torstai 20. helmikuuta 2014

Hidasta

Yllä oleva on lainaus
Marketta Luutosen Aikarauta-kirjoituksesta otsikolla
"Suomi on hyvä käsityössä". Taito 1/2014.
Kiire on hassu juttu. Voi olla kiire lääkäriin tai töihin, sovittuihin tapaamisiin, joissa jonkun muunkin aikataulu on kyseessä. Useimmiten sen kiireen voi välttää järjestelemällä, lähtemällä aikaisemmin. Täyteen tuupatun aikataulun kaataa puhjennut rengas tai kadonneet hanskat. Aiemmin olin aina varautunut viivästyksiin ja ajoissa paikalla. Nyt olen alkanut lipsua täsmällisyyteen, joka yllätyksen sattuessa muuttuu myöhästymiseksi. Inhoan sitä, että olen muuttunut välinpitämättömämmäksi. Silti olen vilpittömän pahoillani, jos joku joutuu odottamaan minua.



Töissäkin voi olla kiire. Aikataulut työntyvät päälle ja täytyy saada aikaan enemmän, tuottavampaa, nopeammin, paremmin. Sen täytyy näkyä jossain ja se näkyy useimmiten laadussa. Kiireessä ei tule kuin kuspäisiä lapsia, sanovat. Kuka ihme sen kiireen luo? Tilaaja, joka vaatii nopeita tuloksia? Pomo, joka vaatii tulosta? Työntekijä, joka haluaa jo seuraavaan hommaan? Entäpä tässä, yhden naisen yrityksessä - kuka luo kiireen?



Kansallispuvun tekeminen vie aikaa. Kansallispuvussa jokainen pisto on merkityksellinen. Jokainen pisto kiinnittää ja koristaa. Nurjallekin tehdyt pistot näkyvät useimmiten oikealla puolella. Tekemisessä tärkeää on rytmi ja se rytmi täytyy sovittaa juuri siihen työhön. Katesauman ompelurytmi on paljon nopeampi kuin ketjusilmukoiden, jossa jokainen lankalenkki ohjataan kohdalleen. Kiirehtiminen tuottaa suttua ja useimmiten purettavaa. Ja se purkaminen vasta aikaa viekin.



Miulta usein kysytään, miten kauan kansallispuvun tekemiseen menee. Sillä on toki merkitystä yrityksen kannalta, sillä hinnanhan täytyy olla sellainen, että se kattaa työajan. Käytännössähän yrittäjä ei juuri koskaan voi tehdä 8 tuntia päivässä sitä tuottavaa työtä, vaan puolet (joskus paljon enemmänkin) menee kaikkeen muuhun: tarvikkeiden metsästykseen ja hankintaan, postittamiseen, sähköposteihin vastaamiseen, tarjousten ja laskujen kirjoittamiseen, postitettavien tuotteiden pakkaamiseen, postiin viemiseen ja miljoonaan muuhun pieneen asiaan ja kaikesta siitäkin on saatava palkka.



No, kansallispuvun tekemiseen menee kauan. Mutta ei se mitään haittaa. Miulla ei ole kiire mihinkään. Mie nautin siitä matkasta. Jokaisesta pistosta. Toki valmiiksi saaminenkin on mukavaa siksi, että sitten voi laskuttaa, mutta muuten se on miulle vähäpätöisempi asia kuin tekeminen. Tämä koskee nimenomaan käsin tehtäviä hommia, ei koneella ommeltavia, niissä haluan vain valmista ja äkkiä, sillä en saa iloa koneella ompelemisesta. Käsin tehtävissä hommissakin on tietysti eroa. Eniten nautin ronkkauksesta, rekkojen kirjonnasta ja muusta pienestä piiperryksestä. Vähiten ehkä niistä katesaumoista joskus kuudennen metrin jälkeen.
Mie olen pikkuhiljaa 13 vuodessa päässyt tilanteeseen, jossa saan valita, mitä hommia haluan tehdä. Teetän koneompelut muilla, samoin sellaiset käsin tehtävät, jotka eivät sytytä minua tai tiedän jonkun toisen olevan siinä parempi. Ehkä vielä jossain vaiheessa pääsen tilanteeseen, jossa joku muu hoitaa siivoamisen, järjestelemisen, laskujen kirjoittelemisen, pakkaamisen, postittamisen ja muun sivuryönän.

