tiistai 4. lokakuuta 2011

Neula käteen!

Kansallispuvun syntymäpäivä kansallispukukeskuksessa Jyväskylässä oli jälleen mukava kokemus. Talossa homma toimii ja väki huolehtii meistä. Vieraita oli vähemmän kuin joinakin vuosina on ollut, suurin syy lienee se, että tänä vuonna ei pidetty pukunäytöstä. Vierailijat olivat sitäkin valikoituneempia, joten en juuri huomannut porukan vähyyttä (jos melkein kolmestasadasta voi sanoa “vähän”).
Taito Shop Aivia otti kiilaferrejäni myyntiin )

Olen ihan puuduksissa kaikesta tietokonehommista, verkkokaupasta (jossa on jo vaikka mitä!), reissuihin valmistautumisista ja tavaroiden purkamisesta. Ikävöin käsillä tekemistä. Töitä on kyllä jonossa, joten hommiin vaan!

Asiakkaan Räisälän huntu on tuotu oikeasti Räisälästä! Se odotteli tuolla silkkipapereissa sykerölaitetta ja sitomista. Siihen oli tullut pieni reikä, jonka parsin. Pesin ja tärkkäsin hunnun ja poimutin sen, nyt se on kuivamassa, odottelemassa sykeröä ja sidontaa.



Sykerölaitteet ovat vähän tuollainen epämääräinen möykky. Niitä on tutkailtu aika vähän, kuten huntujakin. Tarkistettujen pukujen osalta tilanne on parempi, mutta niissäkin törmään välillä aukkoihin pukemistavassa:mihin tukka laitetaan ja miten huntu sijoittuu päähän. Ristiriitaisuutta ei helpota se, että meidän ammattilaisten mielipiteet sykeröiden olennaisuudesta ja roolista vaihtelevat. Ja kun nämä meidän tukkamallimme eivät aina ole kovin huntuystävällisiä…

Huntujen laajempimittainen tarkistaminen on ollut mielessäni jo vuosia. Siinä on nyt vähän hankaluuksia syystä ja toisesta, mutta kunhan saan tästä pari isompaa projektia alta pois, niin haluan käydä näiden kimppuun ihan kunnolla. Mielessäni ovat lähinnä Jääsken ja Käkisalmen kihlakunnan hunnut. Apuraha-anomuksia kirjoittelemaan siis.

Räisälän hunnun jälkeen jonossa on yksi sielunlämmittäjä, Kivennavan rekkopaita, Mouhijärven hamekangasta, kalminkkia ja toinen Räisälän huntu, jonka teen alusta saakka. Sitten ollaankin jo ensi vuodessa!

5 kommenttia:

  1. Tässä kohtaa pitää lauleskella "Oi jospa oisin saanut olla mukana" siellä synttäreillä. Ehkä vielä jonain vuonna. Toivottavasti tapahtuma on taas ensi vuonna.

    Nämä nykyhiusmallit eivät tosiaan ole helpoimpia kansallispukujen päälaitteiden kanssa. Minulla on oma pellavasta tehty irtoletti tanua varten, mutta kyllä se päälaitteen sijoittaminen päähän on se haastavin juttu pukeutumisessa. Tukiopetus ei olisi pahitteeksi...

    VastaaPoista
  2. Kerttunenko, valitettavasti ensi vuonna on välivuosi noissa kansallispukukeskuksen synttäreissä, ainakin tämänhetkisen tietoni mukaan. Ehkä joku järkkäisi vastaavan tapahtuman jossain muualla? Vinkvink :D
    Tukiopetushan järjestyy, kun järjestetään! Olikos siulla se silkkimyssykin vai pelkkä tanu?

    VastaaPoista
  3. Mulla on sekä tanu että se silkkimyssy. Olen myös jo nyplännyt silkkimyssyn alle pidettäväksi "irtopitsin", mutta se on vielä ompelematta kankaanpalaseen.

    VastaaPoista
  4. Pääsetkös tiistaina 11.10. Sommeloon Runebergin kadulle, siellä on Helsingin kalevalaisten jäsenilta (johon saa tulla muutkin), olen pitämässä siellä "luentoa" kansallispukujen huollosta, pukeutumisesta ja säilytyksestä. Jos pääset, niin ota päähineet mukaan! Ilta alkaa 17.30 kahvilla ja itse luento alkaa klo 18.

    VastaaPoista
  5. Hämäläisenä huomasin tietty tarkistaa kommentin vasta näin torstaiaamusta... Harmin paikka. Nimimerkki 1/4 karjalaisten lasten äiti.

    VastaaPoista

Kommentti! Ihanaa!