DIY villakirjontaa - Taidon ja käsityön viikko 2018

Tällä viikolla vietetään taas Taidon ja käsityön viikkoa. Vuoden teema on kirjonta, jes!
Siitä riemusta julkaisen vuoden 2015 Kirjonnan salaisuus -joulukalenterin työohjeet. Koska homma on alunperin joulukalenteri, ohjeet ovat 24 osassa. Joulukalenterissa tarvikkeet olivat mukana, nyt voit hankkia ne itse. Tee koko systeemi tai poimi mieleiset tekniikat!

Siltä varalta, että haluat edetä kuten joulukalenterissa, en paljasta mitä tästä tulee. Jos haluat tietää sen, niin kurkkaa viimeinen ohje. Tekniikat ja materiaalit ovat lainaa kansallispuvusta, kirjonta on villakirjontaa ja lopputulos on käyttöesine.

Tarvikkeet ja työvälineet:

- Tiivistä, paksua, käsinkudottua tai teollista sarkaa tai "villakangastakkikangasta" 62 x 21 cm ja 17 x 17 cm
- harsinlankaa
- kolmea eriväristä, ohuehkoa villalankaa esim. oranssi, harmaanvihreä ja vihreä, esim. Wetterhoffin Veera tex 55 x 2 tai Vuorelman kampalanka tex 28 x 2. Mallityössä oranssi ja harmaanvihreä ovat Veeraa ja vihreä Vuorelman kampalankaa. Ohuempia lankoja käytetään tarvittaessa moninkertaisena.
- valkaisematonta pellavaista nypläyslankaa esim. Bockens 50/2
- saran väristä pellavaista nypläyslankaa esim. Katrilli (Jatan aitta) tai Bockens 35/2.
- liitukynä
- silmäneula
- nuppineuloja
- Merkkauslista, jonka saat tulostettua tästä. Varmista, että lista (punainen) on 12,2 cm pitkä. Tee pisteiden kohdalle reiät minirei'ittimellä tai esim. paksulla neulalla.

Ohjesivut:

Kirjonnan salaisuus 1
Kirjonnan salaisuus 2
Kirjonnan salaisuus 3
Kirjonnan salaisuus 4
Kirjonnan salaisuus 5
Kirjonnan salaisuus 6
Kirjonnan salaisuus 7
Kirjonnan salaisuus 8
Kirjonnan salaisuus 9
Kirjonnan salaisuus 10
Kirjonnan salaisuus 11
Kirjonnan salaisuus 12
Kirjonnan salaisuus 13
Kirjonnan salaisuus 14
Kirjonnan salaisuus 15
Kirjonnan salaisuus 16
Kirjonnan salaisuus 17
Kirjonnan salaisuus 18
Kirjonnan salaisuus 19
Kirjonnan salaisuus 20
Kirjonnan salaisuus 21
Kirjonnan salaisuus 22
Kirjonnan salaisuus 23
Kirjonnan salaisuus 24

17 vuotta

17 vuotta sitten olin valmistunut edellisenä keväänä toisen kerran artesaaniksi ja käynyt syksyllä yrittäjyyskoulutuksen. Olimme ottaneet asuntolainan ja ostaneet vanhan kaupan, jonka yhteydessä on asunto. Olimme tehneet sen verran remonttia, että pääsimme muuttamaan taloon. Olin juuri lopettanut tupakanpolton ja odotin esikoistamme. Monestakin syystä pää oli melkoisen pyörällä. 26.1.2001 on merkitty T:mi Soja Murto -yrityksen perustamispäiväksi kaupparekisteriin. Miun ajatuksena oli suunnitella joku huikea sisustustuotemallisto ja valmistaa sitä kutoen ja ommellen ja tehdä lisäksi mittatilausvaatetusta naisille. En todellakaan halunnut alkaa tehdä kansallispukuja, mokomaa nyhertämistä ja valmiista ohjeista tekemistä. Sitä suurta ideaa odotellassa lupauduin kuitenkin kutomaan kansallispukukankaita. Kuvassa on ensimmäinen, 1.3.2001 päivätty lasku.

