perjantai 19. huhtikuuta 2013

Miun aakkoset








Susanna oli listannut kotinsa aakkoset. Kirjainpeleihin addiktoituneena halusin tehdä omani. Lavensin omat aakkoseni kertomaan siitä, mistä blogikin: Sukkulalla ja neulalla - Sojan arkea.



Aika. Mihin se menee? Yritän joka päivä tietoisesti keskittyä tähän hetkeen ja olla sallimatta    itselleni ”sitku-elämää”. Se on vaikeaa, mutta enimmäkseen onnistun ja silloin olen onnellinen    siinä hetkessä.






Biljardi. Pajalla, leikkuupöytäni alla, asuu biljardipöytä. Tarkemmin sanottuna snookerpöytä. Silloin  tällöin illan kähmyssä paja muuntautuu pelisaliksi.







Caffellatte. Herkku, jota mutteripannullani valmistan työpäivän piristykseksi ja jota kahvilassa  otan, jos sitä on saatavissa.





Debet ja kredit. Sen verran ymmärrän kirjanpidosta, mutten juuri muuta. Eläköön tilitoimisto,  jolle ilomielin maksan siitä, että miun ei tarvitse opiskella verottajan viimeisimpiä kiemuroita.






Elämäntapa. Työni on minulle aikalailla elämäntapa. Elämääni kuuluu silti paljon muutakin.  Ehkä tämä on kaunisteltu kiertoilmaus sille, että rahaa tästä ei juuri tule.







FolkJam. Ihanaa tanssiliikuntaa suomalaisen kansantanssin pohjalta. Hyljätty  tanhuharrastukseni virui nurkassa henkitoreissaan, kunnes tuli FolkJam ja puhalsi siihen  uuden hengen. Nyt opetan FolkJamia Imatran työväenopistossa.




Grilli. Kesäisin meillä tehdään ruokaa vähintään yhtä usein ulkona grillissä kuin sisälläkin. Meillä  on kaasugrilli, jolla kokkaus sujuu, mutta sille on tainnut tulla tunnit täyteen. Ne eivät nykyisin  kovin kauaa kestä. Muutama kesä sitten rakensin avotulen kaipuussani tiiligrillin, jossa silloin  tällöin paistamme makkaraa tai tikkupullia ja mies savustaa siinä usein lohta.




Hitaus. Työni on hidasta, suorastaan meditatiivista.
Nautin matkasta enemmän kuin perille  pääsystä.




Italiaan 2016. Täytämme joulukuussa 2015 parhaan ystäväni kanssa 80 vuotta ja päätimme jo monia  vuosia sitten, että sitä juhlimme Italiassa. Säästämme rahaa rahastoon, opiskelemme italian kieltä,  katsomme italialaisia leffoja, herkuttelemme italialaisella ruualla ja sitten kolmen vuoden päästä  matkaamme Italiaan, viikoksi Roomaan ja toiseksi sitten jonnekin muualle päin.

Julkisuus. En arvannut tulevani kohtaan, jossa kieltäydyn toimittajan haastattelupyynnöstä.  Onneksi kohdaltani kiinnostaa vain työ, ketään ei hetkauta miun henkilökohtainen elämä tai  kriisit. Mutta jo tällä kokemuksella voin painokkaasti sanoa, että ei koskaan kannata kritiikittä  uskoa sitä, mitä lehteen tai kirjaan on painettu tai telkkarissa sanottu. Vaikka toimittaja tekisi  parhaansa, niin aina kun joku toinen muokkaa tai vaikka leikkaa ja yhdistelee sanomaasi, se  muuttuu. Luulin, että suorat lainaukset ovat suoria lainauksia, mutta eivät ne ole. Toki suostun  edelleen haastatteluihin, mutta mietin tarkasti, mihin kannattaa laittaa aikaansa.



Kuolemajärvi. Kuolemajärven kansallispuvun tarkistusprosessi oli ensimmäinen, jossa olin virallisesti mukana. Jos jostain tekemästäni työstä olen erityisen ylpeä, niin Kuolemajärven rekosta. Olen tehnyt niitä kaksi ja olen kyllä ylpeä molemmista, mutta siitä ensimmäisestä enemmän.




