130-vuotias, ikuisesti murrosikäinen kansallispuku

Mahtava juhlavuosi on lopuillaan, mutta kansallispuku ei unohdu, päin vastoin!
Kirjoittelin tämän jutun Taito-lehteen, mutta sinne valikoitui lyhyempi versio. Julkaisen pidemmän version tässä, ettei mene hommat hukkaan:

130-VUOTIAS, IKUISESTI MURROSIKÄINEN KANSALLISPUKU

1700- ja 1800-luvuilla maalaisväestö käytti vielä alueellisesti tunnistettavia juhlapukuja, joilla oli koristautumisen lisäksi muitakin tehtäviä. Ne suojasivat paholaiselta ja pahoilta ajatuksilta sekä näyttivät varallisuuden, iän, uskonnon ja tietysti käsityötaidon. Kun kansa alkoi 1800-luvun puolivälin jälkeen luopua näistä perinteisistä juhlavaatteistaan, kiinnostuivat ylemmät säädyt niistä. Elettiin kansallisromantiikan aikaa ja kansan esineistöä haluttiin tallentaa ja keinotekoisesti jatkaa juhlavaatteidenkin käyttöä. Alettiin suunnitella kansallispukuja.

Suomalaisen kansallispuvun historia katsotaan alkavaksi vuodesta 1885. Silloin, elokuun 5. päivänä Venäjän keisaripari Aleksanteri III ja Maria Feodorovna olivat vierailulla Lappeenrannassa. Suomalaisuutta painottaakseen keisarinnalle annettiin lahjaksi käsityötuotteilla koristeltu soutuvene, jonka soutajat edustivat kansallispuvut yllään Suomen eri maakuntia. Keisariparin saapuessa heitä oli vastaanottamassa satapäinen kansallispukuisten joukko. Tapahtuma sai julkisuutta laajasti ympäri Eurooppaa.

Kansallispuku on siis 130-vuotias. Jo heti sen syntyajoista saakka on keskusteltu ja kiisteltykin siitä, tulisiko kansallispukujen olla esikuvilleen uskollisia niin materiaalien, työtapojen kuin kaavoituksensa puolesta vai pitäisikö niitä keventää, helpottaa ja muokata paremmin miellyttämään nykyihmistä. 
Kun kansallispukujen myyjät ja valmistajat kokoontuvat 2010-luvulla yhteistyöpalaveriin, siellä keskustellaan – yllätys, yllätys – täsmälleen samasta asiasta. 130-vuoden aikana muoti ja kauneudentaju ovat muokkautuneet ja niin on kansallispukukin.

KUUDEN VUOSIKYMMENEN URAKKA

Tuula Tanttula-Murto on valmistanut kansallispukuja kuudella vuosikymmenellä.
- Silloin kun olen sotkeutunut mukaan, se oli ihan tanhuvaate, mutta vuonna 1969, kun tein ensimmäiset kansallispuvut itse, oli kansallispukujen suosion nousu hurjaa. Pukuja käyttivät kansantanssijat, pelimannit ja kuorot. Me olimme kansantanssijoita ja ryhmän jäsenet tarvitsivat pukuja. Niitä sai lähinnä Vuorelmalta ja jotkut rohkeat kotiompelijat tekivät pukuja itse, vaikka ohjeet siihen aikaan olivat hyvin suppeita.

Tuulalla ja Ruutilla Tuuterin puvut ja Martilla Valkeala, kaikki Tuulan ompelemia.
Kuva on n. vuodelta 1972.