Tänään meillä on 2 lasta. En polta. Talo on perusteellisesti remontoitu ja laajennettu, asuntolainaa on edelleen rutkasti, koska sitä on täytynyt ottaa lisää. Teen kansallispukuja. Vain kansallispukuja. Kudon niihin kankaita, ompelen ja kirjon niitä. Keksin kansallispuvuista ammentavia tuotteita ja myyn niitäkin, Opetan ja luennoin kansallispukuaiheista. Pidän kansallispuku-verkkokursseja. Olen laittanut alulle Facebookin Kansallispuku-ryhmän ja Kansallispukujen tuuletuspiknikit. Miut on valittu Vuoden käsityöläiseksi ja Imatran Inkeriksi viime vuonna. Olin myös ehdolla 4 finalistin joukossa Taito Finlandia -voittajaksi. Sain olla tekemässä rouva Jenni Haukion kansallispukua. Kansallispuku on vienyt minua erilaisiin tilaisuuksiin, seminaareihin, koulutuksiin Suomessa, pohjoismaissa ja Virossa. Työssäni parasta on se, kun saa tehdä käsillään, rauhassa, ja kurottaa vuosisatojen yli. Se, kun oivaltaa esikuvan tekijän nerokkuuden ja tavoittaa sen, mihin hän on pyrkinyt ja miksi. Lempitekniikoitani ovat pienet piiperrykset, jotka ovat riittävän haastavia, että niihin täytyy keskittyä kunnolla. On ihanaa saada olla mukana mallipukujen teossa ja on mahtavaa, että tekniikoiden monipuolisuuden vuoksi työpäivät eivät käy tylsiksi. Vaihtelun vuoksi voi vaikka kirjoa aamupäivällä ja kutoa iltapäivällä.

Yrittäminen ei ole helppoa. Leipä on välillä tiukassa ja ilman mieheni ja vanhempiemme tukea en ikinä olisi päässyt tähän asti. Mutta kuten ystäväni kerran totesi: "Eihän siusta palkkatöihin enää olisi.". Kerran eräs ihminen totesi, että kansallispukujen tekemisellä ei voi elää. Katoimme äitini kanssa toisiamme hämmentyneinä. Miun vanhemmat ovat kyllä pyörittäneet meidän perhettä kansallispukujen ja kansanomaisten jalkineiden teolla yli 30 vuotta. Tämä ihminen sitten tarkensi lausuntoaan, että "no, jos tyytyy noin vaatimattomaan elämään". Olen miettinyt tuota keskustelua usein. Vaikka rahaa ei hirmuisesti ole, sitä on sen verran, että hengissä pysytään, pystytään harrastamaan ja tarjoamaan lapsille vähän enemmän kuin ihan perustarpeet. Pystymme jopa silloin tällöin matkustelemaan. Mitä muuta ihminen tarvitsee? Vaikka pankkitili ei pullistele, väittäisin viettäväni melkoisen rikasta elämää. Teen työtä, jota rakastan ja saan siitä arvostusta. Se ei ole tänäpäivänä ihan itsestään selvä asia.

Työjononi on yli 2 vuoden mittainen, on ollut jo useamman vuoden ajan. Se kertoo miulle, että työni on tärkeää. Vaikka työni maksaa hitautensa vuoksi paljon, löytyy heitä, joilla on halua ja kykyä maksaa siitä. Totuushan on nimittäin se, että vaikka mie tekisin miten upeita kansallispukuja, niin se olisi harrastus, jollet sie ostaisi sitä. Se, että mie olen saanut tehdä tätä työtä 17 vuotta, on jokaisen maksavan asiakkaan ansiota.

SIIS KIITOS!

Joulumarkkinat Suomenlahden molemmin puolin

Sekä miun, että mieheni, on vaikeaa jäädä lomalle. Siis vaikeaa sammuttaa työajatukset ja rentoutua, kun loma alkaa. Toimivaksi konstiksi on osoittautunut reissu heti loman alkuun. Syksy on ollut meille aika rankka ja loma- ja joulutunnelmaan pääsemiseksi päätimme karata pienelle joulumarkkinalomaselle. Varasimme hotellihuoneen Tallinnasta ja Helsingistä. Voin ihan varauksettomasti ja lämpimästi suositella Hotel Schlössleä Tallinnassa. Ah, mitä luksusta! Tosin jurolle pikkukaupunkilaiselle ja ö-luokan majoituksiin tottuneelle oli melkoisen haastavaa antautua niin perusteellisesti palveltavaksi.

Ihana huone Hotel Schlösslessä.