 





Lukeminen. Rakas harrastus ja pidän myös kirjoista esineinä. Niitä onkin kertynyt seinällinen ja välillä täytyy harjoittaa karsintaa. Olisi hienoa tähän luetella jotain klassikoita, mutta ei, luen pohjoismaisia dekkareita, Cornwelleja, Slaughtereita ja Gerritsenejä. Kingit valtaavat pari hyllymetriä ja tietysti Tolkienit ja Untinen-Auelitkin kuuluvat valikoimaan. Luin kyllä kerran Rikoksen ja rangaistuksen, mutta en voi sanoa nauttineeni siitä suuremmin. Kun olin lukenut n. 2/3 kirjasta, tajusin, että nämä kolme ihmistä, joista tässä puhutaan, ovatkin yksi ja sama henkilö. Myös jotkut nuortenkirjat viehättävät minua suuresti, kuten Parkkisen Suvi Kinos –sarja ja tietty Harry Potterit. Hurmaudun rikkaasta ja kauniista kielestä, mutta iltaisin nautin mukaansatempaavista juonikuvioista, jotka vievät ajatukseni pois kaikesta muusta.





Mies. Miun mies on miun kallio ja ankkuri. Hän pitää miut järjissäni ja on minuun  täydellisesti sopiva vastakappale.





Nypläys ja neulonta. Nämä ovat ne kansallispuvuissa käytetyt käsityötekniikat, joita en tee.  Sanon toistaiseksi, koska ”ei koskaan” on joskus kostautunut :D Siis en toki tee myöskään  koruja enkä kenkiä.




 Onni. Olen onnellinen. Teen sellaista työtä kuin haluan ja miulla on upea perhe ja ihania ystäviä.  En ole aina ollut onnellinen ja tässä tulee onneni salaisuus: otin vastuun. Vain miulla on  mahdollisuus muuttaa elämääni. Jos odotan, että joku muu tekee miut onnelliseksi, saan  odottaa maailman tappiin. Ehkä miulla on myös onnea matkassa, siis sitä tuuri-onnea. Elämäni  ei ole aina helppoa ja joskus se oli tosi takkuista, mutta tuo perusonnellisuus ei ole horjunut  pariin kymmeneen vuoteen kuin hetkellisesti raskauden aikana ja siitäkin syytän hormoneja.



Paja. Työtilani, vanha kauppa, on sataneliöinen, suuri-ikkunainen, talvella kylmä, kesällä  ihanan viileä, enimmäkseen sotkuinen.


 Queen. Queen on yksi harvoista ulkomaisista yhtyeistä, joita kuuntelen enemmänkin kuin mitä  radiossa sattuu soimaan. Noin muuten olen kotimaisen rockin ystävä ja kaikkien aikojen  lempparini on Heikki Salo kaikissa muodoissaan ja kokoonpanoissaan, Miljoonasateesta  Heinikseen. Pidän myös Junnu Vainiosta, Mimmeistä, Apulannasta, Erinistä ja 80-luvun  suomirokista.






Ronkkaus. Ronkkaus on miun lempilaji käsitöiden parissa, ks. edellinen postaus ;)





Sukkula. Neulan ohella tärkeimpiä työkalujani. Ja kuten neulankin, sukkulan täytyy olla  meneillään olevaan työhön ja tekijän käteen sopiva. Työn täytyy sujua ja huonot työkalut tulee  heittää roskikseen murehtimatta.






Tietokone. Hullua kyllä, käsityöläisenkin erittäin tärkeäksi työvälineeksi on noussut tietokone.  Istun omani ääressä ihan liikaa ja turhaankin. Samoin tekee mieheni ja esikoisemme. Olemme  kuin mitäkin sketsihahmoja kyyhöttäessämme läppäreinemme ruokapöydän eri nurkilla.




Uni. Tarvitsen 8-9 tuntia unta yössä. Ilman sitä mistään ei tule mitään. Nukun myös  tarvittaessa pienet torkut iltapäivällä, jos työt takkuavat. ”Pienet” tarkoittavat 20 minuuttia.




Verensokeri. Unen ohella elämääni rytmittää verensokerini, joka valahtaa pohjalukemiin  hetkessä, jos en ole muistanut syödä. Silloin olo on tuskainen, päätä särkee, kädet tärisevät  ja kaikki kiukuttaa. Syön n. 3 tunnin välein ja kollegojen kanssa reissuissa on jo legenda,  että Sojan tahtiin syödään. Eikä kukaan ehdota, että siirtäisin ruokailua ;D

 www. World wide web on yhtä aikaa taivas ja helvetti. Maailmanlaajuisen verkon myötä  tarvikkeiden metsästys on muuttunut täysin. Voin löytää tarvitsemani langan  Filippiineiltä ja saada sen muutamalla klikkauksella postilaatikkooni. Voin olla helposti  ja reaaliaikaisesti yhteydessä kollegoihin, kysäistä, kuka tietää tästä, jos herra Google ei tiedä. Tieto kulkee, kun vaan näpyttää. Samaan aikaan nettisivujen päivitys, blogin kirjoitus, se tarvikkeiden metsästys ja hakusanojen kääntäminen vieraille kielille, Facebook ja sähköposti lohmaisevat hurjan palan työpäivästä. Netti myös pullistelee kyseenalaista tietoa, kun kuka vain voi sitä oikeana sinne näpyttää. Ja nopeuden myötä on syntynyt ajatus siitä, että ihmisen täytyy olla aina tavoitettavissa.



