Kirjauutuus: Juhlasormikkaat - kirjoneulekäsineitä Koivistolta

Näin julkistamispäivänä kuvan kirjasta ja toivoin kovasti, että saisin sen luettavaksi. Kun avasin sähköpostin, siellä odotteli lupaus lähettää kirja tutustuttavaksi! Ihanaa! Olen aiemminkin kirjoittanut Maahengen kirjoista, mutta tämä osuu näistä nyt lähimmäs omaa alaani eli kansallispukuja, sillä näitä sormikkaita on Koivistolla käytetty samoihin aikoihin kuin kansallispukujen esikuvia. 

Kuva: Marko Mäkinen

Koska neulominen ei ole miulle läheinen tekniikka, ilahduin jälleen kirjan tietosisällöstä. Se antaa näkökulmaa myös kansallispukutyypeille. Kirjassa on hyvää pohdintaa samoista teemoista, kuin kansallispukujen esikuvien kohdalla tutkitaan ja mietitään: mistä vaikutteet ovat tulleet, miksi ne ilmenevät juuri tällä pienellä alueella juuri näin ja miten samat kuvioaiheet toistuvat eri tekniikoissa ja materiaaleissa. Minua ei lakkaa hämmästyttämästä esiäitien tapa toistaa samoja värejä ja samoja kuviomalleja loputtomasti niin, että lopputulokset ovat samaan aikaan samanlaisia ja erilaisia.

Kirjassa on yksi juttu, joka pikkuisen vaivaa ja josta olen eri mieltä. Jos ymmärsin oikein, siinä on Jääskessä otetun valokuvan perusteella oletettu, että samanlaiset sormikkaat olisi tehty myös Jääskessä. Valokuvassa on kuitenkin ihan selvästi koivistolaiset vaatteet, joten vaikka kuva olisi otettu Jääskessä, sormikkaat (ja puku) ovat Koivistolta. 

Anne Bäcklundin tapa käydä läpi sormikkaat ja tehdä johtopäätökset niiden oleellisista seikoista ja poikkeamista muistuttaa paljon kansallispukujen esikuvien perustutkimusta. Ehkä siksi, tai koska se on viisas lähestymistapa, pidän siitä kovasti. Hän on löytänyt hyvin selkeät elementit, joista sormikkaat hivenen varioiden syntyvät. Lopulta neulojalle jää vapaus koota sormikkaansa näistä elementeistä ja lopputulos on, kuten 1800-luvullakin, tunnistettavat koivistolaiset sormikkaat, samanlaiset, mutta silti erilaiset. Sille, joka ei halua soveltaa, löytyy kirjasta myös runsas valikoima suoria ohjeita. Tämä on asia, jota olen paljon toivonut myös kansallispukuihin. Kirjassa verrataan sormikkaiden kuviointia rekkojen kirjontoihin. Niissä on sama juttu: tietyt kuvioaiheet ja värit tietyssä järjestyksessä. Paikkakunnan rekot tunnistaa sen paikkakunnan rekoiksi, ne ovat samanlaiset, mutta erilaiset. Meillä ei ehkä ole mahdollisuutta kirjan tavoin toteuttaa toisintoa kaikista rekoista, mutta olisihan tuo tehtävissä muutenkin. Nythän kansallispuvun tekijä joutuu toistamaan sitä, mikä on mallipuvun tekijän versio aiheesta, ilman tietoa vaihteluvälistä.

Kirjassa verrataan käsineiden kuvioita rekkojen eli äyrämöispaitojen kirjottujen etumusten kuvioihin ja nämä lapaset on neulottu rekon kuvioinnin perusteella. Kuva: Marko Mäkinen

Sanoin kai jo, että en juuri neulo. Silti alkoi kyllä tehdä mieli tarttua puikkoihin, kun tutkailin malleja ja kuvioiden ruutupiirroksia. Kovin usein vanhoja tekstiilejä toistettaessa suurennetaan, paksunnetaan lankaa ja puikkoja. Rakastan sitä, että tässä kirjassa on pysytty vanhojen neuleiden koossa, sillä kuvioiden hohdosta katoaa paljon niiden suuretessa varsinkin näin pienessä kuviopinnassa. Alkuperäisten käsineiden toisintojen lisäksi kirjassa on niistä muokattuja ihastuttavia sovelluksia. Bäcklund on nähdäkseni todella tavoittanut sen, mikä koivistolaisissa sormikkaissa on oleellista ja saanut sen yhdistettyä tänä päivänä tarpeellisiin ja houkutteleviin ominaisuuksiin. 

Koska miun neulominen sisältää usein tuskanhikeä, hiertymiä, normaaliakin jumeutuneemmat hartiat ja jopa katkenneita puikkoja, harkitsen vielä toisen kerran ryhdynkö näitä neulomaan. Ehkä sitten eläkkeellä. Mutta jos joskus ryhdyn, uskon selviäväni urakasta, sillä kirjan takasivuilla on hyvin selkeitä tekniikkakuvia. Luulen, että tekisin Annat. Tai ehkä Reginat. Tai sittenkin...

