maanantai 21. maaliskuuta 2011

Viikonloppuloma

Kävin isompien tyttöjen viikonloppua viettämässä Aulangolla! Ohjelmassa oli viininmaistelua, lautapelejä, ruokaa, kylpylälilluntaa, ulkoilua ja tietysti paljon paljon höpötystä ja naurua!

Junamatkat ovat todella hyvää työaikaa! Muutakaan tekemistä ei juuri ole ja häiriötekijöitä on hyvin vähän. Työn koko on tietysti vähän rajoitettu, sekä tilan, että kantamisen kannalta. Tällä kertaa päärmäsin Ruokolahden huntua: menomatkalla kaksi sivua ja palatessa melkein kaksi. Siis kyllä, vähän jäi vielä. Takaisin tullessa laiskottelin ja luin yhden kirjan loppuun ennen kuin aloitin ompelun.

Postissa odottaa paketti aivinaa, josta tulee loimi Mouhijärven esiliinakankaaseen. Tällä viikolla ohjelmassa on siis Ruokolahden paidan saumojen ompelun lisäksi loimen luontia ja rakentamista. Paja on vielä siisti avoimien ovien päivän jäljiltä, joten työntekokin siellä maistuu vielä normaaliakin paremmalta! Nyt kuitenkin vielä vetäydyn sohvalle ahkeroimaan niitä paidan katesaumoja, mieli leväten Aulangon maisemissa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti! Ihanaa!