X-kromosomi. Meidän perheessä on ollut tarjolla vain näitä. Halusimme tyttöjä ja saimme tyttöjä. Kaksi ihanaa, keskenään täysin erilaista neitokaista, joiden olemassaoloa ja olemusta, taitoja ja ominaisuuksia hämmästyn päivittäin. No onhan niitä ongelmiakin, mutta toistaiseksi kaikista on selvitty tai selviämässä melkoisen kunnialla – murrosikää odotellessa…



Yrittäjyys. Eräs ystävä tässä hiljattain totesi, että miusta ei taitaisi olla enää työyhteisön  jäseneksi. Saattoi hyvinkin olla oikeassa – vaikka olenhan nytkin työyhteisön jäsen opistolla  ja myös yhteistyökuvioissa kansallispukualan toimijoiden kanssa. Yrittäjyydessä on paljon  rankkaa, mutta on kyllä niitä hyviäkin puolia.




Zumba. En yhtään kuvitellut viihtyväni hikoilevan, hetkuttavan akkalauman keskellä, mutta niinpä vaan olin siinäkin väärässä. Suorastaan harmittaa, etten tänä talvena ehtinyt kuin yhdelle zumbatunnille. Ensi talvena FolkJameja on vain yksi, joten aion myös zumbata taas.




Å-kirjain. Se aiheuttaa vaikeuksia tässä, kuten se tekee myös rakastamissani sanapeleissä.  Pidän myös monista muista lauta- ja korttipeleistä. Harmi, että pelikaverit ovat muuttaneet  maan ääriin, mutta vieläkin aina silloin tällöin kokoonnumme pelailemaan Letramixiä,  Upwordsia, Trivial Pursuitia, Skip-Boa, Can’t stopia, Ubongoa, Aliasta, Pictionarya, Touchéta  jne.

Äänikirja. Äänikirjat ovat huippukeksintö. Ne vauhdittavat niin työpäiviäni kuin  ajomatkojani. Hyvä lukija voi tuoda tarinaan paljon lisää, huono taas pilata koko kirjan.  Toistaiseksi parhaiten minulle toimineet äänikirjat ovat olleet Hotakaisen Ihmisen osa,  Dorresteinin Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa sekä Kyrön  Mielensäpahoittajat.



Öljy. Öljy on hieno sana. L-kirjainta seuraava j on liukas ja muljahtava kuin öljy. Oliivi- ja  rypsiöljyt ovat keittiömme vakiokamaa, talomme lämpiää öljyllä ja autoon ja miehen  moottoripyöräänkin niitä laitetaan.


2 kommenttia:

  1. Oli kyllä kiinnostavaa luettavaa. Tosi paljon uusia pieniä asioita sinusta ja elämästäsi! Kiitos, kun tartuit tähän.

    Tuo kohta, että onnellisuus on kestänyt jo noin kauan, oli minulle jotenkin tärkeä. Minä olen aina elänyt niin, että en ole tykännyt elää. Elämä on ollut välttämätön paha, josta olisi ollut mukavaa päästä pian eroon. Jos joskus olen hetken aikaa tuntenutkin onnellisuutta, se on takuuvarmasti vaihtunut vastoinkäymisiin ja kurjuuteen hyvin pian.

    Mutta sitten kaikki muuttui. Viimeiset kuusi vuotta olen ollut suunnattoman onnellinen ja nyt minusta on kauheaa, että täältä maailmasta on vielä joskus lähdettävä. Onnellisena oleminen on minulle yhä vähän uusi juttu, ja pari vuotta pelkäsin koko ajan sitä, että "kuitenkaan tämä ei kauaa kestä". Nyt olen alkanut jo hiukan uskoa, että tämä saattaisikin olla pysyvä tila. Se olisi huimaa!

    Ja olitpa tehnyt hienot kirjaimetkin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Susanna! Tuo onni on kyllä jännä juttu, jotenkin sitä hämmästelee koko ajan. Silloin, kun itseni sisällä oli suurempi kaaos, kaikki pienetkin asiat tuntuivat kamalilta. Nyt isommatkin järkytykset pysyvät paremmin aisoissa, kun muut palikat ympärillä pehmentävät.

    Kirjaimista olen oikein ylpeä :D Ne on saksittu Vihdin kansallispuvun liivikankaan kuvasta. Ja w-kohtaan viitaten, ehkä turhempaankin voi laittaa pari tuntia aikaa, mutta en nyt äkkiä keksi, että mihin :D

    VastaaPoista

Kommentti! Ihanaa!