Yle Uutiset 16.8.2012 (pätkä on katsottavissa Areenassa kai 14.9.2012 saakka).
Facebookissa pari henkilöä kiinnitti huomiota siihen, että minua kutsuttiin "kansallispukuharrastajaksi". No, kyllähän mie tätä myöskin harrastan. Sitä voisi äkkiä kuvitella, että "any publicity is good publicity" (~"kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta"). Onhan se aina hauskaa, kun toimittaja pyytää haastattelua, mutta olen oppinut vähän myös pelkäämään sitä. Aina ei nimittäin tiedä, että mihin yhteyteen se oma sanominen liitetään, miten se leikataan ja mitä toimittaja päättää korostaa. Ja telkkarissa suorassa lähetyksessä on vielä se riski, että suusta pääsee sammakoita. Miulla on ollut sellainen onni, että mitään karmeaa vahinkoa ei ole päässyt tapahtumaan, mutta kieltämättä olen joutunut "tilille" asioista, joita olen sanonut mediassa. Meihin on aika syvään juurtunut ajatus, että kun se noin tuossa lehdessä lukee tai uutisissa sanotaan, niin silloin se on noin myös tullut sanojan suusta tai pahimmassa tapauksessa, että silloin se on totta.
Tuo Ylen juttu on ihan jees. Voin nuo pari sanomaani lausetta allekirjoittaa. Ehkä nykyisen varovaisuuteni vuoksi noita kurjempia tapauksia on koko ajan vähemmän. Tuulettelu-sunnuntaista oli Imatran osalta kaksi mukavan kokoista lehtijuttua, toinen paikallislehti http://www.uutisvuoksi.fi/ ja toinen Karjala-lehdessä. Oikein hyvät jutut, pikkuisia virheitä, mutta ei oleellisia.
Uutisvuoksi 6.8.2012
Karjala-lehti 16.8.2012
Tämä julkisuusjuttu aiheuttaa minussa ristiriitaisia tunteita. Toisaalta niiden avulla saa tehokkaasti levitettyä kansallispukuviestiä ja samalla myös mainostettua omaa yritystään. Toisaalta on vähän pelottavaakin, jos kansallispuku leimautuu yleisemmin miun naamaan. Aika iso vastuu yhdelle ihmiselle olla kansallispuvun kasvot. Myös meidän lapsemme ovat usein mukana kuvissa. Vaikuttaako tämä heidän elämäänsä jotenkin? Ehkä liioittelen ja kuvittelen tässä olevani suuremminkin ihmisten tietoisuudessa. Ainakin täällä Imatralla huomaan lehti- tai tv-jutun jälkeen joidenkin vieraiden ihmisten katsovan tunnistaen. Ja heti tulee sellainen olo, että täytyy käyttäytyä jotenkin paremmin ja hienommin, ettei tee hallaa kansallispuvulle. Nyt kun kirjoitan tätä tähän, se kuulostaa naurettavalta ja siltä, että kuvittelen olevani isompikin stara. Heh.
Hyvä juttu se uutisjuttu oli, ehkä on hyväkin joskus laittaa ajatukset julkisuuteen arvioitaviksi. Niistähän voi jalostua uusia ideoita. Sekin on totta, että syvälle on juurtunut usko painettuun sanaan ja uutisiin. Vain savolaisten sanomissa vastuu siirtyy kuulijalle...tai jotain sellaista. Nykyäänhän yksi toiveammateista kuuluu olevan julkkis, joten nauti siitä.
VastaaPoistaKansallispuvussa riittää sarkaa kynnettäväksi!
Hahaa, ymmärrän! Vaikka minun julkisuuteni on lähinnä oman blogin kautta syntynyttä, olen silti oppinut jo kylillä kulkiessa käyttäytymään edes jotenkin asiallisesti. Liian monta kertaa on jo ventovieras ihminen pysäyttänyt ja kysynyt, että oonko mie Susanna.