Mie en harrasta käsitöitä juurikaan, ymmärtänette miksi. Monet tuntemani vähemmän konkreettisilla aloilla työskentelevät harrastavat neulontaa, virkkausta, ompelua, askartelua, kuvataiteita, puutarhanhoitoa, leivontaa, ruuanlaittoa - jotakin, missä syntyy käsillä jotain konkreettista. Se kertoo miusta erittäin selvää kieltä siitä, että ihminen tarvitsee myös sitä puolta. Onneksi on olemassa nopeita käsitöitä niille, joiden temperamenttiin sopivat nopeammat projektit. Ja jotkut harrastavat kansallispukujen tekemistä. Kurssilla vaatii välillä ponnisteluja hidastaa hektisestä muusta maailmasta siihen kansallispuvun tekemiseen. Yhdellä kaudella ei ehkä saakaan pukua valmiiksi. Yhdellä kaudella ei ehkä saa edes paitaa valmiiksi. Olen oppinut, että syksyllä aloitetaan tekemällä se seikka selväksi. Se rauhoittaa kummasti ja useimmat ymmärtävät sen ja oppivat laillani nauttimaan matkasta.



Peruskoulun taide- ja taitoaineiden määrästä puhutaan taas paljon. Paine on vähentää "turhia" aineita, mutta miten turha lopulta on aine, joka
- voi yhtälailla tuoda ammatin jollekin kuin äidinkielentuntikin - ehkä jopa todennäköisemmin....
- voi jollekin olla ainoa aine, jossa hän on hyvä
- opettaa käytännön taitoja, joita elämässä tarvitaan ja joita ei nykyisin mitenkään automaattisesti kotona opita - ja eikö tasa-arvoiseen kouluun kuulu sekin, että pelkkää urheilua harrastavien vanhempien lapset voivat löytää oman juttunsa kuvataiteista?
- auttaa sisäistämään teoreettisen tiedon



Sitä, miten noita aineita koulussa opetetaan sietää pohtia. Samalla tavoin, kuin sietää pohtia myös matematiikan, historian ja muiden lukuaineiden opetusta, mutta ei mennä siihen nyt. Kouluopetuskin tähtää valmiiksi saamiseen, lopputulokseen mieluummin kuin tekoprosessiin. Silti juuri tekoprosessi on se, josta tekemisen hyödyt tulevat. Onko sillä lopulta väliä, tuleeko neuleesta patalappu, kaulaliina vai muodoton möykky, jos puikot heiluvat ja tekijällä on hyvä mieli. Mitäpä, jos siitä muodottomasta möykystä lähteekin muodostumaan jotain ihan uutta, luovaa? Mitäpä, jos pakollisen hiihtolenkin sijasta keksittäisiin, mitä kaikkea sukset jalassa voi tehdä ja opetetaan se toisillekin? Tietysti perusasiat ja tekniikat täytyy opettaa, jotta niitä voi hyödyntää luovassa tekemisessä.