Tallinnan vanha kaupunki on idyllinen. Miusta on ihana kävellä pitkin kapeita katuja ja ihastella rakennuksien yksityiskohtia.  Joulumarkkinat näyttävät sadunomaisilta katsottuna siitä Raatihuoneentorin laidalta. Kuusi on niin kaunis, että se vaikuttaa epätodelliselta. Valot, äänet ja tuoksut tuovat joulun tunnelmaa. Olisi pitänyt jäädä siihen. Kojujen tarjonta on lähes pelkästään niitä samoja teollisia sukkia, pipoja ja villatakkeja, joita sieltä on joka kojusta saanut ostaa niin kauan, kuin muistan ja joilla ei juurikaan ole tekemistä käsityön kanssa. Mikä pettymys!

Lohduttauduimme hankkiutumalla seuraavana aamupäivänä Eesti Käsitöön myymälöihin ja muutamaan pieneen putiikkiin. Voi, miten mie toivoisin, että siellä Raatihuoneen joulumarkkinoilla olisi pelkästään taitavien käsityö- ja herkkuyrittäjien tuotteita samaan tapaan kuin Martinmarkkinoilla.

Vanhassa kaupungissa oli jouluseimikilpailu näyteikkunoissa. Tässä ikkunassa oli mm. kansallispukuisia nukkeja.

Olimme yhden yön Tallinnassa ja laivailimme sitten Helsinkiin. Hotellihuone oli lähes saman hintainen, mutta tuntui tusinatavaralta edellisen yön luksuksen jälkeen. Huono ei ollut tämäkään, ehdottomasti parempi kuin ne, joissa normaalisti raaskin majoittua.

Suuntasimme Tuomaan markkinoille. Pelkäsin vähän, että siellä on samaa halpatuontimarkkinaryönää, mitä tuntuu olevan jokaisilla markkinoilla ja mm. Helsingin Kauppatorilla. Olin ihastuttavan väärässä. Tunnelma oli lähes yhtä jouluisen herttainen kuin Tallinnassakin, mutta ne kojut! Ihan oikeasti käsityöyrittäjien tuotteita, useimmiten yrittäjän itsensä myymänä. Alue oli kivan selkeä, ulkokehällä sai ihastella tuotteita, sisälle muodostuivat anniskelualueet, joissa voi kiireettömästi istuskella suojaisassa katoksessa taljalla viltin alla, siemailla glögiä ja herkutella paahdetuilla kastanjoilla. Ruokaakin oli tarjolla montaa sorttia, meillä vaan oli kuvut täynnä. Hyvä Tuomaan markkinat! Juuri näin! Juuri tätä mie haluan ja kuvittelen monen muunkin haluavan. Monipuolinen, laadukas tarjonta ja ihana tunnelma houkuttelevat ostamaan ja ne myyjät, jotka seisovat niissä vetoisissa kopeissa kolme viikkoa, 9 tuntia päivässä, ansaitsevat kyllä lämpimän halauksen ja suurensuuren myynnin.

Pistäydyimme vielä parissa joulu pop up -kaupassa: Tre Christmas Marketissa ja XMAS GARAGEssa. Tällaisesta mie tykkään. Jotain muuta, kuin mitä joka markeista saa ja pienetkin tekijät saavat mahdollisuuden päästä esille pelipaikoille. Mahtavaa!

Stockmannin jouluikkuna piti tietysti käydä tsekkaamassa myös. Upea!

Seuraavana aamupäivänä suuntasimme Vanhan joulutorille. Sieltä löytyi monta Suomen käsityöyrittäjistä tuttua myyjää ja oli tosi mukava käydä moikkaamassa ja vaihtamassa muutama sana. Päivin Öin -yrityksen Päivi sanoi miulle niin nättejä asioita, että hyrisin lämpimänä vielä illallakin. Myös Vanhalla toimii hienosti se, että esillä on pääasiassa oikeasti laatua. Huippumeininki!

Haaveilen vielä lähivuosina pääseväni johonkin Keski-Euroopan joulumarkkinoille. Jännä nähdä, muistuttavatko ne enemmän kokemusta Tallinnasta vai Helsingistä. Jos kotoinen pääkaupunki jatkaa tällä tiellä, aion kyllä vastedes käydä hakemassa joulun startin sieltä. Ei siis kannata lähteä merta edemmäs joulumarkkinoille.

Himmelin harmoniaa

Sain Maahengeltä luettavaksi Eija Kosken Himmelin harmonia -kirjan. Koski on aiemmin kirjoittanut Himmeli-kirjan, jota en ole lukenut.

