perjantai 12. helmikuuta 2016

Matkani Loistaville niityille, osa 2: Kompurointia

Matkani Loistaville niityille alkoi oikein mukavasti. Viimeksi yritin saada selvää, kuinka monta kerrosta olin jo neulonut. Facebook-kamut olivat uskomattoman avuliaita ja yksi jopa otti puikot ja langan käteen, neuloi samaan vaiheeseen ja osoitti, että miulla oli yksi kerros vähemmän kuin piti. Opin siinä samalla, että olen luonut silmukat "ristikkäin", mikä on ainoa tapa, josta tiedän. Aion selvittää myös, mitä muita tapoja on, mutta nyt en ole ehtinyt. No, joka tapauksessa ristikkäin luodessa ne luodut silmukat muodostavat ensimmäiset "v-kirjaimet". Ja puikolla olevat silmukat ovat viimeinen kerros. Varmistin tämän vielä laskemalla huolellisesti kerrokset, kun laitoin toisen sukan alulle. Sitten purin ensimmäisestä sen verran, että sain korjattua sen.


Tässä on nyt luotu ristikkäin silmukat ja neulottu 8 kerrosta.
Taas siis opittu monta juttua.

Matkani ensimmäistä osaa oli käynyt kommentoimassa Heidi. Kävin lukemassa hänen blogistaan hänen kirjoneulematkansa alusta ja törmäsin sanaan "lankadominanssi". Kiinnostuin ja seurasin jälkiä tänne. Sen enempää testailematta päätin uskoa silmiäni ja noudattaa tätä ohjetta.

Jo reittisuunnitelmavaiheessa päätin kokeilla tätä lankojenpitelytapaa ja se osoittautuihin miulle hyväksi. Tosin miun pienet aivot eivät osaa tuota lankojen asettelua vaan mie kiepautan ne jotenkin niin, että saan langat oikeaan järjestykseen.

Aika ihana tunne, kun sitä kirjoneuletta sitten alkoi muodostua! Ensimmäinen kuvioraita muodostaa päärmeen päällipuolen ja sen jälkeen oli aika neuloa päärme umpeen. Jestas, että se oli vaikeaa! Varsinkin aina puikon ensimmäisiä ja viimeisiä silmukoita neuloessa tuntui, että miulla on yhtä aikaa liian paljon ja liian vähän käsiä ja että katkaisen puikot sönkiessäni niitä aloitusreunan silmukoita mukaan. En tiedä, poiminko "oikeat" kohdat sieltä silmukoista, mutta luulen, ettei sillä oikeastaan ole väliä. Päärme asettui suoraan ja tyydytys sen valmistuttua oli huikea. Hieno!





Miulla oli tuossa vaiheessa käytössä toisessa sukassa teräksiset 2mm HiyaHiya-puikot ja toisessa Prymin 2mm bambuiset puikot. Pelkäsin katkaisevani bambuiset ja koska teen aika napakkaa, tuntui että silmukat liikkuivat bambuisella tosi huonosti. Päärmeen jälkeen työhön piti vaihtaa 2,5 mm puikot ja ekaa sukkaa tehdessä vaihdoin siihen koivuiset Novitan puikot. Niistä tykkään paljon enemmän kuin bambuisista, mutten tiedä, olisiko samanpaksuisessa niin suuri ero. Metalliset ovat muuten miun suosikki, mutten varsinaisesti tykkää pitää kädessä metallia pitkään. Niissä on muuten parhaat ominaisuudet. Koivuiset ovat muuten oikein hyvät, mutta osassa on kärki jotenkin tasainen ja teräväreunainen ja se on hankalaa.

Testasin, että päärme sujahtaa jalkaan. No, sujahtaminen ei ole kovin kuvaava sana, sillä en jaksanut pujottaa lankaa silmukoiden tilalle ja puikkojen kanssa sovittaminen on melko arveluttavaa. Meni se jalkaan, vaikka vähän mietitytti. Tajusin, että olen tehnyt mallitilkun 2 mm puikoilla, mutta koska tähän mennessä näytti aika napakalta, päätin vaihtaa ohjeen mukaan työhön 2,5 mm puikot.

Vaihdoin siis ne isommat puikot ja seurasi jännä kohta, jossa työhön piti ottaa kolmas lanka! Selvisin yllätyksekseni siitäkin ihan kunnialla.




Sitten aloin pohtia, että kannattaako langat katkaista välillä vai kuljettaa niitä jotenkin pystysuorassa seuraavaan tarvittavaan kohtaan. Siis vaikka nyt tämä ruskea, jota tarvitaan seuraavan kerran aika pitkän ajan päästä. Kysyin parviälyltä Facebookissa ja sain monta ohjetta siitä, että poikki vaan. Hyvä, sillä arvelutti se monen langan pyörittely tuossa mukana. Nyt täytyy sitten vain opetella päättelemään. Sain siihenkin monta eri tapaa siinä samassa Facebook-keskustelussa ja taitaa näihin sukkiin tulla sen verran pääteltävää, että voin kokeilla niitä kaikkia! Tosin neuloessa päättelyn päätin nyt ainakin tältä erää jättää kokeilematta, vaikka se aika viisaalta kuulostaakin.



Olen kohtuullisen tyytyväinen tähän pintaan. Tykkään siitä, että se on tiivis ja melko tasainen. Se syntyy sujuvasti, jos nyt miun räpellystä voi sujuvaksi kutsua.


Lankajuoksut eivät ole ole tuottaneet ongelmaa, toistaiseksi ne eivät ole myöskään olleet kovin pitkiä. Kun pääsen niihin kuvioihin, joissa ne ovat pidempiä, täytyy opetella se niiden sitominen. Teoriassa jo kuvittelen tietäväni miten se tapahtuu. Neule tuntuu tiiveydestään huolimatta kivan pehmeältä ja sopivan joustavalta.



Sitten tuli polulle kompastuskivi. Tiesin kyllä, että käsialani tulee muokkautumaan tässä runsaasti, kun en ole aiemmin neulonut ja mallitilkku oli tosi pieni. Tuossa ympäryksessä on 102 silmukkaa ja sentteinä sen pitäisi olla 34. No ei ole. Siitä puuttuu n. 4 cm. Kokeilin tuota jalkaan ja meneehän se, mutta... Matka seis ja parviäly taas käyttöön. Kamujen kannustamana tulin siihen tulokseen, että purettava on ja alettava alusta. En nimittäin tosiaankaan halua, että sukista tulee liian tiukat. FolkJamin muokkaamat pohkeeni nimittäin tarvitsevat tilaa ja tällä vauhdilla sitä ei tule olemaan tarpeeksi.

Pohdin, että yritänkö uudella alulla tehdä löysempää vai lisäänkö silmukoita. Kamuilta tuli puoltoja kummallekin tavalle. Lopulta päätin, että lisään silmukoita kolmesta syystä:
1. Tuo neulepinta on miusta nättiä
2. Sitä on sujuva neuloa
3. Joka tapauksessakaan tässä eivät kuviot jatku loogisesti, joten se ei aiheuta ongelmaa. 

Nyt sitten laitoin 14 silmukkaa lisää ja toivon, että pienet aivoni osasivat räknätä tämän oikein. Olen luonut uudet silmukat toiselle sukalle ja neulonut kolme ensimmäistä kerrosta.
Matka jatkuu pystyssä päin ja iloisella mielellä.





2 kommenttia:

Kommentti! Ihanaa!