Vahva suositus tälle kirjalle!

Himmelin harmoniaa

Sain Maahengeltä luettavaksi Eija Kosken Himmelin harmonia -kirjan. Koski on aiemmin kirjoittanut Himmeli-kirjan, jota en ole lukenut.

Kuva: Katja Lösönen

Kuten kaikissa Maahengen kirjoissa, joihin olen tutustunut, kuvat ovat hienoja ja ihastuttavan suuressa osassa. Tässä kirjassa ne eivät salpaa miulta henkeä samalla tavalla kuin Lankapaitoja-kirjan kuvat, eivätkä aiheuta samanlaista riemua kuin Kansallispuku-kirjan kuvat, mutta ovat kauniita ja rauhoittavia, kirjan sanomaa tukevia.

Kirja käsittelee, kuten nimi kertoo, himmelin harmoniaa ja merkityksiä hyvinkin syvällisesti. Koski kertoo himmelin pyhyydestä ja kauneudesta monelta kannalta. En oikein pystynyt samaistumaan tähän, vaikka luulen ymmärtäneeni, mitä kirjoittaja haluaa sanoa. Kunnes pääsin lukuun "Himmelin tekeminen kestää vuoden". Luin sivun kolmeen kertaan. Se voisi olla miun päästä, jos "himmeli"-sanan tilalle vaihtaisi "kansallispuku". Luvussa puhutaan siitä, miten tylsää on, että himmelin tekijältä kysytään, miten kauan himmelin tekoon menee. Sama kysymys, jota mie inhoan kansallispuvun kohdalla. Varmaan aika moni miun kurssilainen on kuullut tämän saman, vähän eri asussa, miun suusta: "Perille pääsyn kanssa yhtä tärkeää on matkanteko. Matkan kestolla ei ole merkitystä, vaan läsnäololla ja matkan teolla itsellään - niillä oivalluksilla ja kokemuksilla, joita ihminen saa matkansa varrella.". Ja niin koko kirja - ja himmeli - avautuivat miulle tämän yhteisen ajatuksen kautta ihan uudelleen. Mie teen kaksiulotteista, himmelisti kolmiulotteista. Muuten kyse on samasta asiasta: oikeiden välineiden avulla, oikeista raaka-aineista, ajatuksella ja rakkaudella syntyy jotain paljon suurempaa, kuin ensivilkaisulla voi nähdä. Niinkuin kansallispuku, myös himmeli on eri vaiheissaan paljon enemmän kuin se fyysinen tuote.

Meillä on olkkarissa himmeli, jonka on tehnyt ystäväni mummo. Se roikkuu paikallaan ympäri vuoden. Malli on aika perinteinen ja mitä enemmän olen himmeleitä nähnyt, sitä enemmän olen vakuuttunut siitä, että juuri perinteiset mallit ovat tiivistynyt himmelin kehityksen huippu, eikä mikään muunnelma pärjää sille kauneudessa. Siis miun mielestä. Toisaalta, en tosiaan ole mikään himmeliasiantuntija. Olen joskus pari pienehköä himmeliä tehnyt, mutta siitäkin on yli 20 vuotta aikaa. Tänään taistelin kasaan kaksi valohimmeliä terassille. On mahtavaa, että kaavaa rikotaan ja modernimpaan makuun löytyy vaihtoehtoja.

Himmelin harmonia -kirjassa on kaksi mallia, jotka saivat miut pysähtymään ja palaamaan niihin uudelleen. Toinen on Taivas ja maa, jossa himmeliketjuun on liitetty läpikuultavaa paperia. Yllätyin siitä, että tämä on niin hieno, sillä ajatuksena paperin yhdistäminen himmeliin ei jotenkin sytytä. Miulle tulee tästä jostain syystä mieleen herkät lasimaalaukset tai tiffanytyöt, vain vielä paremmassa muodossa.

Taivas ja maa. Kuva: Katja Lösönen

Toinen miut pysäyttänyt himmelimalli on Äiti maa. Koski puhuu kirjassa siitä, miten tyhjä tila on himmelissä yhtä tärkeää, kuin sen rajaava materiaali. Äiti maa -himmelissä minua puhuttelee nimenomaan se selkeä, taianomainen tyhjä tila, joka kerrosten väliin jää. En tiedä himmelien historiasta niin paljoa, että osaisin sanoa, onko tämäntyyppisiä himmeleitä perinteisesti tehty, mutta tämä totisesti haastaa sen ajatukseni, että perinteiseksi mieltämäni malli olisi himmelin huipentuma. Ajatukseni oli siis vain suppean näkökulmani aikaansaama, ihan sama asia, mikä minua kansallispuvuista puhuttaessa harmittaa.