Kuva: Katja Lösönen

Kuten kaikissa Maahengen kirjoissa, joihin olen tutustunut, kuvat ovat hienoja ja ihastuttavan suuressa osassa. Tässä kirjassa ne eivät salpaa miulta henkeä samalla tavalla kuin Lankapaitoja-kirjan kuvat, eivätkä aiheuta samanlaista riemua kuin Kansallispuku-kirjan kuvat, mutta ovat kauniita ja rauhoittavia, kirjan sanomaa tukevia.

Kirja käsittelee, kuten nimi kertoo, himmelin harmoniaa ja merkityksiä hyvinkin syvällisesti. Koski kertoo himmelin pyhyydestä ja kauneudesta monelta kannalta. En oikein pystynyt samaistumaan tähän, vaikka luulen ymmärtäneeni, mitä kirjoittaja haluaa sanoa. Kunnes pääsin lukuun "Himmelin tekeminen kestää vuoden". Luin sivun kolmeen kertaan. Se voisi olla miun päästä, jos "himmeli"-sanan tilalle vaihtaisi "kansallispuku". Luvussa puhutaan siitä, miten tylsää on, että himmelin tekijältä kysytään, miten kauan himmelin tekoon menee. Sama kysymys, jota mie inhoan kansallispuvun kohdalla. Varmaan aika moni miun kurssilainen on kuullut tämän saman, vähän eri asussa, miun suusta: "Perille pääsyn kanssa yhtä tärkeää on matkanteko. Matkan kestolla ei ole merkitystä, vaan läsnäololla ja matkan teolla itsellään - niillä oivalluksilla ja kokemuksilla, joita ihminen saa matkansa varrella.". Ja niin koko kirja - ja himmeli - avautuivat miulle tämän yhteisen ajatuksen kautta ihan uudelleen. Mie teen kaksiulotteista, himmelisti kolmiulotteista. Muuten kyse on samasta asiasta: oikeiden välineiden avulla, oikeista raaka-aineista, ajatuksella ja rakkaudella syntyy jotain paljon suurempaa, kuin ensivilkaisulla voi nähdä. Niinkuin kansallispuku, myös himmeli on eri vaiheissaan paljon enemmän kuin se fyysinen tuote.

Meillä on olkkarissa himmeli, jonka on tehnyt ystäväni mummo. Se roikkuu paikallaan ympäri vuoden. Malli on aika perinteinen ja mitä enemmän olen himmeleitä nähnyt, sitä enemmän olen vakuuttunut siitä, että juuri perinteiset mallit ovat tiivistynyt himmelin kehityksen huippu, eikä mikään muunnelma pärjää sille kauneudessa. Siis miun mielestä. Toisaalta, en tosiaan ole mikään himmeliasiantuntija. Olen joskus pari pienehköä himmeliä tehnyt, mutta siitäkin on yli 20 vuotta aikaa. Tänään taistelin kasaan kaksi valohimmeliä terassille. On mahtavaa, että kaavaa rikotaan ja modernimpaan makuun löytyy vaihtoehtoja.

Himmelin harmonia -kirjassa on kaksi mallia, jotka saivat miut pysähtymään ja palaamaan niihin uudelleen. Toinen on Taivas ja maa, jossa himmeliketjuun on liitetty läpikuultavaa paperia. Yllätyin siitä, että tämä on niin hieno, sillä ajatuksena paperin yhdistäminen himmeliin ei jotenkin sytytä. Miulle tulee tästä jostain syystä mieleen herkät lasimaalaukset tai tiffanytyöt, vain vielä paremmassa muodossa.

Taivas ja maa. Kuva: Katja Lösönen

Toinen miut pysäyttänyt himmelimalli on Äiti maa. Koski puhuu kirjassa siitä, miten tyhjä tila on himmelissä yhtä tärkeää, kuin sen rajaava materiaali. Äiti maa -himmelissä minua puhuttelee nimenomaan se selkeä, taianomainen tyhjä tila, joka kerrosten väliin jää. En tiedä himmelien historiasta niin paljoa, että osaisin sanoa, onko tämäntyyppisiä himmeleitä perinteisesti tehty, mutta tämä totisesti haastaa sen ajatukseni, että perinteiseksi mieltämäni malli olisi himmelin huipentuma. Ajatukseni oli siis vain suppean näkökulmani aikaansaama, ihan sama asia, mikä minua kansallispuvuista puhuttaessa harmittaa.

