja sitten siinä on kaunein, mitä miulla on. Lapset.

Viikonloppuna on Karjalaiset kesäjuhlat Lahdessa. Olen siellä Karjalaisella torilla myymässä ja kuten aina, alan tässä vaiheessa miettiä esillepanoa ja muuta oleellista, jonka olisi pitänyt olla mietittynä jo aikaa sitten. Sain aamulla ajatuksen pöytäliinasta ja laitoin heti Logo-painoon viestiä. En suuremmin odota, että he ehtisivät tässä muutamassa päivässä tehdä sitä, mutta kysyinpä kuitenkin. Eilen kävin parista huonekaluliikkeestä etsimässä sujuvasti mukana kuljetettavaa, omalla jalallaan seisovaa peiliä, että asiakkaat voisivat katsoa miltä vaikkapa kiilaferre päällä näyttää. No eipä ollut. Tilaamalla saa, parissa viikossa. Hohhoi. Ei kellään olis lainata?

Teen listoja mukaan otettavista tavaroista. Tilasin paperi- ja kuitukangaskasseja, niihin pitäisi jossain vaiheessa painaa tai kirjoittaa nettisivujeni osoite. Sitten ne pitäisi muistaa ottaa mukaan. Mainokset. Supikkaat ja kurpposet. Palapelit ja muistivihot, postikortit ja niiden teline - jota miehen pitäisi vähän tuunata. Vielä pitäisi ommella muutamat päähineet. Ohjeille pitäisi keksiä joku toimiva systeemi, mistä myyn niitä. Nauhalaukku täytyy järjestellä. Kiilaferret ja sarafaanit ovat onneksi kauniisti rekeillä valmiiksi ja toivon, että pääsen matkaan niin isolla autolla, että ne voi niissä myös kuljettaa. Vaihtorahat, käyntikortit, säilytyslaatikot, tärkit. Kamera. Ja jotain mukavaa ja siistiä vaatetta itselle päälle. Se peili - mistä mie sen nyt taion?

Kaiken poukkoilun keskellä ehdin ja maltan välillä vähän istahtaa kirjomaankin. Olen kirjonut kokeiluja Jääsken mallipukua varten, menen ensi viikolla vertailemaan niitä. Ja sitten tätä Kuolemajärven rekkoa. Nämä rekot ovat ronkkauksen rinnalla NIIN miun lempparipuuhaa :) Kuuntelen Matti Röngän äänikirjoja ja Viktor Kärpän seikkaillessa maalaan rekkokankaalle toista tarinaa, rytmikästä ja polveilevaa.

Linkki radiojuttuun

Tässä Räisälän hunnun päärmäyksen lomassa tulin vain vinkkaamaan kuuntelemisen arvoisesta radiojutusta, jossa Leena Holst puhuu kansallispuvuista!

Laskuri

Osaako joku kertoa, saako tänne blogiin (ja jos saa, niin miten) kävijälaskurin? Sellaisen tahtoisin, ihan mielenkiinnosta, mutten löydä tuolta hallintasivuilta sellaista ollenkaan!