Pukuja valmistettiin kansanopistoissa käsityöopettajien johdolla, mutta kaikille avoimia kursseja ei juuri ollut. Kotkan työväenopisto oli 70-luvulla ensimmäisiä, jollei jopa ihan ensimmäinen, jossa järjestettiin avoin kansallispukukurssi ja sinne Tuula alkoi opettajaksi. Puvut tehtiin nopeasti koneella ja käsin ompelun osuus oli hyvin vähäistä. 
Pian tilanne alkoi muuttua:
- Vuonna 1978 olimme ensimmäisiä kertoja Kansallismuseon vitriinissä konttaamassa mittanauhojen ja muistiinpanovälineiden kanssa. Olimme kyllästyneet olemassa oleviin kansallispukumalleihin, joista puuttui museovaatteiden käsityötaito ja runsaus. Valmistin muistiinpanojeni perusteella miehelleni Sortavalan kansallispuvun.

Martti Murto vaimonsa Tuulan tekemässä Sortavalan puvussa

Pian perustettiin Suomen kansallispukuneuvosto ja kansallispukuraati. Esikuvien tutkiminen alkoi todenteolla. Tutustuttiin tekotapoihin ja materiaaleihin, paneuduttiin kaavoitukseen ja elvytettiin unohtuneita käsityötekniikoita. Työ eteni hitaasti ja raadin antamat suositukset otettiin vaihtelevasti vastaan. Kansallispukuväki jakaantui.
- Toisella puolen olivat ne, jotka pitivät helpoista, keveistä ja edullisemmista puvuista, toisella perinteelliset ”hullut”, jotka halusivat runsaasti kangasta ja käsityötä. Välissä oli matala aita, jonka yli osa porukasta heitteli herjoja.

Vaikka tuosta on aikaa 35 vuotta, on tilanne osittain edelleen sama. Pukututkimus jatkuu, koko ajan opitaan uutta ja edelleen kummallakin puolella on kannattajansa. Tieto leviää omituisen hitaasti tänä aikana, kun kissavideon näkee hetkessä miljoona ihmistä.
Tuula vietti parikymmentä vuotta ”laukkuryssän elämää”, kiertäen kurssittamassa ihmisiä ympäri Suomen ja ompeli samalla pukuja tilauksesta. 1980-luvulla Suomen kansallispukuneuvosto järjesti kansallispukujen valmistajakoulutuksen, johon Tuula osallistui. Kansallispukutaitajat valmistuivat 1988 ja siitä lähtien nämä ammattilaiset valmistivat Kansallispukuneuvoston pukutarkistusten mallipuvut ja ohjeet. 
Tuula on ollut mukana 20 pukutarkistuksessa ompelijana. Erityisesti hänen sydäntään lähellä on karjalaisten kirjontojen tekeminen. Osa näistä kansallispukutaitajista, myös Tuula, sai kultaisen Taito-merkin vuonna 2005 työstään kansallispukujen hyväksi.

1990-luvun alussa tehtiin kansallispukuneuvoston johdolla
useampi uusi karjalainen äyrämöispuku ja Tuula oli
avainasemassa vaativien kirjontojen tekijänä. Tämä on Uudenkirkon
kansallispuvun rekosta, Tuulan neulasta.

Tuula jäi eläkkeelle pari vuotta sitten, mutta ompelee vieläkin pukuja tyttärensä
apuna.
- Olipa puku tehty esikuvien mukaan tai vähän sinne päin, on tärkeintä se, että se on sopivan kokoinen ja istuva. Kansallispuku on loistovaate, joka värikkäänä, hyvin tehtynä ja istuvana käy juhlaan kuin juhlaan.
Puvun osia muihin vaatteisiin yhdistelemällä saa vielä enemmän mahdollisuuksia.

NÄKYYKÖ KANSALLISPUKU?

Olen Tuulan tytär, kansallispukuvalmistaja, ja käytän paljon aikaa kansallispukutiedon jakamiseen ihan vain omaksi ja muiden iloksi. Minulta kysytään usein, onko kansallispukujen suosio nousussa. En tiedä. Olen täällä ytimessä, kasvoin kansallispukuun sisälle ja nyt olen ympäröinyt itseni kansallispukuihmisillä. 

Päätin tehdä pienen gallupin Facebookissa niiden kavereideni keskuudessa, jotka ovat ”ei-niinkansallispukutyyppejä”.

