Karjalaiset kesäjuhlat

Lauantaina (9-18) ja sunnuntaina (9-15) minut löytää

Karjalaiselta torilta Porin Karhuhallista.

Luvassa kesäjuhlatarjouksia ja iloista karjalaista meininkiä!

Tuu moikkaamaan ja kokemaan Karjalaisten kesäjuhlien taika!

Kuva on häpeämättömästi lainattu Karjalan Liiton sivuilta.

Hinnoista ja elämästä

Suuret asiat alkavat usein pikkuriikkisistä jutuista. Aikanaan sähköpostissa kiersi kyselykirje, jossa vastaajan piti kertoa lähettäjästä asioita. Kaksi ystävääni oli laittanut hoikka/normaali/pullea -kohtaan "pullea". Näin itseni sinä iltana peilistä terävämmin silmin, menin Painonvartijoihin ja laihdutin 20 kiloa. Olen hyvin kiitollinen noille ystäville.

Pari päivää sitten juttelimme ystävämme S:n kanssa niitä näitä työstä ja palkasta. Hänen työnsä on vaativaa ja sisältää paljon matkustelua ulkomailla ja vaatii hyviä myyntitaitoja. Hän oli saanut palkankorotuksen, joka on suunnilleen saman suuruinen, kuin mie saan kuussa rahaa yhteensä. Hän sai korotuksen, koska tietää arvonsa työpaikassa ja pyysi sitä. Sivulauseessa, ohimennen, hän totesi, että "vielä siekin joskus saat".

Vaikka raha ei ole miulle tässä mikään keskiössä oleva asia, se on kuitenkin välttämätöntä. Keskustelu johti ajatukseni siihen, että olen tehnyt tätä työtä 13 vuotta. Olen ainakin osittain siinä myös pirun hyvä. Olen hölmöyksissäni laskenut hinnat tosi pienellä tuntipalkalla, koska tuntuu, että hinnat nousevat ihan pilviin. Saisin enemmän rahaa, jos menisin minimipalkalla toisen palvelukseen tekemään mitä vain. Miksen mene? No, saatan joskus vielä mennäkin. Kansallispukujen tekijöitä on niin vähän, että tunnen vastuuta alasta. Ennenkuin voisin lopettaa, täytyisi miun saada siirrettyä tiedot ja taidot eteenpäin. Mie myös pidän tästä työstä, eikä toisen palveluksessa oleminen yrittäjävuosien jälkeen houkuttele - tosin oikeassa työpaikassa olisi varmasti ne samat ilot kuin tässäkin. Mie myös vakaasti uskon, että tällä voi elää.

Saarnaan näytön arvioinneissa opiskelijoille hinnoittelusta. He eivät myy pöytäliinoja tai mattoja, he myyvät omaa aikaansa. Hintaa ei voi verrata halpamaassa teetettyyn markettituotteeseen. Jos tekijä ei arvosta tuotettaan hinnoitellen sitä kohdalleen, ei sitä taatusti tee asiakaskaan.

Aloitan ryhdistäytymiseni siitä, että nostan viikonloppuna Puodin sarafaanien ja kiilaferrejen hinnat oikealle tasolle. Siis sille tasolle, jossa tekijälle jää työpalkka. Tämä myös mahdollistaa tulevaisuudessa (jos niin tahdon), tuotteiden antamisen jälleenmyyntiin. Nyt saattaisi siis olla sopiva hetki shoppailla, korotukset tulevat olemaan huomattavia ;)

Pidempään takaraivossa muhitellut Suuri Idea alkaa myös tämän myötä muotoutua. En uskalla hirmuisesti paljastaa muuta, kuin että vaatemallistoa pukkaa ja pidempään seurailleet ovat jotain sinnepäin nähneetkin. Se perustuu suomalaiseen, huolelliseen käsityöhön ja laadukkaisiin materiaaleihin. Kuulostaako minkä tahansa käsityötuotteen mainoslauseelta? Aion viedä tämän ihan uudelle tasolle. Mallisto nojaa mukavaan, trendikkääseen kaavoitukseen ja esiäitien tarjoamiin nerokkaisiin oivalluksiin pirtelökoneen kautta puristettuna.