Aina kun lähdetään muuttamaan jotain "pysyvää", koetaan ensin vastustusta. Sitten mennään täysillä uuteen suuntaan ja kelkasta tipahtavat ne, joille entinen tapa sopi täydellisesti. Ihmiset ovat erilaisia, toisille sopii erinomaisesti se, että on valmis suunnitelma, joka opettajan johdolla toteutetaan, eikä sitä tarvitse poistaa. Rinnalle voi silti hyvin tuoda vapaamman tavan, joka sopii niille toisille. Täältä ylhäisestä yksinäisyydestä on helppo huudella, minä en ole niiden maailmantuskaa potevien 14-vuotiaiden kanssa siellä kässätunnilla, eikä miulla ole valmista vastausta siihen, miten tämä käytännössä tehtäisiin ja tuoko se hurjasti lisää töitä opettajille. Mie luulen kuitenkin, että se maailmantuska pienenee niillä, joiden on vaikea hyväksyä ylhäältä valmiiksi syötettyjä malleja ja pienen valinnan kautta (teenkö open käskemän lapasen vai kokeilenko, mitä alkaa syntyä, kun heiluttelen näitä puikkoja), saattaa moni vastalause jäädä sanomatta. Uskon myös, että se, että joutuu tekemään tuon valinnan, pistää pohtimaan omia oppimistapojaan ja motiivejaan ja opettaa ottamaan vastuun omista valinnoistaan. No, jos on kyse noista 14-vuotiaista tai vieläkin nuoremmista, niin sekin on ehkä hyvä sanoa myös ääneen.



Mutta takaisin miun hommiin. Mie joudun aina välillä laskemaan, kuinka monta tuntia johonkin hommaan menee, että osaan laskuttaa sen oikein. Inhoan sitä tuntien kirjaamista. Kuolemajärven rekko on työmäärällisesti suurin yksittäinen juttu, mitä olen tehnyt. Sen pelkän rekon kirjontaan menee 150 tuntia. Lisäksi paitaan täytyy kirjoa kaulus ja rannekkeet ja ommella se paita ennenkuin on valmista. Olen tehnyt niitä rekkoja kaksi. Nyt teen Kuolemajärven kostulia (kuvissa), kirjon parhaillaan etureunoja, joissa on muunneltuja ketjupistorivejä. Teen molempia reunoja samanaikaisesti. Päivässä syntyy keskimäärin 4 riviä (2 kumpaankin reunaan), muutama lasku, postitus (vain keskiviikkoisin), jokunen sähköposti, pari puhelua, vähän kurssivalmistelua, Facebook-päivitys ja joskus myös blogikirjoitus. Kirjonnasta on hyvä pitää pieniä taukoja, sillä paksun kirjontalangan ja neulan nitkuttaminen kankaan läpi on työlästä ja sormenpäät ovat kovilla. Nämä luettelemani oheishommat hoitelevat hienosti niiden taukojen virkaa.

Tässä kuvassa on se ensimmäinen kuolemajärven rekko ja kostuli,
jotka tein A-mallipukuun. Kuva: Riikka Lempiäinen


No mitäs ihmettä mie tällä haluan sanoa. No vaikka sen, että tartu hetkeen! Juoksulenkillä nauti askeleista, maisemasta, ajatuksista, mistä vaan, sen sijaan, että ajattelet perillepääsyä. Automatkalla ota ilo irti matkasta, kuuntele hyvää radio-ohjelmaa tai vaikka äänikirjaa. Käsityötä tehdessä tee jokainen pisto, silmukka, työvaihe nauttien juuri siitä. Maalatessa koe jokainen siveltimen veto ja näe miten se muuttaa pohjan. Keskity tekemiseen, älä lopputulokseen - se tulee kyllä ajallaan.

Ai miten fiksulta kuulostankaan. Hah. Totuus on toinen. Nautin kyllä tekemisestä, silti kiire yrittää välillä kasata tulevat työt vuoreksi sen sijaan, että ne pysyisivät kauniissa jonossa. Se johtuu siitä, että se jono on piiiiitkä ja osalla asiakkaista on aikatauluja, joissa on pysyttävä. Miun on vaan pakko rauhoittaa pääni siltä kiireeltä, että voin keskittyä ja saan aikaiseksi, sillä kiireessä hommat menevät tuskailuksi, eikä sitäkään vähää synny. Onneksi teen omista työaikatauluistani sen verran väljiä, että sairastelut tai muut yllättävät viivästykset eivät niitä kaada. Joskus silti tulee suma ja se on vaan ratkaistava, pisto kerrallaan.