Eija Koski ja Äiti Maa -himmeli.
Kuva: Katja Lösönen

Kirjassa on työohjeet  oktaedrin perusohjeeseen ja 18 himmelimalliin. Tekisi mieli pikkuisen kokeilla, mutten tee sitä nyt. Miulle tuli tämän kirjan myötä tunne, että jos joskus sukellan himmelimaailmaan ihan tekemisen kautta, niin sille täytyy antaa sen ansaitsema aika. Nyt on liian hektistä, mutta vielä sekin aika tulee. En siis osaa arvioida työohjeiden helppoutta tai selkeyttä. Voisin kuvitella, että aloittelijan olisi hyvä aloittaa siitä ensimmäisestä, Himmeli-kirjasta. Tämän lukukokemuksen perusteella mie ainakin aion hankkia sen.

Joulun ja vuodenvaihteen tärkeitä juttuja

Joulun ja vuodenvaihteen tärkeitä asioita koskien kansallispuku.com-sivun Puotia ja Kansallispukuraidat-verkkokauppaa:

13.12. klo 12 mennessä maksetut tilaukset 

postitetaan 14.12.

15.12. klo 12 mennessä maksetut tilaukset 

postitetaan 15.12.

Huom! Maksun tulee näkyä tililläni ilmoitettuna aikana. Jos maksat Puodin ostokset muusta pankista kuin Nordeasta, varmista toimitus lähettämällä kuitti maksusta sähköpostilla: soja@kansallispuku.com. Kansallispukuraidat-verkkokaupan ostoksista ei tarvitse.

Muistakaahan seurailla kansallispukuista joulukalenteria!

Lomailen 16.12.—1.1.

Lämmin kiitos tästä mahtavasta vuodesta!

Rauhallista joulua ja 

kaikkea hyvää vuodelle 2018!

Hengästyttävää menoa

Vau, mikä itsenäisyyspäivä!

Kuva: Pia Rantanen

Tiistaina sain kunnian olla mukana takomassa sadatta lenkkiä itsenäisyyden ketjuun. Lue täältä, mistä on kyse.

Miulla on Sysmän ja Luhangan kansallispuku. Leea-Marilla on kiilasarafaani ja miehelläni on tumman puvun kanssa Kansallispukuraidat-puuvillasatiinista ommeltu solmio, jonka on ommellut Taitoisan Raija ja se kuuluu hänen RaiTai-mallistoonsa.
Kuva: Tiia-Maija Hartikainen

Ja itsenäisyyspäivänä olimme mukana Imatran itsenäisyyspäiväjuhlassa Kulttuuritalo Virrassa. Mie lausuin siellä tervehdyssanat. Kun ei ole hirmuisesti tarvinnut puheita pidellä, on tässä ollut vähän opettelemista. Muistan vielä äikäntunneilta koulusta, mitä juhlapuheessa tulee olla, mutta tervehdyssanoista en kyllä muista mitään. Onneksi voi kilauttaa kaverille ja niin tein - kiitos jeesistä, Outi! Sain ohjeeksi, että maailmoja syleilevää, ei liiaksi puuttumista epäkohtiin. Tällainen siitä tuli:

Hyvä juhlaväki,

Itsenäinen Suomi on 100-vuotias. Kulttuurimme, suomalaisuus, on paljon sitä vanhempaa. Vaatimaton kansanluonteemme on saanut meidät tuomaan esille suomalaisuuden varjoisampia puolia, vaikka meillä ei ole mitään syytä nolostella maatamme tai kulttuuriamme. Kuljemme eturintamassa tieteessä, taiteessa, tasa-arvossa ja koulutuksessa. Menestymme musiikissa ja urheilussa. Olemme jalat maassa -kansaa, joka tekee, mitä tehtävä on, että koettelemuksista selvitään. Onnistumme paitsi tasapainoilemaan, myös pysymään vakaina maailmanpolitiikan tärinöissä. Kansanperinteemme on rikasta ja huolella vaalittua ja loistaa sekin niin musiikin, tanssin, pukuperinteen kuin ruokaperinteenkin osalta. Osaamme kieliä, tunnemme maailmanhistorian ja eri maiden kulttuureja, ehkä jopa paremmin kuin omaamme.