Keinuttelen tunteiden välillä: uskallanko, onko minusta, ehdinkö, löydänkö oikeat kumppanit, onko aika oikea, onko tuote niin hyvä kuin luulen sen olevan, uskallanko ottaa riskin, mistä saan alkupääoman, nouseeko hinta tavoittamattomiin...? Juuri nyt tuntuu siltä, että on yritettävä. Suuren Idean lanseerausta saatte odotella vielä, aikaisintaan se tapahtuu syksyllä 2014, saattaa mennä seuraavaankin vuoteen.

P.S. Reilu viikko Karjaisiin kesäjuhliin Porissa! Kuten kunnon laukkuryssä, olen siellä Karjalaisella torilla mukanani ainakin kiilaferret ja sarafaanit sekä niiden ohjeet ja kaavat. Katsotaan, mitä muuta mahtuu mukaan. Tule moikkaamaan!

Muokattu klo 11.36: 2. P.S. Juuri tähän rakoseen eräs ystävä linkitti Facebookissa tämän: http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1761782/kotimaisilla-pienyrittajilla-vaikeaa---kasityolaiset-joutuvat-siivousfirmoihin Siitä voisi lannistua tai sitten voi uskoa vakaammin siihen, että muutos lähtee sisältäpäin: jos mie uskon menestykseen, menestyn. Haluan tehdä sen yhdessä muiden samalla tavalla ajattelevien kanssa. Mahdollisesti siis huolellinen alihankkija-ompelija haussa jossain kohtaa!

Koulutuksesta

Tänä keväänä olen pohtinut tekstiili- ja vaatetusalan koulutusta tavallista enemmän. Olin Aktivalla arvioimassa tekstiiliartesaaniopiskelijoiden näyttöjä työelämän edustajana ja nyt luin tämän.

Samalla tavalla, kuin jokainen ikäluokka itsetuntonsa huipussa luulee olevansa erityinen ja edellisiä parempi, tulevista puhumattakaan, näin on varmaan myös koulumaailmassa. Olen vahvassa uskossa, että sain ihan viimeisinä vuosikertoina kunnollisen vaatetus- ja tekstiilialan artesaanikoulutuksen, jonka aloitin Lappeenrannan käsi- ja taideteollisessa ja valmistuin Etelä-Karjalan ammattiopiston kulttuurin yksiköstä. Jo tämä kertoo siitä murroksesta, jossa syydettiin rahaa muutokseen muutoksen vuoksi samalla tehokkaasti kuopatiin itse koulutus.

Meidän "saapumiserämme" pääsykokeissa oikeasti karsittiin paljon porukkaa. Pari vuotta myöhemmin samassa haussa piti järjestää uusi pääsykoe, sillä vähistä pyrkineistä ei kertakaikkiaan löytynyt tarpeeksi potentiaalisia opiskelijoita. Olimme tämän sitten huomaavinamme myös kutomossa.

En yhtään kiellä sitä, etteikö siellä meidänkin luokissamme olisi pyörinyt aikaansa viettäviä, motivaationpuutteesta tai asenneongelmasta kärsiviä opiskelijoita. Kyllä pyöri. Ja niitä, joita piti vähän pyllätä, että selviävät riman yli ja saavat paperit. Silti miulla on sellainen fiilis, että niitä pyllättäviä on vaan vuosi vuodelta tullut enemmän.

Valmistuin 13 vuotta sitten. Nyt kun olin arvioimassa artesaanien näyttöjä (meillä ei muuten ollut tällaisia näyttöjä vaan opinnäytetyö), niin hämmästyin muutamaan otteeseen sitä, että meille tuotiin näytössä työ, jollaista emme olisi saaneet omana kouluaikanani tehdä edes ihan tavallisena työnä, ellei sitten ylimääräisenä tai "asiakkaan vaatimuksesta". Meille tuotiin pienin muutoksin lehden ohjeen mukaan tehtyjä töitä ja vaikka muutoksilla ehkä olisi tekijänoikeus tai mallisuoja (joka on hyyyyvin häilyvä näissä kyllä, tästä voi lukea lisää vaikkapa täältä) kierretty, niin kun kyse on ammattiin valmistuvan työstä, jolla hänen tulisi näyttää osaamisensa, niin miten tuollaista voi arvioida. Miksi joku menee ammatilliseen oppilaitokseen tekemään lehden ohjeen mukaan? Meillä ei tainnut edes olla moisia lehtiä koulussa.