Loppuun viisaus, jota äitini viljelee, lienee jostain kuullut: "Kun on kauhea kiire, istu alas ja juo kuppi kahvia. Kiire menee ohi."

P.S. Opettelen käyttämään Instagramia ja kuvat ovat poimintoja sieltä - tällä kertaa se selittää huonon laadun ja sekalaisen ulkonäön, niinkuin täällä nyt yleensä mitään valokuvataideteoksia olisi...

P.S.2. Se työväenopiston avoimien ovien päivä oli menestys <3
Pääsimme paikallisaviisin etu- ja takasivuille :)



14 kommenttia:

  1. Olet oikeassa, elämästä pitäisi muistaa nauttia. Kun saa jotain kauan kesken ollutta valmiiksi, niin se antaa selvästi puhtia siihen, jonka tekeminen vie aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mietin myös, että onko tarpeen saada valmiiksi. Jos siis harrastaa käsityötä ilokseen, niin tarvitseeko keskeneräisistä hommista kokea vastuuta tai huonoa omaatuntoa. Jos kädet kihelmöivät jo seuraavaan työhön, niin miksi ei vaihtaisi. Tiedän käsityön harrastajia, joilla valmistuvat tuotteet aiheuttavat jo ongelman, kun kaikki sukulaiset ja tuttavat ovat niitä jo saaneet roppakaupalla lahjaksi. Täytyisi yhdistää ne, jotka nauttivat valmiiksi saamisesta ja ne, jotka aloittavat innokkaasti.

      Poista
  2. Kiitos kirjoituksestasi. Se oli oikein naulan kantaan!
    Usein kommentoidessani, että teen töitä iltaisin tai teen illalla töitä, monelta tulee hyvin vaisu kommentti tai mumina, joka yleensä tarkoittaa "Voi kuinka ikävää, että joudut tekemään töitä". Näille kyllä tekisi mieli sanoa, että ei todellakaan! Viimein olen löytänyt työpaikan, jossa kukaan muu kuin minä itse ei hengitä niskaan, koska pystyn aikataulut laittamaan sellaisiksi, että se ei ole päivän päälle. Saan tehdä ihan rauhassa ja nautin siitä, kun saan valmista. Näen sen lopputuloksen ja mikä parasta, saan viestettyä asiakkaalle, että tilaus on valmis ja asiakas on tyytyväinen! Tokikin teemme ajallisesti aivan eri luokissa olevia tuotteita.

    Kiire on yleensä meidän luoma illuusio ja itse olen aikataulullisesti mieluiten aina ajoissa, kuin myöhässä. Kouluunkin lähden sillä tavalla, että minulla on 10 - 15 minuuttia pelivaraa, jos tulee matkalla jotain tai jos on tapaminen, niin lähden sinne hyvissä ajoin. Jos myöhästyn, ilmoitan asiasta jo heti kun myöhästymisen tajuan, enkä pahoittele myöhästymistä vasta siinä vaiheessa kun olen tullut paikalle myöhässä.
    Sitten taas mieheni on sellainen, joka ei jaksa stressata aikatauluista, mutta ymmärrän hänen näkökantansa, ainakin usein miten, paitsi silloin kuin näen jo etukäteen olevamme myöhässä. :D Miten mahtaa käydä tulevan matkamme, kun lähdemme etelään? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin jännä, miten työ = inhottavaa. Ei miun työ ole, mie teen sitä oikein mielelläni. Toki elämässä pitää olla muutakin. Näissä piiiiitkissä projekteissa hyvä puoli on se, että muutama tilaus täyttää työkalenterin vuodeksi. Sitten ei tarvitse jännittää, riittääkö niitä töitä, eikä tuhlata aikaa ja rahaa markkinointiin - vaikka tokihan sitä koko ajan pienesti silti teen. Noin muutenhan sillä ei ole juuri merkitystä, valmistuvatko tuotteet hitaasti vai nopeasti, Sie vain teet niitä useamman siinä samassa ajassa :)
      Myöhästeleminen on miusta ikävä tapa ja tosiaankin inhoan sitä, että olen itse alkanut vedättää lähtöjä ihan turhaan. Nyt otan hommakseni korjata tapani! Etelänreissun käy hyvin, kun sie päätät, milloin lähdette lentokentälle ja mies sitten aikataulut kohteessa ;D

