torstai 2. lokakuuta 2014

Jääsken naisen paita ja jotain ihan muuta

Lupasin kirjoittaa Jääsken naisen kansallispuvun tarkistuksesta tarkemmin. Aloitin "kyläilemällä", eli kirjoitin paidasta Tekstiilikulttuuriseuran kuukauden tekstiili -jutun. Käy siellä lukemassa ja samalla voit tutkailla, olisiko Tekstiilikulttuuriseura siullekin sopiva yhdistys :)


Jääsken naisen kansallispuvun paidan esikuva asustelee Kansallismuseon varastossa.


Ja se "jotain ihan muuta". Mie en mahdu tänne. Tavaraa tulee ovista ja ikkunoista ja kun sadan neliön työtila on tupaten täynnä, on aika tehdä asialle jotain. Laitoin pystyyn kansallispukukirppiksen. Sinne tulee vielä kankaita, nauhoja ja muuta sälää, kunhan jossain välissä ehdin. Samalla kaivelin uusia, kaapissa lojuneita kansallispukujen osia Puotiin.

Mm. tämä Hämeen liivi löytyy kirppikseltä.

Ulkona on raikas, aurinkoinen syyssää. Viime yönä oli pakkasta. Samankaltainen sää oli tasan kymmenen vuotta sitten, silloin tosin siellä täällä oli sohjokasoja taannoisen lumisateen jäljiltä. Tasan kymmenen vuotta sitten minä ja mieheni menimme naimisiin. Vaikka meitä siinä vaiheessa jo vankasti yhdisti 11 vuotta yhteiseloa, asuntolaina ja 3-vuotias tytär, niin olihan se silti merkityksellinen päivä. Miun muistoissa se tulvii ystäviä, lämpöä, naurua ja herkkiä hetkiä. Rakastan rakastan.

Sumea kuva sopii tähän hyvin, sillä melko sumeat ovat mielikuvatkin :D

4 kommenttia:

  1. Elämässä on vain yksi onni: rakastaa ja tulla rakastetuksi, sopinee tähän:)

    VastaaPoista
  2. Hei onnea! Rakkautta, tahtoa ja YYA:ta roppakaupalla lisää. Harvoin näkee siuta pitkätukkaisena. Oliko yläkerran kansallispukeutuminen helpompaa vai hankalampaa silloin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Miun tukka on älyttömän paksu ja pisimmillään se ulottui pohkee puoliväliin. Se oli todella vaikea kansallispukutukka. Oikeilla apuvälineillä tämä taitaa olla helpoin, joskaan hiusmalli ei ole kovin autenttinen niissä päähineissä, joissa tukkaa jää paljon näkyviin. Jos tukka olisi vähän ohuempi, niin sellainen lapoihin ulottuva otsatukaton taitaisi olla "ideaali kansallispukutukka" :D

      Poista

Kommentti! Ihanaa!