Meillä arvioijilla on annetut arviointikriteerit. Päätimme yksissä tuumin antaa kriteerien laatijoille hylätyn arvosanan. Numeroita on vain kolme, mikä on tosi raakaa. Mielestäni kolmoseen pitäisi olla hyvin lähelle täydellinen työ. Arviointikriteerit vain toimivat niin, että pahimmassa tapauksessa ykkösen työlle tulee arvosanaksi 3, koska siellä ei kriteeriä "tuote on hyvä", vaan esimerkiksi näin: "valmistaa tavoitteen mukaisen tuotteen sekä työskentelee suunnitelmallisesti sovittuja valmistusaikatauluja noudattaen ja mahdollisista poikkeamista neuvotellen" ja "arvioi ja kehittää toimintaansa laatutavoitteiden saavuttamiseksi". Nämä ovat siis kolmoseen oikeuttavia kriteereitä. Karmeeta jargonia. Lisäksi muutamassa kohdassa meidän mielestämme kakkoseen oikeuttava kriteeri on itse asiassa parempi kuin kolmoseen.

No, saimme arvioitavaksemme hyvin eritasoisia töitä. Olin harmistunut niistä valmiin ohjeen mukaan tehdyistä ja ilahduin luovista, jopa taideteosta lähentelevistä töistä. Ne kaikki kuitenkin menevät siihen kategoriaan, jolla näitä hommia ei voi käytännössä työkseen tehdä (ellei lyö itseään läpi taitelijana). Tapasin opiskelijoita, joilla ei ole aikomustakaan tehdä tekstiilialan töitä työkseen. Heitä oli silloinkin, kun itse opiskelin, mutta silloin he olivat nuoria, etsimässä suuntaa elämälleen ja silloin sen tavallaan paremmin ymmärrän. Ihmettelen syvästi, miten meillä on varaa kouluttaa ammatillisessa koulutuksessa kuusikymppistä tulevaa artesaania, joka haluaa vain omaksi ilokseen harrastella, eikä siksi välitä edes panostaa niihin juttuihin, jotka häntä eivät kiinnosta. Toisaalta, juuri se tyyppi saattaa olla se ryhmän "täyte", joka mahdollistaa niille parille oikeasti motivoituneelle sen, että koulutus voidaan järjestää.

Kun viimeinen arviointipäivä lähestyi, olin vähän ankealla mielellä koko arviointitouhusta. Arvioitavia töitä oli kaksi. Niistä ensimmäinen pelasti miun päivän ja koko viikonkin! Työ oli matto. Se oli suunniteltu kunnolla, suunnittelussa oli käytetty kekseliästä visualisointitapaa, joka toimi hienosti. Oli tehty kokeilut, erehdytty ja opittu, luotu jotain ihan uutta ja vielä toteutettu huolellisesti ja viimeistellysti. Suunnittelussa oli lähdetty ideakuvista ja ne oli laitettu kansioon niin, että lisäideoille on vielä tilaa, siis tätä voi vielä kehittää eteenpäin. Matossa on idea, omaleimainen, mutta helpostilähestyttävä ulkonäkö ja se on helposti varioitavissa. Matto on valmis tuote! En kuvaile sitä tämän tarkemmin, sillä toivon todella kovasti ja lämpimästi, että tämä tuleva artesaani rohkaistuu ja ryhtyy suurella volyymillä tekemään näitä myyntiin. Kun juttelimme opettajan kanssa, tämä kertoi, että tällä opiskelijalla on muitakin persoonallisia, loppuun saakka mietittyjä töitä. Kolmen arvioijan voimin houkuttelimme, painostimme ja usutimme häntä uskomaan itseensä ja ryhtymään toimeen! Laitoin nimen mieleen, sillä uskon ja toivon, että hänestä kuullaan vielä. Terkkuja siis K.R., jos satut lukemaan tämän, mie uskon sinuun!

Tämä viimeisen kerran matto pelasti miulle nämä arvioinnit. Tämä on se, miksi ammatillista koulutusta pitää järjestää. Silloin, kun itse opiskelin, aloitettiin meidänkin koulussamme suurella rahalla ja suurella melulla artenomikoulutus. Yhtäkkiä artesaanit eivät olleet enää mitään. Siinä rinnakkain valmistui meitä "duunareita" ja suunnittelijoita. Ihmettelen, miten suunnittelijaksi voi tulla ymmärtämättä, miten työ käytännössä tehdään. Mutta niinhän se on noilla suurilla muodinluojillakin, taiteilija piirtää hienon kuvan ja ompelija ratkaisee, miten se toteutetaan. Sinänsä en valita, että tämä duunaripuoli on ehdottomasti se miun juttu. Ihmettelin jo silloin sitä, että mihin tarvitaan niin älytön määrä niitä suunnittelijoita, kun niiden suunnitelmien toteuttajia ei ole samassa suhteessa. No, tähän on tultu, että ammattikorkeakoulutus lakkaa, eikä artesaanejakaan enää monessa paikassa kouluteta.

