Hinnoista ja elämästä

Suuret asiat alkavat usein pikkuriikkisistä jutuista. Aikanaan sähköpostissa kiersi kyselykirje, jossa vastaajan piti kertoa lähettäjästä asioita. Kaksi ystävääni oli laittanut hoikka/normaali/pullea -kohtaan "pullea". Näin itseni sinä iltana peilistä terävämmin silmin, menin Painonvartijoihin ja laihdutin 20 kiloa. Olen hyvin kiitollinen noille ystäville.

Pari päivää sitten juttelimme ystävämme S:n kanssa niitä näitä työstä ja palkasta. Hänen työnsä on vaativaa ja sisältää paljon matkustelua ulkomailla ja vaatii hyviä myyntitaitoja. Hän oli saanut palkankorotuksen, joka on suunnilleen saman suuruinen, kuin mie saan kuussa rahaa yhteensä. Hän sai korotuksen, koska tietää arvonsa työpaikassa ja pyysi sitä. Sivulauseessa, ohimennen, hän totesi, että "vielä siekin joskus saat".

Vaikka raha ei ole miulle tässä mikään keskiössä oleva asia, se on kuitenkin välttämätöntä. Keskustelu johti ajatukseni siihen, että olen tehnyt tätä työtä 13 vuotta. Olen ainakin osittain siinä myös pirun hyvä. Olen hölmöyksissäni laskenut hinnat tosi pienellä tuntipalkalla, koska tuntuu, että hinnat nousevat ihan pilviin. Saisin enemmän rahaa, jos menisin minimipalkalla toisen palvelukseen tekemään mitä vain. Miksen mene? No, saatan joskus vielä mennäkin. Kansallispukujen tekijöitä on niin vähän, että tunnen vastuuta alasta. Ennenkuin voisin lopettaa, täytyisi miun saada siirrettyä tiedot ja taidot eteenpäin. Mie myös pidän tästä työstä, eikä toisen palveluksessa oleminen yrittäjävuosien jälkeen houkuttele - tosin oikeassa työpaikassa olisi varmasti ne samat ilot kuin tässäkin. Mie myös vakaasti uskon, että tällä voi elää.

Saarnaan näytön arvioinneissa opiskelijoille hinnoittelusta. He eivät myy pöytäliinoja tai mattoja, he myyvät omaa aikaansa. Hintaa ei voi verrata halpamaassa teetettyyn markettituotteeseen. Jos tekijä ei arvosta tuotettaan hinnoitellen sitä kohdalleen, ei sitä taatusti tee asiakaskaan.

Aloitan ryhdistäytymiseni siitä, että nostan viikonloppuna Puodin sarafaanien ja kiilaferrejen hinnat oikealle tasolle. Siis sille tasolle, jossa tekijälle jää työpalkka. Tämä myös mahdollistaa tulevaisuudessa (jos niin tahdon), tuotteiden antamisen jälleenmyyntiin. Nyt saattaisi siis olla sopiva hetki shoppailla, korotukset tulevat olemaan huomattavia ;)

Pidempään takaraivossa muhitellut Suuri Idea alkaa myös tämän myötä muotoutua. En uskalla hirmuisesti paljastaa muuta, kuin että vaatemallistoa pukkaa ja pidempään seurailleet ovat jotain sinnepäin nähneetkin. Se perustuu suomalaiseen, huolelliseen käsityöhön ja laadukkaisiin materiaaleihin. Kuulostaako minkä tahansa käsityötuotteen mainoslauseelta? Aion viedä tämän ihan uudelle tasolle. Mallisto nojaa mukavaan, trendikkääseen kaavoitukseen ja esiäitien tarjoamiin nerokkaisiin oivalluksiin pirtelökoneen kautta puristettuna.

Keinuttelen tunteiden välillä: uskallanko, onko minusta, ehdinkö, löydänkö oikeat kumppanit, onko aika oikea, onko tuote niin hyvä kuin luulen sen olevan, uskallanko ottaa riskin, mistä saan alkupääoman, nouseeko hinta tavoittamattomiin...? Juuri nyt tuntuu siltä, että on yritettävä. Suuren Idean lanseerausta saatte odotella vielä, aikaisintaan se tapahtuu syksyllä 2014, saattaa mennä seuraavaankin vuoteen.

