tiistai 4. maaliskuuta 2014

Pistoksia ja rummunpärinää

Minilomailimme viime viikon loppupuolen ja se tuli todella tarpeeseen. Loman alkajaisiksi opettelin kutomaan verkkopitsiä, ihan alkeita vasta, mutta tämäkin taito on äidiltä opittava ennenkuin on liian myöhäistä. Asia osui ajankohtaiseksi, kun maailman ääristä tilaamani verkkopitsineulat saapuivat ja niitä täytyi testata ja juuri silloin kävimme viemässä kuopuksen mummille ja jidille loman viettoon. Vielä täytyy opetella suurisilmäset, konut ja jotain muuta vielä, mitä en muista, mutta ne sitten seuraavalla kerralla :D Verkkopitsiä on Suomessa tehty erityisesti Kymijokilaaksossa. Kansallispuvuissamme sitä on ainakin Kymenlaakson ja Kymin pukujen tanuissa. Kudottu verkko korjutellaan eli kirjotaan. Jos innostuit, niin Puodista saa verkkopitsineuloja ;)


Torstaina kävin Kansallispukukeskuksessa. Kuulostaa työltä sekin ja tavallaan olikin, mutta ainahan meidän lomareissuilla tehdään vähän töitä, joko toimitellaan miun työasioita tai sitten mies käy vähän vilkaisemassa jotain kylpylän kellaria tai mittailemassa tehtaalla putkia... Enempi kärpäsiä yhdellä iskulla.

Tällä kertaa asiani Kansallispukukeskukseen oli erittäin mieluisa ja iloinen ja se liittyy tiukasti erääseen tiettyyn kansallispukuun ja minuun. Tähän sitä rummunpärinää, mutta saatte jäädä jännittämään, sillä tästä asiasta kerron lisää vähän myöhemmin ;)

Kansallispukukeskuksen Kujalla on parhaillaan Pistos-ryhmän näyttely. Mie olen näiden pistoslaisten ykkösfani ja ihastun kerta toisensa jälkeen heidän kekseliäisyyteensä ja luovuuteensa. Nämä nuoret näkevät keksittyjen rajojen tuolle puolen ja onnistuvat näyttämään miulle kansallispuvusta tutut asiat uudenlaisina, aina perinnettä kunnioittaen ja sen kauneuden esiin nostaen. He uskaltavat kurkottaa riittäävän kauas kansallispuvusta, että vaara sortua kliseisyyteen ja sipistelyyn ja sitä kautta kansallispuvun vääristelyyn jää reilusti taakse. Mie en kertakaikkiaan saa miun kameralla edustavia kuvia näyttelyistä ja kehotankin lämpimästi käymään itse katsomassa. Näyttely on avoinna ilahduttavan pitkään, joten piipahda vaikka kesälomareissulla siellä! Tässä muutama herkkupala:

Sidotut siivet näyttely on esillä Jyväskylässä Kansallispukukeskuksen Kujalla.








8 kommenttia:

  1. Juuri maanantaina kurkisteltiin yhtä kirjaa ja siellä olevaa verkkopitsinpalasta..:) Mietin kotimatkalla, mistä mahtaisi sellaisen neulan löytää... Kesälomareissulla on vihdoin pakko päästä katsomaan noita pistoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sattuipas :) Mitä kirjaa työ tutkailitte?
      Kuulin muuten, että Kansallispukukeskus juhlii kansallispuvun synttäreitä syyskuussa, olikohan 27.9. (en ole varma päivämäärästä) ja tuo Pistoslaisten näyttelyhän on auki vielä silloinkin!

      Poista
    2. meinasin laittaa, et sellaista vihreetä siinä kannessa oli, mutta päätin etsiskellä tarkemmin. Se oli Ritva Koskennurmi-Sivosen Lankatekniikat kirja.

      Poista
    3. Jaaha, täytyypä tähyillä sellaistakin kirjaa :)

      Poista
  2. Keritäänköhän me toukokuussa piipahtaa Kansallispukukeskuksessa?

    Ihana tuo vaaleanpunainen vyö. Ensin pitää löytää se vyötärö, johon tuo istuisi, niin sitten voisin varastaa idean. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois koittaa... Samaa mieltä vyöstä :D Siulhan on etsintä jo hyvässä vauhdissa, kerkii löytyy vyötärö ennenku tuo on kirjottu ;)

      Poista
    2. Mulla ei kyllä ollut vyötäröä edes silloin, kun olin vielä laiha. Pökkelö ollut aina. :D

      Poista
    3. Siin onkii semmonen taika, että pitää laittaa lanteille fylliä, niin vyötärö näyttää kaposelta ;)

      Poista

Kommentti! Ihanaa!