VastaaPoistaHyvää mainosta sinä olet kansallispuvuille... pysy vaan julkiuudessa kun siihen on mahdollisuus.
Avasin tänä aamuna radion hieman ennen seitsemää, ja kukas siellä tulikaan mainituksi tosiaankin Harrastajana. Muuten juttu oli hyvä ja mielenkiintoinen. Uudenaikainen näkemys kansallispuvuista. Hyvä. Bravissima.
VastaaPoistaSari, hui, en mie kyllä julkkis ole! Tytär kysyi joskus edellisen mediasuman aikaan, että ollaanko me julkkiksia. Tulimme siihen tulokseen, että emme.
VastaaPoistaSusanna, en ole ihan varma, onko muu kansallispukuväki samaa mieltä, että olen hyvää mainosta, mutta parhaani yritän ;) Koitetaan käyttäytyä julkisesti ja pidetään verhot kiinni muulloin!
Lissu, radiossakin? Oho! Täytyypä kuunnella löytyisikö sekin Areenasta. Grazie!
Aivan mahtavuuttahan tuo oli koko pätkä! Kiitos linkistä! Ja hyvin puhuit, samoin kuin Marianne Valola.
VastaaPoistaTämä aihe on taatusti yksi niistä, jotka jakaa mielipiteitä aika voimakkaastikin - itse tykkäsin hirmuisesti Valolan lauseesta jutun lopussa "Mutta sitten jos tämmöset perinteiset materiaalit ja nauhat ja kaikki unohdetaan sinne kansakunnan kaapin päälle, niihin ei saa koskea; ne on liian pyhiä; niin ne pölyttyy ja unohtuu ihmisten mielistä - sitähän me ei haluta"
Henk. koht. näytti niin vieraalle, kun Hamekankaasta oli tehty hame, joka olikin "väärä", siis se Valolan Karkauspäivän hame. Kaunishan se on, mutta jotenkin se ei istunu mun silmään... Enemminkin oon tykänny ja tykkään, kun kuosit yhdistetään johonkin toiseen materiaaliin ja/tai pukukangasta käytetään tyystin eri paikassa kuin mihin se on alkuperäisesti suunnniteltu tai selkeästi eri tavalla. Toisaalta, onhan noita 80-luvulla (?) tehtyjä polvipituisia kansallispukujakin maailmalla ties kuinka paljon (ehkä sen takia toi mulle pistikin silmään)
Mutta itse pitäisin tärkeimpänä, ettei kansallispukua päästetä museoitumaan ihan kokonaan, vaan että puvun käyttökulttuuri löytäisi uusiakin sukupolvia - tämän puvun osien ja materiaalien "vapaamman käytön" uskon toimivan juurikin tässä oven avaajana.
Ihanaa! Go perinteet! Go kansallispuku!
Elina, olen samaa mieltä: Mariannen viimeinen lause oli hyvä ja tosi.
VastaaPoistaJa olen myös samoilla linjoilla siinä, että tykkään enemmän sellaisista vähän "raisummista" uusista designeista. Kun miusta nämä meidän kansallispukumme ovat vallan hyviä sellaisina kuin ovat, enkä kaipaa sellaisia pikkuisilla muutoksilla tehtyjä "muka-pukuja". Mutta niillekin on (?) ostajansa ja kannattajansa ja onneksi myös tuollaista punkimpaa/rokimpaa/rajumpaa kansanomaisten systeemien hyödyntämistä alkaa näkyä. Juuret-juttu, jossa Marianne Valolakin oli mukana, samoin kuin mie, oli hyvä esimerkki siitä, miten laidasta laitaan aihetta voi käsitellä. http://soja.blogit.fi/tag/juuret-projekti/
Ja kaikenkaikkiaan olen pitänyt ohjenuoranani sitä, että "poissa silmistä, poissa mielestä" toimii myös toisin päin. Mitä enemmän kansallispuku näkyy ja kuuluu, sen normaalimpi se on ja sitä tehokkaammin se karistaa päältään "vanhojen mummojen tanhupuku" -pölyn.