      Poista
  3. Minulle tuo helmien teko on sellaista terapiaa, että kaikki kiire ja oikeastaan koko ympäröivä maailma unohtuu. On vain minä, liekki ja syntyvä helmi. Vaikka olis kuinka kiireinen tilaus, niin sitä kiirettä ei enää ole kun istun siihen polttimen ääreen.
    Ja nämä sun kuvat saa mut aina haluamaan aloittaa jonkun ompelutyön. Juuri sellaisen hitaan ja pikkutarkan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooooo, miten mie en ole aikaisemmin käynyt siun blogissa?? Tai ainakaan tajunnut niitä helmiä. Voi miten kauniita ne ovat! Luin tuota viimeisintä tekstiä siitä helmitekniikasta, jonka opettelit. Ihanaa! Mie teen tavallaan samanlaista hommaa, kun tutkailen esikuvavaatteita ja selvitän ja kokeilen (joskus turhauttavankin kauan), miten joku kirjonta on tehty.

      Poista
  4. Sulla oli tässä nyt niin paljon painavaa asiaa, että unohdin lukiessani mitä kaikkea olin ajatellut kommentoida. Hyvin puhuttu, kuulepas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No yllättäen rönsyilin taas aiheesta toiseen :D Sai sen eilisen menemään näinkin.

      Poista
  5. Kylläpä oli taas hyvä kirjoitus! Kuule, ihan kävin miettimään, että mitä sinä harrastat? Mitä käsityöyrittäjä harrastaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no viime aikoina harrastuspuoli on jäänyt aika vähälle, mutta liikuntaa. Laji vaihtelee ja määräkin. Nyt ainoa, josta olen pystynyt pitämään kiinni on FolkJam - ja katson sen kyllä harrastukseksi, vaikka saankin tuntien pitämisestä palkkaa. Myös lenkkeily, zumba ja vaihtelevat lajit innostavat miut liikkumaan, kuten nyt tänä "talvena" retkiluistelu hokkareilla. Lisäksi luen ja toimin ahkerasti vanhempainotoimikunnassa ja Imatran Seudun Kalevalaisissa. sekä opiskelen italiaa :)

      Poista
  6. Sie oletkin minun Taidon ja käsityön viikon haasteen nähnyt jo, mutta nyt tulee oikein virallinen kutsu mukaan: Haluan haastaa sinut Taidon ja käsityön viikolla 14.-20.4. täyttämään somen Päivän asu -kuvilla joissa on käsityötä olevia elementtejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helena! Täytyypä yrittää!

      Poista
  7. Ihana artikkeli, Soja! Osasit niin hyvin kuvailla käsityöyrittäjyyden ytimen. Juuri tuota se on, vaikka oma käsityöalani onkin ihan toista. Toivottavasti et pahastu, että viittaan tässä omaan blogiini (Loppuunpalaneen käryä), jossa kirjoitin vähän samankaltaisista asioista otsikolla Kolmenlaista palvelua. Loppujen lopuksi kai kyse on vain siitä, miten arvottaa ja priorisoi asiat elämässään ja myös työssään ne kolme asiaa: onko tärkeintä nopeus, hinta vai itse sisältö tai sen laatu.
    http://loppuunpalaneenkarya.wordpress.com/2014/01/22/kolmenlaista-palvelua/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista :) Ja kiitos linkistä! En ollenkaan pahastunut, vaan ilahduin. Kävin lukemassa sen, sekä kirjoituksen, joka löytyi edelleen sen takaa.

      Poista

Kommentti! Ihanaa!