Toinen juttu, joka vahvistaa miun uskoa, on harjoittelijat. Miullehan ei tule tänne mitään lusmuilijoita, sillä lienee selvää, että täällä tehdään töitä. Miulla on tähän mennessä ollut vain hyviä ja tosi hyviä harjoittelijoita. Tässä postauksessa olevat kuvat ovat heidän harjoittelujaksoiltaan.

Kun kitisee, pitäisi olla parannusehdotuksia. En taida olla niin fiksu, että osaisin joka kannalta tätä asiaa ajatella. Olisin kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että malli, jossa joka niemessä ja notkossa voi opiskella tekstiili- ja vaatetusalaa, on huono. Uskon, että ne, jotka todella ovat motivoituneita ja innostuneita alasta, lähtevät kauemmaskin opiskelemaan. Riittäisiköhän 6 alan koulua, sopivasti sijoiteltuna Suomeen? Pois kaikki pyllääminen ja laitetaan sellaiset vaatimukset, että heikot karsiutuvat. Käsi- ja taideteollisuusala ei saa olla se, johon mennään, kun se on kivaa, enkä tiedä mitä haluaisin. Jos tahtoo harrastaa käsitöitä, se on mahdollista vaikkapa työväen- ja kansalaisopistoissa, harrastajien paikka ei ole ammatillisessa koulutuksessa. Koulutusohjelmassa pitäisi vahvemmin painottaa yrittäjyyttä, tuotteistamista ja loppuun saakka hiomista, pakkauksen merkitystä ja tietysti monipuolista osaamista.

Kehuin omaa "saapumiserääni". En tiedä kaikkien poluista, mihin ne ovat johtaneet. En edes muista kaikkia luokkatovereitani. Luulen kuitenkin, että meistä ihan muutama vain on alalla. Onko yhtä harhaa se "parempi" koulutuksemme? Ehkä se on tai sitten vain motivoituneena kiskoin opinnoistani enemmän irti ja asetin oman rimani. Muistan myös niitä hetkiä ja töitä, kun en ollut niin motivoitunut. Joku juttu vaan takkusi, enkä saanut itsestäni irti sitä, mitä olisi pitänyt. Muistan "piparkakkureunaisen" pellavaliinan, jakun, joka ei vaan edennyt ja muutaman muunkin jutun. Artesaanin paperit kourassa eivät ole loppu vaan alku. Siitä alkaa oppiminen ammattilaiseksi, kokemuksen kerryttäminen ja oman jutun löytäminen. Jokaisella noista opiskelijoista, joiden töitä arvioimme, on siis vielä vahva mahdollisuus parantaa rutkasti ja hyödyntää saamansa koulutus. Toivon heille onnea ja kestävyyttä siihen.

Kansallispukupropagandaa eskareille

Kun esikoinen oli eskarissa, tein Kerää kansallispuku-pelin ja kävin pitämässä eskareille kansallispukuhetken. Nyt kuopus on samassa eskarissa ja kävin myös heille kertomassa kansallispuvuista. Hauskaa!

Ajattelen, että on hyvä saada lapsille kuva värikkäistä, kauniista, hyvin istuvista puvuista ennen sitä - hmm - toisenlaista kuvaa, joka helposti muodostuu. Mitään luentoa en tietenkään 6-vuotiaille pidä. Aloitin näyttämällä "Saikan Mantan" ja kerroin, että tämä tyttö on elänyt n. 200 vuotta sitten ja tässä hänellä on hienoimmat juhlavaatteet päällään ja että nyt teen kansallispukuja, jotka ovat tuon ajan ihmisten vaatteiden kopioita. Näytin reilut 20 kansallispukukuvaa, joista osa on tahallisen provosoivia ja sellaisia, joista lapsen on helppo saada mieleen jotain muuta, kuten vaikkapa tämä - ilmiselvä Joulupukki kesälomalla! En niinkään kertonut puvuista, vaan kyselin lapsilta, miltä näyttää, mikä on hienoa, mikä hassua. Kerroin myös joitakin hauskoja nimiä, kuten huopalääppä, tykkimyssy, sorokka eli harakka jne. Silinteristä tuli tietenkin mieleen Muumipappa, taikuri ja Roope Ankka, hunnusta häät (josta sain aasinsillan kertoa, että aikuisilla on eri päähineet kuin lapsilla). Kerroin myös siitä, että tarkoitus on näyttää rehevältä ja leveälanteiselta. Lopuksi kummankin ryhmän yksi tyttö ja yksi poika sai pukeutua kansallispukuun.