Eija Koski ja Äiti Maa -himmeli.
Kuva: Katja Lösönen

Kirjassa on työohjeet  oktaedrin perusohjeeseen ja 18 himmelimalliin. Tekisi mieli pikkuisen kokeilla, mutten tee sitä nyt. Miulle tuli tämän kirjan myötä tunne, että jos joskus sukellan himmelimaailmaan ihan tekemisen kautta, niin sille täytyy antaa sen ansaitsema aika. Nyt on liian hektistä, mutta vielä sekin aika tulee. En siis osaa arvioida työohjeiden helppoutta tai selkeyttä. Voisin kuvitella, että aloittelijan olisi hyvä aloittaa siitä ensimmäisestä, Himmeli-kirjasta. Tämän lukukokemuksen perusteella mie ainakin aion hankkia sen.

Lankapaitoja ja muita asusteita

Sain ennen joulua luettavaksi Marketta Luutosen, Anna-Maija Bäckmanin ja Gunnar Bäckmanin Lankapaitoja ja muita asusteita -kirjan. Se on Maahengen kustantama ja jatkaa samaa komeiden kuvitusten ja minua kiehtovien aiheiden sarjaa kuin monet aiemmatkin teokset - suosikkinani tietysti Leena Holstin Kansallispuku. Nyt on loppiainen ja vaikken tietysti koko aikaa tai edes joka päivä lukenut kirjaa, kertonee tämä kulunut aika siitä, miten vankasta paketista on kyse. 

Kirjassa käsitelty aihe ja aikakausi ovat tavallaan kansallispukumaailman laitamilla, sillä kirjassa on käsitelty kansallipukujen esikuviin nähden myöhäisiä töitä. Maailma ei kuitenkaan ole mustavalkoinen. Kansan käsissä syntyneet tuotteet ovat samaa jatkumoa, jossa on kerroksia ajallisesti, paikallisesti ja vaurauden ja aseman mukaan. Ja kun nostan kansallispuku-minäni hetkeksi syrjään, niin ovathan nämä vaatteet ja asusteet huikean kauniita, herttaisia, käytännöllisiä ja vaativia.

Kirjassa esitellään museoihin talletettuja vaatekappaleita, asusteita ja pussukoita. Ne ja niiden ympärille kehrätty historia ja tarinat ovat minulle kirjassa oleellisinta. Silmä lepää Gunnar Bäckmanin upeissa kuvissa, joiden aiheiksi kirjan sivuille on mahtunut myös luontoa ja maisemia tarinoiden seuduilta. Nämä miun talvihämärissä otetut kännyräpsyt kadottavat lähes kokonaan kirjan kauneuden, joten älä kompastu näihin.

Kirjan kannessa on Korsnäsinpaita, josta myös kerrotaan paljon. Korsnäsinpaita on ollut muutenkin esillä - tai ainakin osunut minun kohdalleni - viime aikoina usein. Kuten monessa muussakin jutussa, kokonaisuuden pilkkominen paloihin avaa miulle kauneuden, ja kun ymmärsin Korsnäsinpaidan palaset, ihastuin siihen. 

Korsnäsin paita on kuitenkin vain pieni osa kirjasta. Kirjassa valotetaan myös mm. Jussipaidan historiaa. Siihen en ihastunut vieläkään. Pidän kyllä siitä, miten Jussipaidan kuvio on valjastettu kuvaamaan koko pohjalaista elämää. Ehkä siihen ihastumiseen tarvittaisiin edes tilkkanen pohjalaista verta. 

Monista vaatteista ja asusteista on tehty joko inspiroituen tai tarkemmin esikuvaa noudattaen mallit, joille on selkeän näköiset ohjeet. Tarkemmin en osaa ohjeita arvioida, koska en yleensä tee ohjeista muuta kuin kansallispukuja ja koska en ainakaan näillä näkymin aio näitä toteuttaa. Ei siksi, etten pitäisi malleista, vaan siksi, etten oikein ehdi harrastaa käsitöitä. Ilahduin siitä, että myös paitojen kaavoituksessa on variaatioita, eikä ole tehty "laatikoita" ja erityisesti siitä, että ohjeissa oikeastaan kannustetaan tekemään alkuperäisten hengessä uusia, omia tarinoita, löytämään esikuvista omat suosikit ja toteuttamaan ne.

Olen rakastunut näihin kirjoihin, joissa viimeinkin on suuria, raikkaita ja informatiivisia kuvia. Ehkä joissain tapauksissa tekstin kustannuksella, mikä ei tietysti ole kiva juttu, mutta rakastan silti niitä kuvia. Ehkä alan säästää ja teetän itselleni Korsnäsin paidan ja ehkä vielä joskus ehdin kirjovirkata itselleni pussukan tai lapaset.

Luutonen, Marketta; Bäckman, Anna-Maija; Bäckman, Gunnar: Lankapaitoja ja muita asusteita. Maahenki 2016. 978-952-301-069-7.

Muoks: Myös Puikkomaisteri arvosteli kirjan. Käy lukemassa myös hänen näkemyksensä.