Hämmästyin sitä, että sain hetkessä 20 vastausta.

1. Oletko koskaan pukeutunut kansallispukuun? Jos olet, miltä tuntui? Jos et, niin voisitko?

Vastanneista 7 oli joskus pukeutunut kansallispukuun, 12 ei.

- Lapsena miul on ollu kakskii pukuu. Oli erityinen olo, kun oli kansallispuku päällä. Pukeutusin nyttekii jos olis. Tiina 44 v.

- Olen, kokkikoulussa tehtiin tiettyjen alueiden ruokia ja tarjoiltiin alueen pukuun pukeutuneina. Valitettavasti en muista mikä puku mulla oli. Sellainen mikä sai mut näyttämään 20kg lihavammalta. Susanna 37 v.

- En oo pukeutunut mut pystyisin kyllä vissiin. Jorma 56 v.

- Olen 5 kertaa. Kyse syntymäpäiväjuhlasta ja kansallispuvun tuuletuspäivästä. Ylpeänä puen päälleni, äitini sukujuuria kunnioittaen.

Vain yksi, Harri 46 v., ei voisi ajatellakaan pukeutuvansa kansallispukuun, sillä hän ei miellä sitä juhlapuvuksi.

2. Mitä sinulle tulee ekana mieleen sanaparista "suomalainen kansallispuku"?

- Tulee mieleen tanhut, keskustalaisten virkapuku, Paavo Väyrynen. Harri 46 v.

- Tulee mieleen suomalaisuus, arvokkuus. Ja myös tulee mieleen kerta, kun pukeuduin kansallispukuun vaihto-oppilasvuotena ameriikan isoäidin synttäreille - puku sai paljon kehuja ja tietysti ihmetystäkii. Heistä oli myös kerrassaan erikoista, että olin teini ja ilman meikkiä. Iri 39 v.

- Ruokolahden puku ja karjalaisen naisen (perinne)puku, eli siis ne puvut joita lapsena eniten näin. Piia 39 v.

- Suomalainen kansallispuku.. sininen ja valkoinen, vähän niin kuin lippuun pukeutuisi. Ei mitään käryä näistä. Nana 20 v.

- Tanhut tulee mieleen ja kutittava villakangas. Krista 40 v.

- Suomalainen elokuva ja siinä juhannusjuhla jossa nuoret kirmaa koivujen välissä ja aina on kaunis keli. Tai sitten tosi elämästä vanhemmat tädit. Anu 54 v.

 - Vanha kotimainen elokuva ja liekkö Etelä-Pohjanmaan kansallispukuinen isäntä. Topi 42 v.

3. Näetkö kansallispukuja koskaan missään? Jos, niin näkyykö niitä mielestäsi enemmän, vähemmän vai saman verran kuin vaikkapa 10 tai 20 vuotta sitten? 

Vastaajat eivät olleet juurikaan kiinnittäneet huomiota siihen, näkyykö pukuja. Viisi oli sitä mieltä, että pukuja näkyy vähemmän, pari taas oli sosiaalisen median myötä nähnyt niitä viime aikoina enemmän. 
Linnan juhlat mainitsivat useampi. 

- Eipä näy enää niin paljoa. Pirjo 39 v. 

- Joskus niihin törmää juhlatilaisuuksissa tai sitten isoissa joukoissa jossain torilla. Nana 20 v. 

- En muista nähneeni muuta kuin ehkä joissain juhlissa tms. tapahtumissa. Susanna 37 v. 

- Mielestäni nykyään näen harvemmin kansallispukuja kuin ennen. Omassa lapsuudessani muistan nähneeni niitä juhlissa joillain lapsillakin, vaan eipä ole enää aikoihin näkynyt. Miika 39 v. 

Ihan hukkaan ei huuteluni ole mennyt, sillä Tiina 44 v. vastasi näin: 
- Tuuletusten myötä kansallispuku on selvässä nosteessa ja ainakin miun fasefiidi on täynnä upeita kuvia kansallispuvuista kantajineen.