Ryhmien välillä oli huikea ero. Se ryhmä, jossa kuopuksemme on, on osallistuva, innostuva ja rento, yhteen hiileen puhaltava. Toinen oli, noh, vähemmän. Saattoi johtua siitäkin, että kuopuksen ryhmän lapsista suurin osa tuntee miut. Tässä kuopuksen ryhmässä lähes kaikki halusivat pukeutua, valitsin sitten sieltä vaan sopivan kokoiset. He laittoivat oikein tanssiksi!

Pahoittelen jälleen kerran kammottavaa kuvanlaatua. Otin muitakin, mutten arvaa ilman vanhempien lupaa laittaa tunnistettavia lasten kuvia tänne.

Toisessa ryhmässä halukkaita tyttöjä oli, mutta poikien keskinäinen "idioottia"-asenne vaimensi heistä innokkaat tehokkaasti. Niinpä vain tyttö pukeutui. En tältä toiselta ryhmältä saanut kauheasti kommenttejakaan, tilanne tuntui tosi levottomalta. Pukeutuneet lapset kuvailivat muille, miltä puku tuntuu päällä: "hyvältä, juhlavalta".

Ennen kuvien näyttöä kysyin, tietääkö joku, mikä on kansallispuku. Sain hyviä vastauksia: juhlapuku, pitkä mekko, vanhanaikainen juhlapuku. Kuvien aikana ja jälkeen kyselin, miltä näyttää ja lapset kuvailivat pukuja kauniiksi, värikkäiksi ja juhlaviksi. Kysyin, että missä pukuja voi käyttää ja hienosti lapset tiesivät, että juhlissa, häissä, syntymäpäivillä ja kevätjuhlassa.

Kyllä miun mieltä lämmitti, kun tuo tanssiva tyttö ei olisi halunnut riisua pukua päältään ollenkaan :)

Sain palkaksi ruokaa (jee!) ja kävin siis eskareiden kanssa vielä syömässä. Joskus lapsuudessani yksi haaveammateistani oli lastenhoitaja. Kyllä ei olisi miusta siihen hommaan. Nostan hattua korkealle ja kumarran syvään noille ammattilaisille, jotka päivästä toiseen jaksavat kuunnella meidän Jessica-Pettereidemme ja Veikko-Wenlojemme kiukuttelua ja huomionhakua, ottaa kaikki erilaisella temperamentillä varustetut hellanteltut huomioon ja vielä tasapainoilla vaativien vanhempien kanssa. Kun 38 eskaria on äänessä, yhdeltä lentää ruuat lattialle, 7 ilkkuu sitä yhtä, yksi ryömii tuolin alle, yhdeltä kaatuu maito, yksi haluaa esittää laulun ja oma ruoka jäähtyy lautasella, niin miulta tulisi itku. Olin erittäin onnellinen siitä, että mie sain luvan kanssa lähteä sieltä kesken päivän pois. Tämä oli kärjistettyä. Ne ihmiset osaavat hommansa siellä niin hyvin, että enimmän aikaa lapset ovat järjestyksessä ja puuhailemassa kuka mitäkin iloisina. Silti olin taas hyvin iloinen omasta hiljaisesta pajastani ja tässä kohtaa, kun kuopuksen viimeiset päivät päivähoidon piirissä ovat käsillä, kiitän lämpimästi niitä ihania hoitajia ja eskarin opeja, joita lastemme kohdalle on osunut.

Myssy ja muuta hulinaa

Karjalaiset kesäjuhlat lähestyvät. Matka on piiiiitkä, mutta aion olla paikalla Karjalaisella torilla kiilaferreineni, sarafaaneineni, ohjeineni, kaavoineni, nauhoineni, nappeineni... Olen valmistautunut kopioittamalla kaavoja ja ohjeita, mutta noin muuten en ehdi oikein mitään uutta tehdä. Vaan onpa noita varastossa sen verran, että ihan riittää kannettavaa.

