tiistai 24. toukokuuta 2011

Valmista tulee!

Sain Ruokolahden valmiiksi. Luovutin sen asiakkaalle eilen ja totesin sen jälkeen, että kuvat jäivät ottamatta. Vaan haitanneeko tuo. Asiakkaan kanssa kävimme läpi normaalit kuviot: puimme puvun hänen päälleen, selostin pukemisesta ja puvun huoltamisesta. Annoin mukaan kirjalliset ohjeet huoltamiseen ja säilyttämiseen. Olin kirjoittanut alkusävelet puvun historiaan ja toivon, että asiakas jatkaa sen päivittämistä niin, että jälkipolville säilyy puvun mukana myös sen tarina. Puku sopii asiakkaalle hyvin, oli mukava luovuttaa se.

Kuolemajärvi vähän roikkuu. Hunnun kanssa on veivattu ees-taas, haettu oikeaa muotoa ja materiaalia. Nyt valmiina on kaksi versiota. Alan olla vähän hukassa sen kanssa, joten toivon noiden kelpaavan. Jos eivät, niin jatketaan. Puvun julkistamiseen on 3,5 viikkoa aikaa... Säppälin nastoja odotan tuleviksi tänään tai huomenna. Ompelen ne säppäliin kiinni ja lähetän nämä viimeiset osat.

Käkisalmen huntu on ollut vähän hämärä juttu kai iän kaiken. En tiedä, onko siihen kukaan sen suuremmin kaipaillut huntua tai jos on, niin ehkä on vaan myyty ei-oota. Otin asiakseni kaivella hunnulle muodon. Kansallismuseossa on nähtävästi ainakin 2 käkisalmelaista huntua, mutta kokoelmat on suljettu toistaiseksi, joten niitä ei pääse katsomaan. Toisen olen nähnyt livenä ja kuvannut Kansallismuseon perusnäyttelyssä vuonna 2005. Ymmärtääkseni se on siellä vieläkin.

Se on siis hyvin samantyylinen kuin Kaukolan huntu, mutta tuon hunturenkaan sisällä on sykerö. Nämä museohunnuthan ovat nykyihmisten pukemia, joten heidän tulkintansa vaikuttavat niihin. Toisesta hunnusta olen myös saanut kuvan ja siinä huntu on puettu vielä pyöreämmän sykerön eli nutturan päälle. Kumpikaan kuva ei tietenkään kerro, miksi tähän pukemistapaan on päädytty ja koska en tähän hätään mistään saa tämän parempia tietoja, tein vain päätöksen tehdä hunnun tämän kuvan mukaan.

Hunnussa on yhdistävä reikäommel. Huntu on n. 90 x 90 cm kokoinen ja alkuperäisessä käytetty kangas on ollut n. 60 cm leveää. Siihen on yhdistetty toisesta kankaan pituudesta leikattu  n. 25-30 cm leveä kaistale niin, että hulpioreunojen väliin on tehty yhdistävä reikäommel. Risareunat on päärmätty. Minulla oli äitini joskus saama, kansallismuseon hunnun reikäompeleesta lyijykynällä piirretty malli. Äitini teki sen mukaan mallitilkun ja selkeämmän ohjeen. Asiakas teki reikäompeleen näiden mukaan, päärmäsi reunat ja toimitti sitten hunnun miulle sidottavaksi.

Tein ensin sykerön. Kävin tuosta lähipuskasta katkomassa pajunoksan ja kiersin sen kankaan avulla tiukasti sopivan kokoisen rullan ympärille muotoutumaan.


Muutaman päivän muotoutunut oksa pysyy hienosti muodossaan.


Asettelin oksan ympärille pellavatutkaimia (tutkaimet ovat siis loimen loppu, joka kudonnassa jää tähteeksi) ja päällystin kiertämällä napakasti kankaasta leikattua hulpiota ja - kun se loppui - kanttinauhaa. Kiinnitin pukemisen avuksi hiuskamman sykerön alapuoleen.