P.S. Reilu viikko Karjaisiin kesäjuhliin Porissa! Kuten kunnon laukkuryssä, olen siellä Karjalaisella torilla mukanani ainakin kiilaferret ja sarafaanit sekä niiden ohjeet ja kaavat. Katsotaan, mitä muuta mahtuu mukaan. Tule moikkaamaan!

Muokattu klo 11.36: 2. P.S. Juuri tähän rakoseen eräs ystävä linkitti Facebookissa tämän: http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1761782/kotimaisilla-pienyrittajilla-vaikeaa---kasityolaiset-joutuvat-siivousfirmoihin Siitä voisi lannistua tai sitten voi uskoa vakaammin siihen, että muutos lähtee sisältäpäin: jos mie uskon menestykseen, menestyn. Haluan tehdä sen yhdessä muiden samalla tavalla ajattelevien kanssa. Mahdollisesti siis huolellinen alihankkija-ompelija haussa jossain kohtaa!

Duuni kuin kulttuurielämys

Toissa viikonlopun olin Turussa pitämässä Käspaikkakerholaisille suhaikurssia. Todella hauska porukka ja ahkerat naiset tekivät sarafaanien nuttuja eli suhaita iloisen rupattelun lomassa. Ihan valmista ei tullut, mutta hyvään vaiheeseen kuitenkin ja loppumetreille tukena ovat Taina Kankaan hyvät ohjeet.

Yövyin Halikossa, ystäväni luona. Nautin laiskasta jutustelusta ja hyvästä ruuasta. Ikävöin ystäviäni, jotka ovat muuttaneet kuka minnekin kauas. Ymmärrän toisaalta, että aikataulujen, lasten, töiden kudelmassa ystävien tapaamiset ovat helmiä. En liene ainoa, jonka kudelmassa alku- ja toivottavasti myös loppupäässä on runsaammin helmiä, keskivaiheilla harvemmassa, mutta sitäkin kirkkaampina. Itsesäälin hetkinä kuvittelen, että jos ystäväni asuisivat ihan lähellä, tapaisimme useammin ja spontaanimmin. Hah, milloin muka? Sen todistaa jo sekin, että onhan miulla ystäviä täällä lähelläkin. Niin vaan kalenterista katsotaan parin kuukauden päähän, että jos vaikka kaikille sopisi istua iltaa samana lauantaina!

Kilometrejä Turun reissulla tuli reilut 1000. Alkuviikko meni suhaikurssista toipuessa sekä kansallispukukurssiin ja viikonlopun sielunlämmittäjäkurssiin valmistautuessa. Ihanaa, että tuo kansallispukukurssi on nyt iltapäivällä! Ja vielä ihanampaa on se, että ekaa kertaa ikinä miulla on monta (6 tai 7) opiskelijaa, jotka ovat samassa vaiheessa, aloittamassa paitaa! He tekevät eri paitoja, mutta se ei haittaa, samanlaisia katesaumoja niihin kaikkiin ommellaan. Kansallispukukurssit ovat usein hyvin hektisiä, koska pahimmillaan 15 kurssilaista tekee eri puvun eri osaa ja opettajan pitää olla kartalla niistä kaikista ja pystyä vaikeatkin tekniikat opettamaan. Aika ei vaan riitä. Mutta nyt siis on ihannetilanne, kun vielä "vanhat" opiskelijat (terkkuja vaan, ihan nuoria neitosiahan työ kaikki ootte, mieleltänne ainakin!) jatkavat siitä, mihin keväällä jäivät ja osaavat sen tehdä aika pienillä neuvoilla.

