perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kiilasarafaaneille testaajia!

Tekstiilikulttuuriseura – Sällskapet för textilkultur ry myönsi minulle vuonna 2011 700 € stipendin kahden kiilasarafaanin ohjeiden ja kaavojen laatimiseen.

Projekti on siinä vaiheessa, että kaipaisin nyt paria henkilöä testaamaan kaavoja ja ohjeita! Siis yhden testaajan kummallekin sarafaanimallille. Testaajat saisivat olla jonkin verran ohjeiden perusteella ommelleita, mutta ammattilainen ei missään nimessä tarvitse olla! Annan siis tuohon käyttöön kaava-arkin ja ohjeen ilmaiseksi ja jos niihin tulee jotain muutoksia, testaaja saa myös korjatut versiot ilmaiseksi. Annan myös, jos testaaja haluaa, koristenauhaa tai nappeja Puodista 25 eurolla. Muut tarvikkeet testaaja hankkii ja maksaa itse. En ota vastuuta mahdollisista materiaalitappioista. Testaajat sitoutuvat valmistamaan kiilasarafaanin näillä ohjeilla ja kaavoilla, ottamaan valokuvat valmistamastaan sarafaanista (saan kuvat käyttööni, kuvaajan ja testaajan mainiten) sekä antamaan palautetta kaavan ja ohjeen toimivuudesta ja selkeydestä HUHTIKUUN 2012 AIKANA. Jos innostuit, niin laita sähköpostia: soja@kansallispuku.com. Vastailen sähköpostissa myös kysymyksiin esim. kankaiden menekeistä.

Testattavat mallit ovat tällaiset:


KIILASARAFAANI VARTIOLAMPI




















































KIILASARAFAANI UHTUA



Muoks. 23.3.2012 klo 14.02: Testaajat on valittu, ilmoittautumisjärjestyksessä. Lämmin kiitos kaikille innokkaille! Valmiit kaavat ja ohjeet pitäisi olla ostettavissa Puodistani viimeistään toukokuussa!

3 kommenttia:

  1. Aila-Sisko Malmivuori23. maaliskuuta 2012 klo 10.05

    Heippa!
    Voisin testata kiilasarafaanin tuon ohjeen mukaan.

    VastaaPoista
  2. Aila-Sisko, laitoin siulle sähköpostia!

    VastaaPoista
  3. Auts, tää meni ohi. Tuo Uhtua olisi ollut mun juttu. Joskus toiste. :)

    VastaaPoista

Kommentti! Ihanaa!