Juhlavuoden teema on ”yhdessä”. Tänä juhlavuonna olemme lukemattomissa tapahtumissa ja hankkeissa nostaneet yhdessä esille kaikkea sitä hyvää, mitä meillä on. Teemaa on noudatettu myös täällä Imatralla. Yhdessä olemme tehneet Imatran ajot, tuuletelleet kansallispukuja, tehneet töitä yhteiseksi hyväksi ja menestyneet.  Pidetään siitä kiinni. Muistetaan se ensi vuonnakin. Ja aina. Tutustutaan omaan kulttuuriimme ja historiaamme, opitaan ja ammennetaan siitä, nautitaan siitä, iloitaan suomalaisten menestyksestä kaikilla aloilla ja unohdetaan turha nöyristely. Nostetaan suomalaisuuden yhteinen itsetunto sille tasolle, jolla se ansaitsee olla.

Tänään juhlitaan yhdessä 100-vuotiasta itsenäistä Suomea ja meitä!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Jostain syystä, yhtäkkiä kesken puheen, alkoi jännittää kamalasti.
Kuva: Leea-Mari Hartikainen

Juhla oli hieno ja huipentui ilotulitukseen ja vielä koskinäytökseen, jonne valitettavasti emme ehtineet. Ilta meni mukavasti sohvalla, sormet näppäimillä, Linnan juhlia seuratessa. Jaakko Selin oli tehnyt erinomaista taustatyötä kansallispukujen(kin) osalta. Hän oli ottanut yhteyttä Karjalaiseen nuorisoliittoon, jonka tyypit ilolla auttoivat kansallispukutietouden äärelle. Lisäksi he värväsivät miut agentiksi, joten tunnistin pukuja kättelyjonosta ja näpytin tietoja selostamoon. Hektistä puuhaa, mutta ilokseni moni kansallispuku tuli mainittua. Vaikka kansallispukuja oli viime vuosia enemmän, ei niitä silti ihan hirmuisen paljoa näkynyt. Pisteet vihreiden eduskuntaryhmälle, jotka olivat ahkerien apureiden (hyvä Hilu ja Mari!) avustuksella viimeistelleet kansallispukunsa.
Miusta huikein pari olivat Hilu Toivonen-Alastalo ja puolisonsa Hannu Alastalo. Hilu on omin pikku kätösin tehnyt molemmat puvut käsin. Ja se on melkoinen suoritus, sillä kansanperinneaktiivi Hilu tekee ihan käsittämättömän paljon muutakin. Hän on mm. Karjalaisen nuorisoliiton toiminnanjohtaja ja järkkäsi Europeade-tapahtuman viime kesäksi Turkuun. Arvostan myös suuresti presidentti Tarja Halosen pukeutumista Euran muinaispukuunsa.

Kuuma linja avoinna selostamoon. Hektistä puuhaa.

Viime kuukausien hulinan jälkeen alkaa olla melko tyhjä olo. Muutama ihan tavallinen, kohtuullisen mittainen työpäivä sopisi nyt tähän ja onneksi se on mahdollista. Jospa sitä jo pikkuhiljaa alkaisi ajatella jouluisia ajatuksia.

Ja joulusta puheenollen: Kansallispukuinen joulukalenteri on täällä taas! Tällä kertaa Tyyni Tellervo Raitanen (os. Suomi) vastaa kansallispukukysymyksiin. Tyyni on lokakuussa perustetun Suomen kansallispukuyhdistys Raita ry:n joulukalenterityöryhmän yhteinen hahmo. Hyppää kyytiin!

Muistakaa olla kilttejä! Tai ainakin hyväkäytöksisiä.
Ja tonttulakkeihinkin taipuvat Kansallispukuraidat löytyvät edelleen täältä :)

Rouva Jenni Haukiolle Jääsken kansallispuku

Mikä kunnia! Sain kutoa kankaat ja ommella rouva Jenni Haukion kansallispuvun. Sen lahjoitti Suomen kansallispukujen ystävät ry ja Suomen kansallispukukeskuksen kansallispukukonsultti Taina Kangas on koordinoinut tämänkin projektin.

Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Rouva Jenni Haukio:
 "Tämä on hyvin arvokas projekti. Nämä ovat meidän kansallisaarteitamme. Kansallispuvuissa yhdistyvät kansallisidentiteetti, kotiseuturakkaus sekä huikeat käden taidot, jotka kulkevat sukupolvelta toiselle. Se tekee tällaisen puvun kantamisesta aivan erityisen."

Lue Tasavallan presidentin kanslian tiedote kokonaisuudessaan täältä.