Loppuviikon jatkoin nettimatkailua pitkin 1700-1900-lukujen Karjalaa ja Venäjää haalien sielunlämmittäjäaineistoa. Löytyihän sitä, ja koin pienempiä ja isompia tyytyväisyyden hetkiä, kun asiat hahmottuivat ja loksahtelivat kohdalleen! Perjantaina junailin Helsinkiin. Illalla pidin luennon sielunlämmittäjistä ja siitä jatkoimme sitten kurssia, joka kesti sunnuntaihin saakka. Kurssilla 11 opiskelijaa valmisti itselleen sielunlämmittäjän - tai melkein, kukaan ei saanut tuossa ajassa ihan valmiiksi saakka, hyvään vaiheeseen kuitenkin!





Opiskelijat olivat erittäin ahkeria, toimeentarttuvia ja itseohjautuvia. Ja koska kaikki tekevät samaa asiaa, on opettaminen sujuvaa ja mukavaa. Opiskelijat myös kysyivät reippaasti toisiltaan, mikä tietysti helpottaa opettajan hommaa, mutta on miusta myös hyvä kokemus opiskelijoille moneltakin kannalta.

Sielunlämmittäjiä alkoi syntyä monenlaisista...

...monen värisistä kankaista.

Tätä ihanaa silkkiä oli 1,1 m, leveys 110 cm. Tuon kokoiseen sielunlämmittäjään ilman jatkoksia olisi tarvittu 2,2 m 140 cm leveää kangasta! Tingimme n. 7 cm takakappaleen leveydestä ja käytimme kalliin kankaan hyvin tarkkaan hyväksi tilkuttelemalla ja - simsalabim - sehän riitti! Tästä mie tykkään!

Luulitteko, että jäi hukkapaloja? Ei jäänyt, lopuista tilkuista tuli olkaimet ja mie sain viimeisen tilkun muistoksi :)

Kokoamistahan tuollaisessa palapelissä on, mutta kokonainen siitä tuli!

Ja sinne poimujen sekaan katoavat jatkosaumat.

Hopean hohtoa,

...kullan kimallusta.

Kauniit kankaat muotoutuivat ahkerissa käsissä vaatteiksi, saivat ihastuttavat poimunsa ja täydellistyivät kulta- ja hopeanauhojen komennossa. Sitä katsellessa tunsin samanlaista lämpöä sielussa, kuin vaikka hyvässä konsertissa tai tanssiesityksessä. Nimen, sielunlämmittäjä, ajatellaan kai tulevan siitä, että se peittää vartalon rinnan yläpuolelta vyötärön alapuolelle - onko sielu siellä? Alan muuttaa ajatustapaani: ehkä se on näiden katselu, joka lämmittää sielua! Mikä onni tehdä tällaista työkseen!

Helsingissä yövyin Ingan luona, hän järjesti tuon kurssin. Majoitus oli hotellitasoa ja illat istuimme nenä kiinni tietokoneen ruudussa ja vaihdoimme kansallispuku- ja sarafaanikuvia ja luentoja kuin lapsena kiiltokuvia :D herkutellen piirakoilla ja shampanjalla! Kiitos Inga!

Tämä postaus se vaan jatkuu ja jatkuu, mutta kun niin paljon tärkeää on tapahtunut, enkä ole ehtinyt niistä raportoida! Pikkuisen vielä, jaksatko?
Oma sielunlämmittäjäni pääsi taas tositoimiin, kun olin eilen Imatran Seudun Kalevalaisten kekri-juhlassa HIljan pihassa. Pukutoiveena oli kansan- tai kansallispuku ja koska halusin hienostella sielunlämmittäjälläni, laitoin sarafaanin.

Kuva: Sisko-Liisa Häyhä

"Oikeat" työt ovat tässä matalaliidossa jääneet vähän sivummalle. Tajusin viikonloppuna, että edellinen vapaapäiväni oli 4.9.! Sen kunniaksi lähdin iltapäiväksi Citymarketin mammuttimarkkinoille :D No, ehkä on aiheellista pitää ihan oikea vapaapäivä tässä pian. Viikonloppuna on esikoisen 10-vuotispäivät, joten hulinaa on tiedossa! Vehkalahden tykkimyssy on työn alla ja nyt aion parkkeerata sohvalle sen kanssa ja laittaa tallentavalta kovalevyltä Kotikatua pyörimään!