Tein vielä villatutkaimista pyöreän sykerön. Jos hunnun käyttäjällä on omaa tukkaa sykeröksi asti, niin omasta tukasta tehdään tuonne hunturenkaan sisään, päälaelle sykerö, jonka juureen kampa työnnetään. Jos hunnun käyttäjä on lyhyttukkainen, hän tekee omasta tukastaan vain lenksun avulla tupsukan, työntää kamman siihen tupsun juureen ja tunkee tuon irtosykerön sinne kamman yläpuolelle, hunturenkaan sisään.

Sitten hunnun kimppuun. Pesin ja tärkkäsin hunnun. Märän hunnun taitoin nelinkertaiseksi, pitkulaiseksi niin, että reikäommel on siinä poikittain. Sitten poimutin hunnun tällaiseen poimutuslaitteeseen.


Siinä laitetaan tikkuja (pyörän pinnoja) aina vuorotellen sivupuiden alle ja päälle niin, että huntukangas kiertää tikut. Jätin hunnun kuivamaan poimutuslaitteeseen. Kuivuminen kestää päivän, pari. Miulla on muuten näitä poimutuslaitteita myynnissä, ilman pinnoja.


Muita töitä tehdessä vierähti muutama päivä, joten huntu ehti hyvin kuivua. Irroittelin hunnun poimutuslaitteesta.




Aukaisin hunnun taitokset.


Sidoin hunnun hunturenkaan ympärille. Hyvä tuli :)


Pajalla odottaa Seiskarin essukangas kutomistaan ja pihalla pihakivet ja multa asettelua, eli mukavaa tohinaa riittää! Keväaurinko tekee parhaansa pihalla ja eilisiltainen sade pesi ilman säteiden tieltä. Ainoan varjon tähän kaikkeen luo se, että pari viime viikkoa ja vielä liian monta tulevaa menee tilapäisenä yksinhuoltajana, kun mies on reissuhommissa viikot. Onneksi hän sentään tulee viikonlopuiksi kotiin.

6 kommenttia:

  1. Se on varmaan hieno tunne, kun joku juttu valmistuu. Ja voi luovuttaa asiakkaalle.

    Aika jännästi on puettu tuo Käkisalmen esiliina, sehän on kuin ruokaliina. Ja oletpas värkin kehitellyt tuohon poimuttamiseen, mut huntu on kaunis, kerrassaan makee.

    VastaaPoista
  2. Sari, kyllä lähteiden mukaan esiliina on puettu juurikin noin. Mie en ole kehitellyt tuota poimutuslaitetta. Sellainen löytyy ainakin Tanskasta museosta, siinä ei ole noita pinnoja tallella, mutta kehikko on. Edeltävä kansallispukujen valmistajapolvi, siis äitini, oli kehittelemässä tuota uudelleen. Ennen sitä kansallispukujen hunnut poimutettiin vähän hankalammin puikkojen avulla.

    VastaaPoista
  3. Oi oi , ihan sanattomaksi tässä menee. On se ollut vielä monivaiheinen! Pukemista tässä vielä aprikoin. Onko kampa tuolla hunturenkaan alapuolella näkyvissä? Kun puetaan , niin villanuttura työnnetään renkaan sisään ja kampa työnnetään edestäpäin pikku ponnariin lyhyt hiuksisella?

    VastaaPoista
  4. Leena, se kampa ei näy, kun huntu on päässä. Ja kyllä, juuri näin!

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista!
    Ja hienoa, että kuvasit kaiken niin yksityiskohtaisesti!

    VastaaPoista
  6. [...] ja hän teki sen valmiiksi. Tässä linkki valmiin hunnun kuvaan, mutta sinun kannattaa lukea koko artikkeli hunnun loppuvaiheista. Huntu on nyt laatikossaan komeroni päällä ja odottaa siellä muun puvun [...]

    VastaaPoista

Kommentti! Ihanaa!