Gallupin perusteella ainakin nelikymppisten osalta on harhaa, että pukujen suosio olisi jotenkin erityisessä nousussa. Ne eivät juuri herätä intohimoja puoleen tai toiseen, vaikka varovaista kiinnostusta tai ainakin suopeutta on ilmassa. Netti ja sosiaalinen media kuitenkin helpottavat samanhenkisten ihmisten kohtaamisia ja yli 2200-henkinen Facebookin Kansallispuku-ryhmä osoittaa, että tietoa jakamalla ja kannustamalla kansallispukuilo leviää. Hitaasti, mutta leviää. Minulla on useampi ystävä, joista on tullut "kansallispukuihmisiä" tässä vuosien varrella - miten onkin sattunut käymään niin!

TUULETUSPIKNIKILLÄ TUULETETAAN PUKUJA JA ASENNETTA

Olen itse usein joko myymässä tuotteitani tai järjestämässä sellaisissa tilaisuuksissa, joissa kansallispukuja käytetään. Halusin luoda sellaisen tapahtuman, jossa kenenkään ei tarvitse olla töissä eikä vastuussa. Kuulen myös usein, että kaapissa on kansallispuku, muttei oikein tilaisuuksia käyttää sitä. Ehdotin kansallispukujen tuuletuspiknikiä Imatran Seudun Kalevalaisille ja he tarttuivat ideaan innolla. Kansallispukuja tuuletettiin piknikillä ensimmäisen kerran Imatralla 5.8.2010. Silloin tuulettajia oli n. 120 ja heitä tuli Helsingistä, Kuopiosta ja Kotkasta saakka.

Imatralla 5.8.2010

Suosio osoitti, että tälle on tilausta. Aloin todenteolla haaveilla siitä, että aina 5.8. kaikille suomalaisille olisi ihan itsestään selvää pukeutua kansallispukuun ja lähteä piknikille, kahvilaan, ihmisten ilmoille. Kalevalaisten Naisten Liiton jäsenjärjestöt lähtivät ilolla viestinviejiksi ja vuosi vuodelta tuuletukset ovat levinneet laajemmalle. Tänä vuonna 5.8. tuuletettiin ainakin 35 paikkakunnalla ja kuukauden sisällä muina päivinä on suunnilleen saman verran tuuletuksia, siis yhteensä lähes 70. Olen koonnut sovituista tuuletuksista tiedon kansallispuku.blogspot.fi-sivustolle.

Kansallispuvun syntymäpäivää saa juhlia kansallispuvussa, kansanpuvussa, kansallispuvun osassa, kukkamekossa tai vaikka kansallispukuasenteessa. Tuuletuspiknikille ovat tervetulleita kaikki. Paha silmä sille, joka kansallispuvun juhlissa arvostelee toisen vaatteita!

Tuuletin tyttärieni ja sadan muun kanssa kansallispukuja piknikillä Imatralla Valtionhotellin puistossa 5.8., jo kuudetta kertaa. Sää oli kaunis, jopa kuuma, kuten se on ollut jokaisella kerralla. Liikutuin ilosta katsellessani puistoon levittäytynyttä värikästä tuuletusväkeä. Suomalainen kansallispuku ansaitsee suosion ja me ansaitsemme suomalaisen kansallispuvun.

Imatralla 5.8.2015 Kuva: Seppo Haapanen

Soja Murto


Tämän jutun myötä haluan kiittää lämpimästi kaikkia tahoja, jotka lähtivät tavalla tai toisella mukaan kansallispuvun 130-vuotisjuhlavuoteen. Tahoja on niin paljon, etten voi luetella tässä kaikkia, mutta olen rummuttanut niitä tässä vuoden mittaan ja osa löytyy listasta täältä. Tiedätte itse ketä olette. Kansallispukuinen joulukalenteri on osa tätä juhlintaa. 
Kansallispuku ei katoa mihinkään, sillä emme anna sen kadota.