Kävin Kansallispukukeskuksessa Taina Kankaan pitämällä tykkimyssykurssilla. Toki olen tehnyt myssynpohjia ja päällystänyt niitä, mutta koska jokaisella tekijällä on vähän omat ratkaisunsa, halusin vertailun vuoksi oppia myös Tainan tavan. Sain sen, mitä lähdin hakemaan, eli varmuutta tekemiseen ja ajatuksia vaihtoehtoisista työtavoista. Omassa tekemisessäni tulen muuttamaan jotakin ja joissain kohdissa pitäydyn omassa (siis äitiltä opitussa) tavassa. Kurssi oli kiva myös siksi, että siellä heräsi taas "uusia" kysymyksiä ja huomioita, jotka on tarkistettava. Palaset löytävät paikkansa kansallispukupalapelissä.

Myssy ei tullut valmiiksi, mutta pohjaan olen tyytyväinen. Myssy on siinä vaiheessa, että ehdin alkaa viritellä silkkiä pohjan päälle, mutten vielä aloittaa kiinnittämään sitä. Saas nähdä, kuinka monta vuotta se odottelee tuollaisenaan. No, pidemmällä se on kuin viikko sitten ;)

Cumuluksen wc:n seinältä löytyi huipputeknologiaa :D

Yksi inhottava, sisuksiani riipivä työjuttu liittyi vähän tuohon reissuun myös. Olen erittäin pahoillani ja loukkaantunut, koen tulleeni sekä väärin ymmärretyksi että väärin kohdelluksi. Aika näyttää, miten tämä vaikuttaa mihinkin. Toivon voivani luottaa siihen, että ne ihmiset, joiden ajatuksilla on miulle jotain väliä, ymmärtävät asian todellisen laidan. Opin tästä jotain, eikä se läksy ollut mukava. Se pistää miettimään, haluanko olla mukana hankkeissa, joista tulee tällainen olo. Yritän ottaa opiksi ja olla sanomisissani ja tarkoituksissani selkeämpi. Yritän aktiivisesti päästä tästä kuonakasasta pinnalle ja jättää asian taakseni. Hautominen ja murjottaminen eivät kuulu tapoihini, eivätkä tee muuta kuin kuluttavat minua ja lisäävät jäykkyyttä kanssakäymisissä. Oksensin tämän tähän, koska se on miulle tehokas tapa parantua. Pahoittelen.

Lauantaina kävin ystäväni S:n kanssa katsomassa Tanssistudio Jamin kevätnäytöksen. Taitavia lapsia ja nuoria! S:n tytär tanssi siellä. Olimme sattumalta sävy sävyyn, S:n uudet housut olivat yhtä kirkkaanpunaiset (puhelimen kameralla otettu kuva haalisti housut tylsiksi) kuin miun paita. Otimme kaverikuvan jalat lavanreunaa vasten. Huomatkaa miun sievät Sievit :)

Illalla PMMP heitti Terassitanssien merkeissä ilmaiskeikan Imatran kävelykadulla. Sinne piti tietysti mennä eturiviin pomppimaan. Kuopus 6 v. rokkasi täpöllä miun hartioilla, eikä myö esikoisen kanssa jääty paljoa huonommiksi!

Vvveeeeeennyyyyyyy

Yllättäen taas aikataulut venyvät. En jaksa ottaa siitä nyt suurempaa stressiä, sillä tästä kärsin vain minä. Toistaiseksi. Tai muuten en kärsi, mutta kun ei ole valmista, ei voi laskuttaa.

Olen yksin pajalla ja aiemmin tuhoon tuomittu homma osoittautui uusien lankojen myötä toimivaksi. Mistä siis kiikastaa? Osansa voi olla sillä, että on taas kaikenlaista juoksua: esikoisen hammaslääkäriä, kuopuksen eskarikeskustelua, artesaanien näyttöjen arviointeja ja vielä kuopuksen hoitoon ja pois kuskaukset miun hommina, kun mies on taas muutaman viikon reissuhommissa. Mutta tämä on ihan normaalia hulinaa. Ehei, miun ajan vievät sudokut! Lienen jotenkin myöhäisherännäinen, kun joku sudokubuumi taisi olla tuossa pari vuotta sitten. Hölmö vielä latasin älyttömyyspuhelimeeni sudoku-pelin. Mitä hohtoa on numeroiden sijoittelussa ruudukkoon? Sitä pitää tehdä kahvitauolla, jälkiruuaksi, hammaslääkärillä, illalla unta odotellessa (kunnes silmät painuvat umpeen ja aivot tekevät tenän). No, jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tämä intohimo menee ohi muutamassa viikossa.

