tiistai 25. maaliskuuta 2014

Tervetuloa kotiin!

Mie olen nyt virallisesti Kivennavan kansallispuvun koti!

Täällä jo pärisyttelin rumpua ja tästä oli kyse. Jostain ihmeellisestä syystä juuri tämä puku on kiehtonut minua siitä saakka, kun äitini teki 90-luvulla puvun mallipuvun. Hän teki samoihin aikoihin myös Heinjoen mallipuvun, mutta syystä tai toisesta se ei ole saanut sydämessäni samanlaista sijaa. Miulla ei ole mitään siteitä Kivennavalle tai lähiseuduille, karjalaiset juureni ovat Suojärveltä, sarafaanialueelta. Jotenkin Kivennavan puku vain on ihastuttava. Tervetuloa kotiin!
Täältä voit lukea Kansallispukukeskuksen tiedotteen.

Kivennavan rekko, jonka kirjomisesta kirjoitin sadun.

Joitain kirjontalankoja Kivennapaan on löytynyt Puodista jo aiemminkin. Ohjeet ja kaavat puuttuvat sieltä vielä, kunnes saan metsästettyä uuden kopiointipaikan kaava-arkeille entisen lopetettua. Puotiinhan tulevat vain varastossa valmiina olevat tuotteet, muiden osalta voi tehdä tilauksen sähköpostilla: soja@kansallispuku.com. Myös noita ohjeita ja kaavoja voi ensihätään kysellä sähköpostilla.

Miehän olen myös Jääsken alueen miehen puvun koti, siitä ei ole tuota virallista sopimusta vielä kirjoitettu, mutta varmaankin kirjoitetaan pian.

6 kommenttia:

  1. Hienoa, ja onnittelut.
    Tuo puku on kyllä aivan mahdottoman komia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeaa, hienoa. Onnittelut. Tiedätkö onko Kuolemanjärveltä tai Uudeltskirkolta omaa pukua?

      Poista
    2. Elina, kiitos. Itseasiassa molemmilla on upeat, tarkistetut puvut. Mie olen tehnyt Kuolemajärven mallipuvun ja parhaillaan teen toista mallipukua, siitä pitäisi löytyä jotain, kun kirjoitat tämän blogin hakuun Kuolemajärvi. Miulla on myös siihen joitain tarvikkeita ja kankaita myynnissä. Lisää tietoa löytyy täältä: http://www.craftmuseum.fi/tiedotteet/11_kuolemajarvi.htm. Uudenkirkon puku on esitelty täällä: http://www.kansallispuvut.fi/puvut/uusikirkko_np.htm

      Poista
  2. Onnittelut Kivennavan kotiin ja ensimmäisestä kansallispuvun mallin käyttölupasopimuksesta! Hieno juttu. Niin se hyvä asia menee eteenpäin.
    terv. Tiina

    VastaaPoista

Kommentti! Ihanaa!