Tänään pakkasin matkalaukkuun tykkimyssytarvikkeita. Huomisaamuna, vähän ennen heräämistä, heitän kuopuksen päiväkodille ja ajelen Jyväskylään tykkimyssykurssille. Olen kyllä tehnyt tykkimyssyjä ja oppinut tavan tehdä niitä äidiltäni. Koska näitä hommia voi tehdä monella tavalla, koen suurena rikkautena sen, että niitä monia tapoja myös opetetaan. Niistä voi sitten valita itselleen sopivimman. Tuleepa samalla tehtyä yksi "kaikella liikenevällä vapaa-ajalla" -homma: tykkimyssy Pirkanmaan pukuun. Puku miulla on kaapissa, ostin sen kerran huuto.netin kautta, mutta siinä ei ollut tykkimyssyä.

Odottelen mukavaa kurssia, ainakin pari ennestään tuttua, mukavaa ihmistä siellä on. Eikä yhtään harmita se, että majoitun hotellissa, se on harvinaista herkkua :) Hartaasti toivon, että perjantai-iltana on hyvä keli, sillä kammoan Jyväskylä-Mikkeli välin ajamista väsyneenä. Se tie on jotenkin kaiken ilon nielevä, niinkuin Harry Potterin ankeuttajia olisi siellä imemässä ilon ja valon. Tylsää, sitä samaa kuusta koko matka, välissä vain Kangasniemen risteys muutamine huoltareineen. Mikkeliin kun pääsee, niin on jo ihan poikki ja siitä on vielä melkein parin tunnin matka kotiin. No, evästä ja äänikirjoja, eiköhän se siitä!

Susannan työhuoneelta sai joku aika sitten painamattomia rättejä. Niistä syntyi tytärten käsissä sydämellisiä äitienpäivälahjoja mummeille.

Jääsken mies tuli taloon

Tarkistetuilla ja tutkituilla puvuilla on kodit. Tai pitäisi olla, valitettavasti kaikilla ei ole. Jotkut kodit huolehtivat puvuistaan hyvin, pitävät materiaalitiedot ajan tasalla ja markkinoivat pukujaan. Jotkut piilottavat ne, kuin häpeillen, unohduksiin peräkamariin.

Kodin tehtävä on pitää puku olemassa, myydä ohjeita ja kaavoja, tarvikkeita, valmista pukua ja tietoa. Jääsken alueen miehen kansallispuku muutti tänne miun luokse ja mie aion tarjota sille sen ansaitseman, huolehtivan kodin. Kaavoja ja ohjeita saa kätevästi ostettua suoraan Puodista. Tarvikkeita ja valmiita osia tai pukua saa tilauksesta ja lasken tarjouksen aina tapauskohtaisesti. Tehtävälistalla on myös valokuvaaminen markkinointitarkoituksiin, mutta se tulee käytännössä kyllä todennäköisesti tapahtumaan aikaisintaan vuoden kuluttua. Siihen saakka mennään piirroksilla ja satunnaisilla muilla kuvilla. Ennenkuin julkaisen ensimmäistäkään valokuvaa, täytyy varmistella kuvista oikeuksia.

Yksi mies siis tuli ja yksi nainen lähti. Nimittäin harkkari. Saan vallata pajan taas kokonaan itselleni. Ihan harjoittelijasta riippumatta huomaan häiriintyväni hyvinkin paljon toisen ihmisen läsnäolosta. Yksin työskentely sopii miulle oikein hyvin. Tämäkin harkkari oli oikein mukava ja ehkä juuri siksi juttua olisi piisannut turhankin paljon. Mukavuuden lisäksi hän on taitava! Hän on aikomassa kansallispukualalle ja koska tekijöitä kipeästi tarvitaan, hän on saanut tehdä tekniikkakokeiluja ja tutustua mahdollisimman monipuolisesti kansallispukuun. Toivottavasti se auttaa alkuun. Ja täällähän sitä ollaan, jos tarvitsee lisää apuja.